30.6.2010

Gorgo 24.6.10: KUUNPIMENNYKSESTÄ AURINGONPIMENNYKSEEN - SUURTA TYÖNTÖÄ

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo
24.6.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Päivänseisauksesta toipumista



En tiedä teistä, mutta muutamana päiväseisaukseen johtavana päivänä minä luulin, että saattaisin palaa spontaanisti. Niin paljon energiaa kulki kehoni läpi, että olin aivan varma menemisestäni oikosulkuun … ja jos minussa olisi ollut itsetuhokytkin, olisin ehdottomasti painanut sitä. Kesäkuun 19. - 21. päivä olin niin uupunut ja aidosti kurjassa jamassa, että huomasin uneksivani, millaista olisi olla kuollut.


Luulisin, että minun olisi pitänyt olla valmistautunut siihen, mutta naiivisti en ollut. Kyse ei ole siitä, etten tiedä, miten voimakkaita nämä portit ja portaalit ovat - minä vain unohdan. Joka. Ikinen. Kerta.
Mutta tämä aalto kaatoi minut virallisesti. Vääjäämättä aloin ajatella … ja valitettavasti EN sydämelläni. Kun olin täysin maassa, aloin miettiä, oliko indigo sisälläni tullut liian idealistiseksi??? Vielä pahempaa, lankesinko ansaan ja tavoittelin liikaa kuuta taivaalta?


Ja juuri kun aloin tulla vakaammaksi ja siirtää noita kuluneita ja väsyneitä "jumala anna tämän olla jo ohi" -ajatuksia turvalliseen paikkaan, PAM! Uusi energia-aalto (luulen, että tämä on voinut olla Ontarion maanjäristyksestä) hiipi kulman takaa ja kumautti minut taas pää edellä päin helvettiä.
Tämän lisäksi tuleva kuunpimennys roikkuu yllämme kuin hymyilevä irvikissa ja sykkii elämänmuutoksen mahdollisuutta, jonka tekee mieli repiä kaikki jäljellä olevat rajoitukset, joita kunnioitamme.



Vakavasti puhuttuna siis … miltä pohja oikein näyttää?


Teille joille raporttini ovat vieraita … todella yritän, mutten voi olla puhumatta tämän prosessin naurettavuudesta ja siitä, miksi suostuimme osallistumaan siihen. En yritä olla älytön, tämä prosessi vain kiskoo sen ulos minusta. Ja rehellisesti sanottuna, tästä esityksestä on tulossa vain niin väsynyt ja loppuun kulunut kuin minä olen, mutta nämä kokemukset ovat niin liioiteltuja ja säälimättömiä, että huomaan kohtaavani samat kaksi vaihtoehtoa joka kerta raportoidessani teille:


1) Voin päästää irti tämän prosessin mielettömyyteen turhautumisestani läpinäkyvyyden, huumorin ja idioottimaisuuden kautta tai …

 
2) Voin tehdä TEILLE, mitä näkymättömät tekevät MINULLE … kertoa, miten upea ja vallankumouksellinen tämä koko prosessi on … samalla kun heitätte tomaatteja nettisivuilleni.



Ja jos teette sen joka tapauksessa - no, ymmärrän sen TÄYSIN. (Salaa toivon, että minulla olisi joku, jota heittää tomaateilla.) Onneksi kuitenkin kuulen, että saattaa olla jotain asioita, joita kannattaa odottaa tämän viikon kuunpimennyksestä alkaen.


Näkymättömät olennot ovat viime aikoina jutelleet paljon fyysisestä astiastamme - varmaankin koska olemme kaikki etsineet poistumisnappulaa - ja luulisin näin olevan, koska maadottumisprosessi jota olemme työstäneet, on hyvin fyysinen. (Kolme alinta chakraa jotka puhdistuvat ja siksi puskevat kovimmin tällä hetkellä, ovat vastuussa henkisen itsemme tasapainottamista fyysiseen muotoon.)



Kuunpimennys


Viimeisin informaatio menee jotenkin näin … Osittainen kuunpimennys tapahtuu 26.6. ja minulle kerrotaan, että tämä pimennys on ihmisille suuri toivon ja parantumisen enne (eikä sekuntiakaan liian aikaisin). Ilmeisesti se edustaa rajakohtaa niille, jotka ovat saattaneet loppuun yhdistymisvaiheen sekä niille, jotka vasta aloittavat uuden ihmisen geeniaktivointia.


Sen myötä tulee hyvin todennäköisesti maailmanlaajuisia mullistuksia, mutta kuten aina, nämä ovat sysäys kestävän muutoksen aikaansaamiseen. Ne jotka ovat tietoisia ja yhteydessä näiden energioiden virtaamiseen tälle planeetalle, tuntevat tämän ehkä jo, mutta voimme odottaa levottomuusjaksoa tämän kuutapahtuman ympärillä - rauhattomuutta joka häviää kuun hiipuessa.



Suuri työntö


On ajankohtainen solaariaktivointi (olen melko varma, että tällä tarkoitetaan porttia päivänseisauksesta auringonpimennykseen 11.7.), mikä käynnistää biologisen puhdistumisen viimeistelyn tienraivaajaryhmällä, ja tämän jakson jälkeen jätämme ymmärrykseni mukaan virallisesti tämän matkavaiheen taaksemme.


"Viimeaikaiset solaariaallot ovat tuoneet ja tuovat mukanaan diagnostisia koodeja, joita vaaditaan ihmisten vapautumiseksi kuonasta. Nämä koodit vastaavat myös niiden siirtämisestä sielun ruumiillistamiseen, joilla on korkea valomäärä. Tämän seurauksena ne joilla on vielä suoritettavana DNA-yhdistymisen ja -aktivoimisen neljä vaihetta, aloittavat matkansa eheyteen, ja ne jotka ovat saattaneet loppuun DNA-yhdistymisen ja -aktivoimisen, singotaan ykseyden ulottuvuuksiin." --Plejadilaiset


Minulle kerrotaan, että toisin kuin mikään tähän mennessä kokemamme aktivointi, tämä on "suuri työntö" "tarkoitukselliseen vetäytymiseen fyysisen olemassaolon alemmista ulottuvuuksista." (Luulen, että ylipäällikkö eli Jumala on lopultakin päättänyt vetää eturintamasta taistelusta väsyneen prikaatin ja jalkaväen ensimmäisen divisioonan. Voi pojat, siihen ei mennytkään kauan …)


Tämän aktivoinnin tärkein tekijä on DNA:n 12. säikeeseen yhdistyminen (kuten sanottiin viime raportissa), ja ne fyysiset muutokset jotka lopulta tunnemme, ovat suoraa tulosta tästä.


Tämän ajankohtaisen solaariaktivoinnin ja DNA:mme yhdistämisviimeistelyn on määrä yhdessä ankkuroida meidät nollapisteeseen ja singota fyysiseen vakauteen.


"Hetkessä kaikki epäharmoniset energiat jotka ovat pitäneet teitä epämukavassa tilassa tai sairaana, poistetaan energiakentästänne ja tämä käynnistää syvän geeni- ja solumutaation."


Se mitä olemme tähän mennessä kokeneet, on ollut samanaikaista puhdistumista ja jatkuvaa fyysistä myrkynpoistoa fyysisen astiamme uudelleenkalibroimiseksi, sallimaan kehomme käsitellä tulevia valotaajuuksia … mutta tähtiolennot sanovat, että tämä aktivointiportaali vie meidät fyysisestä puhdistumisesta ja myrkynpoistosta täyteen harmoniaan sielumme kanssa, minkä he sanovat olevan sama asia kuin vakiintuminen ja fyysinen homeostaasi.


"Ne monet fyysisen sairauden vuodet, jotka olette kokeneet, johtuivat kaiken sen ympäristö-, geeni- ja tunnemyrkyn puhdistamisesta, minkä olette perineet ja hankkineet. Tämä puhdistuminen koetaan "pahoinvointina", mutta todellisuudessa se on polku hyvinvointiin. Tältä pahoinvointitasolta vapautuaksenne teidän on noustava fyysisen puhdistumisen ulottuvuuksien yläpuolelle. Juuri tätä olette tekemässä näiden voimakkaiden porttien kautta.


"Ajatelkaa niitä kokemuksia maallisissa ulottuvuuksissanne, joita pidätte ihmeparantumisina. Näitä parantumisia ei tapahdu, koska fyysinen keho on tasapainottunut, vaan koska energiakenttä on muuttunut. Tämä tasapainottuminen on tulosta energian harmonisesta virtaamisesta fyysisen muodon läpi, mitä eivät keskeytä sähkömagneettiset vääristymät tai implantit. Tällaiseen parantumiseen viittaamme kvanttisena eikä sen saavuttaminen vaadi lineaarista aikaa."


Paljon tästä itse asiassa raportoitiin meille energiapäivityksessä tämän vuoden tammikuussa:


"Silloin kun saavutte täysin viidennen ulottuvuuden taajuuksiin - eli kun olette täysin yhdistyneet sieluitseen fyysisen, mentaalisen ja tunnepuhdistumisen intensiivikierrosten jälkeen - fyysinen kehonne käy läpi radikaalin transformaation, korkeampien energioiden täyden ruumiillistamisen mahdollistamiseksi.

Sitä minkä monet teistä tunsivat sairautena tai vaivana, ei enää voi olla olemassa 5D-ihmismuodossa ylösnousseiden todellisuusmallien nopean värähtelyn vuoksi. Ne joilla on ollut pitkäaikaisia vaivoja tai häiriöitä johtuen energeettisen ja/tai tunne-epäharmonian ja myrkyn kerääntymisestä, vapautetaan alemman ulottuvuuden kärsimyksestä, kun keho "loksahtaa" tai asettuu oikeaan asentoonsa."



Kuusta aurinkoon


Kuunpimennyksen jälkeen alkaa selvä biologinen mutaatiojakso sekä tärkeiden valintojen tekemisaika.


"… nämä uudet kanavat ja hermoradat luodaan, aktivoidaan ja saatetaan käyttöön ensimmäistä kertaa uudessa ihmismallissanne …"


Kuulen, että tämä mutaatioprosessi merkitsee tasapainon ja vakauden tunteita, kun tehokkaasti vetäydymme niistä energioista, jotka aloittivat ja tukivat puhdistumisprosessiamme viime astrologisen jakson aikana.


"Kun nämä uudet kanavat toimivat täysin, uusi ihmismalli saa energiaravintoa ennen kokemattomilla tavoilla. Se saa dynaamisen ja ikuisen energialähteen, mikä ylläpitää sen biologian ja toiminnot täysin tasapainossa.

Ette ole koskaan tunteneet tällaista hyvinvointia ja sen mukana tulee uskomattomia kykyjä."


Ne joilla on valomäärä, joka vaaditaan fyysisen tasapainon ylläpitämiseen uusissa energioissa, alkavat panna merkille hienovaraista lisääntymistä mentaalisessa ja tunnevakaudessa ja syvää ankkuroitumista neutraalisuuteen tai ajattomuuteen. Tämä rohkaisee fyysiseen tasapainottumiseen ja niiden jäljellä olevien myrkkyjen irtipäästämiseen, jotka ovat olleet varastoituna ihmisen geenisuunnitelmaan vuosisatojen ajan.


Yhdistyminen tähän uuteen nollapistetietoisuuteen sallii myös syvemmän tason luovuuden ja pääsyn uusiin ideoihin, työkaluihin ja uuteen informaatioon, jotta voimme viimein nähdä monia ratkaisuja pitkäaikaisiin elämänhaasteisiimme - sekä yksilöinä että kollektiivina.


Kokemuksemme kuun- ja auringonpimennyksen välillä riippuvat geeniyhdistymisemme tasosta, mutta monille se on aikaa, jolloin vaihdetaan pysyvästi ulkoisten lähteiden riippuvuudesta täyteen itseriittoisuuteen ja aletaan luottaa sisäiseen itseen selviytymisessä, mutta myös kukoistamisessa uudessa ympäristössä.



Fyysisiä tapahtumia


Olemme ehdottomasti edelleen vanhan ja uuden välissä. Toisaalta voi jatkua menneisyyden yksityiskohtien viimeisteleminen (talousasiat, lakiasiat, uudelleensijoittuminen, bisneshankkeet, suhteet jne.) ja toisaalta uusi elämä tulee selvemmin näköpiiriin - vaikkakin pala kerrallaan - ja odottaa kärsivällisesti, että teemme täydellisen siirtymisen. On tavallaan kuin muuttanut uuteen kotiin, mutta purkaa vielä laatikoita eikä ole täysin asettunut uuteen elämäänsä, tavannut naapureitaan tai löytänyt, missä ruokakauppa on.


Välähdyksiä uusista tilaisuuksista voi ponnahtaa esiin uudessa maisemassa ja saattaa tuntua voimakasta painetta saada paljon asioita tehtyä (niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa). Emme kuitenkaan voi siirtyä täysin eteenpäin toisen jalan ollessa edelleen vanhassa maailmassa.


Tämä muuttuu pian ja meitä tuetaan lähtemään niille matkoille, joista olemme uneksineet vuosia, muttei ennen kuin integroituminen on valmis ja olemme täysin irti menneisyydestä.


Ja se sama pimennyskauden energia, joka järjestelee uudelleen ulkoista elämäämme sopimaan yhteen sisäisen olemuksemme kanssa, jotta meistä tulee itseriittoisia, tapahtuu myös biologisella tasolla. Kun irrotamme täysin jokaisen säikeen menneisyydestä, biologiamme muuttuu linjaan tulevaisuutemme kanssa. Meistä tulee itseriittoinen "energiakotelo", joka pystyy energisoitumaan omasta "ydinvoimalähteestämme".



Fyysisiä oireita


Oireluettelo on pitkä tällä kertaa, joten annan typistetyn version häiritsevimmissä oireista. Puhdistamme edelleen fyysisiä perustason chakroja, joten ilmenee paljon vaivaa "alapäässä" … virtsatievaivoja, jatkuvaa virtsaus- ja ulostustarvetta, suolistopainetta ja -kramppausta, turvotusta, alaselän kipua, arkuutta ja herkkyyttä sekä jalka- ja jalkateräkipua.


Myös paljon energiaa kulkee antennimme (selkäranka) kautta, mikä aiheuttaa ahdistusta, levottomuutta, irrallisuutta, selkäkipua, selkärangan arkuutta niskasta ja hartioista häntäluuhun saakka, flunssamaisia kolotuksia kaikkialla, yltäkyllin hikoilua ja vilutusta, kyvyttömyyttä lämmetä ja pysyä lämpimänä, yöhikoilua, sydämen tykytystä, päälaen surinaa, vetämistä ja värähtelyä, silmäsärkyä ja migreeniä (kolmas silmä), ruuansulatusvaivoja ja huonovointisuutta, sudennälkää ja sitten ruokahaluttomuutta, kurkkukipua ja korvasärkyä, syvää järjetöntä väsymystä, unettomuutta jne.


Päästään myös enemmän ulottuvuuksiin, joten voitte huomata paljon psyykkistä aktiivisuutta, näkyviä olentoja ja energioita, valoja, orbeja, aikajanavuotoja jne. Tämä on lisääntynyt toukokuusta saakka ja se on vakaa merkki värähtelytason lisääntymisestä.


Voisin jatkaa loputtomiin tätä luetteloa, mutta pääasiana on, että karistamme pois paljon vanhaa energiaa jokaiselta olemuksemme tasolta ja tämä vaatii, kuten aina, sopeutumisjaksoa, mikä on yhtä kuin vaivoja.


Plejadilaiset sanovat, että juuri nyt on erittäin tärkeää olla pitämättä tätä energiaa jumissa tai kahlittuna kehoon … näin tapahtuu, jos huolehdimme tai jäämme kiinni prosessiin. Epämukavuuden helpottamiseksi he kehottavat visualisoimaan, että energia virtaa lävitsenne maahan jatkuvasti, kun lataatte massiivisia energiavirtauksia. Ja jos tilanteesta tulee todella kestämätön, kehon liikuttaminen auttaa, jotta energia voi liikkua ulos ja tuoda helpotusta.


Tärkeintä on muistaa, että myrkynpoisto on kovaa työtä ja enimmäkseen mentaalista, joten yrittäkää pysyä kaukana pelosta aina parantumiskriisin yllättäessä, koska tämä sallii energian kulkea läpi paljon nopeammin. Nämä kammottavat päivät menevät aina ohi ja nyt ne menevät ohi hyvin nopeasti, joten varmistakaa pysyminen omassa keskuksessanne … Sen sijaan että pelkäätte näitä vääjäämättömiä muutoksia, yrittäkää odottaa niitä innolla :)

(HUOM: Tämä saattoi taata tomaattien heittelyn ;))


Hyviä pimennyksiä!


Lauren


-----------

Ei kommentteja: