Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Luojan kiitos minun ei tarvitse olla täydellinen
Täydellisyyttä (asioiden tekemistä oikein) ei vaadita ollakseen henkinen opettaja. Itse asiassa vaaditaan epätäydellisyyttä. Epätäydellisyys avaa tien yhteyteen ja turvallisuuteen, jotka ovat ehdoton vaatimus opettajalle (lisää tästä myöhemmin).
Jos minun täytyisi olla täydellinen, en luultavasti kirjoittaisi tätä artikkelia etkä sinä lukisi sitä.
Jos minun täytyisi olla täydellinen, en koskaan tekisi sitä työtä, mitä rakastan kovasti.
Jos minun täytyisi olla täydellinen, lapseni eivät (luultavasti) olisi niitä onnellisia, menestyneitä ja ihmeellisen hämmästyttäviä ihmisiä, joita he ovat (eivät ainakaan vielä).
Jos minun täytyisi olla täydellinen, en nauttisi elämästäni, haasteista ja puutteista huolimatta.
Yksi asia jota rakastan työssäni, on auttaa toisia siirtymään henkiseen työhönsä - alkamaan olla niitä henkisiä opettajia, joita he tulivat tänne olemaan, ja tekemään sitä "työtä", mistä he ovat aina uneksineet. Tämä ei merkitse, että kaikki tekevät konsultointia, parannusta tai opetusta jäsentyneesti. Mutta me kaikki haluamme osallistua maapeliin ja ilmaista lahjojamme.
Jos tekee "vain työnsä" eikä tee sitä kovin hyvin tai menestyksekkäästi tai ei saa tunnustusta työstään, niin se ole kovin iso juttu. Tämä ei tarkoita, ettei se tunnu pahalta, kun ei saa tunnustusta tai palkkiota ponnistuksistaan, mutta jos se on "vain työtä", niin se ei viillä sisuksiin asti. Jos kuitenkin tekee "henkistä työtä", jos on riittävän rohkea paljastaakseen sydämensä ja jakaakseen aitoja lahjojaan maailmalle ja sitten ei saa tunnustusta ja arvostusta, jos epäonnistuu … Voi Luoja, se on katastrofaalista!
Vaatii suurta rohkeutta olla valmis jakamaan lahjojaan ja ottamaan tuon riskin, ettei (taaskaan) kukaan tajua sitä, ettei kukaan arvosta sitä ja/tai että tuomitaan ja epäonnistuu kamalasti. Jos se tapahtuisi, se olisi todella paha juttu. Tiedän, että teillä on ollut juuri tällaisia kokemuksia menneisyydessä (tässä elämässä ja toisissa). Luultavimmin ette sopineet perheeseenne tai kouluunne, puhumattakaan uskonnollisesta tilanteesta. He eivät vain tajunneet teitä. He eivät vain nähneet teitä. Se tuo esiin erillisyyden ja häpeän ydinhaavan.
Tiedän paljon häpeästä. Elin ensimmäiset 20 vuotta elämästäni häpeässä ja minulta vei monta, monta syvän tunnetyön vuotta sen puhdistamisessa. Häpeä nostaa edelleen rumaa päätään elämässäni. Ja tämä tuo meidät tunnustuksiin ja puutteisiin.
Seitsemän vuotta sitten oli onnettomasti naimisissa psykologin kanssa ja tein parhaani ollakseni "hyvä äiti" (mikä oli pyhä sanani) kurjasta avioliitostani huolimatta, mistä halusin epätoivoisesti päästä pois. Yksi ongelmistamme oli raha. Minulla ei ollut yhtään ja vietettyäni 13 vuotta äitinä ja kodin rakentajana, ennusteet hyväpalkkaisen työn saamisesta elättämään lapseni ja minut olivat huonot. Tuolloin lapseni olivat edelleen pieniä - 12-, 10- ja 6-vuotias - enkä halunnut lopettaa heidän kasvattamistaan tehdäkseni töitä 8-16. Enkä vain voinut tehdä sitä enää. Se olisi ollut kidutusta! Tiesin, että oli aika aloittaa oman henkisen työni tekeminen, olla intuitiivinen terapeutti ja opettaja, josta olin uneksinut hyvin monta vuotta.
Lopulta ajoitus oli oikea ja sain rohkeutta hakea avioeroa. Vakuutin itselleni, että koska seurasin oikeaa henkistä polkua, niin asiat virtaisivat helposti. Miten väärässä olinkaan! Ennen kuin virtaus voisi alkaa, minun oli kohdattava pelkoni, melko raa'asti ja suoraan päin naamaa. Arvasitte sen … häpeän!
Olimme aviomieheni kanssa käyttäneet koko perintöni talon remontoimiseen (kaipaan niiiin kovasti tuota keittiötä!) ja mieheni vain täytyi ostaa (toinen) kallis uusi polkupyörä ja (toinen) uusi kitara ja tietysti maalauttaa Ferrarinsa (kyllä Ferrari!) Voi, ja hän käytti noin 1000 dollaria kuussa viiteen eläinlääkäriin ja muihin parantajiin yrittäen pitää 14-vuotiaan saksanpaimenkoiransa hengissä. Sillä välin minä yritin oikoa mutkia, kun taas hän kävi ulkona lounaalla joka päivä. Kyllä, vellon tässä vähän uhriudessa, mutta kerroinhan teille, etten ole täydellinen.
Joka tapauksessa, minulla ei ollut rahaa eikä hän ansainnut tarpeeksi työstään koulupiirissä tukeakseen meitä. Sitten hän sai perintönsä - noin 0.5 miljoonaa dollaria - ja välittömästi kertoi minulle, ettei hän antaisi minulle mitään siitä ja "törsäisi sitä niin kuin minä oman perintöni".
Avioero oli pitkä ja ruma. Mieheni otti tehtäväkseen yrittää tuhota minut. Hän kertoi kaikille kouluissa (ja hän oli oman alueemme koulupsykologi), että olin hullu eikä pitäisi antaa lasten tulla talolleni. En voinut käsittää, miksi äidit välttelivät minua, kunnes yksi nainen sanoi: "Nyt kun olen tavannut sinut ja tutustunut sinuun vähän, sinun täytyy tietää, mitä on tapahtunut joka päivä koulun jälkeen, kun miehesi hakee tyttärenne."
Muistan vieläkin sen häpeäryöpyn, mikä kulki kehoni läpi, kun hän kertoi minulle, mitä mieheni oli kertonut heille. Kaikki likapyykkimme oli tuotu toistuvasti julki hänen ainutlaatuisena versionaan, mikä näytti minut sekopääluuserina, joka ei voinut tehdä päätöksiä kysymättä selvänäkijältä, mitä pitäisi tehdä (mikä ei muuten ollut totta).
Päädyimme oikeuden määräämään psykologiseen arviointiin, missä minun täytyi puolustautua kaikenlaisia juttuja vastaan, mukaan luettuna kiinnostukseni henkisiin asioihin, kuten ihmisiin jotka kanavoivat ruumiittomia olentoja. Tyttäreni huoltajuus oli panoksena. Lisää häpeää.
Ja hän kulutti tyytyväisenä runsaasti perinnöstään varmistaakseen, että sain mahdollisimman vähän rahaa. Lopulta luovuin paljosta rahasta, yli 100.000 dollarista, vain lopettaakseni taistelun. Tähän mennessä korttieni luottoraja oli käytetty maksimiinsa ja minulla oli paljon velkaa myös lakimiehelle.
Tällöin aloitin henkisen työni. Vakuutin itselleni, että nyt olin virrassa ja se tapahtuisi helposti ja nopeasti, kuten olin lukenut muista henkisistä opettajista. Asiakkaita ja rahaa vain virtaisi sisään! Voi minua typerystä! Tällöin minun täytyi kohdata ja puhdistaa lisää häpeää ja pelkoa. Olin lopulta valmis jakamaan erityislahjani! Mitä jos kukaan ei halunnut sitä? Mitä jos olin huijannut itseäni kaikki nämä vuodet? Mitä jos epäonnistuisin? Minulla oli kolme lasta elätettävänä eikä paljonkaan säästöjä jäljellä.
Sisareni, menestynyt diplomaatti ulkoasiainhallinnossa ja ainoa perheeni, sanoi minulle toistuvasti, että minun oli hankittava työpaikka, edettävä siinä ja alettava säästää eläkepäiviä varten. Hän ei halunnut minusta tulevan kuin isämme, joka oli tavallaan seurannut unelmaansa, ainakin ollut yrittäjä, mutta mennyt toistuvasti konkurssiin, päätynyt elämään sosiaaliavustuksilla ja kuollut varattomana. Lopulta sanoin sisarelleni, etten puhuisi hänen kanssaan tuosta aiheesta. Suhteemme oli kireä melko pitkään sen jälkeen.
Ensimmäiset kaksi vuotta tunsin olevani huijari, kun tein intuitiivista konsultointityötäni. Pelkäsin kuollakseni (tunsin pelkoa ja tein silti!), kun työskentelin ensimmäisten maksavien asiakkaideni kanssa. Oli hyvä juttu, että ne olivat puhelinsessioita, koska olin epäonnistumishiessä! Jokaisen session lopussa tunsin, että olin sählännyt totaalisesti, ja olin vakuuttunut, että asiakas pyytäisi rahansa takaisin. Onneksi saamani palaute oli kaikki positiivista. Lopultakin aloin uskoa, että osasin todella tehdä tätä, että olin todella henkinen opettaja!
Liiketoimintani ei kuitenkaan kasvanut riittävän nopeasti. Sain (hah, hah) kokea pahimman pelkoni. Korttieni luottoraja oli käytetty taas ja säästöt olivat menneet. Päädyin samaan kuin isä ja kävin läpi konkurssin. Se oli kamala ja nöyryyttävä (häpeällinen) kokemus. Minun oli lainattava rahaa ystävältä maksaakseni lakimiehelleni ja muille ystäville, jotka olivat auttaneet minua maksamaan vuokran ja ruuan. Minun oli erittäin vaikeaa pyytää apua enkä tietenkään voinut pyytää sisareltani kaiken aiemmin tapahtuneen jälkeen.
Mutta opin jotain tärkeää. Ei tarvitse olla täydellinen ollakseen henkinen opettaja! Ei tarvitse olla täydellistä, tervettä kehoa, täydellisiä suhteita, täydellistä taloutta tai moitteetonta kotia gourment-keittiöineen, missä on graniittitasot ja kalleimmat laitteet (kaipaan todella tuota keittiötä!) Itse asiassa, kaiken tuon omistaminen ja menestyminen järjestelmässä voivat pitää lukittuna järjestelmään. Jos menestyisit järjestelmässä, miksi haluaisitkaan murtautua vapaaksi?
Eikä tarvitse olla täydellinen henkisessä työssään. Ei tarvitse sanoa tai kirjoittaa täydellisiä sanoja varmistaakseen, että auttaa toisia oikealla tavalla. Parantuminen ja transformaatio tapahtuu spontaanisti turvallisen yhteyden tilassa. Turvallisuus luodaan, silloin kun ei tuomita, ei ole tarvetta olla täydellinen. Yhteys tai hyvä suhde luodaan, kun on valmis näyttämään puutteensa, olemaan tavallinen kaveri - aivan kuin he.
Jos et ole varma, mitä lahjasi ovat, tässä on vinkki. Se on jotain niin luonnollista ja luontaista sinussa, ettet edes tiedosta sen erityisyyttä. Saatat ajatella, että kaikki ovat kuin sinä, ja voisit yllättyä ja loukkaantua, kun havaitset, etteivät he ole.
Toiveeni ja tarkoitukseni tämän kirjoittamisessa on kannustaa teitä jakamaan omia lahjojanne ja tulemaan (enemmän) siksi henkiseksi opettajaksi, mikä jo olette - millä tahansa tavalla tuon ilmaiseminen toimiikin teillä. Ihmisiä herää joukoittain tällä hetkellä (Kuthumi sanoi, että yli 100 miljoonaa ihmistä herää muutaman seuraavan vuoden aikana) ja he tarvitsevat kaltaisianne opettajia ja tiennäyttäjiä.
Toivon, ettei teidän tarvitse tehdä tätä yksin tai mennä aivan niin syvälle varjoenergiaan kuin minä. Avain on valmius tuntea tunteita vapautuakseen rajoittavista malleista. Kannustan teitä etsimään jonkun (tai useimman), joka voi ylläpitää tuota turvallista tilaa teille. Jonkun joka ymmärtää, miten paljon rohkeutta tarvitsette ottaaksenne tämän askeleen. Maailma tarvitsee teitä - karvoineen päivineen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti