25.6.2010

Juhannus, Suuri Risti, Täysikuu ja Kuun pimennys


Suuren ristin voimakkaimmat tekijät vaikuttavat vuoden 2011 loppuun saakka ja vaikutukset ovat alkaneet jo kaksi vuotta sitten, joten tämä Juhannus on jonkinlainen keskipiste muutosten ajassa. Kokonaisuus jakaantuu lopulta useiden vuosien aikajaksolle ja uskon, että tästä hetkestä lukien muutos konkretisoituu etenkin tuonne talousmaailman puolelle kaikkein näkyvimmällä tavalla.

Suuri Risti (26.6.2010) vahvistuu päivä päivältä ja jokainen joutuu olemaan hetki hetkeltä tietoisempi sisäisistä tuntemuksistaan. Nyt on äärimmäisen tärkeätä vapauttaa itsensä kaikista odotuksista ja vaatimuksista. Vapauden tunne avaa ovet sille luovuudelle, jota tämä aika suorastaan kaataa jokaiseen soluumme. Ole siis iloinen ja onnellinen siitä, mitä olet jo saavuttanut. Elämäsi uudistuu sitä ihanammin, mitä suuremman arvostuksen osaat antaa kaikelle tähän mennessä saavuttamallesi.


Jännittynyt ja monilta osin myös ahdistunut olotila kuuluu tällaisen ajan luonteeseen, eikä sitä pidä kokea negatiivisena asiana. Tällainen jännite valmistaa meidät ottamaan vastaan ne kosmiset muutokset, jotka nyt toteutuvat meissä ja kaikkialla ympärillämme. Juhannus tulee olemaan jännittävää aikaa, vaikka mitään mullistavaa ei heti olisikaan näkyvissä.

Sosiaaliset planeetat Jupiter ja Saturnus ovat kosmisten planeettojen Pluton ja Uranuksen kovassa puristuksessa. Tällaisena aikana Ihmisen rakentamien valtakoneistojen ja talousjärjestelmien toimivuus punnitaan ankaralla kosmisella mittarilla. Jo ennen tämän kuvion täyttymistä on kaikille täysin selvää, että rakenteet ovat kestämättömiä ja suurelta osin mädäntyneitä. Silloin on selvää myös se, että muutokset ovat mittasuhteiltaan valtavia. Muutosprosessin kesto ajoittuu useammalle tulevalle vuodelle, mutta odotettavissa oleva tervehdyttävä laskusuhdanne käynnistynee ihan tosissaan tänä kesänä.

Kreikka näyttää tietä ja muu Eurooppa laskettelee perässä kohti realistisempaa arvomaailmaa ja uutta hallintajärjestelmää. EU:n liitokset ratkeilevat aivan väkisin ja parhaassa tapauksessa koko yltiöpäinen hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Ensimmäiset viitteet ovat jo näkyvissä ja kesän kuluessa näyttöä saataneen lisää. Lopullinen romahtaminen toteutuu hiljalleen muutamien vuosien sisällä, sillä selviäminen kuiville tästä talousparadoksista onnistunee lopulta vain kunkin valtion omilla ja itsenäisillä ponnistuksilla.

Pinna on nyt jo tavallista tiukemmalla lähes jokaisella ihmisellä ja voi vain kuvitella mitä kaikkea pahimmin korruptoituneissa maissa tulee tapahtumaan, kun petetty kansa nousee puolustamaan oikeuksiaan. Meillä Suomessa on loppujen lopuksi täsmälleen yhtä kehno tilanne kuin kaikkialla muualla Euroopassa, vaikka Suomen astrologinen kartta näyttää toki tuhat kertaa helpommalta kuin Kreikan vastaava.

Kreikkalaisten kesä tulee olemaan rankkaakin rankempaa aikaa, mutta kaikkein kovin paikka lienee lopulta niillä kansainvälisillä pankeilla ja rahalaitoksilla, jotka eivät saa suhdanteita korjaantumaan edes hiljattain myönnetyllä maailman toistaiseksi suurimmalla tukipaketilla. Korttitalo heiluu uhkaavasti ja Juhannuksen jälkeen saattaa jo olla selvää, että mikään ei estä sen luhistumista.

Henkilökohtaisessa elämässämme on menossa samanlainen matokuuri, joka pakottaa näinä päivinä jokaisen meistä miettimään elämänsä mielekkyyttä. Vanhat mallit ja rakenteet romuttuvat sitä hurjemmalla rytinällä, mitä suuremmat odotukset ohjaavat päivittäistä elämäämme. Palaaminen rauhallisempaan ja tiedostavampaan rytmiin tapahtuu yhtä varmasti kuin Kreikan kaatuminen auttajiensa syliin.

Onnellisia voivat olla ne, jotka tekevät tämän vapaaehtoisesti ja ovat valmiita muuttamaan elämäänsä helpommaksi. Paljon turvalliselta tuntuneita rakenteita kaatuu jokaisen ympäriltä, mutta siitä ei pidä tehdä sen suurempaa ongelmaa. Lopulta vähemmän tulee olemaan paljon enemmän. Nyt on viisasta hyväksyä luonnollinen karsintaprosessi, joka toteutuu tarkassa suhteessa jaksamiseen. Se mitä et jaksa tehdä, ei ole tekemisen arvoista.


MAYA-kalenterin päivä 79.
- 26.6 Sininen Magneettinen Myrsky

Päämäärän magneettinen sointu antaa alkutahdit seuraavalle aaltojaksolle myrskyn merkeissä! Tulevien 13 päivän aikana kaiken takana on myrskyisän uudistumisen ja muodon muutoksen lataus. Jäitä hattuun ja pelastusliivin nyörit tiukalle. Kaikki minkä oli luullut olevan pysyvää, joutuu käsittelyyn. Pysähtyneitä rakennelmia ja asenteita kyseenalaistetaan tarvittavalla voimalla. Käynnissä on henkilökohtainen ja planetaarinen tulen ja veden alkemiallinen yhdentymisen prosessi!

Myrsky on itsensä opasvoima kaksinkertaisena. Tasapainoa tuo impulsiivisuus. Luomisvoimana ovat universaalin tulen Kristus-tietoisuus ja universaalin veden solumuistin herääminen.

Vankin puu saattaa joutua tärisemään juuriaan myöten. Kaiken myllerryksen keskellä on korkea tarkoitus löytää itsestä uutta ja uudistunutta muotoa esiin. Notkeana ja joustavana kuin paju voi antautua nauttimaan ihanasta muutoksesta ja raikkaasta uudesta tunnelmasta. Voi olla että tapahtuu pieniä mutta tarpeellisia uudistuksia, voi olla että koko elämä kääntyy ylösalaisin. Tuhkasta nousee lopulta aina Fenix!

Lähde: astro.fi, http://www.paivikaskimaki.com/
---------


Mestari Hilarionin viikkokirje
19.-26.6.2010



Rakkaat Valotyöläiset



Kun päivät kuluvat, tietäkää että olette onnistuneesti kulkeneet seuraavan askelen Ylösnousemuksen matkastanne ja että täytätte nyt fyysisiä, mentaalisia, emotionaalisia, spirituaalisia ja eteerisiä kehojanne suuremmalla Valolla. Kun tämä tapahtuu se vaikuttaa fyysiseen kehoonne ja tunteisiinne erityisesti, ja tämä kantaa veronsa energiakentissänne. Kun näin tapahtuu, varatkaa aikaa lepäämiseen ja olkaa hyvä itsellenne.

Yrittäkää tasoittaa ajatusprosessinne ja pitää ne niin neutraaleina kuin mahdollista, sillä samalla kun ajattelette alemman värähtelyn ajatusta, se alkaa vääjäämättä vetää huomiotanne näihin matalampiin tasoihin ja draamoihin joita ympärillänne tapahtuu. Antautukaa puhtaalle Valkoiselle Valolle usein päivittäin ja ennen nukkumaanmenoa, ainoa mitä se vaatii on ilmaista aikomus, ja se on tehty.


Tämä viikko tulee olemaan hyvin tärkeä, koska monia suuria kristalleja jotka ovat olleet käyttämättömiä vuosituhansia aktivoidaan taas.

Tulee tärkeitä ja merkityksellisiä taivaankappaleiden asentoja ja vielä suurempia energioita, tehokkaampia ja vahvempia kuin koskaan alkaa täyttää Maan ilmakehän ja kaikki Hänen päällään.





Nämä voimakkaat energiat tuovat suuren puhdistuksen, ja henkilökohtaisen ja Maailman karman kasvattaminen nousee kaikkien elämään.

Te Valotyöläiset olette jo valmistautuneita olemaan tämän liikkeen eturintamassa ja monet teistä ovat valmiita siirtymään seuraavaan vaiheeseen, yhdistymään Valokehonne, Kristus Itsenne kanssa.



Tämä tulee olemaan hyvin mielenkiintoista ja tiivistä aikaa kaikille Maan päällä, ja todella, myös Maalle Itselleen. Valonne ja aikomuksenne päivittäin, kutsuen Korkeampia Valon Voimia, tulevat auttamaan suuresti edessäolevina aikoina. Kun nämä suuret ja voimakkaat energiat koskettavat jokaista, tämä aloittaa muutoksia kaikilla tasoilla ja paljon riippuu jokaisen vastaanottajan tietoisuustasoista näistä energioista, sillä mitä suurempi tietoisuus siitä mitä on tapahtumassa, sen paremmin pysytään tasapainossa.




Kerääntykää yhteen ryhmiin ja yhdistämään Valonne ja energianne ja ympäröikää Maan ilmakehä suurella Valoympyrällä ja lähettäkää Rakkautta tähän kenttään niin että, ajatuksella, se koskettaa joka ainutta sydäntä Maan päällä.





Rakkaus on voimakkain ja mahtavin voima olemassa. Mikään ei kestä sen muuntavia kykyjä, sillä sydän jota Valo on kerran koskettanut on ikuisiksi ajoiksi muuttunut. Tämä on haastavaa teille kaikille, sillä kun Rakkauden energia koskettaa jokaista sydäntä, kaikki mikä ei resonoi tämän suuren voiman kanssa alkaa poistua Olemuksestanne ja tulette tuntemaan ahdistusta, stressiä, jännitystä ja äärimmäistä väsymystä tulevina päivinä.

Pysykää lujasti Polullanne ja muistuttakaa jatkuvasti itsellenne että te OLETTE Valo ja palvelette Valoa. Nukkukaa kun tarve valtaa teidät ja kuunnelkaa kehonne kuiskauksia. Juokaa runsaasti vettä joka päivä ja varatkaa aikaa istua tai kävellä Luonnossa, sillä tämä auttaa teitä maadoittamaan näitä energioita kristalliytimeen ja pitämään teidät ja Maa vakaina.

Muistakaa kutsua meitä, olemme aina valmiita palvelemaan tarpeitanne.

Ensi viikkoon...


Minä Olen Hilarion

Ei kommentteja: