8.3.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Kysymys:
Mestarit, olen yhteydessä ihmisiin, jotka puhuvat paljon siitä, miten he ovat ylösnousseet ja miten tärkeää se on. Minun on vaikeaa suhtautua siihen.
Olen nyt 53-vuotias, mutta muistan edelleen Kristus-kokemuksen, mikä minulla oli lapsena, mutta en näe itseäni ylösnousseena. Onko korkeammalle ylösnouseminen tosiaan päätavoitteemme joka elämässä?
-Claes, Ruotsi
Vastaus:
Sana "ylösnousemus" on alkanut planeetallanne merkitä monia asioita eri piireissä. "Ylösnousemus" on siirtymistä tiheyden tai sameuden paikasta vähemmän tiheään ja selkeämpään paikkaan. Jotkut viittaavat siihen valaistumiseen astumisena. Kaikki sielut ihmismuodossa haluavat jossain vaiheessa tietää kaiken, mitä on - saada mestareiden tai Lähteen tiedon ja viisauden.
Silloin kun olette ydinolemusmuodossanne - eli ette ole rajoitettuna fyysiseen kehoon - olette tuossa kaikkitietävässä tilassa. Hyvin harvat ihmiset itse asiassa saavuttavat tuon tilan ollessaan vielä ihmismuodossa. Ihmiset voivat alkaa ylösnousta pääsemällä pois egonegatiivisuuden raskaudesta ja valitsemalla elävänsä vain rakkaudessa ja positiivisissa teoissa. He poistuvat tuomitsemisesta, mikä kontrolloi egoa, ja siirtyvät arvioimaan nähdäkseen kaiken oppituntina, ei oikeana tai vääränä.
Ne jotka tietoisesti seuraavat henkistä polkua, pyrkivät saavuttamaan tämän ehdottomasti rakastavan, ei-tuomitsevan tilan. Tätä ei normaalisti voi tehdä, jos he eivät ole saattaneet loppuun niitä oppitunteja, joita he tulivat maan päälle saamaan. Ihmiset määrittelevät itsensä sen mukaan, mitä he tuntevat saavuttaneensa. Tämä on itsensä "rankkaamista" sen perusteella, missä kohtaa toiset ajattelevat heidän olevan. Matkaansa tekeville sieluille tällä ei ole merkitystä. Arvostelu, rankkaaminen tai vertaaminen on egon syleilemistä ja ylpeyden kokemista.
Sielujen tärkein fyysiselle tasolle tulemisen tavoite tai tarkoitus on oppia oppitunteja ja sitten muistaa mahdollisimman paljon ehdottomasti rakastavasta itsestään. Varhaiskokemuksesi oli muistikuva tilastasi toisella puolella, tuo fantastinen tunne tuudittamisesta täydellisessä rakkaudessa. Jos voisit tuoda tuon tunteen päivittäiseen elämääsi, voitko nähdä, miten paljon se rikastaisi sitä? Siksi hyvin monet pyrkivät ylösnousemaan - he eivät vain ymmärrä termiä, prosessia tai sitä, miltä heistä pitäisi tuntua saavuttuaan perille.
Kysymys:
Mestarit, olin hyvin läheinen isäni kanssa, ennen kuin hän jätti äitini ja perheen ollessani 20-vuotias. Olin vihainen siitä, että hän arvosti perhettämme niin vähän, ja kamppailen edelleen sen ajatuksen kanssa, että mies jonka tuntien kasvoin kaikki nuo vuodet, oli valhetta. Tiedän, että tässä on oppitunti, mutta en vieläkään tiedä, mikä se on!
Onko tavoitteena hyväksyä, mitä tapahtui? Antaa hänelle anteeksi? Luoda yhteys häneen? Estääkö ego minua siirtymästä eteenpäin? Nyt kun äitini on kuolemassa, paine ymmärtää tuntuu sietämättömältä.
-Lee, USA
Vastaus:
Et huomaa puita nähdessäsi tiheän metsän. Silloin kun mies ja vaimo eroavat, sillä ei ole mitään tekemistä lasten kanssa, ja se liittyy kaikin tavoin siihen, mitä he merkitsevät toisilleen. Pari joka on erottamaton tavatessaan, voi kasvaa erilleen, kun he kypsyvät, eikä heillä ole kerrassaan mitään yhteistä 20 vuotta myöhemmin. Tässä tapauksessa heillä oli yhteistä vanhemmuus, mutta se ei riittänyt pitämään heitä yhdessä. He eivät olleet naimisissa sinun vuoksesi.
Suhde isääsi ei ollut valhetta. Teidän kahden välillä oli rakkausside. Hänen suhteensa sinuun oli riippumaton hänen suhteestaan äitiisi, omaan vaimoonsa. Avioliiton lopettaminen ei mitätöinyt sitä tosiasiaa, että hän on isäsi. Tunnet hänen hylänneen sinut, mikä on oppitunti, jota halusit tutkia. Tutki tuota tunnetta ja näe, että se tuo esiin arvottomuuden ja itsensä epäilemisen tunteita. Sitä vastaan kapinoit - omia riittämättömyyden tunteitasi vastaan.
Ego saa ihmisen tuomitsemaan kaiken oikeaksi tai vääräksi. Henkimaalima näkee kaiken vain siinä valossa, miten tuosta kokemuksesta voi oppia: haluatko toistaa tämän vai tiedätkö nyt, ettei se ole osa haluamaasi todellisuutta?
Sinun täytyy antaa anteeksi itsellesi. Sinun täytyy hyväksyä, että koko elämäsi on muuttuvien tapahtumien henkistä matkaa, joka on suunniteltu stimuloimaan itsensä tutkimista ja näin oppimista. Isäsi seuraa omia oppituntejaan. Sinun ei tarvitse pitää tai olla samaa mieltä siitä, mitä hän on valinnut, mutta hyväksy toki hänen oikeutensa valita se.
Seuraava askeleesi liittyy valinnanvapautesi käyttämiseen. Voit jäädä samaan hyvin negatiiviseen tilaan, mihin olet pudonnut, tai voit alkaa tutkia ihmistä, jonka tunnet isänäsi. Häneen sattuu ne reaktiot, joita hän on aiheuttanut sinussa. Mutta mikään ei ole oikein tai väärin, joten etene sen mukaan, mitä sydämesi kehottaa sinua tekemään. On tärkeää, että päästät irti negatiivisuudesta, mikä myrkyttää elämääsi. Opettele taas elämään rakkaudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti