24.4.2011

EU:N YRTTIKIELTO (THMPD) 4/2011 LOPUSSA VOIMAAN - CODEX ALIMENTARIUS-SÄÄNNÖSTÖ


EU on kieltämässä valtavan kirjon elintarvikkeita ja yrttejä.

Kielto tapahtuu yhdenmukaistavalla Codex Alimentarius-säännöstöllä,  joka tulee kokonaisuudessaan voimaan huhtikuun viimeisenä päivänä.


Kiellettäviä yrttejä on käytetty sairauksien parantamisessa ja hyvinvoinnin edistämisessä jo tuhansien vuosien ajan ilman sivuoireita.


Monikansallisten lääkeyritysten lobbauksen ansiosta markkinoilta on jo kielletty suuri osa tehokkaimmista terveyttä edistävistä tuotteista ilman pätevää syytä.


Kuun lopussa vapaus hankkia tai kasvattaa haluamiaan kasveja, jopa rosmariinia tai valkosipulia, on supistumassa olemattomiin. Piparminttu ja muut tavanomaiset yrtit ovat niin ikään listalla.


 
Codex Alimentarius -ohjeet toimivat eri maiden kansallisten säädösten perustana ja minimitasona. Ne ovat linjassa IFOAM:n puitesääntöjen ja EU:n luomusäädösten kanssa. Codex-ohjeet sisältävät tuotanto-ohjeet kasvi- ja kotieläin- sekä mehiläistuotteiden tuotannolle.


IFOAM:lla on säädökset myös kuitukasveille, vesiviljelylle, keräilytuotteille, reilulle kaupalle ja sosiaalisen toiminnan alueille.


Codex- ja IFOAM -ohjeet toimivat minimiohjeina kansallisille säädöksille. Niiden tarkoitus on ohjata viranomaisia ja valvontajärjestöjä säädösten laadinnassa. Sellaisenaan niitä voidaan pitää standardien standardeina.


Eri maat voivat laatia yksityiskohtaisempia säädöksiä, jotka sopivat paikallisiin olosuhteisiin. Useimmat kansalliset säädökset ovat lainvoimaisina sitovia (esim. EU-maat, Japani, USA, Argentiina, Intia, Tunisia). Ulkoministeriön mukaan standardit ovat vapaaehtoisia.




Codexin Yleiset säännöt sanovat:

”Codex Alimentariuksen julkaiseminen on tarkoitettu ohjaamaan ja edistämään ruoille määritettyjen sääntöjen ja vaatimusten harmonisointia sekä kansainvälisen kaupan sääntelyä.”


Ohjeiden keskiö ei siis ole terveydessä, vaan ne on laadittu helpottamaan kansainvälistä kaupankäyntiä. Uusia vitamiineja, ravintolisiä ja yrttejä vastaan suunnattuja direktiivejä kaupataan yleisölle terveys- ja turvallisuussäädöksinä, kun tosiasiassa ne hyödyttävät vain monikansallisia yrityksiä.


Codex Alimentarius-säännöstöä ohjailee pääasiassa lääkejätit, nk. Big Pharma sekä agribisnes, ja ne ovat myös sääntöjen pääasialliset hyötyjät.


Codex poistaa tehokkaasti pienet ja keskisuuret yritykset markkinoilta kilpailemasta.










MIKÄ ON CODEX ALIMENTARIUS?


Codex Alimentarius on YK:n alajärjestöjen WHO:n ja FAO:n vuonna 1963 perustama ruokakoodisto. Sen tehtävä on yhtenäistää säätämiensä standardien mukaiseksi koko maailman kaikki ihmisille myytävä ruoka ja ravinteet sekä Maailman Kauppajärjestö WTO:n avulla mahdollistaa näiden kauppatavaroiden maailmanlaajuinen vapaa jakelu.




WHO:n ja FAO:n tukemaan standardointijärjestelmään kuuluvat kunkin jäsenmaan valitut valtuuskunnat, jotka käsittävät kaksikymmentäseitsemän komiteaa.


Näiden komiteoiden maailmanlaajuinen tehtävä on säädellä kaikkea ravinnoksi kelpaavaa kalanjalostuksesta äidinmaitokorvikkeiden kemialliseen koostumukseen ja pakkausselosteisiin.



Kunkin jäsenmaan valitut valtuuskunnat kokoontuvat vuosittain päättämään muutoksista koodistoon. Hyvistä ja kunnioitettavista päämääristään huolimatta Codex:in tarkoitusperät ja aikaansaannokset ovat muuttuneet päinvastaisiksi.


Motiivina kaiken tällaisen taustalla toimii heidän "ei-enää-niin-salainen" agendansa (AGENDA 21, joka muuten on UN:n eli YK:n tavoiteohjelma 21. vuosisadalle!!!) saada maailman väestöstä eliminoitua suurin osa, 90%, pois kuljeksimasta ja minkäpä muun kautta ja avulla se olisi helpoimmin tehtävissä kuin juuri ravintomme (ja veden) kautta, mitkä ovat vielä toistaiseksi ainakin elinehtomme.



"HE WHO CONTROLS FOOD, CONTROLS
THE WORLD"



MITÄ AGENDA 21 PITÄÄ SISÄLLÄÄN ?


Tässä erään Aamulehden blogistin, Paavo Matti Virtaniemen, kirjoitus asiaan liittyen Aamulehdessä4.3.2011:


"Rion1992 ympäristökokouksesta syntyi myös Agenda 21 - YK:n tavoiteohjelma 21. vuosisadalle.


Agenda 21. määrittelee globalistien suunnitelman täydellisesti kontrolloidun globaalin yhteiskunnan rakentamiseksi YK:n sateenvarjon alla. Se asettaa uusia globaaleja vaatimuksia miten ihmisten täytyy elää, syödä, matkustaa, oppia ja viestiä... Tämä markkinoidaan ihmisille nimikkeellä "äiti-maan pelastaminen".


Poiminto Agenda 21:stä sanoo:
"Agenda 21:n tehokas täytäntöönpano vaatii koko ihmisyhteisön suunnan muutosta tavalla, jota maailma ei ole milloinkaan kokenut... suurta muutosta sekä hallitusten että yksilöiden arvoissa sekä ennen näkemätöntä työntekijöiden ja taloudellisten voimavarojen uudelleen järjestämistä.
Tämä paradigman muutos vaatii, että huoli kaikkien ihmisten toimien ympäristövaikutuksista on sisällytettävä yksityiseen ja kollektiiviseen päätöksentekoon kaikilla tasoilla.




Uudessa esiintulevassa järjestelmässä yksityisomistus tullaan lakkauttamaan, kuten myös henkilöautojen omistaminen... Ihmiset tullaan ohjaamaan kuin karja kaupunkeihin samalla kun suurin osa näiden kaupunkien ulkopuolella olevasta maasta tulee olemaan ihmisiltä kiellettyä aluetta. Näitä uusia vihreitä kaupunkeja tullaan kutsumaan "asumisalueiksi".


Tämä kaikki on julkistettu YK:n suunnitelmissa nimeltä Global Biodiversity Assessment.
Tämä 1140 -sivuinen dokumentti selostaa miten 16-sivuinen globaali biodiversiteettiä koskeva YK:n sopimus voidaan käytännössä toteuttaa.
Sen 200 viimeistä sivua kertoo miten YK voi ottaa haltuunsa suuria luonnonsuojelualueita - niitä on nyt 382 ympäri maailmaa - ja miten luodaan puskurivyöhykkeet asuinalueiden ja luonnonsuojelualueiden välille ynnä muuta. Se on suuri suunnitelma ja sen toteuttaminen on jo aloitettu salassa.


Riikka Söyring kirjoittaa Magneettimediassa:
"Maailmanhallituksen tarpeellisuutta on perusteltu maapallon pelastamisella, ja asian ajamiseksi läpi on käytetty valtavat määrät energiaa ja yksityisten sekä veronmaksajien rahaa. Maailmanhallitus on tarkoitus muodostaa YK:n avulla ja sen alle, YK ja sen alaiset organisaatiot olisivat kansainvälinen toimeenpaneva elin.


Monet arvostelijat, joukossa kirjailija ja journalisti Christopher Booker sekä Lord Christopher Monckton, ovat suomineet Agenda 21:ta ja sanoneet sen toteuttamisen johtavan Maailmanhallitukseen (UUSI MAAILMANJÄRJESTYS - NEW WORLD ORDER=NWO), jonka hallinnon alla ihmiset asuvat pienillä alueilla ja joukkoliikenneväylien vieressä tai suurkaupungeissa.
Perheyhteisöt hajotetaan ja valtio pakkohuostaanottaa lapset kasvatettaviksi globaaliin ympäristöuskontoon. Kansallisvaltiot pyritään hajottamaan, ja verotus muuttuu globaaliksi. Liikkumista, yksityisomistusta ja yksityisyritteliäisyyttä rajoitetaan yhteisen hyvän nimissä.


Agenda 21 on arvostelijoiden mukaan täydellisen sosiaalisen kontrollin käsikirja.


Media ei kuitenkaan hanakasti julkaise vastapuolen mielipiteitä. Osasyy saattaa olla se, että arviolta noin 98% maailman mediasta on tavalla tai toisella samojen omistajien käsissä. Nämä tahot rahoittavat myös YK:n toimintaa."






Ei kommentteja: