Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Olen puhunut monien ihmisten kanssa ja saanut sähköpostia monilta ihmisiltä ja kaikki ihmettelevät periaatteessa samaa asiaa. Ihmiset ovat väsyneitä, jopa uupuneita.
Ei ole innostusta mitään kohtaan, edes sellaista mikä ennen innosti kovasti.
Fyysinen, mentaalinen, tunne- ja henkikeho on rikki. Fyysisiä oireita voivat olla ontelo-, kurkku- ja korvavaivat, päänsärky, kummalliset säryt joita tuntuu tulevan ja menevän ilman syytä, joskus kehon ympärillä tuntuu samanlaista painetta kuin uidessa.
Ruuansulatus reistailee ja tuntuu epämukavalta, se on liian nopeaa tai hidasta.
Ja ruokahalu on "vinossa", asiat jotka ennen maistuivat hyvältä, eivät enää maistu.
Voi olla kehokipuja, kuumetta ja flunssan kaltaisia oireita ja tietysti vain todella, todella kovaa väsymystä. Näkökyky vaihtelee ja joskus se on hyvin samea.
Mentaalisia oireita ovat joko kyvyttömyys ajatella tai eksyminen ajatuskehään. Ajan hallitseminen ja kaiken sellaisen tekeminen, mikä vaatii terävää vasenta aivopuoliskoa, on haastavaa.
On paljon helpompaa saada itsensä ajattelemaan jotain muuta ja vain istua tuijottamassa taivaalle, televisiota, kirjaa tai seinää. Ne pikkuasiat joista ennen nautimme, eivät ole enää nautinnollisia.
Tunteet riehuvat valtoimenaan. Apatiaa, toivottomuutta, epätoivoa, surua ja täydellisen tyhjyyden ja jumissa olemisen tunnetta. Toisaalta voitte olla hyvin turhautunut. On kuin pitkäaikaisia PMS-oireita ja haluaa ihmisten vain jättävän rauhaan ja pitävän huolen omista ongelmistaan. (Ihmiset osaavat sitten olla ärsyttäviä.)
Saatatte huomata kiinnostuksen kadonneen työtä, harrastuksia, ystäviä ja jopa koko planeettaa kohtaan. Vain hampaiden harjaaminen (taas!) tuntuu varsinaiselta taakalta ja niin typerältä. No mutta, kyse on joka tapauksessa harhasta.
Silloin kun tunteet ovat pinnassa, on vaikeaa säilyttää yhteyttä henkeen. Tunteet ovat ikään kuin täyttäneet kokonaan, silmät ja korvat niin täyteen, ettei voi nähdä tai kuulla selvästi eikä ole tilaa uudelle informaatiolle.
Oletteko panneet merkille, että silloin kun olette kurjin, pelokkain tai surullisin, niin pyytäessänne opastusta hengeltä, ette saa mitään?
Mitä tässä oikein tapahtuu? Olemme jo lähestymässä vuotta 2012 ja meille luvattiin, että asiat paranevat.
Mutta juuri nyt en välitä hittojakaan siitä - haluan vain nukkua.
Tuntuu, kuin jokainen solu, jokainen molekyyli ja jokainen atomi kävisi läpi merkittävää transformaatiota. Ja se on stressaavaa! Kuvitelkaa tammenterhoa. Se on ollut siemenenä hyvin pitkään ja odottanut mahdollisuuksiensa ilmaisemista ja tulemista suureksi tammeksi. Mutta nyt olosuhteet vaativat, että se aloittaa transformaation.
Tämä prosessi stressaa.
Sisällä tapahtuu kemiallisia muutoksia, mikä saa aikaan painetta siemenenkuoressa. Tämä paine lisääntyy ja lisääntyy, kun kostea ympäristö pehmentää kuorta ja tekee siitä heikomman.
Lopulta kuori halkeaa ja haavoittuva ja herkkä verso alkaa tulla esiin.
Ajatelkaa, millaiselta se tuntuu siemenestä. Sen suojaava kuori heikkenee ja hajoaa. Nämä herkät sisäosat, jotka olivat hyvin turvassa ja suojassa, altistuvat nyt tuntemattomalle ympäristölle. Tätä siemen ei ole koskaan ennen kokenut eikä se tiedä, mitä lopussa tapahtuu.
Tätä tapahtuu kehomme solutasolla. Ei meistä puita ole tulossa! Se on vertauskuva. Tällaista stressiä tunnemme kehossamme ja se vie paljon energiaa. Useimmat teistä ovat eläneet vain tahdonvoimalla ja panneet itsensä tekemään asioita, joita teidän täytyy tehdä.
Ja samanaikaisesti tapahtuu voimakasta henkistä transformaatiota.
Energiayhteydet uuden ja vanhan todellisuuden väliltä irtoavat. Kaikki asiat, jotka määrittelivät teidät vanhassa todellisuudessa, putoavat pois.
Noihin asioihin sisältyvät roolit (tytär, poika, isä, äiti jne.), unelmat ja tavat, joilla unelmat toteutetaan.
Olette jo päästäneet irti monista asioista. Voin tuntea, miten lohkareitanne on hakattu pois. Prosessin lopussa on välttämätöntä päästää irti myös niistä asioista, joita olette eniten rakastaneet. Nämä ovat sellaisia asioita elämässänne kuin henkinen työ, luovat harrastukset ja myös asiat, joista olette rakentuneet.
Meillä kaikilla on tapoja, joilla olemme määritelleet itsemme. Asiat joista pidämme, joista emme välitä tai joita inhoamme. Otamme itsestään selvyytenä, että tämä on sitä, kuka olemme. Meillä kaikilla on unelmia tulevaisuudesta - kenties hoitokeskuksen avaaminen tai kirjan kirjoittaminen tai yhteisössä eläminen oman ruokansa kasvattaen.
Monet näistä ovat asioita, joista todella pidämme. Juuri nyt kehitämme uudestaan näitä määritelmiä ja unelmia.
Haluammeko edelleen samoja asioita?
Onko tarkoituksenmukaista viedä näitä asioita uuteen todellisuuteen vai perustuvatko ne liikaa vanhaan energiaan?
Tässä on muutamia esimerkkejä:
Yksi nainen on aina halunnut saada hoitokeskuksen. Hän opiskeli monia menetelmiä ja lopulta alkoi työskennellä asiakkaiden kanssa. Työ ei ollut enää hauskaa. Se ei ollut tyydyttyvää tai edes kiinnostavaa.
Puhuin erään miehen kanssa, joka on pitänyt säännöllisiä joogaharjoituksia monta vuotta. Se on ollut hänelle hyvin tärkeää monistakin syistä. Nyt hänestä ei enää tunnu siltä, että hän pitää tunteja.
Olen itse aina rakastanut kasveja. Äitini oli maisema-arkkitehti ja luomuviljelijä. Minut kasvatettiin työskentelemään puutarhassa ja huolehtimaan kasveista. Olen ollut aina viherpeukalo ja jos en ole voinut saada omaa puutarhaa, minulla on ollut ainakin paljon huonekasveja.
Erityisesti tästä olen pitänyt. Viime aikoina olen tuntenut kaikki nuo kasvit pelkäksi velvollisuudeksi, vain lisäasioina joista on huolehdittava. Ilo ja rakkaus ovat olleet täysin poissa.
Tämä prosessi ei ole todellakaan mukava. Pikkuääni päässä sanoo: "Jos antaudun tälle, niin kaikki on mennyttä enkä enää koskaan tunne toiveikkuutta tai luovuutta." On pelko, ettemme pääse koskaan ulos tyhjiöstä. Olen havainnut, että vastakkainen on totta. Tarvitsee syleillä tyhjiötä.
Antakaa itsenne tuntea toivottomuutta, apatiaa ja pelkoa.
Viettäkää aikaa tuntien tuota intensiivisyyttä. Älkää ryhtykö vielä mihinkään toimiin.
Mieleeni juolahti, että heittäisin kaikki (typerät ja vaativat) huonekasvit roskiin ja se olisi siinä. Onneksi päätin odottaa. (Tai kenties se vain näytti liialta vaivalta.)
Muutaman päivän päästä huomasin orkidearuukun tieni varressa. Se kukat olivat juuri auenneet ja pysähdyin hetkeksi ihastelemaan sen kauneutta. Se sai oloni tuntumaan hyvältä ja kiitolliselta. Näytti siltä, etten ollut kadottanut iäksi rakkauttani kasveja kohtaan.
Nyt sen sijaan, että määritelmä oli tiedostamaton ja perustui lapsuuteen ja tapaan, kyse oli valinnasta. Emme voi elää fyysisessä todellisuudessa ilman mitään määritelmiä. Jonkin ilmentymiseksi sillä on oltava jonkinlainen määritelmä.
Nyt meille annetaan tilaisuus tarkastella, miten olemme määritelleet itsemme, katsoa, miltä määritelmämme tuntuvat, ja valita, mitä haluamme ottaa mukaamme uuteen todellisuuteen.
Kun tämä uudelleenmääritysprosessi yhdistetään fyysisen kehon transformaatioon, meillä on voimakas sekoitus. Ja kyllä, nämä kaksi liittyvät yhteen.
Olkaa siis hyvin kärsivällinen ja lempeä itseänne kohtaan.
Älkää yrittäkö taistella tätä vastaan.
Sen perusteella, miten luen energiaa, meillä on enää pari viikkoa intensiivistä tyhjiöaikaa jäljellä.
Keskittykää pikkuasioihin, jotka antavat teille nautintoa - on kyse sitten kukasta, upeasta pilvimuodostelmasta tai jonkun rakkaan halauksesta.
Pian asiat alkavat taas kirkastua. Luottakaa prosessiin.
-----------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti