6.5.2011

VIISI STRATEGIAA AVIOLIITTOPALAPELIN ONNISTUNEESEEN KOKOAMISEEN


Kirjoittanut Svetlana Pritzker
25.4.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine


Oletko koskaan asettunut pienen palapelilaatikon viereen ja yrittänyt selvittää, miltä kuva näyttää? Avioliittomme on juuri kuin tuollainen palapeli sen suuremman palapelin sisällä, mitä kutsutaan ihmiskunnaksi. Olemme vain pieniä palapelin paloja suuressa kuvassa ja yritämme löytää paikkamme elämän suuressa kuvassa.


Palojen sovittaminen yhteen ei ole mikään iso juttu, silloin kun tietää, miltä koko kuva näyttää, mutta kuvitelkaa saavanne palapeli ilman alkueräistä laatikkoa. Miten kauan teiltä menisi ratkaista 100 palan palapeli? 500 palan palapeli? 1000 palan palapeli?


Sen selvittäminen, mihin kuulumme, on yksi pääpuuhistamme. Oikeilta tuntuvien ihmisten tai mielenkiintoiselta tuntuvan työn etsiminen oikeasta yhteisöstä on kuin oman elämämme palapelin kokoamista paloista, jotka sopivat täydellisesti yhteen. Silloin kun se tapahtuu, olemme onnellisia. Silloin kun yhteen laittamamme palat putoavat pois paikaltaan tai eivät sovi yhteen (kenties suhde puolison, lapsen tai vanhemman kanssa), koko palapeli näyttää vääristyneeltä.


On kaksi pääperiaatetta, joita tavallisesti sovellamme kaikkien, myös monimutkaisimpien palapelien kokoamisessa: värit ja muodot. On monia eri väriyhdistelmiä, mutta vain muutamia muotoja, joita tarvitsemme sopimaan yhteen. Sekä muotojen että värien yhdistelmä tekee meille joskus vaikeaksi orientoitumisen.


Mitä jos tietäisitte, että palapelissänne on vain viisi muotoa? Helpottaisiko se teitä löytämään yksinkertaisen strategian näiden viiden muodon sovittamiseksi täydellisesti yhteen? Saisiko se työnne tuntumaan leikiltä, jos teidän täytyisi löytää vain oikea muoto ja sitten siihen väri ja sovittaa se elämänne palapeliin?


On monia eri järjestelmiä, jotka opettavat, miten ymmärtää toisiaan käyttämällä tiettyjä persoonallisuusmalleja. On monia testejä auttamaan kategorioinnissa ja ihmisryhmien kokoamisessa luonteenpiirteiden, ammatin, yhteiskunta-aseman, rodun, taloudellisten saavutusten jne. mukaisesti. Yritys sopia täysin näihin järjestelmiin ei ole kovin helppoa. Esimerkiksi saatatte huomata, että olette oikein asemoitunut ammatissanne ja epäonnistutte kurjasti henkilökohtaisessa elämässänne.


Henkilökohtainen geenikoodimme on monimutkainen sisäinen järjestelmä, mikä sanelee yhteytemme elämän palapelissä. Taianomaisesti tässä monimutkaisessa sokkelossa on vain viisi erilaista ihmismallia, viisi selvää ihmispalapelin muotoa, jotka voivat antaa yksinkertaisen tarkkuuden ja tietyn strategian siihen, miten voitte rakentaa henkilökohtaisen ihmispalapelinne onnistuneesti.


Ihmisen geenityypit


Suunnitelman mukaan ihmispalapelissä on viisi geenityyppiä: ilmentäjä, generaattori, ilmentävä generaattori, projektori ja reflektori. Jokaisella näistä on strategia elämiseen virrassa vaivattomasti. Geneettinen strategiasi paljastaa optimaalisimman ja tehokkaimman tavan toimia maailmassa ilman jännitteitä. Se vähentää sen kamppailun määrää, mitä ehkä koet suhteissasi, terveydessä ja työssä. Jos kohtaat vastustusta, tunnet torjuntaa tai väärinymmärrystä, strategiasi seuraaminen auttaa sinua ymmärtämään ja hyväksymään itsesi. Tämä hyväksyntä lievittää kokemaasi painetta ja minimoi konfliktin elämässäsi. Se voimaannuttaa sinut elämään todellisen luonteesi, todellisten arvojesi ja sisäisen tietämyksesi mukaisesti.


Ilmentäjät ovat ainoita ihmisiä, jotka on suunniteltu toimimaan ilman odottamista.
Heidän energiansa on niin vaikuttavaa, että jonkin tekeminen kertomatta toisille perheesi jäsenille voi saada aikaan paljon vihaa ja katkeruutta reaktiona mitä kauneimpaan aikomukseesi. Olet voimakas toiminnan olento ja voit elää upeaa ja syvästi tyydyttävää elämää, jos opit informoimaan toisia toimistasi


Generaattorit ovat puhtaan energian ilmentäjiä!
Jos olet generaattori, paras strategiasi on odottaa toiminnan käynnistämisen sijasta. Jumissa olemisen tunne on luonnollinen osa prosessiasi, mutta voit vähentää turhautumistasi tai poistaa sen toimimalla vain, silloin kun tunnet syvän "kyllä" vastauksena elämäsi haasteisiin. Silloin kun odotat selkeyttä ja vasta sitten toimit vaistosi mukaan, sinut palkitaan suuresti ponnisteluistasi jokaisen rakkaudella ja kiitollisuudella perheessäsi.


Ilmentäviä generaattoreita pidetään osana generaattoriperhettä.
Heidän energiansa on hyvin nopeaa ja he usein hyppäävät yli epäoleellisista askelista päästäkseen oleellisiin askeliin nopeammin. Jos olet ilmentävä generaattori, voit tuntea kiukkua ja turhautumista itsesi ja toisten osalta siitä, ettei olla riittävän tehokkaita. Opettele toimimisen ja selvän ja voimakkaan tunnevastauksen odottamisen tasapainotaika, jotta voit olla tehokas voimapesä ja hyvin arvostettu jäsen avioliittopalapelissäsi.


Projektorit ovat luontaisia verkostotyöntekijöitä ja johtajia.
Heillä on taito tietää, tuntea ja hallita toisten energiaa. Samaan aikaan projektorit tuntevat usein torjuntaa, arvostamattomuutta ja katkeruutta jakaessaan loistavia ominaisuuksiaan ja palveluksiaan. Jos ole projektori, sinulla on taianomainen kemia, mikä on tunnistettava ensin, ennen kuin sinut kutsutaan jonkun liiketoimintaan, ystäväksi tai elinikäiseen suhteeseen. Sen tunnistamisen odottaminen, kuka olet, ja vastaaminen vain niihin suhdekutsuihin, jotka tuntuvat oikeilta sinusta, tuo monia upeita tilaisuuksia elämääsi, mukaan luettuna täydellinen kumppani ja rakastava, hoivaa perhe-elämä.


Reflektorit ovat harvinaisin tyyppi.
Minä olen reflektori ja voin todella vahvistaa, että kaikilla ekstraherkillä energiakeskuksillani voin todella "lukea" ympäristöäni ja olla hyvin virittynyt siihen, mitä tapahtuu jokaisella asiakkaallani tai väkijoukossa jossain näyttelyssä, missä joskus pidän puheita. Tätä "avoimuutta" voidaan ilmaista joustavuutena ja rentona luonteena tai se voi tehdä haavoittuvan muiden vaikutuksille. Sinun täytyy todella oppia surffaamaan energia- ja ajatuskentillä kiinnittymättä tiettyyn näkökulmaan tai tilanteeseen. Tämä auttaa sinua tulemaan todelliseksi ihmiskokemuksen barometriksi ja ainutlaatuiseksi aitouden peiliksi. Kykysi heijastaa selvästi parasta toisissa, menettämättä aitoa itseäsi voittaa sinulle rakkautta ja ihailua.


Seuraa totuuttasi


Jos olet ilmentäjä, alat ehkä muistaa tulen, mikä palaa syvällä sisälläsi - tuli jota olet luultavasti antanut hyvin monien ihmisten hillitä.



Jos olet generaattori tai ilmentävä generaattori, saatat tuntea täydellistä vapautta oppia sen, mitä olet aina olettanut itsestäsi - että sinua ei ole suunniteltu tekemään koko aikaa ja kun rentoudut, asioita tapahtuu tasaisemmin.




Jos olet projektori, saatat tuntea helpotusta, ettei sinun tarvitse tehdä mitään saadaksesi sitä tunnustusta, mitä teidät ansaitsevasi - että sinun täytyy vain odottaa ja kutsusi tulee.




Jos ole reflektori, olet ehkä lopultakin ymmärtänyt, että sinusta tuntuu hyvin erilaiselta kuin kenestäkään ympärilläsi ja olet ehkä hyvin innostunut oppimaan lisää poikkeuksellisesta muodostasi.


Ainutlaatuisuutesi, erityispaikkasi ihmisten vuorovaikutuksessa on avain onnistumiseesi. Sen paikkasi näkeminen suuremmassa ihmispalapelissä, joka on erityinen omalle geenikoodillesi, auttaa sinua vapautumaan tuomitsemisesta, mikä on usein vain ehdollistunut reaktio tarpeeseen olla joku, joka et ole. Eläminen aidon värisi ja muotosi mukaan sallii sinun löytää täydellisen sopivuuden perheessäsi, toteuttaa syvimmät unelmasi ja ilmaista luovuuttasi ja epätavallisimpia taitojasi.

Ei kommentteja: