22.2.2011

SIIRTYMÄN NOPEUTTAMINEN


Aurinkoladya kanavoinut Sheryl Pedersen
19.2.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat ystävät,



Siitä on aikaa, kun olen välittänyt viestin teille kaikille. Olemme työskennelleet kanavani energiajärjestelmän kanssa ja kohottaneet hänen taajuuttaan valmisteluna siihen yhdistymiseen, minkä hän tulee kokemaan.



Haluan puhua tästä prosessista, sillä se tapahtuu myös monille teille. Olette yhdistymässä korkeamman itsenne ja oppaiden kanssa, jotka ovat todellisuudessa sieluryhmänne aspekteja. Tämän yksityiskohdat ylittävät ymmärryksenne, joten yritän pelkistää prosessia ymmärtääksenne sen.



Jokainen teistä tulee tähän olemassaoloon sielunne aspektina, vain yhtenä osana siitä kokonaisuudesta, kuka olette, ja se sitten ankkuroituu fyysiseen kehoon. Tulette ihmisitsen ja jumalaitsen kera, mitkä ovat erillään itsen kokonaisuudesta, johon sisältyy sielunne ja sen sieluryhmän 12 aspektia, jonka osa olette.




Voitte katsoa sitä näin. Ihmisitsenne on se, mitä usein kutsutaan egoksi, se osanne, jonka päätavoitteena on selviytyminen. Kehitätte malleja ja tapoja elämäänne, mitkä varmistavat pysymisenne hengissä ja mahdollisimman tuskattomana, sillä se on egon tavoite - välttää tuskaa, etsiä mielihyvää ja jatkaa selviytymistä olentona ja lajina.



Tulette sisään ja korkeampi itse on kiinnittyneenä egoitseenne. Se on osanne, joka on suoraan yhteydessä jumaluuteen ja joka tietää olevansa osa Jumalaa ja täysin yhteydessä niihin oppaisiin ja enkeleihin, jotka työskentelevät kanssanne.


Tämä korkeampi itse suljetaan useimmissa teistä lapsena, koska sitä ei arvosteta eikä teille opeteta, että tämä on tärkeä osa sitä, kuka oikeasti olette.


Teitä opetetaan elämään vain egostanne ja silloin egon ja korkeamman itsen välillä on erillisyys.


Useimmilla teistä jotka lukevat näitä sanoja, korkeampaan itseen yhdistymisprosessi on tapahtumassa. Yhdistytte niihin lahjoihin ja kykyihin, joita teillä on, kun lähestytte elämää korkeamman itsen näkökulmasta. Tiedätte, että olette jumalainen olento, ja herätätte yhteytenne jumalaiseen energialähteeseen ja informaatioon.



Ja nyt monet teistä ovat valmiita siirtymään tämän yhteensulautumisen yli ja yhdistymään taas 11 muuhun aspektiinne, jotka ovat osa sieluanne. Tämän yhdistymisen myötä saatte suuremman tietoisuuden siitä, miten maailma toimii, ja roolistanne ihmisenä maan päällä tällä hetkellä. Yhdistytte viisauteen, mitä sielullanne on kaikissa 12 aspektissa.




Tämä voi tuntua hyvin kummalliselta monille teistä, kun alatte ottaa käyttäytymistapoja ja luonteenpiirteitä, jotka eivät ole olleet kovin läsnä tässä elämässä. Yhdistytte sielunne kaikkien 12 aspektin viisauteen, muistoihin ja kykyihin. Tapahtuvat energiamuutokset sallivat tämän prosessin tapahtua.



Tulee olemaan edelleen 12 sielunne aspektia. Erona on se, että nyt teillä on pääsy niiden yhteisiin muistoihin, taitoihin, kokemuksiin ja viisauteen. Näette maailman eri tavalla ja omaksutte käyttäytymistapoja, jotka ovat enemmän harmoniassa sen kokonaisuuden kanssa, kuka olette.


Ja joillakin teistä - mukaan luettuna tämä olento jonka kautta puhun - on tapahtumassa myös prosessi, mikä yhdistää teidät sieluryhmäänne, joka on 12 x 12 sieluaspektin kokoelma.


Nämä aspektit ovat monilla todellisuustasoilla, monissa olemassaolon ja ajan ulottuvuuksissa. Tämä saattaa ylittää ymmärryksenne, mutta jotkut teistä tietävät, mistä puhun.



Tämän yhdistymisprosessin tapahtumiseksi, henkilökohtaisesta energiajärjestelmästänne on poistettava kaikki, mikä ei tue ankkuroitumista näihin sielunne energioihin. Kaikki poistetaan, mitä ei enää tarvita. Pääosa tästä on egonne malleja ja käyttäytymistapoja - tuon osanne, joka on ohjelmoitu etsimään mielihyvää, välttämään tuskaa ja varmistamaan selviytymisenne. Tätä ihmisaspektia ei enää tarvita, kun yhdistytte korkeampiin aspekteihinne.



Tietäkää, ettei tätä tapahdu ilman suostumustanne, sillä jokainen joka käy läpi tämän prosessin, tuli tänne valmistautuneena saamaan tämän kokemuksen, mikä on vaihdos uuteen olemistapaan - uusi ihminen, tapa olla ihminen viidennessä ulottuvuudessa, olla täysin kosketuksessa sieluryhmänne, sieluaspektienne kanssa ja elää korkeamman itsenne perspektiivistä tietäen koko ajan, että olette tosiaankin jumalan osa. Vain kuvitelkaa, miten upea tämä kokemus tulee olemaan.



Tiedämme, että monet teistä käyvät läpi hämmennyksen ja muutoksen aikaa. Tapahtuu suuri muutos, kun päästätte irti kaikesta, mikä ei enää palvele teitä ihmisolentona, ja yhdistytte kaikkeen, mikä tekee teistä todella jumalolennon, samalla kun pysytte edelleen fyysisessä muodossa tällä planeetalla.


On joitain asioita, joita voitte tehdä edistääksenne korkeampaan itseen, sieluaspekteihin ja sieluryhmään yhdistymisprosessia.

 Tässä on joitain ehdotuksia:



1. Ottakaa vähän aikaa katsoaksenne taaksepäin asioihin, joita tapahtui elämässänne aiheuttaen ahdistusta.


Jokainen kokemanne trauma loi energiamuodon ja monet niistä ovat edelleen ansassa kehossanne. Voitte auttaa tämän energian liikuttamisessa muistamalla nämä tapahtumat ja sitten antamalla sen energian, mikä tulee esiin muistamisesta, siirtyä ulos kehostanne.

Muistamisen tarkoituksena on avata energiatukos ja antaa tuon torjutun tunteen energian virrata ulos kehostanne. Tämä tehdään tuntemalla tapahtumaan liittyvät tunteet ja antamalla tunne-energian virrata.



2. Voitte yhdistyä muistoihinne kirjoittamalla, luomalla kuvia mielessänne, puhumalla jollekin tai vain sallimalla tunteiden nousta pintaan.


Sillä ei ole merkitystä, miten teette tämän. Tämän tekeminen vaikuttaa kehonne energiakenttiin.



3. Jonkinlainen rituaali tai fyysinen toiminta voi myös auttaa energian liikuttamisessa.


Jos tunne tulee esiin vihana, teette ehkä jotain fyysistä päästääksenne siitä irti - kuten käveleminen, tavaroiden heittämien, tyynyyn hakkaaminen tai mikä tuntuukin oikealta teille eikä vahingoita toisia.



4. Jos nousevat tunteet ovat surua, irtipäästäminen itkemällä on erittäin hyödyllistä energian siirtämisessä ulos kehostanne.


Kyyneleet ovat energian vapautusta ja ne huuhtelevat hyvin kirjaimellisesti pois tuntemaanne surua.



5. Haluatte ehkä tehdä jonkin rituaalin päästääksenne näitä muistoista irti.

Esimerkiksi voitte kirjoittaa tarinan tapahtumista avataksenne tunteitanne ja sitten repikää, polttakaa, haudatkaa tai keksikää jokin toinen tapa hävittää kirjoitetut sivut vapautuaksenne menneisyyden jumiutuneista tunteista.



6. Voitte käyttää visualisointia tuomalla muiston mieleen ja sitten muuttaa kuvaa muistosta ilmaisemaan siitä, mitä ette kyenneet sanomaan tai tekemään, tai vain poistamaan itsenne turvallisesti tuosta tilanteesta ja luomaan uuden kuvan siitä, miten olisitte mieluummin halunneet asioiden olevan.


Tämäkin muuttaa energiaa.


7. Voitte piirtää/maalata tarinan tai tunteet paperille tai jollekin muulle valitsemallenne välineelle ja taas siirtää näin energian ulos fyysisestä kehostanne.



Näiden asioiden tekeminen - tai mikä tahansa toimiikin hyvin teillä - auttaa tässä puhdistumisprosessissa ja nopeuttaa siirtymää ja sulautumista yhteen sielunne korkeampien aspektien kanssa.


Lähden tällä erää luotanne tämän informaation myötä. Vain tietäkää, että jotain hyvin hämmästyttävää on tapahtumassa maaplaneetalla ja olette kaikki valinneet olla osa tätä jännittävää aikaa.


Siunausta, ystäväni. Rakastan teitä paljon.

2 kommenttia:

Minähän_se_olen kirjoitti...

Tämä blogi on mielettömän ihana. Hyvää tasapainoa tuo NWO-blogille (joka on näinä aikoina myös äärettömän tärkeä blogi), joka taasen keskittyy enemmän siihen, mitä maassa ihmisten kesken tapahtuu.

Tuo itsen tasapainottaminen on loppujenlopuksi äärimmäisen kiehtovaa, kun huomaa, miten kaikki menneisyyssä tapahtuneet asiat kääntyvätkin voimavaroiksi.

Saniya kirjoitti...

Lämmin Kiitos palautteestasi Cosmic_travel! :)
Mukava kuulla, että tykkäät jutuistani.

Alunperin, kun blogia aloittelin, mietin, kumpaanko kallistun: nwo-asioihin vaiko uuteen tietoisuuteen. Ja koska molemmat ovat mielestäni yhtä tärkeitä (itselleni ainakin), päätin tehdä tällaisen "miksatun" version ja kirjoitella molemmista ;)
Ja itekin tykkään, että molemmat tasapainoittavat toisiaan, joten en ole katsonut tarpeelliseksi erottaa näitä aiheita toisistaan.

Mutta vaikka tämä on eräänlainen NWO-blogikin, niin olen halunnut pitää silläkin puolella sellaisen tietynlaisen linjan eli en halua yrittää pelotella ketään jutuillani, vaan esittää ne mahdollisimman "kiihkottomasti", neutraalisti. Ja minkä koen tärkeimmäksi tällaisista kirjoitellessa on se, etten halua provosoida ketään minkäänlaisiin pimeän puolen toimintoihin siis väkivaltaisiin illujen päihittämiseksi, vaan olen ehdottomasti sitä mieltä, että Valolla, jos millä, heidät kukistetaan eli siis rakkaudellisilla ajatuksilla jne. ;) Niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin, mutta se on ainoa keino, mikä pimeyden entiteetteihin todella tepsii.
Rakkaus ;)