2.7.2010

BILDERBERG: MAAILMAN HALLITSIJOIDEN ILTAKOULU



Politiikka on harvoin sitä, miltä poliitikot ja media haluavat sen näyttävän. Salaisuudet, valheet ja petolliset mielikuvat ovat arkipäivää politiikassa, ja vaikka päätökset tehdäänkin muodollisesti lakeja ja virallisia menetelmiä noudattaen, ne muotoutuvat usein ihmisiltä salassa epävirallisissa neuvotteluissa ja keskusteluissa. Politiikka perustuu puolitotuuksille ja illuusioille - savulle ja peileille - ja koska poliitikot hyötyvät tästä, heillä ei ole mitään motiivia ryhtyä muuttamaan sitä.



Vuosittain n. 120 maailman vaikutusvaltaisinta ihmistä eli huippusalainen BILDERBERG-eliittikopla kokoontuu lukittujen ovien taakse aseistettujen vartijoiden kera täyteen mediapimentoon puhumaan maailman poliittisesta tulevaisuudesta.


Tänä vuonna kokous pidettiin 3.-6.6. Sitgesissä, Espanjassa.


Bilderbergeillä on kolme päätavoitetta:

  
--->  uusi kansainvälinen talousjärjestys


--->  uusi poliittinen järjestys


--->  uusi uskonnollinen maailmanjärjestys


Bilderberg-kokousten jäsenillä ei ole lupa kertoa, keitä oli paikalla, tai mitä kokouksessa käsiteltävistä asioista puhuttiin. Kokouksen yksityiskohdista edellytetään jäsenistöltä täyttä vaiteliaisuutta.


Ensimmäisen kerran Bilderberg-ryhmä kokoontui 29.-31. päivä toukokuuta vuonna 1954 alankomaalaisessa Hotel de Bilderbergissä, josta ryhmä sai nimensä, ja sittemmin se on kokoontunut säännöllisesti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.


Bilderberg-kokousten jäsenet ovat politiikan merkkihenkilöitä, finanssieliittiä, kuninkaallisia sekä vaikutusvaltaisimpien medioiden kermaa, mm. vasemmalla kuvassa oleva  pankkiirikeisari David Rockefeller, maailman rikkaimman suvun (Rockefeller) nykyinen patriarka, sekä Bilderberg-ryhmän perustajajäseniä.


Hän on ollut jokaisessa kokouksessa vuodesta 1954 lähtien ja istuu Bilderbergiä ohjaavassa ryhmässä.


Rockefellerien suku on maailman vaikutusvaltaisimpia tahoja maailmaneliitin (illuminati) taholla. David Rockefeller istuu myös samalla trilateraalisen komission (trilateral comission), sekä kolmensadan miehen komitean (committee of 300) johdossa.

 
Suomesta Bilderberg-ryhmän kokouksiin ovat osallistuneet mm.:

 valtiovarainministeri Jyrki Katainen, pääministeri Matti Vanhanen, SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma, presidentti Martti Ahtisaari sekä Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila.



Muita kansainvälisesti merkittäviä Bilderbergin osallistuja ovat olleet EU:n presidentti Herman Van Rompuy, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, Britannian entinen pääministeri Tony Blair, Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa sekä Hollannin kuningatar Beatrix.


Kevyesti pöljintä Bilderberg-kokouksissa on se, miten vähän media kiinnittää niihin huomiota. Selitystä tälle on haettu siitä, että kokouksissa on mukana paljon vaikutusvaltaista media-alan väkeä. Vaikka itse tapahtumassa ei puhuttaisi kuin säästä ja Pokémoneista, on tapahtuma jo puhtaasti siihen osallistuvien ihmisten aseman ja määrän vuoksi äärimmäisen merkittävä sekä poliittisesti että taloudellisesti.


Viralliselta statukseltaan Bilderberg-ryhmän kokouksissa on kyse epävirallisista tapaamisista, joihin ihmiset tulevat yksityishenkilöinä. Epävirallinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kokouksilla olisi vahvaa todellista merkitystä.


Päinvastoin; useilla erilaisilla epävirallisilla kokouksilla voi olla erittäin painava poliittinen merkitys. Suomessa hallitus kokoontuu usein ennen valtioneuvoston yleisistuntoja käsittelemään yleisistunnossa päätettäviä lakiehdotuksia epävirallisesti niin sanotuissa iltakouluissa.


Iltakouluilla ei ole virallisesti valtaa tehdä päätöksiä, mutta konsensus, jonka pohjalta päätökset myöhemmin muodollisesti tehdään, muodostuu usein niissä. Bilderberg-ryhmässä on kyse hiukan samanlaisesta asiasta, sillä epävirallisuudestaan huolimatta sillä on huomattavaa vaikutusta maailmanpolitiikan ja globaalin talouselämän muotoutumiseen.


Vuonna 2003 BBC:n toimittajat pääsivät käsiksi Bilderbergin asiakirjoihin. Toimittajat noteerasivat, että Bilderberg oli käsitellyt muun muassa
yhteisen rahan luomista Euroopalle.

Asiakirjat, joihin toimittajat tutustuivat, olivat todennäköisesti samoja vuoden 1955 Bilderberg-kokouksen asiakirjoja, jotka vuotivat myöhemmin WikiLeaksin kautta Internetiin.


Vuotaneiden asiakirjojen yhteenvedossa puhutaan “painavasta tarpeesta tuoda Saksan kansa yhdessä muiden eurooppalaisten kansojen kanssa yhteisen talousalueen alle”. Asiakirjat myös hahmottelevat suunnitelmaa “saada aikaiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman suuri integraatio, lähtien Euroopan yhteisistä markkinoista”. Myöhemmin entinen EU-komissaari ja Bilderberg-ryhmän ohjauskomitean pitkäaikainen puheenjohtaja Etienne Davignon vahvisti EUObserverille antamassaan haastattelussa Bilderberg-ryhmän vaikuttaneen euron kehitykseen.




Bilderberg-ryhmän vaiteiliaisuuden ja salailuhalun vuoksi on käytännössä mahdotonta sanoa varmasti, miten suuri ryhmän epävirallinen vaikutusvalta on. Se on kuitenkin riittävää, että tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää vaiteiliaisuutta välttämättömänä Suomen presidentti-instituution toimien hoitamiseksi.


Teemu Välimäki pyysi vuonna 2007 presidentin kansaliasta Bilderberg-ryhmää koskevia asiakirjoja.

Nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen vastasi asiakirjapyyntöön toteamalla “Presidentti Martti Ahtisaaren pyynnöstä päätän, että pyytämänne asiakirjat ovat presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettäviä. Tämän johdosta asiakirjapyyntöönne ei suostuta.”


Epävirallisen poliittisen vaikutusvaltansa lisäksi Bilderberg-ryhmä ei ole myöskään juridisesti täysin ongelmaton. Monissa maissa on lakeja, jotka kieltävät valtion hallituksen edustajia tapaamasta vieraiden valtojen hallituksien jäseniä ilman virallista lupaa, eli epävirallisesti.


Yksi tällainen on Yhdysvaltain Logan Act, jonka mukaan liittovaltion asukas ei saa tavata tai käydä neuvotteluja vieraiden valtojen hallituksien tai virkamiesten kanssa ilman Yhdysvaltojen virallista lupaa.


Bilderberg-kokouksessa on kyse nimenomaan tästä, eli valtioiden hallituksien jäsenten ja virkamiesten epävirallisesta, ilman minkäänlaista demokraattista tai parlamentaarista valvontaa tapahtuvasta tapaamisesta.


Logan Act on kuitenkin melko ympäripyöreää lakitekstiä, eikä sitä ole sovellettu kuin kerran koko liittovaltion historiassa, joten se, mitä laki juridisesti käsittää, on kiinni tulkinnasta ja Yhdysvaltain lainkäyttäjien halukkuudesta soveltaa Logan Actia.


Kirjailija Daniel Estulin on tutkinut Bilderberg -ryhmän toimintaa jo yli vuosikymmenen ja hän on usein onnistunut saamaan käsiinsä salaista ja yksityiskohtaisia tietoja siitä, mitä eliitti (Illuminati) on suunnittelemassa milläkin hetkellä.


Estulinin Bilderbergistä kertova kirja THE BILDERBERG GROUP julkaistiin maailmalla jo v. 2007, mutta sen kääntäminen suomeksi vedettiin pois markkinoilta tuntemattomasta syystä, mikä myöhemmin paljastui olevan mukamas ”riittämätön mielenkiinto lukijoiden taholta”.


Tosiasiassahan kyseiselle teokselle löytyisi lukijoita pilvin pimein! Mutta tässäkin on hyvin huomattavissa sellainen, kuinka meitä ihmisiä manipuloidaan ja kontrolloidaan monin eri tavoin ja jatkuvasti (estetään sitten vaikka tiedonsaanti tarvittaessa, kuten kys. tapauksessa).


Suomen valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) osallistui viime vuoden toukokuussa Ateenassa pidettyyn Bilderberg-kokoukseen yhdessä Suomen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) kanssa.

Bilderberg-kokoukseen osallistuu läntisen maailman merkittävimpiä johtajia niin julkishallinnosta kuin yritysmaailmasta.


Osallistujalista ja kokouksessa käsiteltävät aiheet ovat poikkeuksetta salaisia eikä kokouksissa tehdä julkisuuteen tarkoitettuja asiakirjoja. Kuten olemme aikaisemmin uutisoineet, Vanhasen erityisavustaja totesi kokouksen olevan “luonteeltaan keskusteleva foorumi, jossa ei ole asiakirjoja eikä tehdä päätöksiä.

Jyrki Katainen satuilee pokerinaamalla Bilderbergistä näin:


Ja Matti vanhasta jos ois uskominen, niin Bilberberg on vain "eräänlainen aivoriihi" ;)


Katainen sai oman Alex Jonesin The Obama Deception -dokumenttielokuvan.


Ei kommentteja: