29.12.2010

KRISTUS-MASSA JA UUDEN VUODEN ODOTETTAVISSA OLEVAT MUUTOKSET

Metatronia kanavoinut Beth Trutwin
24.12.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Tervehdys, valo-olennot!
Tässä on Lordi Metatron




On suurta juhlaa muistella Kristus-lapsen nöyrää syntymää. Olemme kaikki Kristus-olentoja, jotka ovat tulleet tänne vapauttamaan maan niiden pimeiden sielujen otteesta, jotka kontrolloivat monia harvojen hyödyksi.



Sama tarina oli Caesarin aikana ja myös Atlantiksella sekä hyvin monissa luomuksissa aiemmin maan päällä. Noina aikoina hallituksia, rahoitusjärjestelmiä, syntymiä, kuolemia, väestölaskentaa ja veroja käytettiin kontrollointimekanismeina. Näette siriuslaisen komentajan sinnikkäästi ja vähän muiden avulla - kuten Äiti Sekhmetin, St Germainin ja muut - tuovan esiin ratkaisua oikeuksien palauttamiseksi kansalle. Verosopimus korvausohjelmia varten lyötiin lukkoon, jotta köyhät voisivat edelleen saada helpotusta, kun odotamme NESARA:n ilmoittamista. Helpotusta tosiaan tarvitaan vielä muutaman viikon.



Ajatelkaa, että kaikki epäoikeudenmukaisuudet joihin on syyllistytty ihmisiä kohtaan tuhansien vuosien aikana, on mitätöitävä - jokainen kankaan pisto on purettava ja annettava takaisin uuteen luomiseen. Miten tämä saadaan aikaan? Valotyöntekijöiden on jatkettava korkean muutosvärähtelyn ylläpitämistä. Heidän on pysyttävä maadoittuneena omaan tietämykseensä, vaikka näyttäisikin siltä, ettei mikään muutu, koska kaikki muuttuu - takaan teille sen.



Kun kannustatte toisianne lopettaen syrjinnän, lopettaen sodat ja lopettaen nälän, teette uutta todellisuutta. Uuden vuoden jälkeen hallinnossa tapahtuu lisää muutoksia, jotka ovat välttämättömiä ilmoitusten tekemiseen. Teidän on edelleen sinniteltävä mukana ja voitettava maallisen arkielämän selviytymisvaikeudet tietäen, että suuria muutoksia on tulossa.



Älkää kadottako rohkeutta kuullessanne, että olemme edelleen muutaman viikon päässä. On välttämätöntä, että astutte nyt nuhteettomaan henkiseen tilaanne. Koette lisää peiteoperaatiota - lisää eleitä, joissa pöyhkeillään ydinvoimalla. Muistakaa! Galaktinen liitto on tehnyt kaikista ydintaistelukärjistä maan päällä nyt toimimattomia.


Kuulette rikollisten tahojen USA:n, Iso-Britannian, Sveitsin, Irakin, Venäjän, Kiinan, Koreoiden, Intian ja muiden hallituksessa uhkaavan lisäkaaoksella. Mikään tästä ei ole totta. Uuden vuoden alkuviikolla USA-yhtymän rikolliset tahot palaavat toden teolla presidentin kimppuun. Kuulette taas asioita, jotka saavat teidät jälleen miettimään, loppuuko se koskaan.



Kerron tämän teille nyt, jotta osaatte seistä vakaasti ja olla uskollinen tehtävällenne. Kerron tämän teille nyt, jotta muistatte, että ne jotka vaativat sotilas Manningin ja Julian Assangen salamurhaa, pelkäävät itseään uhkaavan kuoleman. Varapresidentti Joe Biden, silloinen ulkomaansuhteiden komitean johtaja, oli siinä komentoketjuissa, mikä määräsi 911-operaatiosta, ja julistettiin massiivinen psykologinen sota, missä on tapahtunut paljon kuolemia. Nyt hän on sanonut Julian Assangea terroristiksi.


Seuraava suuri saavutus on täysin paljastava uutinen siitä, mitä tarkkaan ottaen tapahtui 911:n aamuna ja miten pimeät voimat USA:n, EU:n, Afrikan ja Aasian hallituksissa ovat kaikki mukana. Siinä tapahtuu harhan lopullinen repeytyminen. Varapresidentti pelkää, joten rakastakaa häntä enemmän. Älkää yllättykö, kun kuulette muista, jotka näyttävät olevan valoa, ja he paljastuvat pimeiksi voimiksi. Nämä langenneet enkelit ovat pysyneet kuolemattomina ja jatkaneet tulemista maan päälle hallitsemaan sen resursseja ja kontrolloimaan kaikkea sen päällä.



Muutos tapahtuu pakosta. Pidätyksiä, NESARA-lain ilmoittamista ja rakkaan galaktisen perheemme laskeutumista ei estä mikään. Pyydän teitä pysymään tyynenä uuden vuoden alkuviikot, jolloin näyttää pimeimmältä ennen aamunkoittoa.



Jakakaa hyvät uutiset rakkaidenne kanssa, jakakaa uutinen, että olemme kaikki galaktisia. Jatkakaa siriuslaisen komentajan tukemista, älkääkä menettäkö luottamustanne. Tukekaa niitä, jotka ovat eturintamassa ja tekevät tästä muutoksesta mahdollisen. Tietäkää, että kaikki on kohdallaan, jotta merkittävät muutokset ovat mahdollisia.



On välttämätöntä kantaa matriisin sisältä, äitielementistä, koko luomakunnasta, kaikki takaisin Lähteeseen. Kaikki tapahtuu peräkkäisenä virtauksena. Menneisyydessä emme ole koskaan pystyneet erottamaan maapalloa kaksinaisuudesta ja se on nyt mahdollista. Vain uutterasti saattamalla itse elementit - maa, ilma, tuli ja tuli - takaisin, hallituksen kautta, rauhanomaisella tavalla käännämme avainta uuden luomisen kehittyvässä lukossa. Ei ole muuta tapaa. Tämä on tulikaste, kullan takomista - muuntuneen kullan, mikä tekee mahdolliseksi, että uuden luomisen koodatut mallit antiaineen universumista kerää massaa ja ankkuroituu fyysiseen maapalloon nyt. Tämä on puuttuva pala. Kun yhdistytte, halunne ankkuroidaan fyysisyyteen ja se tuo muutoksia maapallolle ja kaikki sen pinnalla tuntevat loputtoman ja yltäkylläisen luomisen, kera maailmanlaajuisen rauhan ja vapauden kaikille.



Liittykää rakkaisiinne tänä jouluaikana. Tuntekaa valo. Jakakaa rakkauttanne. Olkaa myötätuntoisia. Tehkää kaikkenne venyäksenne ja ollaksenne parempi "sinä" joka päivä. Ympärilläni on enkeleitä ja arkkienkeleitä, jotka laulavat ylistystänne urhoollisesta ja horjumattomasta valon pitämisestä pimeydessä. Olette nyt perillä. Sallikaa sen paljastua silmienne eteen. Mikään, ei mikään voi estää teitä nyt saamasta totuutta, rauhaa, rakkautta, vapautta, oikeudenmukaisuutta ja kauneutta Suuren Äidin kautta. Ja niin "hiukkanen" olkoon.


Tämä on Lordi Metatron.


-----------

1 kommentti:

Namaste fellow lightworker kirjoitti...

Awesome! <3 Always such a bliss to hear news about how well things are going from a high source ^^ Bless