31.5.2011

KAIKKIVALTIAS CODEX ALIMENTARIUS



Lähde: MagneettiMedia / Anne Ukkonen
28.5.2011


Huhtikuussa kokonaisuudessaan voimaan astunut Codex Alimentarius on YK:n alajärjestöjen, WHO:n ja FAO:n, vuonna 1963 perustama maailmanlaajuinen ruokakoodisto, jonka tehtävä on yhdenmukaistaa kansainvälisiä elintarvikestandardeja.


Mihin Codex perustuu?



Codex koostuu lukuisista erilaisista standardeista, joista ajankohtaisin lienee vuonna 2005 laadittu vitamiineja ja hivenaineita koskeva ohjeistus. Sen tarkoitus on Codexin mukaan suojella kuluttajien terveyttä liian suurilta vitamiinien, mineraalien ja hivenaineiden annostuksilta, mutta lähemmin tarkasteltuna se näyttäisi olevan ilouutinen ainoastaan Codexin säännöstöihin vahvasti vaikuttavalle lääketeollisuudelle.


Codex on julistanut kovaan ääneen kaikkien ravintoaineiden olevan myrkyllisiä. Tämän väitteen se perustaa omalle menetelmälleen, joka käyttää toksilogian eli myrkkyopin riskinarviointimenetelmää mittaamaan ravintoaineiden turvallisuutta. Oikea tieteenala ravintoaineiden määrittelemiseen on biokemian haaraan kuuluva ravitsemustiede. Se määrittelee ravintoaineet sellaisiksi aineiksi, jotka ovat nykyisen tietämyksen mukaan välttämättömiä ihmiskehon toiminnalle.


Codexin käyttämää riskinarviointia ei voi siis mitenkään perustellusti käyttää ravintoaineiden turvallisuuden mittaamiseen. Jopa tieteen noviisit ymmärtävät, että saadakseen oikeita vastauksia täytyy käyttää sopivaa tieteellistä menetelmää oikeiden kysymysten esittämiseen.


Riskinarviointia käyttämällä Codex pystyy säätämään mieleisensä saantirajan mille tahansa ravintoaineelle. Esimerkiksi C-vitamiinia saisi Codexin mukaan ottaa päivässä vain 200mg, mikä on aivan liian vähän ja aiheuttaa väistämättä erilaisia terveysongelmia. Jos toksikologiaa sovellettaisiin myös ravintolisiin niin silloin tomaateista, pinaatista, omenista tai parsakaalista tehdyt tiivisteet olisivat myös vaarallisia ja laittomia.


Ravintoaineet ovat välttämättömiä osatekijöitä entsyymien muodostumiselle. Entsyymit ovat rakennuspalikoita, joita ilman kehossa ei tapahdu yhtään mitään: Ilman entsyymejä ei ole elämää. Tälläkin hetkellä jokaisessa solussasi tapahtuu noin 35,000 entsyymien vauhdittamaa reaktiota – ilman ravintoaineita nuo reaktiot eivät olisi mahdollisia ja siksi ravintoaineiden saanti on niin välttämätöntä terveydelle.


Entsyymien ja siten myös ravintoaineiden tärkeyttä voi havainnollistaa myös seuraavasti:

Optimaalinen entsyymien toiminta = optimaalinen terveys
Hyvä entsyymien toiminta = terveys
Heikentynyt entsyymien toiminta = oireita
Huono entsyymien toiminta = sairaus
Ei entsyymistä toimintaa = kuolema


Jokaisella ihmisellä on erilaiset tarpeet ravintoaineiden saannin suhteen muun muassa perimästä, ilmastosta, energian kulutuksesta, toksisesta kuormituksesta, mahdollisista ravitsemuksellisista puutoksista, sairauksista ja stressistä johtuen.
Tämä biologisen yksilöllisyyden huomioon ottaminen puuttuu täysin Codex Alimentariuksen filosofiasta.


Keho ei tarvitse Codexin apua ylimääräisten ravintoaineiden poistamiseksi


Miljoonien vuosien kehityksen jälkeen lienee reilua sanoa ihmiskehon tietävän miten käsitellä vitamiineja ja hivenaineita: ylimääräinen poistetaan tai varastoidaan tulevia vajauksia varten. Ravintolisiä käytettäessä on otettava huomioon niiden laatu, muoto (synteettinen vs. luonnollinen), ravintoaineiden tasapainoisuus sekä kullekin henkilölle sopiva annostus.

Codexissa on tietoisesti päätetty käyttää epärelevanttia menetelmää voidakseen luokitella ravintoaineet myrkyiksi kuluttajaturvallisuuden nimissä.


On myös tärkeää pistää merkille, että USA:n Ravintolisä-ja terveyskasvatuslaki (The Dietary Supplement Health and Education Act ) vakuuttaa, ettei ravintoaineille ja yrteille voida asettaa mitään ylärajaa koska ne ovat ruokaa eivätkä lääkkeitä. Codex sen sijaan haluaa ihmisten rajoittavan jokaista suupalansa siinä uskossa, että yksikin porkkana voi olla liikaa ja A-vitamiinin yliannostus väistämätön.


Miten riskinarviointi toimii?


Riskinarviointi on siis toksikologian tieteenhaaraan kuuluva menetelmä, jolla mitataan myrkkyjä eli aineita, jotka myrkyttävät entsyymejä. Riskinarviointia ei ollut alunperin koskaan tarkoitus käyttää ravintoaineiden määrittelemiseen.


Riskinarviointi vaatii testattavan toksiinin testaamista elävillä eläimillä. Toksiseksi annokseksi määräytyy annos, johon puolet koe-eläimistä kuolee. Tätä ilmiötä ei tapahdu ravintoaineiden kohdalla ja juuri siksi Codex ei tee riskinarviointia laboratoriossa vaan ainoastaan paperilla; näin saadaan annettua haluttu vaikutelma vitamiinien ja hivenaineiden vaarallisuudesta.

Ruokakoodisto niin ikään virheellisesti olettaa, että on olemassa yksi tyypillinen globaali ruokavalio.


Codexia vastustavan Natural Solutions Foundationin (NSF) vaikuttavat henkilöt ovat jo vuosia osallistuneet Codex Alimentariuksen komission (CAC) kokouksiin. Vuonna 2005 pidetyssä konferensissa Italian Roomassa, NSF:n toimittajalla oli mahdollisuus keskustella muutamien Codexin eri jäsenmaiden valtuuskuntiin kuuluvien edustajien kanssa.


Hän kysyi edustajilta ymmärsivätkö he, mitä ravintoaineiden saantirajojen määrittely riskinarvioinnilla tehtynä tarkoittaa heidän maidensa odottaville äideille ja lapsille, syöpäluvuille ja niin edelleen. Kenelläkään heistä ei ollut harmaintakaan aavistusta, mistä toimittaja oikein puhui – Codex ei siis kerro säännösten seurauksia edes omille edustajilleen, jotka asian ymmärrettyään olivat kauhusta kankeina ja pyysivät vielä lopuksi NFS:n toimittajaa auttamaan säädöksen poistamiseksi.





Codex Alimentarius luottaa siihen, että useimmat ihmiset eivät ole kiinnostuneita ottamaan selvää sen käyttämistä menetelmistä, joiden avulla erilaiset säädökset saadaan luotua.

Jos ihmiset tietäisivät Codexin perustavan toimintansa epätieteellisille tutkimusmenetelmille, he vastustaisivat sitä.


Jos Codex käyttäisi oikeanlaista tiedettä eli biokemiaa tutkimaan ravintoaineita, se ei pystyisi rajoittamaan niiden käyttöä. Miksi? Koska biokemian kiistattomat tiedot eivät millään tavalla tue ravintoaineiden rajoittamista vaan päinvastoin ne osoittavat selvästi jokaisen ihmisen olevan biokemiallisesti yksilöllinen kokonaisuus, jossa ravintoaineiden vaikutus entsymaattisiin toimintoihin on selviö.


Codex Alimentariuksen varsinainen tarkoitus onkin tuottaa vääristynyttä tietoa, joka on jo johtanut ravintolisien käytön dramaattisiin rajoituksiin.

Motiivina on turvata lääketeollisuuden asemaa:
Mitä vähemmän ravintoaineita, sitä enemmän sairauksia ja mitä enemmän sairauksia, sitä enemmän lääkkeitä.




THE ENTIRE WORLD INTO A BIG BROTHER PRISON GRID


Michael Snyder



Do you want your children and grandchildren to live in a futuristic "big brother" control grid where everything they do is watched, recorded, tracked and tightly controlled?
Well, that is exactly where things are headed.


We witnessed some really bad totalitarian regimes during the 20th century, but what is coming is going to be far more restrictive than any of the despots of the past ever dreamed was possible. Today, nearly every government on earth is tightening their grip on their citizens. Paranoia has become standard operating procedure all over the planet and nobody is to be trusted.


Global politicians will give speeches about liberty and freedom even as they undermine them at every turn. There are very, very few nations on the planet where liberty and freedom are increasing. Instead, almost everywhere you turn the "control grid" is getting tighter.


Governments don't want us gathering together and interacting with one another. Instead, they want us to work our tails off to support the system, they want us enslaved financially and constantly drowning in debt, and they want us addicted to television and other forms of entertainment.


They want us as numb and docile as possible. Meanwhile, all over the globe they continue to construct a futuristic "big brother" control grid that will ensure that they will always be able to control us.


Sadly, this is not the plot to some post-apocalyptic science fiction movie.

This is really happening.


When you read the list below, each of the 32 signs may not seem to be all that significant individually. However, when they are all taken together, they paint a truly frightening picture....



#1 The days of the free and open Internet are slowly coming to an end.

Many nations around the world have implemented strict Internet censorship and many other nations are moving in that direction. With each passing year the level of freedom on the Internet diminishes.

Regulation of the Internet has even become a primary topic of discussion at G-8 meetings. According to The New York Times, French President Nicolas Sarkozy is leading the charge for a more "civilized Internet"....



Why are free speech groups strongly opposing what Sarkozy is trying to do?
Leaders of the Group of 8 industrialized countries are set to issue a provocative call for stronger Internet regulation, a cause championed by the host of the meeting, President Nicolas Sarkozy of France, but fiercely opposed by some Internet companies and free-speech groups.

It is because western governments want to kill liberty and freedom on the Internet just like China is doing. The Internet has been a great tool for waking people up and distributing information, and the control freaks that want to run all of our lives do not like that one bit.


#2 Internet censorship in China, the largest nation on earth, is absolutely brutal.

The Chinese government blocks any websites that talk about such topics as the Dalai Lama, the 1989 crackdown on Tiananmen Square protesters and Falun Gong.

Even web searches for the English word "freedom" are blocked.



#3 Starting next year, all new cellphones will be required to contain a chip that will allow the president to broadcast "emergency alerts" to the cellphones whenever the president wants. Cellphone users will not be allowed to opt out of the presidential messages.

The following is how a CBS news report describes the new system....


A new national alert system is set to begin in New York City that will alert the public to emergencies via cell phones.



It's called the Personal Localized Alert Network or PLAN. Presidential and local emergency messages as well as Amber Alerts would appear on cell phones equipped with special chips and software.

#4 The U.K. has more surveillance cameras per citizen than anywhere else in the world. In fact, according to one estimate, there are 4.8 million video cameras constantly watching every move citizens make.







#5 A "certified TSA official" was brought in to oversee student searches at the Santa Fe High School prom last weekend.

Will this kind of thing soon be happening at every high school in America?


#6 The U.S. Department of Agriculture is spending huge amounts of money to install surveillance cameras in the cafeterias of public schools so that government control freaks can closely monitor what our children are eating.

The following is how a recent article posted on Infowars.com describes this new program....


Billed as part of an effort to reduce obesity and improve eating habits, small cameras are programmed to take snapshots of lunch trays before and after each student eats. Each child is uniquely identifiable via a barcode attached to the tray. The amount of calories and nutrients that each child has consumed is then calculated via a database containing 7,500 different varieties of food.



#7 The EU is spending hundreds of millions of euros on propaganda campaigns in an attempt to convince the citizens of Europe that the EU is good for them.


 

#8 Today, FBI surveillance teams regularly employ warrantless GPS tracking to monitor the movements of peaceful activists - even if they are not suspected of ever committing a crime.

The Obama administration is fighting in court to keep this practice legal.


#9 According to FBI Director Robert Mueller, "homegrown terrorists" represent as big a threat to American national security as al-Qaeda does.



#10 Federal VIPR teams are establishing a series of "internal checkpoints" all across the United States. The following is how a recent article by Paul Joseph Watson described these VIPR team activities....
The TSA has announced its intention to expand the VIPR program to include roadside inspections of commercial vehicles, setting up a network of internal checkpoints and rolling out security procedures already active in airports, bus terminals and subway stations to roads and highways across the United States.

By the way, who in the world decided that it would be a good idea to call them "VIPR teams"?

What is next? Are we going to find out that the TSA has hired Cobra Commander and Destro as consultants?


#11 Thousands of "dysfunctional" families in the U.K. are being subjected to intensive 24-hour surveillance to make sure that their children attend school, go to bed on time and eat proper meals.


#12 U.S. Senator Chuck Schumer says that Amtrak should have a "no ride list" similar to the "no fly list" used at U.S. airports.

Before you can get on an airplane today, your name is checked to make sure that it is not on any international watch lists.

So what do you have to do to get on an international watch list?
Nobody really knows.

What is next?
A "no breathe list"?



#13 U.K. authorities are now admitting that every phone call, text message, email and website visit made by private citizens will be stored for one year and will be available for monitoring by government agencies.


#14 The amount of cell phone surveillance that goes on is absolutely staggering.

For example, one German politician named Malte Spitz recently went to court to force Deutsche Telekom to reveal how often his cell phone was being tracked. What he found out was absolutely amazing. It turns out that in just one 6 month period, Deutsche Telekom recorded the longitude and latitude coordinates of his cell phone 35,000 times.


#15 DARPA has now developed new video surveillance technology that many are warning will bring about the end of public anonymity.

The following is how the ExtremeTech blog is describing this new technology....

To be in public is to be on camera, but most video footage is discarded, as only so much can be sorted and analyzed -- until now. DARPA has created a technology that can index and analyze video in real-time, marking the end of anonymity in public places.

#16 In the U.K., it is now illegal to photograph the police for any reason whatsoever.

 

#17 Police in the U.K. have purchased software that will enable them to easily follow the "digital footprints" of virtually anyone. The following is how one recent news report in the U.K. described this new software...

The Metropolitan Police has bought Geotime, a security programme used by the U.S. military which tracks suspects' movements and communications and displays them on a three-dimensional graphic.


The software aggregates information gathered from social networking sites, GPS devices like the iPhone, mobile phones, financial transactions and IP network logs to build a detailed picture of an individual's movements.

#18 In Tacoma, Washington a seventh grade student was recently questioned by the Secret Service about a message that he posted on his Facebook page.
 
Be very careful about what you put up on Facebook or Twitter. The entire world can see it.



#19 According to the ACLU, state police in Michigan are using "extraction devices" to download data from the cellphones of motorists that they pull over.

This is taking place even if those pulled over are not accused of doing anything wrong.

The following is how an article on CNET News describes the capabilities of these "extraction devices"....
The devices, sold by a company called Cellebrite, can download text messages, photos, video, and even GPS data from most brands of cell phones. The handheld machines have various interfaces to work with different models and can even bypass security passwords and access some information.


#20 Last year, one shocking poll found that 51 percent of Americans agree with this statement:
"It is necessary to give up some civil liberties in order to make the country safe from terrorism."


#21 The MPAA and RIAA have submitted their master plan for enforcing copyright rights

#22 The U.K.'s new Internet law includes a "three strikes" rule that allows your entire family to be cut off from the Internet if anyone who lives in your house is accused of copyright infringement
- without proof or evidence or trial.


#23 Would you like to have your face scanned and your ID recorded every time you attend a public event?

Don't laugh. The San Francisco Entertainment Commission is actually proposing a new rule which "would require all venues with an occupancy of over 100 people to record the faces of all patrons and employees and scan their ID's for storage in a database which they must hand over to law enforcement on request."


#24 Today, the U.S. government and governments all over the industrialized world have become so obsessed with reducing carbon emissions that now they even tell us what kinds of light bulbs we are allowed to buy.


#25 The Obama administration is developing a universal "Internet ID" program that would watch, track, monitor and potentially control your activity on the Internet. These "trusted identities" are being touted as a way to increase safety and security on the Internet and as a way to eliminate the need for dozens of different usernames and passwords.

#26 As I have written about previously, the "Internet kill switch" is rapidly becoming one of the favorite new tools of tyrannical governments all over the globe....
Once upon a time, the Internet was a bastion of liberty and freedom, but now nation after nation is cracking down on it. In fact, legislation has been introduced once again in Congress that would give the president of the United States an "Internet kill switch" that he would be able to use in the event of war or emergency.

Of course there would be a whole lot of wiggle room in determining what actually constitutes a true "emergency". The members of Congress that are pushing this "Internet kill switch" bill want the U.S. to become more like China in this regard.

#27 A shocking document released by Wikileaks proves that high level U.S. government officials have been pushing for North American integration.

According to the document, some of the goals of this integration would be to turn North America into an economic zone similar to the EU, to have one common currency for the entire continent and to have one common "security perimeter" for the entire continent.


Let us hope that a plan like this never comes to pass.




#28 One of the most liberty-killing pieces of legislation in recent years was the Patriot Act.

Unfortunately, the vast majority of Republicans and the vast majority of Democrats will never vote against the renewal of the Patriot Act because they don't want to look "soft" on terrorism.

About the only U.S. Senator to stand up against the Patriot Act is Rand Paul. He is doing all he can to fight a one man battle against the Patriot Act but Senate Majority Leader Harry Reid is doing his best to extend the Patriot Act without any debate taking place.

Top Democrats are attempting to claim that even debating the renewal of Patriot Act provisions would "endanger" national security.

Of course most Republicans are not going to stand in the way because they absolutely love the Patriot Act.

If you still believe that the Patriot Act is a good idea, you should watch THE VIDEO BELOW, and you should read
this recent article.



#29 If you display the wrong political message on your car, you may find law enforcement officials cracking down on you.

A 73-year-old Virginia resident was recently kicked out of a national park for displaying a sticker promoting "Ron Paul's Campaign for Liberty" on his car.


The following is an excerpt from a recent Rutherford Institute report about this incident....
The Rutherford Institute has come to the defense of a 73-year-old Virginia resident who was allegedly ordered by a park ranger to remove his car from a national military park in South Carolina because of political messages attached to his vehicle. Jack Faw, whose ancestors fought in the historic battle memorialized at Kings Mountain National Military Park, contacted The Rutherford Institute after being told by a park ranger that the decal promoting a political organization associated with Rep. Ron Paul (R-TX), which was displayed on the back window of Faw's car, was not allowed in the park.
#30 Brutal crowd control techniques are not just for major events anymore.


Recently, riot police in Illinois used tear gas, LRAD sound weapons and crowd suppression tactics against a bunch of college students that were just blowing off some steam at a year-end block party at Western Illinois University.


#31 The U.S. government is gathering more information on all of us than ever before.

According to a recent article in the Baltimore Sun, every six hours the volume of information that the NSA gathers is equivalent to the entire Library of Congress.


Nobody is anonymous anymore. The truth is that the U.S. government, governments across the globe and major international corporations have more information about you than you probably ever dared to imagine.


#32 If you think things are bad now, just wait until you see what global authorities have planned for the future.

Are you ready to live in a "Planned-opolis"?



Are you ready to use a "calorie card" and to have what you eat determined by a "global food council"?

The following video was originally produced by the Forum for the Future, a major NGO funded by big corporations such as Time Warner and Royal Dutch Shell. In this video, the Forum for the Future presents their chilling version of the future....



If you don't want to live in a "Planned-opolis" where everything you do is constantly watched, tracked and controlled by a horde of bureaucrats then you better say something now.

The entire globe is moving in the direction of totalitarianism.

Our world is literally becoming a prison grid. Of course those in power say that we need more regulation and more control "for the good of humanity", but that has never worked out too well in the past, now has it?


If you don't like the direction this world is headed then now is the time to stand up and let your voice be heard. If you wait until they are ripping the last shreds of liberty and freedom away from you it will be too late.
 

DAVID ICKE: THE EVIDENCE OF REPTILIAN SHAPESHIFTERS AMONG US









SUSPECT NATION



How is information being collected?
Could new identity technology actually put at risk the very people it seeks to protect?



Since Tony Blair's New Labour government came to power in 1997, the UK civil liberties landscape has changed dramatically. ASBOs were introduced by Section 1 of the Crime and Disorder Act 1998 and first used in 1999.

The right to remain silent is no longer universal.

Our right to privacy, free from interception of communications has been severely curtailed.


The ability to travel without surveillance (or those details of our journeys being retained) has disappeared.


Indeed, as Henry Porter (the Observer journalist famous for his recent email clash with Tony Blair over the paring down of civil liberties) reveals in this unsettling film, our movements are being watched, and recorded, more than ever before.







I'M AWAKE -MOVIE

MONIVIVAHTEINEN PIMENNYSKOLMIKKO



Arkkienkeli Metatronia kanavoinut James Tyberonn
Uutiskirjeestä 25.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


Tervehdys, mestarit! Ja niin kiedomme teidät ehdottoman rakkauden OMM-aaltoon.


Ja tämä rakkaus on tosiaankin tyynnyttävää ja keskittävää hyvinvointia, mitä jokainen teistä haluaa kantaa vuoden 2011 jäljellä oleviin kuukausiin ja vuoteen 2012.


Rakkaat ihmiset, kesäkuussa 2011 alkaa 30 päivä jakso, mikä merkitsee tärkeitä loppuunsaattamisia ja tärkeää muutosta maapallolle ja ihmiskunnalle. Tämä jakso saattaa loppuun monia liikkeitä, jotka alkoivat aiempina kuukausina. Vapautumista vanhan energian skenaarioista, tilanteista ja suhteista, jotka eivät enää resonoi uuden maapallon kanssa, tapahtuu makro- ja mikrotasolla, maailmanlaajuisesti ja yksilöinä.


Kerromme teille, että ryhmien liikehdintä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idän hallituksissa on osa tätä muutostuulta. Huomaatte yksilöinä, että tapahtuu lisääntyvästi "suhdesapattivapaita" ja katkaisette siteitä - joitain väliaikaisesti, joitain pysyvästi - niihin, joiden energiat ovat - mitenkään tuomitsematta - sopimattomia omienne kanssa. Tämä on tarkoituksenmukaista. Usein eroamisprosessi - toteutettuna rakkaudessa - on katalyytti kasvuun ja muutokseen suurimmaksi hyväksi. Tätä tehostavat päivänseisausenergiat 21.6.


Pimennykset ovat aikaa katsoa sisäänpäin, parantua, päästää irti, uudelleenrakentaa ja ryhtyä toimeen oman polttopisteen hienovirittämisessä. Näin tämän tapahtuman jokainen hetki on anti, mikä mahdollistaa nopeutumisenne. Tätä tapahtuu ensin itsensä kanssa ja pysähtyneisyyden poistaminen mahdollistaa parhaan kyvyn hyödyntää tätä muutostuulten tärkeää virtaa.

Kohtaamalla ainutlaatuiset haasteenne tässä liikkeessä hyödytte ja kasvatte perimmiltään. Mutta tehkää se rakkaudessa. Rakkaus on aina avain. Mutta rakkaus vaatii vahvuutta ja nuhteettomuus määritellään olemalla uskollinen itsellenne. Nyt on se aika! Tarttukaa hetkeen!


Jokaisella hetkellä on merkitystä


On hyvin tärkeää, että jokainen teistä ymmärtää ja täysin oivaltaa, miten todella tärkeä jokainen elämänne hetki näissä nopeutuneissa energioissa on kosmokselle, uudelle maapallolle ja teille. Tällä planeetalla on todella uutta energiaa ja tämä energia pyrkii nyt aktivoimaan lisää tietoisuuttanne ja valomääräänne.
Ja rakkaat ystävät, kykynne sisältää enemmän valoa "koristaa" kykyänne ilmaista rakkautta.


Tuo rakkaus ei ala ainoastaan hyväksymällä itsenne, vaan todella rakastamalla itseänne.

Alatte ymmärtää, miten kauniita tosiaan olette, ja se, rakkaat ihmiset, on erittäin tärkeää näinä ylösnousemisaikoina.


Teillä kaikilla on sisällänne Jumalan voima ja kehotamme teitä sallimaan tuon tunnistamisen, tuon uuden itsensä hyväksymisen, tuon tahrattoman rakkauden huudella ylitsenne.

Se on kalibroitu syntymäoikeutenne ja se on kaunista. Löydätte uudestaan tämän tahrattoman rakkauden ekstaasin meditoinneissanne, sillä siirtymälaajentumista tapahtuu tässä uudessa energiassa. Olette nyt avautumassa selvemmin näkemään, miten tärkeä elämänne on - ei vain maapallolle, vaan myös suurelle kosmokselle. Voi kyllä, tämä on niin totta!


Tämän syvän meditatiivisen laajentumisen värähtelyt ylivuotavat fyysiseen ulottuvuuteen, missä elätte, ja te saitte sen tapahtumaan. Verho ulottuvuuksien väliltä on ohentunut ja osanne joka on verhon toisella puolella, kurkottaa lempeästi koskettamaan sydäntänne. Ja osanne korkeammassa ulottuvuudessa on kvantti-sinä, todellinen sinä, joka uneksii tämän syvällisen elämänkokemuksen.

Tuo korkeampi itse haluaa teidän tietävän - kuten mekin enkeliulottuvuudessa - miten paljon teitä rakastetaan, miten tärkeitä ja suurenmoisia te todellisuudessa olette.
Rakkaat ihmiset, voitteko käsittää tämän?



Olette polulla


Olette hyvin usein epäilleet itseänne. Hyvin usein tunteneet, ettei elämänne johda minnekään. Voi, rakkaat ystävät, jos vain tietäisitte ja hyväksyisitte totuuden siitä, miten olette vaikuttaneet ja edelleen vaikutatte.


On aina ollut epäilijöitä, vastaan sanojia, jotka ovat sanoneet, ettei ylösnousemusta koskaan tapahtuisi, ettei ihmiskunta taitaisi tätä pyhää valmistumista korkeampaan tietoisuuteen. Mutta olette toteuttaneet tuon saavutuksen - ylösnousemus on nyt ehdottoman varmaa. Se on ilmentymässä! Se on ollut kaksi vuosikymmentä ja useimmat teistä eivät ota ansiota itselleen sen navigoimisesta todellisuudeksi. Monet teistä eivät vieläkään käsitä, että se työ mitä olette tehneet verhon kummallakin puolella viimeiset 25 vuotta, ovat muuttaneet sen maapallon, mille synnyitte, täysin erilaiseksi taajuudeksi ja toimintamalliksi.


Te olette vastuussa siitä eikä ihmiskunta vieläkään ymmärrä, mitä olette tehneet, tai omista ansiota tästä saavutuksesta. Mestarit, se mitä olette tehneet, on nimenomaan syy siihen, miksi monet teistä lukevat nyt näitä sanoja, joita lähetetään toisesta ulottuvuudesta.


Niinpä sallikaa minun kunnioittaa teitä, kun puhumme tulevasta kuukaudesta ja vuoden 2011 loppuosasta, sillä teistä on tullut paljon voimakkaampia, kuin käsitätte. Olette tehneet kvanttihypyn ja riippumatta vuoden 2011 kalenteripäivistä, se mitä edessään on, on tosiaan hyppyvuosi! (Suom. huom. samat sanat merkitsevät myös karkausvuotta) On kvanttihyppyvuosi!



Vuoden 2011 päiväntasaukset ja päivänseisaukset


Vuoden 2011 päiväntasaukset ja päivänseisaukset ovat poikkeuksellisen voimakkaita ja monitarkoituksellisia. Nämä ovat itse asiassa ylösnousemuskatalyyttejä ja -laukaisimia.

Nämä voimakkaat päivät pitäisi käyttää ryhmärukouksiin, parantumiseen, irtipäästämiseen, loppuunsaattamiseen ja meditointiin ja syvään itsensä tarkasteluun.

Päiväntasaukset ja päivänseisaukset joita on jäljellä seuraavien kahden vuoden aikana, ovat monitahoisia ja liekehtivät monia hologrammi-insertejä sekä ihmiskunnan että planeetan ylösnousemukselle. Vakuutamme teille, että nämä astrologiset tapahtumat ovat ehdottomasti voimakkaampia kuin päiväntasaukset ja päivänseisaukset useina menneinä vuosituhansina.

Kannustamme jokaista teitä käyttämään erottelukykyään ja hyödyntämään niitä ehdotetusti. Kokoontukaa näinä päivinä ja ryhmätietoisuuden voima kukoistaa eksponentiaalisesti.


Vuoden 2011 voimakkaat pimennykset


Lisäksi vuonna 2011 on äärimmäisen harvinainen kokoelma monimutkaisesti koodattuja pimennyksiä. Vuonna 2011 on yhteensä kuusi pimennystä ja kolme näistä tapahtuu 30 päivän jaksolla 1.6.-1.7. Tätä jaksoa höystää kesäkuun päivänseisaus.

Vuoden puolivälin "pimennyskolmikko"


Vuoden puolivälin voimakas "pimennyskolmikko" tapahtuu:  1.6., 15.6. ja 1.7.

Pohjois-Suomessa näkyy osittainen auringonpimennys)



Nämä kolme pimennystä tapahtuvat täsmälleen 15 päivän välein. Kyse on kahdesta osittaisesta auringonpimennyksestä, joiden väliin jää täydellinen täydenkuun pimennys. On tuskin riittävästi tilaa hengittää, joten valmistautukaa voimalliseen kyytiin. Kaikkea tätä höystää äärimmäisen voimakas päivänseisaus 21.6.

Vaikka kolmikon kaksi "ulommaista pimennystä" ovat osittaisia auringonpimennyksiä, älkää kuvitelko, että se vähentää niiden energioita. Kaikkien kolmen energia on äärimmäisen voimakas ja tuntuu koko planeetalla riippumatta siitä, näkyvätkö ne omalla planeettavektorillanne. Energia kiertää maapallon ja vaikuttaa jokaiseen teistä.


Kesäkuun 1. päivän pimennys on alku ja kaikilla näillä tapahtumilla on risteävä kenttä, mikä laajentuu energeettisesti kolmelle päivälle ennen pimennystä ja kolmelle päivälle sen jälkeen.


Energiat


Kolmikon energiamalli liittyy irtipäästämiseen, parantumiseen ja jälleenrakentamiseen.

1.6.:
Irtipäästäminen ja puhdistuminen, vanhoista energiamalleista vapautuminen - malleista jotka voivat olla juurtuneita, myös kätkettyjä.


15.6.:
Parantuminen haasteen kohtaamisen kautta ja oleminen uskollinen itselle.


1.7.:
Uuden "sinun" vahvuus ja loppuunsaattaminen.
Ei vain visualisoimalla ominaisuuksia ja tapahtumia, joita haluatte luoda, vaan ryhtymällä vaadittaviin toimiin, askeliin kohti niiden ilmentämistä.




Keskikesän päivänseisaus (keskitalven päiväntasaajan alapuolella) vahvistaa näiden kaikkien energiavirtaa. Ja vuonna 2011 se lisää ainutlaatuista energiaa, mikä kutsuu esiin porttia 11-11-11-tapahtumaan.


Päivänseisauksen energia rakentuu 14 päivää ennen 21.6. tapahtumaa ja ulottuu 14 päivää sen jälkeen.


Tämä on yksi vuoden 2011 "ylevämielisistä" energioista ja portti 11-11-11-kristallinopeutumiseen.


Näin ollen te kaikki maatasolla olette nyt uppoutuneena uskomattoman kristallienergian kenttään. Tämän tuloksena omasta aurakentästänne ja merkana-kehostanne on induktion kautta tulossa äärimmäistä energialiikettä. Se on energiaa, joka haluaa ilmaista itseänne, ja näin työnne kutsuu nyt vielä hienojakoisempaa taajuutta.


Kuvitelkaa, että jos otatte vitamiineja fyysiseen kehoonne, niiden on oltava sellaisia, jotka kehonne pystyy imeyttämään hyvinvoinnin ja paremman terveyden generoimiseksi. Ja näin sama pätee kristallisiirtymään - sen taajuudet ja energiat ovat vitamiineja valokehonne laajentumiseksi.


Kristallivärähtely ympäröi teitä nyt tavoilla, jotka sallivat teidän imeä niiden tahrattomia symmetrioita energiakenttäänne ja siirtää, konvertoida ja vahvistaa niitä omaan työhönne, haluihinne, täyttymykseenne ja kaikkiin tapoihin, jotka koskettavat maapalloa ja ihmiskuntaa.


Kolmoispäiväportaali


Marraskuun kolmoispäiväportaali on voimakkain vuoden yksittäinen päivä. Ihmismassat muodostavat ihmisverkon ja sitovat yhteen kosmisen energian, mitä kerätään 144-kristalliverkon aktivoimisen viime vaiheissa. Atlantislaiset mestarikristallit aktivoituvat lisää 11-11-11-portaalissa, kun Moniulotteisen kommunikoinnin kristalli alkaa herätä kristallipyörteessä.

Tämä herääminen koodaa peräkkäin 12 kultaista aurinkokiekkoa ympäri planeetan.

Nämä kiekot aktivoidaan kahdeksitoista kierrespiraaliksi. Ne säteilevät nollakentän, puhtaan rakkauden ja ehdottoman rakkauden jumalaista energiaa sekä valokoodia, mikä voi olla vain viidennessä ulottuvuudessa ja sen yläpuolella.


11-11-11-portaalissa kristallipyörteen aurinkokiekko aktivoidaan Huippuvuoren alla Arkansasissa ja tämä viimeistelee Arkansasin pyörteen energian ja sitten verkottaa uudet DNA-koodit ympäri planeettaa.


Kultaiset aurinkokiekot ovat yhtenäisen kristallikentän DNA, suunnitelma planeetan kristallisiirtymään. Nämä tosiaan ohjelmoidaan uudelleen 144-kristalliverkossa!


Kultaiset aurinkokiekot lähettävät 12-säikeistä kierrettä spiraalienergiassa, mikä palvelee kristallipiirteen DNA-prototyyppinä 144-verkon kautta. Ne ovat tosiaan yhteys maapallon kykyyn uudistua ja tulevat uuden maapallon DNA-malliksi tai suunnitelmaksi. Ne ovat energiaspiraaleja. Ne ovat tosiaan enemmän spiraaleja kuin kiekkoja, mutta ne kyllä näyttävät katsottaessa kiekkomaisilta.


Nyt kun ylösnousemuksenne valmistuu, teillä on suurempi pääsy moniulotteisiin puoliinne. Todellisuudessa joillakin teistä ylösnousemus on jo enimmäkseen tapahtunut moniulotteisuuden osalta. Ymmärrättekö?

Nyt maapallo ja ihmiskunta tarvitsevat kristallisiirtymää - sekä maapallon että teidän energialaajentumistanne. Niinpä te olette niitä, joka kutsuvat tätä. Se auttaa monissa rooleissa, kenties useammissa kuin voitte kuvitella.

Se muuttaa tapaa, millä ihmiskeho vastaanottaa auringonvaloa.

Se auttaa fyysisen kehon transformoitumisessa läpikuultavan hohtavaksi.

Se laukaisee ihmiskehon siirtymisen hiilipohjaisesta piipohjaiseksi.

Se muuttaa vastaavasti fyysisen ihmiskehon ravintotarvetta.

Se suojelee maan magnetosfääriä ohjaamalla meteoriitteja ja komeettoja.

Se vähentää gammasäteiden vaikutuksia maan ilmakehään.

Se tulee esiin luonnollisena ja tieteellisenä työnä, se on valmiin 144-kristalliverkon luonnollinen versio.


Pimennykset 2011


Ja mestarit, tosiaankin auringon- ja kuunpimennysten 4+2-yhdistelmä yhtenä vuonna on hyvin harvinainen, joten näette, että jumalainen suunnitelma kehittyy. Kerromme teille, että pimennykset ovat tilaisuuksia energisoivaan muutokseen.

Rakkaat ystävät, vuoden 2011 pimennykset ovat "tarjous" minkä tahansa tarvittavan muutoksen tekemiseen, jota pidätte tarkoituksenmukaisena henkilökohtaisessa ja kollektiivisessa elämänvirrassanne. Nämä avautuvat parhaiten synkronoimalla asioita sen pohdiskelun ja tarkastelun kautta, mikä on ulottuvilla päiväntasauksissa ja päivänseisauksissa.


Täydellinen järjestys


Jotkut teistä sanovat ja tuntevat, että "kaikki toimii, niin kuin pitäisi - kaikki on täydellisessä järjestyksessä". Mutta mestarit, tämä käsite on paradoksi ja aivan kuin kuvakortti, se on ylösalaisin kummastakin suunnasta katsottuna. Ymmärrättekö?

Korkeammasta näkökulmasta kaikki on täydellisessä järjestyksessä, mutta ihmiskunnan näkökulmasta kaksinaisuudessa ei ole! Jos olisi, ei olisi mitään tarvetta opitunteihin, ei mitään tarvetta reinkarnoitumiseen.

Täytyy vain katsella ympärilleen ja jo tietää, että ihmiskunnan ahdinko maaplaneetalla on kaukana täydellisyydestä. Homma ei todellakaan toimi, niin kuin pitäisi, ennen kuin teette siitä toimivan!

Tämä pätee mikro- ja makrotasolla. On paljon käsiteltävää, paljon tarkasteltavaa. Kaikki aikanaan ja mestarit, se tulee tapahtumaan.


Lopuksi


Rakkaat ihmiset, minäpä ilmaisen lopuksi yksiselitteisesti, että minä ja enkeliulottuvuus olemme erityisroolissa tukemassa teitä paljon enemmän, kuin ehkä käsitätte, sillä tekin olette jumalia syntymässä, jumalan kipinöitä tulossa kaikkeuden violeteiksi liekeiksi.


Rakastamme jokaista teitä, teitä kaikkia ja verhon tuolla puolen olette osa meitä. Pyöräytämme suuren kunnioituksen ja arvostuksen valopyörteen teille. Lähetämme tätä energiaa jokaiselle teistä nyt-hetkessä, kun luette näitä sanoja. Voitteko tuntea sen, avata sydämenne ja vastaanottaa, mitä lähetämme rakkaudessa?


Kunnioitamme teitä vilpittömästi, koska siirrytte maapallon kristalliylösnousemuksen kahteen viime vuoteen. Ja autamme teitä maapallon ylösnousemuksessa, mikä synnyttää fyysisten ihmisten kriittisen massaylösnousemusliikkeen kahdessa tai kolmessa vuosikymmenessä. Kaikki vapaasta tahdosta, kaikki valinnan tehden. Ja tuona aikana ei ole maailmanlaajuista sotaa, ei massanälänhätää.


Nimittäin 21.12.2012 maapallo ylösnousee ja ylösnousemus on ihmiskunnan ulottuvilla. Mutta älkää odottako, että nyt ympärillä näkemänne 3D-maapallo seuraa välittömästi esimerkkiä. Se tapahtuu kolmessa vuosikymmenessä, mutta se planeetan kristallitransformaation laajentunut energia, mitä kutsutaan ylösnousemukseksi, sallii ihmiskunnan siirtymän … yksi sydän kerrallaan.


Seuraavien kahden vuoden kuluessa rakkaus valtaa kohtaan alkaa korvautua rakkauden voimalla. Älkää epäilkö sitä, sillä se on jo liikkeessä.

Tämä transformoituminen tapahtuu yksi sydän kerrallaan, teidän jokaisen sisällä. Näin ollen teidän on oltava se muutos, jonka haluatte nähdä!



Luotte ylösnousemustulevaisuutta ja kerromme teille, että tämä kolmen vuosikymmenen jakso on vain silmänräpäys. Teemme kunniaa teille. Olette tarkoituksenmukaisella polulla!


Edessänne lepää uskomaton herääminen ja loppuunsaattaminen. Vuosi 2011 on kaikkivoimaisen tarkastelun, irtipäästämisen, uudelleenkalibroinnin ja uudelleenrakennuksen aikaa. Se on todella nopeutumisen, vahvistumisen ja juhlan aikaa.

Te jokainen olette vaikuttaneet ja lähdette tältä planeetalta suurempana valona, mitä olitte tänne tullessanne. Ja teitte sen omalla tavallanne. Rakkaudessa. Kutsumme teitä tuntemaan iloa, sillä olette ansainneet sen!


Olen Metatron ja jaan kanssanne nämä totuudet. Olette rakkaita!
Ja niin se on …

PIMENNYKSISTÄ


Kirjoittanut Allison Rae
22.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Eikö olekin ihanaa, miten elämä antaa juuri sitä, mitä tarvitset, juuri silloin kun tarvitset?


Viikkojen ajan ihmiset ovat kyselleet minulta pimennyssarjasta, joka tapahtuu kesä- ja heinäkuussa, enkä ole löytänyt sanoja kuvaamaan tunnettani siitä, mitä on tulossa.

Tänä aamuna hyppäsin autoon ajaakseni kaupunkiin. Laitoin cd:n soittimeen ja vastaus tuli.

Jack Johnson vangitsi tulevan, merkittävän pimennysjakson ydinolemuksen yhteen suloiseen ja tarttuvaan pikkulauluun "Breakdown" (= hajoaminen). Kun löysin YouTube -videon ( www.youtube.com/watch?v=Y4O7ufx9D_s&feature=player_embedded), olin hurmioitunut, kun hän käytti myös surffausteemaa. Juuri näin olemme kuvanneet tämän vuoden energioita vuoden 2010 loppupuolelta saakka.


Jos pidit vuosi sitten pimennyksiä hurjina, niin sinun ehkä kannattaa tuplata meditointi ja joogatunnit ja kenties tehdä pikapuhdistus valmistautuaksesi tähän asetelmaan.

Mitkä pimennykset, sanotte?


Pimennykset ovat erityisiä maapallon, auringon ja kuun asetelmia, joita tapahtuu joka kuudes kuukausi pareittain tai kolmikkoina. Pimennyksen aikana varjo ylittää kuun tai auringon pinnan.

Pian tulee kolmikko: osittainen auringonpimennys 1.6., täydellinen kuunpimennys 15.6. ja toinen osittainen auringonpimennys 1.7.

Pimennyksiä tapahtuu kuuden kuukauden ja 19 vuoden sykleissä, joten tulee luultavasti pintaan kysymyksiä, joita käsittelitte noissa aikapuitteissa. Tämä sarja kaiuttaa myös pimennysparia vuosi sitten, kun suuri kardinaaliristi aktivoituu uudestaan tänä vuonna.


1.6.2011 - osittainen auringonpimennys (uusikuu Kaksosissa)
näkyy pohjoisilla leveysasteilla, mm. osissa Aasiaa, Alaskassa, Kanadassa, Grönlannissa, Islannissa ja Skandinaviassa.




15.6.11 - täydellinen kuunpimennys (täysikuu Jousimiehessä) (toinen kolmesta samana vuonna!) näkyy Australiassa, Japanissa, Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa ja Etelä-Amerikassa.




1.7.2011 - osittainen auringonpimennys (uusikuu Ravussa)
näkyy pienessä osassa valtamerta eteläisen Afrikan ja Etelänapamantereen välillä.


Toisin kuin suuren kardinaaliristin asetelmat viime kesänä tai täydellinen kuunpimennys päivänseisauksessa viime joulukuussa, tämä on ensimmäinen ja ainoa pimennys, mikä tapahtuu Maya-kalenterin viimeisen alimaailman aikana (kuten Carl Johan Calleman tulkitsee).


Tämän yhdeksännen Maya-aallon aikana tietoisuuden evoluutio nopeutuu 20-kertaisesti edellisestä alimaailmasta (1999-2011). Carlin tulkinnan mukaan se muutosmäärä mitä koimme kesäkuusta 1999 tämän vuoden maaliskuuhun, tapahtuu alle kahdeksassa kuukaudessa - 9.3.-28.10.2011. Se on pyörryttävää muutostahtia verrattuna mihinkään, mihin olemme tottuneet.


Sen jälkeen kun yhdeksäs aalto alkoi 9.3., vallankumous on pyyhkäissyt Lähi-idän yli, massiivinen maanjäristys ja tsunami ovat rampauttaneet Japanin, ihmiskunta on kohdannut historian pahimman ydinkatastrofin ja talous on tutissut ympäri maailman.

Meksikonlahden öljyvuoto, mikä tapahtui suuren kardinaaliristin muodostuessa taivaalle viime vuonna, on edelleen kiusanamme.


Olemme saavuttaneet jyrkänteen yksilöinä ja kollektiivisesti - muuttuminen on pakollista. Tänä kesänä (tai talvena, jos asut eteläisellä pallonpuoliskolla) meillä on harvinainen tilaisuus osallistua elämän kiertoradan muuttumiseen maan päällä, harmoniassa evoluutiovoimien kanssa.


Muinaisista ajoista saakka pimennykset on yhdistetty äkillisin ja odottamattomiin muutoksiin. Tunnemme vaikutuksia sähkömagneettitaajuuksien muuttumisesta kaksi tai kolme viikkoa etukäteen ja ne jatkuvat useita viikkoja näiden erikoisplaneetta-asetelmien jälkeen. Tämä merkitsee, että asiat tuntuvat epävakailta, huterilta ja räjähdysherkiltä.


Sen erityisen tavan vuoksi, miten pimennysmuodostelmat asettuvat tässä sarjassa, muutokset ovat äkillisiä, voimakkaita ja hyvin transformatiivisia. Tässä on valtava potentiaali. Jokainen hetki ei ole mukava tai iloinen, mutta perimiltään tämä prosessi kannattaa.


Onko elämässäsi asioita, joiden tiedät tarvitsevan muutosta?
Oletko koskaan kaivannut vapautumista riippuvuuksista ja tulemista terveeksi?
Kutkuttaako sinua elämäsi kääntäminen ympäri - kenties vaihtaa ammattia, lopettaa jokin suhde, muuttaa, muokata kehoasi, tulla ympäristöystävällisemmäksi?

Pimennykset rikkovat pitkäaikaisia energiamalleja. Nyt on siis täydellinen aika.


Olemme nyt pimennysten sähkömagneettisessa huojunnassa ja Kaksosten auringonpimennys on ensi viikolla. Jakso jatkuu kesäkuun puoliväliin, pari viikkoa pimennyksen jälkeen. Se on tilaisuusikkuna. Rakastavan universumin tuella, elämä maan päällä ei ole enää koskaan samanlaista.


Kuten Jack Jackson sanoo: "Tarvitsen tätä tässä vanhan junan hajoamiseksi." Kun näin tapahtuu, saamme tehdä asiat eri tavalla. On sen aika.

Seuraavien kahden viikon aikana tutkimme pimennysenergioita ja nostamme esiin tilaisuuden, mikä meillä on elämämme ja maailmamme muuntamiseen tämän ennenkuulumattoman portin kautta.

UUDEN MAAPALLON JA ENKELI-IHMISEN 2012-YLÖSNOUSEMUKSEN NOPEUTUMISMERKKEJÄ


Sinistä sädettä kanavoinut Shekina Rose
27.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


Sinisen säteen olennot ovat erittäin herkkä ja empaattinen sieluryhmä kuten indigot ja nämä tulivat monilta eri ylösnousseilta planeetoilta ja monista valoulottuvuuksista valaisemaan ihmiskunnan geenikoodia ja nostamaan Jumalatietoisuutta Gaialla. (Katso sivuiltamme, oletko sininen säde)


Shekina joka on hepreankielellä sana "valokieli", on Sinisen säteen mentori. Shekina on pyhän feminiinisyyden kadotettu puoli luomisesta, mikä on Jumalan ruumiillistuma, ylösnousemusprosessi. Sininen säde on kaikkien sinisten säteiden korkeimman puolen sieluryhmätietoisuus. Yhdessä annamme teille näitä lähetyksiä.


************


Tähän kanavointiin upotetut lukusarjat henki on antanut Shekina Roselle aktivoimaan tätä lähetystä. Lisäinformaatiota uusista maakoodeista englanniksi.


Olette lähtemässä 3D-todellisuudesta ja -olemassaolosta, mikä rajoitti jumalaista ilmaisuanne ja pyhää täysivaltaisuuttanne, ollaksenne täysin pyhässä liitossa universumin kanssa. Luomisen mestarivalonkantajat, siniset säteet, te olette tuomassa täydelliseen harmoniaan kaikki ylösnousseet osanne monista valaistuneista ulottuvuuksista ja planeettajärjestelmistä luodaksenne eheyttä ja jumalaista voimaa elämäänne ja maailmaanne. Teillä on ihmeiden aika käsillä!


Sisäisiä valokoodejanne on nopeuttanut kosminen linjautuminen, mikä aktivoi muinaisia pyhiä teknologioita ja asettaa teidät energeettiseen tilaan vuosien 2012 ja 2013 henkistä evoluutiovihkimystänne varten. Teitä tukee merkittävä universaali planeetta-asetelma, mitä kukaan parhaillaan maan päällä elävä ei ole koskaan ennen kokenut. 13


Polku kulkee Jumaläidin shekina-taajuuden ja pyhän sydämen kautta, mikä resonoi kristallimaapallon Kristus-verkon läpi. Te olette luomisvalon kosmisessa yksinäänisyydessä jo luoneet tämän Kristus-sydänverkon Gaian kanssa uutta maapalloa ja enkeli-ihmistä varten. 11:11 12:12 = 13 - 33 333




Vanhan maailman jättäminen - 3D:n loppu


Eivät kaikki olennot valitse olla siinä korkeamman taajuuden ulottuvuudessa, mikä synnyttää uuden maapallon. On tärkeää tietää, että jokaisella olennolla on oikeus ja häntä kunnioitetaan tekemästään valinnasta. Energiakehonne ylösnousemuksen puhdistamisprosessi on aktivoinut korkeamman ruumiillistuman ydinolemuksestanne, DNA:nne jumalaisen alkuperäisen suunnitelman.

Resonoitte nyt korkeammalla värähtelytaajuudella, mikä ei ehkä ole yhteensopiva ammattinne, kumppaninne, perheenne, ystävienne, ryhmienne, paikkanne ja instituutioidenne kanssa. 444


Lähdette vanhasta maailmasta eikä se ole aina hienovaraista, kun teidät leikataan hetkessä irti olosuhteista, joiden osa olitte. Perhe ja ystävät voivat suuttua ja useimmiten se johtuu siitä, että he tuntevat korkeamman energian uhkaavan heitä, mitä he eivät pysty ilmaisemaan sanoin.

Jumaluusaalto joka tulee täysivaltaisesta itsestänne, ilmestyy tukemaan teitä, kun kehonne ja olemuksenne ei pysty sietämään matalampia energioita ja negatiivista käyttäytymistä tai kohtelua.


Kehonne ei siedä matalampia energioita ja negatiivista käyttäytymistä - 55


Kehonne voi protestoida siinä, missä ennen pystyitte toimimaan, kuin kaikki olisi ok. Nyt se huutaa "ei enää" ja puhutte ja toimitte korkeammasta totuudesta ettekä ole tilanteissa, jotka vievät pois voimanne. Näette tätä tapahtuvan enemmän maailmassanne ja läheisissä suhteissanne.


Erityishuomautus sinisille säteille ja erittäin herkille ja empaattisille valonkantajille:
teillä on ollut taipumuksena sulkeutua energeettisesti, silloin kun tunsitte energian uhkaavan tai pakahduttavan. Tällä voi olla suora vaikutus immuunijärjestelmänne ja se voi ilmetä pudotuksena energiassanne, väsymyksenä, levottomuutena tai aivojen sumuisuutena.


Tämä taipumus on muuttumassa, kun koette nyt harmonisoitumisen kosmoksen, pyhän sukulinjanne ja korkeamman immuniteetin kanssa. Siinä missä kerran olitte ilman ääntä ja hiljaa sisäisessä maailmassanne tekemässä pyhää luomistyötä, astutte nyt pyhään täysivaltaiseen voimaan. Valostanne on tulossa kirkkaampi, voimakkaampi ja huomattavampi ja Jumalan taajuusresonanssinne on enemmän vireessä luomisen kosmisen tuen kanssa.


Väärinkäsityksiä ylösnousemuksesta ja vuodesta 2012 - "Teimmekö väärän käännöksen?"


Ylösnousemuspolullanne voi olla aikoja, jolloin mietitte, teittekö jotain väärin ja miten saavuitte tiettyyn matkanne paikkaan. Teillä on ehkä ollut havaintoja ja ajatuksia, että elämänne näyttäisi fyysisesti täydelliseltä. Kotinne säleaidan takaa ja täysin vakaasta ja turvallisesta elämästänne katsoisitte ulos verhojen välistä, kun kaikki mullistukset asettuisivat eivätkä koskaan koskettaisi teitä, kun tuntisitte vain rakkautta ja valoa.


Jos olet omistanut elämäsi valolle ja olet sininen säde, muodonmuuttaja Gaia-jumalattaren kautta, niin luultavimmin ylösnousemus saattaa sinut sielusi pimeän yön syvyyksiin. Tämä saattaa tapahtua myös pari kertaa, kun kurkotat kohti syvän sielutason puhdistumista, mikä koskettaa melkein kaikkia olemuksesi osia.


Todellisuutesi syvällinen transformoituminen sielusi aidosta ydinolemuksesta tuo heräämisen pyhyyteen ja myötätuntoon kaikkea elämää kohtaan ja ennenkokematonta selkeyttä. Olet jumalaisen valon ja rakkauden polulla, mikä transformoi negatiivisuuden kehosi soluista. Tämä sisäinen tarkoitus sisälläsi on opastanut kuoriutumistasi enkeli-ihmiseksi uuden maapallon paljastamista varten. 333


Vanhan maailma havaintotapaa pysymisestä yhdessä paikassa ja aineellisen omaisuuden keräämisestä pidettiin perimmäisenä vaurautena ja vakautena. Vaikka teillä voi olla aineellista omaisuutta ja mukavuutta ylösnousemuspolullanne, tämä ei ole vaurautta tai vakautta, kuten näette maailmassanne. Uudella maapallolla ankkuroidutte täysivaltaiseen itseenne, pyhään yhteyteen jumalaisen rakkauden, valon, voiman ja loiston kanssa. Tämä voittaa kaikki havaintotavat, joita teillä on ollut, jolloin voitte nousta yläpuolelle ja nähdä kaiken kaaoksen tai hämmennyksen yli - universumi on komennossanne.


Uuden ihmiskunnan 2012-ylösnousemuksen nopeutumismerkkejä - elämän tarkastelua eläessä


Elämän tarkastelu eläessä tulee, silloin kun olette saavuttaneet merkittävän tietoisuustason kokeaksenne ydinsieluolemuksenne korkeamman valelun. Tämä on tähtiolemuksenne, ylösnousseen itsenne aktivointi, Jumala-DNA ihmismuodossa. Se on ikään kuin monien elämien elämistä nykyelämässä eikä teidän tarvitse kuolla ja syntyä uudestaan, kun teette sitä jatkuvasti ja kiihtyneellä tahdilla, mikä ylittää ajan ja paikan.

Elämäntarkastelunne tulee näyttämään teille, että kenties olette kiihdyttäneet niin kovasti, että te ette ole huomanneet suurta edistymistänne ja sitä, kuka olette nyt. Menneitä tapahtumia ja muistoja tuodaan teille, mutta ne eivät enää "laukaise" teitä - traumakentät on parannettu. Tämä on näyttämään teille, että ylösnousette ja kehitytte korkeampaan jumalaiseen olotilaan.



Vaihdokkaat ja uusi tähtisyntymä


Voitte ylösnousemuksessanne kokea niin valtavia latauksia sielumatriisinne korkeammista ulottuvuuskentistä, että saatatte tuntea itsenne uudeksi olennoksi tai vaihdokkaaksi. Ylösnousseiden osienne sielupunos pystyy nyt yhdistymään kanssanne ja luo laajentuneen tietoisuuden ja korkeamman ruumiillistuneen taajuuden ylläpitämään Jumalitsenne jumalaista ilmaisumuotoa.

Laajentuneet ylösnousseet osanne tuovat korkeampaa tietoa, viisautta, sielu- ja henkilahjoja, parannus- ja psyykkisten kykyjenne laajentumista ja aktivoi energiakeskuksia kehossanne ja energiakentässänne, mikä tukee teitä.


Planeetta-asetelmat ja eläminen unitilassa


Planeetta-asetelmien, uuden ja täyden kuun, päivänseisausten ja -tasausten aikana voitte tuntea, että olette unitilassa päivän tai kaksi. Saatatte olla myös verkkainen, teillä on vaikeuksia liikkua - ikään kuin tiheyden läpi - ettekä pysty heräämään.

Nämä ovat siirtymäjaksoja, jotka ovat eräänlaisessa aika-avaruuden tyhjyysulottuvuudessa ja silti elätte elämäänne ja teillä on voimakas yhteys lähteeseen. Menkää energiavirran ja rytmien mukana parhaan kykynne mukaan, hidastakaa ja nauttikaa olemisesta havahtuneessa unessa.


Jumalaisen rakkauden ylösnoussut eläminen


Alatte tuntea, että haluatte ennen kaikkea selkeyttä sielustanne, aidosta täydestä ilmaisustanne, mikä on jumalainen rakkaus, ja kaikki on ollut korkeamman sydämenne "metkuja" teidän saamiseksi siihen - universumin perimmäiseen jumalaiseen voimaan ja loistoon. Koko elämä ja Jumala on palvellut teitä tuoden sen, mitä oikeasti halusitte. Tästä paikasta mitä monet teistä jo kokevat, nautitte elämän ja hengen korkeammasta kokemuksesta.

Minne tahansa menette ja missä tahansa olette, jumalainen rauhan harmonia kohtaa teidät ja sanoo: "Tätä sinä olet". Tämä rauha josta puhumme, on totuus sielustanne ja hengestänne. Se on rauhan tuolla puolen - se on jumalaista iloa, mikä sisältää kaiken elämän, universumin ja kosmoksen yhdessä, ja tätä te olette! 333