28.1.2011

SUORAAN SYDÄMESTÄ 15.1.2011

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner
Uutiskirjeestä 15.1.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Rakas maajoukko,



Tämä vuosi on alkanut varsinaisella pamauksella. On pahoillani, että tämä on sekä kirjaimellista että vertauskuvallista. Sen onnettoman tapahtumasarjan myötä 8.1. Tucsonissa, Arizonassa jossa kuusi ihmistä kuoli ja 13 loukkaantui - myös kongressiedustaja Gabriel Giffords - aloitimme vuoden laukauksilla, jotka kuultiin ympäri maailmaa.



Mitä tämä kaikki merkitsee? Katsotaanpa suurempaa kuvaa. Tällä hetkellä näyttää tapahtuvan paljon yhdistymistä. Kuulemme poliitikkojen puhuvan toistensa kohtelemisesta kunnioittavammin ja katkeruuden eliminoimisesta. Poliittiset puolueet alkavat nähdä, että heidän on työskenneltävä yhdessä yhtenäisemmin. Sanat "ihme" ja "henkisyys" ponnahtelevat esiin mediassa. Yksi sankarinainen selitti, miten hänen "suojelusenkelinsä" saivat hänet hyökkäämään pyssymiehen kimppuun, mikä johti hänen oman henkensä ja lukuisten muiden säästymiseen.



Katselemme myös puhuttujen sanojen voimaa. Energiamme menee sinne, minne ajatuksemmekin. Silloin kun ihmiset laittavat esiin kuvia ja ajatuksia, joihin ihmiset tarttuvat, kukaan tiedä, miten näitä symboleja käytetään.



Voisiko olla niin, että tapahtui jumalainen väliintulo ja jumalainen parantuminen? Meidän on muistettava, että Lähde on ohjaksissa. Työskentelemme Lähteen kanssa synnyttääksemme tietoisuusmuutoksen. Kenties eräänä päivänä USA:n kaksipuoluejärjestelmä lopetetaan ja meillä on yksi ääni per ihminen. Tämä edistäisi yhdistymisprosessia ja kahden poliittisen puolueen vastakkainasettelua ei enää tarvittaisi.



Näissä tapahtumissa tulee monia sydäntä avaavia ja sydäntä repiviä kokemuksia. Valotyöntekijöinä meidän täytyy rukoilla ja lisätä valoa ja parannusta sinne, missä sitä tarvitaan. Tämä on aikaa, jolloin siirrymme korkeampiin ulottuvuuksiin. Sitten kun ykseystietoisuus alkaa tapahtua, näemme lisää tilaisuuksia yhdistyä rauhan, rakkauden ja parantumisen puolesta. Nämä tapahtumat vievät meitä jatkuvasti lähemmäs neljättä ja viidettä ulottuvuutta.



Tuntuu siltä, että olemme nyt enemmän neljännessä ulottuvuudessa. Oletteko huomanneet kyvyn ilmentää nopeammin sen, mitä haluatte? Viime aikoina olen pyytänyt enkeleiltäni parkkipaikkaa ja se ilmestyy juuri sen eteen, missä minun tarvitsee olla. Olen pyytänyt enkeleiltä tällä tavalla apua monta vuotta, mutta se näyttää paljon nopeammalta nyt.



Olemme matkalla rakkauteen ja yhtenäisyyteen. Tämä on 4D-energiaa ja kutsun 5D:tä mielelläni taivaaksi maan päällä. Voitteko nähdä, maajoukko, miten kanssaluomme uutta todellisuuttamme? Jokaisessa olosuhteessa ja tapahtumassa on voimakas energia takanaan.



Kuukausittaisessa "Mestarien tunti" -tapaamisessa 5.1. Maitreya, Planeetta-Kristus, tuli mukaamme. Hän on se mestari, mitä Kristus kanavoi kulkiessaan maan päällä. "Maitreya-nimi juontuu sanskritin sanasta "maitre", mikä merkitsee universaalia rakkautta. Jotkut uskovat tämän planetaarisen mestarin olleen Krishna ja että hän innoitti Jeesuksen elämää. Hän on buddha, joka työskentelee uutterasti kulissien takana ihmiskunnan valaisemiseksi ja valon aikakauden tuomiseksi." (Ascension Mastery International)



Kanavoidessani Maitreyaa tunnilla hän kertoi seuraavaa. "Maailmanne kääntyy kohta ylösalaisin." Hän näytti minulle Jeesuksen orjantappurakruunun. Hän sanoi, että muutos tapahtuu silmänräpäyksessä. Jumala on täysin vastuussa. Ei voi roikkua kiinni vanhassa. Useammat ihmiset etsivät muutosta, syntyäkseen uuteen tapaan vapaana pelosta.


Meillä on rankka työ (valotyöntekijöinä). On paljon tiheyttä puhdistettavana. Teemme kovasti työtä vuonna 2011. Tämä on grande finale. Verho putoaa. Sitten kuulin laulun "Kaikki puhkeaa ruusuiksi".


Peruskysymyksenä on, valitseeko rakkauden vai pelon. Monia ihmisiä lähtee, mutta heidät korvataan hyvin voimakkailla valoilla (valo-olennoilla joita inkarnoituu maan päälle). Tie on selvä. Polku on auki, tilaisuuksia esittäytyy. On rajattomat mahdollisuudet tehdä unelmistaan totta. Maata ei tunnista, sitten kun kaikki asiat ovat valmiina."



Viesti Miralta



Tervehdys, olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Tervehdimme teitä tänään rakkaudella ja lämmöllä. Lähetän vakauttavaa energiaa teille ja maapallolle. Näemme, että olette vähän epävakaita ja tunnette tasapainottomuudet planeetallanne. Nämä tasapainottomuudet ovat teidän ja myös maan kehossa. Teillä on paljon koettavaa tällä hetkellä. Olemme kanssanne joka hengenvedolla, jonka te ja maa otatte. Annamme teille kummallekin runsaasti tukea ja vahvistusta.



Suurten muutosten ja haasteiden aikana olemme oppineet, että on avainasioita uuden kulmakiven asettamiseksi.


Ensimmäinen periaate on olla avoin ja valmis kaikkeen. Virtaavuus ja joustavuus edistävät siirtymää. Jos vaaditte asioiden olevan tavalla, miten ne ovat aina olleet, niin muutos on teille vaikeampaa.



Toinen periaate.
Elämä muuttuu aina. Kehonne muuttuu täysin joka seitsemäs vuosi. Alkakaa nähdä itsenne uudessa. Tämä periaate sallii teidän luoda itsellenne nuoremman kehon. Voitte johtaa elämäänne runsaudella. Voitte luoda enemmän iloa ja hauskuutta. Voitte vetää puoleenne rakkaitanne. Voitte saada vapauden, mitä olette aina halunneet ja mikä antaa teidän mennä minne tahansa tai tehdä mitä tahansa.



Kolmas periaate on vanhasta irtipäästäminen. Ihminen yrittää roikkua kiinni menneisyydessä. Hän haluaa olla hallinnassa tuntemattoman pelosta. Miksi Lähde haluaisi pidätellä teitä mitenkään? Ei elämä näin toimi. Se tekee itseään aina paremmaksi. Teidän on välttämätöntä käsittää, että on jotain paljon parempaa, kuin teillä on ollut menneisyydessä. Siksi tämä periaate toimii ensimmäisen, avoimuuden periaatteen kanssa.



Neljäs periaate.
Alkakaa tehdä asioita eri tavalla. Käyttäytykää, kuin asuisitte turmeltumattomalla planeetalla, jossa on paljon hyvää vettä, ilmaa, ruokaa, maaperää, hyviä ihmisiä, kasveja, eläimiä jne. Käyttäytykää, kuin hallituksenne todella toimisivat hyväksenne ja reagoikaa niihin eri tavalla. Tästä ajattelutavasta voitte toimia enemmän harmoniassa valta-asemassa olevien ihmisten kanssa.



Viides periaate.
Käsittäkää, ettei mikään voi pysäyttää sitä kehitystä, mitä nyt tapahtuu. Maapallo ja elämä sen pinnalla kokevat siirtymää. Se jatkuu melko pitkään. Edistyminen tulee päättäväisyydestä. Päättäkää jokapäiväisessä elämässänne kehittyä henkisellä polullanne ja tietoisuudessanne. Tämä on välttämätöntä ylösnousemuksellenne.



Kuudes periaate.
Päästäkää irti vanhoista säännöistä, miten ajattelette teidän pitävän elää. Opetelkaa elämään universaalien periaatteiden mukaisesti. Näistä periaatteista tulee selkeämpiä, kun edistytte ja elätte totuuttanne. Kolmannessa ulottuvuudessa olette eläneet enimmäkseen normin mukaisesti ja laatikossa. Nyt on välttämätöntä ajatella tuon laatikon ulkopuolella, päästää uusia ajatuksia sisään ja tietää, ettei ole enää mitään "pitäisi"-asioita.



Seitsemäs periaate.
Tietäkää, että sillä kuka olette, mitä ajattelette ja miten elätte, on merkitystä. Olette voimakkaita olentoja. Se miten reagoitte asioihin, on tärkein huolenaihe meille ja Luojalle. Opimme kaikki toisiltamme. Haluamme teidän olevan elämänne huipulla, eikä vain elävän juuri ja juuri kamppaillen ja selviytyen. Elämän ei ole tarkoitus olla sellaista.



Osa rooliamme avaruusperheenänne on antaa opetuksia. Lisäämme näitä opetuksia tulevassa kommunikoinnissa kanssanne. Nämä ovat voimaannuttamaan teitä ja asettamaan teidät strategisesti uuteen olemistapaanne. Autamme toisia planeettoja niiden ylösnousemuksessa, kuten monet teistä tietävät. Se johtuu rakkaudestamme teitä ja maata kohtaan, että välitämme teistä. Päätämme olla tekemisessä kanssanne pitkäaikaisen yhteishistoriamme vuoksi.


Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.



Muita havaintoja



Yksi asia minkä olen pannut viime aikoina merkille työskennellessäni asiakkaiden kanssa, on, että monet tarvitsevat puhdistumista. On kyse sitten fyysisestä tilasta tai persoonasta, joidenkin ihmisten näyttää tarvitsevan selvittää esteitä ja tukkeumia. Tietysti sisäiset esteet, kuten pelot ja muut ongelmat, ovat esillä puhdistamista varten. Muistakaa, ettemme voi ottaa kaikkea tätä mukaamme korkeampiin ulottuvuuksiin.



Meistä on tullut entistä empaattisempia vuoden 2010 lopusta alkaen. Jos ette ole sattuneet huomaamaan, niin saatatte olla herkempi kuin koskaan.


Mittarina on vain kysyä itseltänne, saatteko ahdistuksen tunteen ilman selvää syytä. Tunnetteko toisten ihmisten energian, kun menette ruokakauppaan, salille tai muihin paikkoihin? Halutatteko talvehtia ja olla kaukana väkijoukoista? Onko teistä tulossa myötätuntoisempi? Nämä voisivat olla luonnollisia reaktioitanne tähän uuteen empatiatasoon, joka tulee Lähteestä.



Onko kukaan teistä huomannut, että eläimistänne on tulossa rakastavampia ja vuorovaikutteisempia? Mr. Easy, kissani, on tulossa suloisemmaksi ja haluaa olla yhdessä enemmän.



Miten kehonne pärjää? Jotkut meistä tulevat herkemmiksi tietyille ruoka-aineille, kuten gluteiinille ja maitotuotteille. Kehostamme on tulossa kevyempi, joten meidän täytyy tarkkailla ruokavaliotamme. Voitaisiin sanoa, ettei se näytä enää kovin hyvältä, mitä ennen pystyimme syömään.


Herkempi nenä on osa uutta empatiatasoa. Haistatteko paremmin kuin ennen?


Joskus ihmiset ajavat arvaamattomasti. Olen nähnyt melko monien ihmisten kääntyvän oikealle vasemmalta kaistalta suoraan edestäni. Se voi olla hullua. Meidän täytyy tiedostaa ympäristömme.



Toisin sanoen, näyttää siltä, että edistymme ylösnousemusprosessissamme. Olemme Luojan käsissä. Teemme uutterasti työtä tehdäksemme uudestaan planeettamme, elämämme ja itsemme, maailman muuttamiseksi. Emme ole yksin universumissa ja kaikki planeetat käyvät läpi merkittävää muutosta. Me vain satumme olemaan koko luomakunnan polttopisteessä. Tämä on kunnia ja vastuu. Olemme täällä nyt, koska Luojamme luottaa meidän saavan homman tehtyä ja koska me haluamme palvella. Ei voisi olla toisin.



Lopuksi



Viitoitamme tietä uuteen todellisuuteen maan päällä. Kyse on monimutkaisesta ja laajasta prosessista. Olemme astumassa mestaruuteemme. Olemme valmistautumassa siihen, että rakkaat mestarimme, kuten Jeesus ja Buddha, kulkevat taas kanssamme planeetalla. Se voisi tapahtua aiemmin, kuin luulemme.


Seuraavat kaksi vuotta ovat ratkaisevia transformaatiollemme. Kuljetaan kaikki yhdessä Kristus-energian kultaisessa valossa, jotta meistä voi tulla taas kerran yhtä.


Siunausta, rakkautta ja valoa,

 
Valerie Donner

Ei kommentteja: