28.1.2011

MUUTOKSEN LAPSET


Kiraelia kanavoinut Kahu Fred Sterling
Tammikuun 2011 Shaumbra-uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Tänään puhun suuren muutoksen taianomaisista lapista, joista jotkut tunnetaan indigoina, sateenkaari- ja kristallilapsina. Ihmisvalo antaa näille lapsille näitä nimikkeitä. Ajattelen heitä mielelläni yksinkertaisesti muutoksen lapsina tai valon lapsina. Vaikka muutamia näistä lapsista syntyi vähän ennen vuotta 1982, useimmat syntyivät 1982-1984 ja ovat nyt 25-30-vuotiaita. He joko valmistuvat kohta tai ovat jo valmistuneet collegesta ja monet eivät tiedä, mitä haluavat elämässään. Heidän filosofiansa on nauttia elämästä mahdollisimman paljon tässä ulottuvuudessa, kunnes he ovat valmiita nousemaan muutoksen laivaan.



Muutoslapsilla jotka syntyivät 1990-luvun lopulla tai sen jälkeen, on täysin erilainen matka ja elämänfilosofia. He tietävät, miten muutosmatka tehdään ja ovat valmiita tekemään sen nyt. He haluavat tulla kuulluksi ja puhuvat jokaiselle, joka kuuntelee. Sitten kun pääsemme tähän valaistuneeseen muutosaikaan, he ovat vähintäänkin valmiita.



Ihmiset viittaavat näihin lapsiin nimikkeillä indigo, sateenkaari ja kristalli. Puhun lyhyesti ja yleisesti näistä eri kategorioista. Näillä lapsilla on uusia ja epätavallisia psyykkisiä ominaisuuksia, mikä paljastaa käyttäytymismallin, jota ei ole yleensä aiemmin dokumentoitu. Kaikki nämä lapsikategoriat ovat psyykkisiä ja herkkiä, mutta eroavuuksia on.



Indigolapset ovat soturihenkiä tai valonsotureita. Heidän kollektiivinen tarkoituksensa on muuttaa vanhoja järjestelmiä, jotka eivät enää palvele meitä. He ovat täällä selvittämässä tukoksia ja vanhoja esteitä. Näiden lasten tulva tapahtui 1980-luvun alusta puoliväliin.



Sitä vastoin kristallilasten tulva tapahtui 1990-luvun lopulla ja 2000. Nämä lapset ovat viisaampia kuin ikävuotensa, välttäviä, anteeksiantavia, tyytyväisiä, rauhaa rakastavia ja empaattisia. Kristallilapset ovat valmiita tekemään muutosmatkan nyt.



Sateenkaarilapsia syntyy nyt ja he ovat täällä palvelemassa ihmiskuntaa tuomalla parantavaa energiaa, mikä säteilee heidän laajasta sydänchakrastaan. He ovat avosydämisiä, ehdottomasti rakastavia ja helliä ja uusia tällä tietoisuustasolla.



Aikakehys milloin näitä lapsia alkoi tulla maatasolle, on vain yleisarvio siitä, milloin valtaosa näistä lapsista syntyi. Hyvin luultavasti löydätte indigojen lisäksi myös joitain kristallilapsia, jotka ovat 25-30-vuotiata. Ajankohdat kertovat teille aikakehyksen, milloin heidän energiansa alkoi moninkertaistua.



Vuoden 2008 vaalinne olivat todiste, että nuoret aikuiset muutosenergiat alkavat herätä omaan matkaansa. He äänetsivät noissa vaaleissa niin suurina määrinä, koska he haluavat muutosta ja he äänestivät ehdokasta, jolla on sydänenergiaa. He eivät keskittyneet ehdokkaan sanoihin niin paljon kuin energiaan sanojen takana. Nämä olennot eivät halua kuulla negatiivisuudesta. Se ehdokas joka kiinnitti vähiten huomiota negatiivisuuteen, voitti vaalit. Barack Obama on valo, jolla on sydänenergian lahja, ja hän toimii 42%:n aivokapasiteetilla. Se tekee hänestä enemmänkin rakkautta kuin fiksun ja muutoslapset jotka olivat riittävän vanhoja äänestääkseen, tunnistivat sen.



Mitä heidän aivokapasiteettiinsa tulee, se vaihtelee. Jos poikanne ja tyttärenne ovat 25-27-vuotiaita, he saavuttavat vain 20-25% aivokapasiteetistaan. Kuitenkin he ovat teidän ylitsenne aivokapasiteetiltaan pitkän aikaa ja nyt he ovat heräämässä sille, mitä he ovat tekemässä täällä.



Jokainen lapsi joka syntyi noin vuonna 2000, tuli tälle matkalle ns. täyteen ladattuna. Kolme uutta chakraa oli jo aktiivisena ja heillä on ylimääräisiä DNA-säikeitä. Heidän aivokapasiteettinsa on syntyessä noin 20-25%, koska heidän energiamallinsa ovat punottuna kokonaisaivoihin). Se on yksi syy, miksi he kyllästyvät ihmisten kanssa, jotka toimivat 10%:n aivoilla). Voitte kuvitella, miten turhauttavaa heille on oltava, koska heillä on 35-40-vuotiaita opettajia, jotka toimivat kenties 12-14%:n aivokapasiteetilla. Nämä nuoret lapset toimivat opettajansa ylittävällä tasolla. Itse asiassa, he toimivat heidän yläpuolellaan, ympärillään ja heidän kauttaan.



Opettajat voivat kehittää omia kokonaisaivojaan, mutta heidän on päästävä koulutuksensa ohi ja katsottava tätä pientä lasta, joka ei reagoi häneen, ja autattava häntä reagoimaan. Jos he lähtevät tälle matkalle, nämä lapset reagoivat. Sanotaanpa, että teillä on opettaja, joka toimii 15%:n aivokapasiteetilla ja joka opettaa 4-vuotiasta lasta, joka toimii 25-30%:n aivokapasiteetilla. Opettajan on oltava riittävän avoin sanoakseen tuolle lapselle: "Yritän työskennellä kanssasi. Vahvistan aivojani vähän, koska haluan saada sinut tuntemaan rakkauteni." Silloin kun opettaja opettaa sydämestä lapsen tasolla, lapsi sanoo: "Voi, kyllä voin tehdä sen." Nämä lapset ovat tietoisia eheydestään ja opettajan tehtävänä on olla myös.



Nyt syntyvällä vauvalla on 28%:n aivokapasiteetti
ja ollessaan 2-vuotias se on 36-37%.



Nämä lapset ovat tulevaisuuden kansaa. He pääsevät tälle matkalle ja muuttavat asioiden painopisteen. Esimerkiksi teillä saattaa olla lapsi, joka valmistuu koulusta ja oppii taktikoimaan osakemarkkinoilla. Mietitte ehkä: "Mitä tämä lapsi tekee osakemarkkinoilla - kaikista asioista?" Tuon lapsen matkana on luultavasti keksiä, miten saada osakemarkkinat toimimaan kaikkien hyväksi. Osakemarkkinoita ei ole muutoksen jälkeen, mutta ne ovat täällä nyt ja se toimii hyvin näiden nuorien aikuisten osalta, jotka ovat mukana tuolla matkalla.



Mitä tahansa työtä nämä lapset tavoittelevat, he ovat tyytyväisiä tehdessään sitä. Heidän matkansa on tehdä sitä, mistä he pitävät, ei siitä, mitä heidän halutaan tai odotetaan tekevän. Nämä lapset ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on ja minkä kanssa he toimivat tällä hetkellä.



Katsokaa näitä lapsia ja oppikaa. He tietävät, että heidän on tehtävä rahaa ylläpitääkseen elämänsä, mutta he tekevät matkaansa omalla tahdillaan. Jos työnnätte heitä, ette pääse minnekään. He eivät liiku, ennen kuin ovat valmiita. En kehota teitä antamaan periksi heidän osaltaan. Sen sijaan kuunnelkaa heitä. Tällä hetkellä he eivät ole varmoja, että haluavat tehdä yhtään mitään, koska he voivat tuntea muutoksen, mutta he eivät ymmärrä, mitä tuntevat, koska he eivät ole kuunnelleet teitä. Kuitenkin pian he räjähtävät näyttämölle ja hyppäävät omaan matkaansa ja valostuvat). Sitten kun näin tapahtuu, kaikki heidän ympärillään valostuu.

2 kommenttia:

powaqa kirjoitti...

Missä on alkuperäinen teksti??? Ei mitään voi julkaista näin.... Summittain suomennettuna... tämä on loukkaus. Miksi ei löydy mitään järkevää suomenkielellä?? Vähintä nyt on mitä voi tehdä on näyttää lähde! ARGH! No, joka tapauksessa kun minä opetan ja näytän näitä lähteitä... joudun lisäämään aina oman näkemykseni... koska suomalaisissa nyt on vaan jotain vikaa.... En nyt muista miltä planeetalta suomalaiset ovat lähtöisin.... Vaikka ystäväni joka asioi suoraan näiden tähtiveljien ja sisarien kanssa on sen usein sanonutkin. Mutta lyhyesti... tämä ei siunaa... tämä loukkaa!

Saniya kirjoitti...

Ei ole oma suomennokseni tämä ja linkki löytyy ihan tekstin yläosasta Kiraelia kanavoinut Kahu Fred Sterling
http://www.crimsoncircle.com/
Ja tuo on ainut linkki, mikä tämän tekstin yhteydessä oli annettuna, teksti löytyy sieltä sitten varmasti ihan ite hakemalla.

Oma osuuteni tähän tekstiin on vain se, että olen sen linkittänyt sivuilleni, that't it.

Valoterkuin, Saniya