14.3.2011

JAPANIN MAANJÄRISTYS & TSUNAMI 11.3.2011



Kaikki ovat varmaan kuulleet viime perjantaina 11.3.2011 Japania kohdanneista ikävistä tapahtumista ja moni meistä on saattanut tuntea outoja fyysisiä ja psyykkisiäkin oireita tapahtuneesta johtuen. Itselläni esim. oli juuri tuon koko perjantai päivän ajan todella vetämätön ja saamaton olo, energiat totaalisesti kateissa, tosi uupunut olotila ja tunsin outoa ärtymystäkin, vaikkei mitään selkeätä syytä (omassa henk.koht. elämässäni) siihen ollutkaan olemassa.


Korvissa piippasi ja myöhemmin iltapäivällä iski aivan sanoinkuvaamattoman valtava surullinen olotila aivan yhtäkkiä, jonka perään sitten aivan hervoton itkukohtaus, joka ei meinannut loppua millään... Sydän chakran kohdallakin oli outoa puristuksen tunnetta ja ahdisti aivan valtavasti. Lauantai-iltana iski vielä ihan tolkuton päänsärky ja aivan yllättäen.


Viime yönä näin sitten vielä todella todentuntuisen unen, missä mulle näytettiin ikäänkuin uutiskuva, missä kaksi pahasti haavoittunutta/kuollutta n. 10v tyttöä (japanilaisen näköisiä, japanilaiset koulupuvut yllä) oli maassa makaamassa silmät kiinni.. Toisella tytöistä oli toinen, vasen, jalka mennyt aivan poikki ja hän makasi selällään poikkimenneen jalkansa päällä, oli karmaiseva näky :(



Nämä kaikki liittyivät vahvasti juuri tuohon Japania kohdanneeseen tilanteeseen, sillä herkästi tuntevat ihmiset yhdistyvät automaattisesti sydämiensä kautta noitten kärsivien kipuun ja suruun ja Valotyöntekijöinä toimimme taustalta käsin niin monella erilaisella energeettisellä tasolla, HENKIOLENTOJA kun olemme, ikäänkuin eräänlaisina kannattelijoina ja tukijoina noille hädässä oleville ihmisille.


Kaikki on energiaa ja olemme siis energeettisesti yhteydessä ihan kaikkeen täällä maapallollamme, vaikkemme fyysisesti paikalla olisikaan. Sieltä asti kantautuvaa surun ja hädän voimme siis aivan selkeästi aistia joka tavalla ja se saa meidät sitten tuntemaan erinäisiä oireita kehossamme ja valtavan suurta kollektiivista surua, myötätuntoa ja rakkautta kaikkia noita kotinsa ja omaistensa menettäneitä, henkiin jääneitä ja koko maata kohtaan.



Ei siis ole mikään ihme, että sitten tunnemme ja reagoimme omalla kehollamme ja mielellämme kaikenlaista, kun jotain tuollaista jossain päin maailmaa tapahtuu, muttei ole mitään syytä huolestumiseen :)
Ihan kaikki, mitä eri puolilla maailmaa nyt tapahtuu, on tarkoitettu tapahtuviksi, niin hurjalta kuin se mahtaa kuulostaakaan.


Ja kaikelle toimii motiivina meidän "pässipäisten" ihmisten hereille ravisteleminen, myötätunnolle ja rakkaudelle, minkä hyvin moni meistä on valitettavasti päässyt unohtamaan ajan saatossa. Näiden järisyttävien tapahtumien kautta planeettamme pääsee viimein kohoamaan uusiin sfääreihin, uusille ulottuvuuksille, korkeampiin värähtelypiireihin, jolloin meille aukeaa kokonaan aivan Uusi Maailma eteemme.


Kyse on siis yksinkertaisesti ylösnousemuksesta, planeettamme transformaatiosta, kohottamisesta 5D:hen, mikä on ihan väistämätön asia.



Toivoisin ja pyytäisin jokaista tätä lukevaa välittämään Rakkautta ja Valoa tapahtuma-alueelle, sillä sellaisella todellakin on vaikutusta! 


Ajatuksen ja aikomuksen voima on käsittämätön, sillä se on myös Energiaa, ja saa aikaan ihmeellisiä asioita ja tapahtumia elämässä, älkää epäilkö sitä koskaan :)
Tällä tavalla voitte auttaa hädässä olevia.



ILTALEHTI Sunnuntai 13.3.2011


Perjantaina 11.3.2011 Japanissa mitattiin todella voimakas, 8.8 magnitudin, maanjäristys, joka puolestaan sai aikaan vielä tsunamin. Miljoonat olivat edelleen sunnuntaina ilman sähköä ja juomavettä.


Pääministeri Naoto Kan sanoi, että kyseessä on pahin Japania kohdannut katastrofi sitten toisen maailmansodan. Tällä hetkellä uhriluvun arvioidaan olevan 10 000.


Tuhoja voi tulla vielä lisää, sillä viranomaisten mukaan on hyvin todennäköistä, että maahan iskee lähipäivinä kova jälkijäristys. Japanin ilmatieteen laitos arvioi sunnuntaina yli 8 richterin maanjäristyksen saattavan tapahtua jo seuraavien kolmen päivän aikana. Todennäköisyyden tälle arvioitiin olevan noin 70 prosentin luokkaa.


Myös ydinvoimaloiden ongelmat jatkuivat. Pahiten vaurioituneessa Fukushiman ydinvoimalassa pelättiin uutta räjähdystä, kun voimalan kolmosreaktorinkin jäähdytysjärjestelmä petti. Reaktoreihin pumpattiin vettä niiden viilentämiseksi. Fukushimasta jouduttiin myös jälleen päästämään ulos radioaktiivista höyryä. Voimalan lähistöltä on evakuoitu noin 200 000 ihmistä.


 Lue myös:







Myös avaruusveljiemme- ja sisariemme ufoja on nähty
Fukushiman yllä



Sain tällaisen kirjeen meiliini perjantaina 11.3.2011

Pika-apua Japaniin


Tänään aamulla Maa järisi 8,8 magnitudi-asteen voimalla noin 120 kilometrin päässä Japanin rannikosta. Järistyksen seurauksena varoitettiin ensin kuusi metriä korkeasta tsunamista, mutta myöhemmin varoitusta korotettiin kymmeneen metriin. Hurja hyökyaalto sai aikaan vakavia tuhoja. Useiden ihmisten kerrotaan loukkaantuneen ja todelliset vauriot vasta paljastuvat pelastustöiden edetessä...


Olen saanut tänään paljon viestejä asiakkailta, jotka ovat kokeneet monenlaisia oireita kuluneen vuorokauden aikana. Oireet johtuvat pääosin siitä, että me valotyöntekijät olemme lupautuneet sisäisillä tasoilla olemaan tällaisissa katastrofeissa auttamassa niitä, joilla on hätä.


Itse olin aamulla todella väsynyt ja nukuin pitkään. Tarkoitukseni oli aamusta mennä käymään asioilla, mutta uni tuntui olevan raskasta ja niin jatkoin nukkumista. Päivän mittaan sitten syykin selvisi; olemme kaikki olleet mukana auttamassa tuhansia ihmisiä, jotka ovat joutuneet hätään.


Näiden katastrofien merkitys on laajentaa ja syventää sydänkeskuksiamme. Kun koemme jotain rajua ja äkkiarvaamatonta, avaudumme samalla paljon syvemmille värähtelyille, mitä päivätietoisuudessa normaalisti olemme.


Herkät ihmiset yhdistävät sydämensä kärsivien kipuun ja me valotyöntekijät toimimme taustalla ikäänkuin kannattelemassa hiljaisina läsnäolijoina ja kanavoiden syvää Kristusenergiaa kaikille niille, jotka sitä tahtovat ottaa vastaan.


Voit olla varma, että tällaisella hetkellä apua rukoilevia ihmisiä on paljon.


Mikäli olet tänään kokenut väsymystä, surun tunteita, ahdistuneisuutta, heikotusta, päänsärkyä, sydämen tuntemuksia, hikoilua käsissä ja jaloissa, huimausta tai muita outoja oireita, olet todennäköisesti sisäisillä tasoilla ollut mukana Japanin tapahtumissa. Vaikka et olisi kokenut mitään, voit silti olla nyt auttamassa.


Rakkaudentähden etusivulla on video, joka julkaistiin viimetalvena. Laitoin videon sinne tänään, koska tahdoin auttaa Sinua tekemään valotyötä niin halutessasi. Video antaa Sinulle sanat ja muodon, miten voit jakaa valoa esimerkiksi Japanin alueella. Ole hyvä ja kokeile sitä, jos tahdot auttaa!


Järjestämme tänä iltana klo 22, huomenna Lauantaina 11.3. klo 11 ja Sunnuntaina 12.3. klo 22 meditaatiot, joissa antaudumme välittämään valoa ja enkeleitä Japanin alueelle kaikille niille, jotka apua nyt kaipaavat.


Tässä alla on Sinulle vielä muutama video, joista saatat saada apua omaan oloosi. Muista, että kurja olo on sitä, että olemme sisäisillä tasoilla siellä, missä meitä tarvitaan!

Huono olo ei ole Sinun omaa huonoa oloasi, vaan se on sitä, että autamme valon kautta ja tunnemme myötätunnossa syvää hätää, jota tuhannet ihmiset tällä hetkellä tuntevat.


Tämä video sisältää kohottavaa energiaa...
Tämä video rauhoittaa ja tasapainottaa... 

Tämä video rauhoittaa ja parantaa syvältä... 
 

Voit jakaa tämän kirjeen vapaasti kaikille valotyöntekijöille. Sekin on valotyötä, että jaamme tärkeää asiaa eteenpäin!

1 kommentti:

Harri kirjoitti...

Huomioikaa että Japanin maanjäristys ei ollut Gaian tekemä, vaan valtaapitävä eliitti yritti hukuttaa Japanin ja saaden sitäkautta suuren sekasorron. Se estettiin kunnioittamalla vapaata tahtoa. Annettiin tapahtua, mutta minimaallisin vaurioin. Rohkeita olivat ne sielut jotka poistuivat maanpinnalta sen seurauksena.
Mutta vauriot ovat kuitenkin pienemmät, kuin mitä oli aikomus.
Valtaapitävä eliitti on tiensä päässä ja tämä loi heille lisää paniikkia.
Sielun tarkoitus maanjäristykselle oli saada tietoisuutta yhteen kohteeseen ja sitä kautta luoda ykseystietoisuutta.
Kohdistakaa Valoa.
Kyllä Valo tietää mitä tekee.