ANTEEKSIANTAMISEN VAIKEUDESTA
Paljon on etenkin viime aikoina puhuttu siitä, kuinka anteeksiantaminen vapauttaa ja kuinka tärkeää olisi päästää irti kaikesta vanhasta ja kahlitsevasta. Omalla kohdallani olen kypsytellyt tuota asiaa mielessäni jo hyvinkin pitkään ja haluankin nyt kirjoittaa anteeksiantamisen vaikeudesta, joka on itsellenikin ollut varmaan yksi niistä vaikeimmista asioista, joiden eteen olen koskaan tähänastisessa elämässäni joutunut.
Jatkuvan eripuran ja vuosikausien vihaamisen ja katkeruuden jälkeen sitä ei vaan enää JAKSA tuhlata kallista energiaansa ja aikaansa moiseen typeryyteen, vaan olen viimein tullut siihen kohtaan elämässäni, että olen vihdoin halukas ja ennenkaikkea valmis päästämään irti kaikesta vanhasta, turhasta ja ylimääräisestä, mikä vain syö itseäni ja imee kaikki voimavarani.
Olen päättänyt siirtyä kulkemaan tässäkin asiassa Valon puolella entisen Pimeyden sijaan.
Itselläni kyse on niinkin vaikeasta asiasta kuin anteeksiantamisesta omille vanhemmilleen, mikä ei todellakaan ole se kaikista helpoin juttu, koska tunnesiteet ovat olemassa ja koska ne itsellesi kaikista läheisimmät ovat olleet ne, jotka sinua ovat eniten elämässäsi loukanneet ja satuttaneet. Ja etenkin, jos näin on ollut jo aivan lapsuudesta saakka, niin kyllä siinä on saanut olla ihan jo ns. "oikeutetustikin", syystä, heille vihainen.
Olen kuitenkin huomannut, että tuollainen vihanpito on minua jo aikansa "palvellut", eikä se ole enää tässä vaiheessa elämääni kovinkaan viisasta tai tervettä, itseäni sillä vain tapan pala palalta joka päivä. Enkä enää oikeastaan olekaan aikoihin sillä tavalla vihannut heitä, mutta silti on ollut havaittavissa vielä sellaista katkeruutta heitä kohtaan aina ajoittain, mikä ei tietenkään myöskään ole mikään itseä eteenpäinvievä voima ja tunne.
Olen omalla kohdallani saanut huomata, miten tuollaiset äärimmäisen negatiiviset tunteet kuten juuri tuo vihakin tai katkeruus ovat niin mielettömän voimakkaita tunnetiloja, ettei niiden vallassa ollessa ihminen oikein kykene tekemään mitään muuta, niin pysäyttäviä ja lamauttavia energioita ne ovat.
Siinä sitä sitten huomaa vasta jälkeenpäin oikeastaan kuinka vuodet vain vierii eteenpäin ja itse huomaa
olevansa yhä suht samassa pisteessä ja tilanteessa, mitä aiemminkin oli, eteenpäin et pääse, vaikka kuinka haluaisit.
Olet kuin kahlittu - vihasi ja katkeruutesi vanki.
Anteeksiantamalla teemme tilaa uusille asioille elämässämme ja se on samalla suurin Lahja, mitä voimme itsellemme antaa!
Hyvin usein ja erityisesti kaikkein kipeimmissä asioissa käy valitettavasti niin, ettei loukkaaja koskaan pyydä anteeksi, hän ei joko pysty tai halua. Ehkä hän ei edes tiedä loukanneensa, tai hän saattaa olla jo kuollutkin. Ei siis kannata tuhlata aikaa sen odottamiseen, ymmärtääkö loukkaaja pyytää anteeksi, sillä se on monesti vain hukkaanheitettyä aikaa ja siinä voi pettyä rankasti.
Siitä huolimatta tajuaako toinen itse pyytää anteeksi loukkaamisiaan, voit onneksi itse antaa hänelle jo anteeksi.
Elämme aikoja, jolloin tietoisuuttamme nostatetaan kaikin tavoin jatkuvasti ja juuri tämä anteeksiantaminen on yksi edellytys sille, että pääsisimme kohti ylösnousemusta, kohoamaan viidenteen ulottuvuuteen. Kaikesta vanhasta ja toimimattomasta irtipäästäminen, armollisuus, pyyteetön rakkaus ja hyveellisyys toisiamme kohtaan, uusien asioitten oivaltaminen, positiivisuus negatiivisuuden sijaan -
siinä muutamia tärkeimpiä avainsanoja avarampien tietoisuuden tasojen saavuttamiselle!
SURUTYÖN KAUTTA ANTEEKSIANTAMISEEN
Surutyöhön kuuluu 5 eri vaihetta:
kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja suostuminen.
Ellei surutyötä saa tehdä omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan, on vaarana juuttua johonkin kohtaan, vaikkapa vihaan (kuten omalla kohdallani kävi), jolloin suru muuttuu katkeruudeksi.
Anteeksiannon paikka tulee eteen elämässäsi siinä kohtaa, kun surutyössä oivaltaa, ettei toisen ihmisen keskeneräisyyden kannata antaa tuhota omaa elämäänsä. Samoinkuin oivaltaa myöskin sen yksinkertaisen asian, ettei toista voi muuttaa, vain itseään voi.
Anteeksianto ei ole alistamista eikä alistumista, ei ehtojen sanelemista, eikä myöskään lupa jatkaa vääriä tekoja. Se ei myöskään muuta väärää tekoa oikeaksi, kuten monet luulevat. Eikä se tarkoita sitä, että pitäisi samalla unohtaa kaikki loukkaamiset, kunhan ei vaan jää niitten kanssa vellomaan iänikuisesti.
Anteeksiantaminen ei ole mikään helppo pikaratkaisu, eikä siihen voi ketään, edes itseään, pakottaa, sillä se on tunteista riippumaton valinta ja aikaa vaativa prosessi, joka ei hetkessä käy keneltäkään. Se vapauttaa anteeksiantajan, muttei sitä toista osapuolta, sitä, joka on sinulle väärin tehnyt.
Anteeksiantaja päästää irti loukkaajastaan ja alkaa viimein elää omaa elämää.
Moni ei kuitenkaan kykene antamaan anteeksi siksi, että erheellisesti luulee käyttävänsä valtaa toiseen, kun ei suostu päästämään irti. Saatamme miettiä esim. että onko tuo toinen ansainnut anteeksiantomme vai pitäisikö häntä vielä pitää hieman piinassa ja itse asiassa pidämme siten itseämme piinassa!
Todellisuudessa kun valtaa käyttää kuitenkin hän, joka kykenee antamaan anteeksi, sillä hän on se, joka saa vapauden.
ANTEEKSIANTO SISÄISENÄ PROSESSINA
1. Myönnä tapahtunut vääryys ja katso sitä silmiin
Ihan ensiksi täytyy tunnustaa itselleen, että sinua on loukattu, sillä on tervettä kohdata oma suuttumus ja viha.
Tukahdutettuna viha syöpyy sisimpään aiheuttaen masennusta ja pahoinvointia sekä kaikenlaisia somaattisia sairauksia.
Se myös johtaa kyvyttömyyteen olla näkyvä, koska loukattu pelkää tulevansa jälleen loukatuksi ja siksi tuntuu jotenkin turvallisemmalta olla antamatta anteeksi.
Joskus kyse on uhrina olemisen -asenteesta, josta on voinut tulla osa omaa identiteettiä.
Unohtaminen, selittely, itsensä syyllistäminen ja kärsimään tyytyminen, saati kostaminen eivät tuo vapautusta koetusta vääryydestä.
2. Tiedosta & Kohtaa haavoittumiseen liittyneet tunteet
Voimakkaat tunteensa tulee vain hyväksyä osana itseään ja elämää, mutta loukkauksen takia koettua vihaansa ei tule tuomita eikä siitä pidä tuntea syyllisyyttä.
Näitä tuntemuksia sinun ei tule pyytää anteeksi.
Älä säikähdä sitä, että huomaat itsessäsi haluttomuutta kohdata kipeitä asioita.
Anna itsellesi aikaa asioiden myöntämiseen ja anna tilaa surulle ja vihalle.
3. Luovu syyttelystä ja opettele kantamaan vastuu omista reaktioistasi
On luonnollista, että me reagoimme haavoittumiseen synnillisellä tavalla ja siksi me tarvitsemme anteeksiantoa ja puhdistusta.
Luovu syyttelystä, sillä se ei vie sinua eteenpäin millään tavalla.
4. Anna anteeksi
Päästä irti: Luovu vihasta sekä katkeruudestasi äläkä enää muistuttele vanhoista ikävistä asioista.
Työstä vielä tarvittaessa omia tunteitasi, kunnes kipu on voitettu, surutyö saatettu loppuun.
Osoita antaneesi anteeksi sillä, ettet karta toista osapuolta, mutta muistathan myöskin senkin, että meillä on myös oikeus ja lupa pysytellä erossa heistä, jotka jatkuvasti vahingoittavat meitä, vaikka he olisivatkin pyytäneet anteeksi.
Se on vain tervettä itsekkyyttä ja irtipäästämistä, itsesuojelua, eikä siitä pidä tuntea minkäänlaista syyllisyyttä.
5. Muista, että anteeksianto on matka, jossa on eri vaiheita
Älä hätäänny jos kipeät muistot aktivoituvat uudelleen. Palaa jälleen vaiheisiin 1-4.
Muista, että olet tärkeällä matkallasi uhrista voittajaksi ja selviytyjäksi anteeksiannon kautta.
Matkalla kohti eheytymistä, matkalla kohti Valoa.
ANTEEKSIANTAMINEN ITSELLE
Tämä tuli nyt tähän loppuun, mutta anteeksiantaminen itselleen on tärkein edellytys sille, että kykenisimme antamaan anteeksi toisille.
Toisinaan anteeksiantamattomuuden vaikeudesta itseämme kohtaan voi olla kyse uhrina olemisen -asenteesta, joka on voinut muodostua osaksi identiteettiämme ja tähän liittyy hyvin vahvasti myös huono itsetunto. Yhtä hyvin voisimme kuitenkin valita hieman armollisemman suhtautumisen itseemme. Valinta on meidän.
Olet ehkä tuominnut itsesikin ja kannat turhaa syyllisyyttä tai häpeää asioista, joita olet tehnyt.
On hyvin tärkeää olla Armollinen omalla kohdallaankin ja muistaa antaa anteeksi myöskin itselleen.
Moni meistä on saattanut tuomita itsensä tekemällä mielessään päätöksiä kuten esim. ”Minusta ei koskaan tule samanlaista kuin äidistäni!” tms.
Tällaisten sisäisten päätösten purkaminen on eräs merkittävimmistä avaimista sisäiseen paranemiseen, eheytymiseen.
Jos ei armahda itseään, on mahdoton uskoa toisten ihmisten tai Jumalankaan anteeksiantoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti