7.7.2010

VIESTI VALONMESTAREILTA

Kanavoinut Ruth Ryden
Heinäkuun 2010 uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Ok, Mestarit, on paljon kysymyksiä.
Raportit Meksikonlahden öljyvuodon aiheuttamasta ilman saastumisesta rannikon osavaltioissa voimistuvat ja se kuulostaa todelliselta vaaralta terveydelle ja elämälle.
Näettekö tästä tulevan jotain, joka aiheuttaa kuolonuhreja ja/tai syövän yms. riskiä?

Tiedän, että tällaisia öljyvuotoja on ollut ympäri maailmaa, joita media ei ole kovin hyvin raportoinut.
Miten tämä vaikuttaa ilmakehään ja säätilaan?
Ennusteet huutavat talousromahdusta tänä vuonna.
Mitä huomaatte siitä - voidaanko sitä välttää?
Työtilanne joillain sektoreilla näyttää taas kohentuvan ja monet ihmiset saavat uutta elämää tulevaisuuteensa.



MESTARIT:


"Tämä on aikaa tuntea, ajatella ja tehdä hyviä päätöksiä. Kun/jos ilman saastumisesta tulee uhka ja ongelma, paikallisia varoituksia tulee hyvin nopeasti. Kuunnelkaa ja toimikaa niiden mukaan. Jos tämä merkitsee menemistä jonnekin, missä on turvallista hengittää, tehkää niin. Kyllä, öljyvuodoissa muodostuu jonkin verran myrkkykaasuja, mutta suurin osa häviää nopeasti, elleivät ilmakerrokset ole hyvin raskaita. Haju on hyvin lievä, mutta olisi viisasta tiedostaa vaaran mahdollisuus seuraavien kahden kuukauden ajan.


Ympäri maailmaa hallitukset rehkivät yrittäen estää talouttaan tulemasta pilkanteon kohteeksi. Kiina on käsittänyt uhan ja työstää ratkaisuja. Euroopan valtiot yrittävät pysyä hengissä ja käsittävät, että valtioiden välinen yhteistyö on välttämätöntä. USA on ollut puristuksessa monta vuotta ja nyt enemmän kuin koskaan ja se yrittää auttaa kansalaisiaan pitämään elintasonsa, samalla kun maksaa miljoonia muille maille ja maksaa jatkuvan Lähi-idän sodan kustannuksia.


Presidenttinne tekee kovasti työtä käsitelläkseen kaikki ongelmat, mitä hänelle sysätään, ja hän tekee parhaansa, vaikka useimmiten kansanedustajat sitovat häneltä kädet. Kyllä, hän tarvitsee varmasti rukouksia, sillä se energia auttaa häntä valtavasti. Tässä kohtaa emme näe talousromahdusta tänä tai seuraavana vuonna. Ihmiset heräävät ja käsittävät, ettei ahneus ja epäviisas kuluttaminen edistä tervettä taloustilannetta kotona tai ympäri maailmaa.


Menee aikaa, ennen kuin USA palaa paljouden ja korkeatasoisen elämisen vuosiin, sillä talouden selkä on pahasti kuormittunut. Suunnitteleminen ja rahojenne ja resurssienne käyttäminen viisaasti on nyt välttämätöntä, ei vain hallitukselle, vaan kaikille teille. Sijoitukset ovat edelleen erittäin tärkeitä liike-elämälle, mutta niihin hyppääminen ilman osakkeiden luotettavuuden huolellista tutkimista ei ole viisasta - koskaan. Oma säästöpossu on edelleen hyvä ajatus. Terve järki (mitä kutsutaan sisäiseksi opastukseksi) vallitsee lopulta aikanaan.


Maaplaneetalle annetaan edelleen taajuuksia ja paineita sen matkatessa kohti vuoden 2012 risteystä avaruudessa. Jatkuva mannerlaattojen liike saa mantereet ja saaret vapisemaan ja joskus tuntuu vaihtelevassa määrin järistyksiä. Tällä erää todella voimakkaita maanjäristyksiä ei ole näköpiirissä, mutta tulevina kuukausina ja vuosina niitä on odotettavissa. Sillä välin heikommat järistykset, joita on jo tapahtunut Pohjois-Amerikan mantereen länsirannikoilla, jatkuvat heinäkuussa.


Ilmakehän paine vaihtelee ympäri maailmaa ja saa aikaan voimakkaita myrskyjä, tulvimista ja vielä jonkin aikaa tornadoja kaikilla mantereilla, myös kummallisissa paikoissa. Tunnettujen tulivuorien purkaukset täyttävät uutiset luultavasti heinäkuun lopulla ja ne jatkavat tuhkan lähettämistä ilmaan monin paikoin. Tyynenmeren saariryhmiin isketään kovimmin, kun tämä tapahtuu, eivätkä tsunamit ole epätavallisia.


Lämpötilojen suuri vaihtelu jatkuu ympäri maailmaa ja vuodenajan ennätyksiä rikotaan sekä ylös- että alaspäin. Heinäkuussa USA:n pohjoisissa osavaltioissa sato kuivuu jossain määrin, kun vesivarannot laskevat alle normaalin. Sademyrskyjen ja pyörivien tuulien välissä Keskilänsi nauttii kohtuullisista päivistä, mutta tuulta on normaalia enemmän. Kaakkoisosa läkähtyy, kun sateiden lisääntyminen nostaa kosteuden ikävälle tasolle. Lounaisosan asukkaat odottavat monsuunejaan viikon normaalia kauemmin, mutta sitten huomaavat uivansa voimakkaissa sadekuuroissa. Valmistautukaa salamatulviin, erityisesti erämaaristeyksissä. Luoteisosassa on paljon tavallista lämpimämpää, mutta siellä nautitaan viileistä tuulahduksista ja harvalukuisimmista sateista - ainakin näillä näkymin.


Me, energiat jotka valvomme ja tarkkailemme maailmanne ihmiskuntaa, haluamme painottaa, että vaikka maa käy läpi valtavia muutoksia joka päivä, ette ole yksin. Kun tutkitaan historiaanne, tulee selvemmäksi, että Luoja on laittanut aurinkokuntanne evoluution liikkeeseen erittäin hyvistä syistä. Tämän vuosisadan evoluutiosykli on erittäin tärkeä, jotta tulevista sukupolvista tulee älykkäämpiä, kekseliäämpiä ja virittyneempiä universumin kanssa. Kyllä, monet ihmiset tulevat takaisin henkiulottuvuuteen, kuten he ovat suunnitelleet, ja sieluja on ryhmittymässä nytkin seuraavalle suurelle matkalleen aineeseen maan päälle tuomaan uusia ajattelutapoja ja uuden polun ihmiskunnalle.


Julmuus ja ahneus, joka ulottuu ympäri maailman, on ns. viimetaipaleellaan, sillä ihmiset heräävät ja kapinoivat sellaista ajattelua vastaan. Seuraavat kymmenen vuotta tuovat tietämyksen ja ystävällisyyden ihmeet takaisin ihmiskunnan tietoisuuteen. Eläkää jokainen päivä täysillä nyt ja tietäkää, että tekemänne hyvä laajenee kuin valovirta niihin, joita kosketatte ja rakastatte. Olemme kanssanne jatkuvasti - etsikää meidät ja pyytäkää apuamme, kun on tarvetta."
***********


Lukijat, tässä on voimallinen opetus. Kääntäkää kovemmalle "analoginen kaapeli", ottakaa mukava asento ja sukeltakaa siihen!




VAIHTOEHTOISET TODELLISUUDET


"On lämmin iltapäivä ja teitä laiskottaa, makaatte selällänne ja vähitellen vaivutte kevyeen uneen. Ilmestyy välittömästi uni, jossa teette periaatteessa samaa, mitä olette tehneet valvetietoisuudessa, mutta vähän eri tavalla - ikään kuin vääristyneenä kuvana. Se on vähän kummallinen, mutta unohtuu helposti, kun heräätte kenties viiden minuutin päästä. Olette todellisuudessa kokeneet välähdyksen omasta vaihtoehtoisesta todellisuudestanne.


Elämä maailmankaikkeudessa on erittäin monimutkainen juttu ja ihmiset alkavat lopultakin käsittää, että on paljon muutakin, mitä he ajattelevat ja mitä vaikuttaa olevan. Käsitätte jo tähän mennessä, että Kristus-hengen olemus tai pieni osa asuu jokaisen elävän asian tietoisuudessa, sillä kaikki elämä on yhteydessä toisiinsa. Lisäksi jokaisella sielulla joka inkarnoituu ihmismuotoon, on useampi elämänmuoto tai olemus - ja usein niitä on monia muita - joista ihmistietoisuus ei yleensä tiedä. Miksi? Koska emosielu etsii monia kokemuksia, monia oppitunteja niin monissa muodoissa ja monilla tavoilla kuin mahdollista.


Silloin, kun kuulette sanan "kolmas ulottuvuus" tai "neljäs ulottuvuus", ymmärrätte yleisesti, mitä ne merkitsevät. Tämä ymmärrys on vain jäävuoren huippu. Ulottuvuuksissa on monia kerroksia, monia henkisiä ovia ja kammioita. Joka kerta kun tavoitatte uutta tietoa henkisestä ulottuvuudesta tai voimasta, käsittäkää, että sen ulkopuolella on monia alikerroksia ja alikerrosten ulkopuolella taas alikerroksia. Ihmisille ei ole annettu kykyä saada täyttä tietoa fyysisestä ja henkiuniversumista, sillä jo informaation prosessoinnin aloittaminen veisi kokonaisen eliniän. Sen sijaan tietoa on annettu ja annetaan ihmisen kohoavan älykkyyden mukaisesti ja silloin kun hän kykenee ymmärtämään enemmän vähän kerrallaan. Kun ihmiskunta kehittyy uudeksi valo-olentoroduksi noin 1000 vuoden kuluessa, kyky ymmärtää tietoa universumista kasvaa sen henkiolennon tasolle, mikä se edelleen tulee olemaan.


Vaihtoehtoinen todellisuus on vain yksi alikerroksista. Olette tietoisesti olemassa tässä elämässä, mikä näyttää olevan hyvin yksinkertainen ja suoraviivainen fyysinen elämä, missä asiat alkavat ja loppuvat, lähtevät liikkeelle ja pysähtyvät, asiat ja kysymykset ovat joko hyviä tai huonoja ja ihmiset ovat hyviä tai pahoja. Kokemuksenne, haasteenne ja saavutuksenne menevät muistiinne ja tietoa saadaan oppimistanne oppitunneista. Näkymättömänä rinnallanne on toinen henki-itsenne osa, joka myös elää samanlaista elämää, mutta tekee kenties erilaisia päätöksiä, menee eri teitä ja pohtii sitä polkua, jonka te valitsette. Voitte ajatella sitä kaksosena, jolla on samat tilaisuudet, mutta joka päättää tutkia niitä eri tavalla.


Onko tämä kaksonen oikeasti olemassa kolmannen ulottuvuuden maailmassa? Ei. Se on aliulottuvuudessa, mikä on luotu ilmaisullisesti antamaan vaihtoehtoisen kokemuksen henkiolemuksellenne. Teidän todella hämmentämiseksi - monilla ihmisillä voi olla useita vaihtoehtoisia elämiä eri aliulottuvuuksissa, joista kaikki yrittävät kulkea henkistä polkuanne eri tavalla. Tämä näyttää riippuvan korkeamman itsen tai emosielun vahvuudesta ja päättäväisyydestä. Korkeampi itse valvoo ja opastaa kaikkia noita vaihtoehtoisia "sinuja" samanaikaisesti. Ja te luulitte itsellänne olevan rankkaa!


Nämä aliulottuvuudet ovat sidoksissa teidän (ja niiden omaan) henkilökohtaiseen värähtelyynne ja taajuuteenne hyvin läheisesti. Jokainen todellisuutenne poimii toisista valintoja, joita on tehtävä, lisääntyviä tilaisuuksia ja haasteita, jotka aiheuttavat joskus kaikenlaisia traumoja. Sitten jokainen "sinä" päättää, miten se käsitellään sen omassa ympäristössä. Ette pysty näkemää vaihtoehtoista "sinua", ellette ole hyvin kehittynyt henkisesti ja ymmärrä, mitä tiedostatte, mutta siteet ovat hyvin tiukat.


Jokainen "sinä" elää oman todellisuutensa elämää kolmannen ulottuvuuden maailmassa, joka on aivan kuin teidän. Jos livahtaisitte tuohon aliulottuvuuteen, löytäisitte täsmälleen omanne kaltaisen maailman, paitsi että asiat olisivat luultavasti vähän eri tavalla. Hallitukset toimisivat ehkä vähän eri tavalla, talot olisi ehkä rakennettu ulkonäöltään vähän erilaisiksi, raha voisi olla kolikoita paperin sijasta jne. Jokaisessa aliulottuvuudessa on tehty erilaisia valintoja, teknologia on valinnut eri polun ja kaikki mekanismit olisivat täysin vieraita teille. Myös kehonne voisi tuntua tai näyttää vähän erilaiselta, kun elimet olisivat eri järjestyksessä. Ajatelkaa sitä - oletteko alkuperäinen vai vaihtoehtoinen todellisuus?




Itse asiassa olette kaikki vaihtoehtoisia todellisuuksia - kaikki kokemassa, tuntemassa ja oppimassa käsitelläksenne informaatiota ja rakkautta emosielulle.


Monet muinaiset henkiset järjestöt ovat opettaneet, että elämä tällä planeetalla, tässä ulottuvuudessa, on harhaa. Useimmille teistä tämä käsite on ollut vaikea nielaista. Miten niin voi olla, kun voitte nähdä ja tuntea ne fyysiset esineet, jotka tekevät elämänne? Ilmaistaanpa se näin. Ylin älykkyys, Jumala, Lähde loi kaikki universumit, kaikki aurinkokunnat, kaikki galaksit, kaikki planeetat tavaksi ilmaista niitä luomisajatuksia, jotka tarvitsi tuoda fyysiseen todellisuuteen. Nämä luomisilmaisut jatkavat laajentumista kaikenlaisiin uusiin muodostelmiin. Luoja käyttää luomuksia, joille on annettu tietoinen ajattelu, tapana laajentaa ikuisesta etsimisestä tulevaa tietoa. Jokainen teistä tuo Luojalle hyödyn omista kokemuksistanne ja oppitunneistanne, koska te olette kaikki yhteydessä Luojaan olemuksellanne. Nyt kenties alatte todella ymmärtää "yhtenä olemisen" merkityksen. "Harha" on sitä, että kaikki asiat ovat Jumalmielessä ja niitä voidaan luoda ja niitä luodaan, muutetaan ja parannellaan aina, myös teitä.


Tiedämme, että ihmismielen on vaikeaa alkuunkaan tajuta Ylimmän mielenlaadun valtavia seuraamuksia, joita on olemassa kokonaisajattelussa, ajassa jolla ei ollut mitään alkua ja jolla ei tule olemaan mitään loppua. Mielenlaatu on täydellistä rakkautta kaikkia asioita kohtaa, kaikissa asioissa. Se tavoittelee ikuisesti kaikkia uusia kokemuksia, luodakseen universumeita, kauneutta ja elämänvoimia ilmaistavaksi henki- ja fyysisessä muodossa. Tiedemiehenne eivät koskaan pysty - edes planeettaelämänne seuraavien 1000 vuoden aikana - alkuunkaan näkemään luomisen loppua tai rajoja, koska niitä ei ole.


Ihmisillä on hyytävä kuolemanpelko, sillä useimmilla teistä ei ole vielä tietoa, kuka tai mitä te olette. Elämä fyysisissä todellisuuksissa ja vaihtoehtoissa todellisuuksissa on vain pieni hetki ikuisessa ajassa, missä te todellisuudessa olette olemassa. Olette kaikki kietoutuneena kaikenlaiseen pelkoon - kuoleman, hyväksynnän puutteen, väärien asioiden tekemisen tai synnin tekemisen pelkoon jne., jne. On aika käsittää, että kaikki nämä ovat vain kokemuksia, joista tulitte tänne oppimaan. Jokainen kontakti toisen ihmisen kanssa tuo vain uutta tietoa siitä keskinäisestä suhteesta, minkä kontakti luo. Myös yksinkertainen "hei" tai "hyvästi" asettaa uusia taajuuksia kosmokseen, sen energian imettäväksi, joka on Jumala.


Ei ole koskaan syytä tuntea, että te ette ole yhtä hyvä kuin joku toinen, sillä jokainen teistä on opettaja, lisäarvon tuottaja universumiin, maailmaan ja kaikkeen mitä on! Jokainen negatiivinen ajatus, jokainen loukkaava teko lisää universumin tietoa - uskoisitteko sitä? Jos ihminen joka on valinnut väärän polun, loukkaa itseään ja/tai toisia, elämästä tulee kurja ja kun se on ohi, oppitunnit ovat hyvin selviä henkisen itsen saadessa tilaisuuden tarkastella tuota elämää. Ei voi tapahtua oppimista ilman antamista ja ottamista - negatiivinen kokemus opettaa, että sen hedelmät ovat vain sydänsuru ja tuska, positiiviset asenteet auttavat toisia näkemään virheensä ja saattavat tietoisen mielen ja olemuksen onnellisuuden ja kehittymisen pisteeseen oltaessa edelleen kehossa. Tämä on planeetta ja ulottuvuus, mikä on erittäin tärkeä Luojalle, sillä se tuo uutta tietoa joka hetki ylimpään ja rakastavaan älykkyyteen.


Ei, ette ole ainoa tällainen planeetta. Ulkoavaruuksissa on lukemattomia miljoonia muita, edes hengessä ollessanne ette kykene ymmärtämään sitä. Voimme kuvata sitä kaikkea vain sanoen, että "luominen/luomakunta" on olemassa ilman alkua ja loppua. Voitteko laajentaa mieltänne ja kuvitella tämän? Jos voitte, käsitätte, miten ihmeellinen olento olette, miten uskomaton osa kaikkien asioiden kuviota olette henkiolentona ja inkarnoituneena ihmisolentona. Pelko on hyvin turhanpäivänen asia tässä kaikkien asioiden kokonaisuudessa ja tietäen, kuka olette, voitte helposti laittaa itsenne kauas kaikista negatiivisista ajatuksista, joita ympärillänne on.


Miten ymmärrys siitä, että olette monina vaihtoehtoisina olentoina, voi vaikuttaa mitenkään elämäänne?
Kun annatte tämän tiedon uppoutua mieleenne ja sydämeenne, hyväksytte vähitellen vaihtoehtoisten olemustenne olemassaolon ja alatte ymmärtää välähdyksiä niiden elämästä unissanne, näkymissä tai muistoissa meditoidessanne tai vain kävellessänne katua pitkin. Opastus mitä saatte korkeammalta itseltänne, on yhdistelmä universaaleista laesta ja siitä, mitä on opittu teiltä ja kaikilta vaihtoehdoiltanne, sillä se mitä jokainen teistä oppii matkan varrella, jaetaan tällä tavalla korkeamman itsen kanssa ja lähetetään takaisin teille kaikille opastuksena. Tämä on erityisen tärkeää, sillä teille kullekin annetaan periaatteessa samat ongelmat ratkaistavaksi, samat haasteet, samat negatiiviset tunteet ja voimat voitettaviksi. Joka kerta kun onnistutaan joillain näistä alueista, se jaetaan teidän kaikkien kesken ja te kaikki hyödytte.


Entä sitten traumaattiset kokemukset, joita te tai vaihtoehtonne koette, mitä vaikutusta niillä on korkeampaan itseen?

Traumat joko repivät ihmisen tai tuovat esiin syvältä sisältä vahvuuden ja luonteenlujuuden lähteen. Silloin kun te tai vaihtoehtonne koette jonkin kamalan tragedian tai menetätte rakkaanne kamalalla tavalla jne., voitte joko antaa periksi ja kuihtua pois tai hyväksyä tuon elämänosan lopullisuuden ja aloittaa alusta sisäisen vahvuuden ja sen rakkauden avulla, mitä on aina läsnä korkeammalta itseltä. Jos henkilö antaa periksi ja elää lopun elämäänsä kieltämisessä, se varmasti vaikuttaa sen vaihtoehtoisiin elämänkumppaneihin.


Masennus on usein vaikutus, mikä tulee kaikkiin toisiin elämänkumppaneihin, kenties eri tavoin. Tavallisesti tämä iskee varoittamatta ja ilman mitään syytä, minkä henkilö pystyy havaitsemaan, ja tämä vain pahentaa tilannetta. Muistakaa, että oppimiskokemuksilla on oltava sekä negatiivisia että positiivisia puolia, ja tämä on toinen haaste kohdattavaksi. Silloin kun yksi tai useampi elämänkumppaneista voittaa masennuksen ja kohtaa elämän iloisella päättäväisyydellä, tämä kohottaa yhtäkkiä ja kannustaa myös toisia - näennäisesti tyhjästä. Eikö elämä olekin mielenkiintoista?


Olemme aina täällä teitä varten ja on aika venyttää mieltänne korkeampaan ymmärrykseen."
-----------

Ei kommentteja: