RAKKAUTTA ILMAN KIINNITTYMISTÄ

Kirjoittanut Elleke Rocks
6.4.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Kun mietin, mitä tämän päivän artikkeli koskisi, yksi asia juolahti mieleeni. Ajattelin sen olevan aihe, mikä pääasiassa kiinnostaa minua tällä hetkellä. Mutta sitten tunsin, että sen te kaverit haluatte kuulla. Haluatte kuulla viimeisimmät kehittymiset ja oivallukset omassa olossani. Innostamme toisiamme ja saatamme havaita, että olemme yhteydessä useammilla tavoilla, kun ajattelimme ennen. Niinpä tämän päivän artikkeli on tavallaan henkilökohtainen. Se on minusta, elämästäni ja siitä, missä olen tällä hetkellä. Tunnen, että tämä minulla on tarjottavana: omat kokemukseni rohkeana, uteliaana ja eloisana henkenä, joka teeskentelee olevansa ihminen.


Jos kysyisitte minulta, millainen vuosi minulla on ollut, kertoisin, että se on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Ihmisiä kuoli. Lopetin valtavirtatyöni, mikä tukahdutti minua. Minulla oli suurta intoa kehittää uusia asioita, tunsin uudistuneeni ja nautin vapaudestani. Mutta ennen kaikkea tämä vuosi on minulle kuin suuri ankkuripiste. Elämässä on niitä vuosia, jolloin voi tehdä päätöksen. Kääntyä oikealle tai vasemmalle. Pysyä tällä tiellä, pyrkiä tiettyyn tavoitteeseen tai … valita eri tavalla riippumatta siitä, mitä ihmiset vaativat sinulta.


Minä muutuin, opin suuria oppitunteja vilpittömyydestä ja sydämeni seuraamisesta. Maan päällä elämisestä ja siitä, mitä merkitsee tuntea kehoni. Opin, että olen tottunut antamaan. Ja että käytän sitä saadakseni tunnustusta. Aito antaminen ilman mitään kiinnittymistä on jotain, mitä ehkä opin. Vielä enemmän, saatan oppia, miten vastaanottaa ilman kiinnittymistä, että maailmassa on ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka ovat ok.


Opin, että monet motiiveistani perustuivat pelkoon. Olen ollut hyvin ylpeä monta vuotta siitä, että ansaitsin omat rahani. Joka päivä heräsin ja työnsin sieluni ja kehoni rajoja raahautuakseni töihin. Vain silloin tunsin olevan arvokas. Silloin kun huolehdin itsestäni näin, kenenkään ei tarvitse antaa minulle mitään ja voin maksaa siitä, mitä tarvitsen. Ja vielä lisäksi … voin antaa ihmisille sitä, mistä pidän. Todelliset motiivini perustuivat selviytymiseen ja kiinnittyivät lopputulokseen.


Kyllä, olen itsepäinen tyttö, joka ei ole oppinut, mitä on vastaanottaa turvallisesti. Olen ollut selviytymismoodissa niin pitkään, että sille oli aika laittaa piste. Päätin päästää irti vanhasta ja sairastuin. Sairastuin, silloin kuin maailma koputti ovelleni. Sairastuin, silloin kun tuli kutsuja pitämään seminaareja ympäri maailman. Puhelimeni ei lakannut soimasta, sähköpostini oli täynnä, Skype kutsui minua koko päivän. Ja minä?


Olin liian väsynyt noustakseni ylös sängystä. Lukeakseni sähköposteja ja vastatakseni puhelimeen. Olin uupunut mennäkseni kauppaan, huolehtiakseni huushollistani.

Olin ollut selviytymismoodissa koko ikäni ja kehoni kertoi, että oli aika pysähtyä.


Silloin tulee hiljaista. Silloin kaikki vanhat rakenteet romahtavat. Opin, että ihmiset rakastavat tehdä minusta jotain - hahmon mitä en itse asiassa ole. Opin, että ihmiset rakastavat mennä uusimpaan henkiseen "hypeen". Ja että suuri osa verkostostani perustui kaksinaisuuteen. Tämä oli tulosta omista luomuksistani.


Olin sairas, makasin sängyssä enkä pystynyt tekemään mitään. Henki opetti minulle oppituntia ja saatoin vain antautua. Minun oli pyydettävä apua joka tasolla. Minun oli päästettävä irti vääränlaisesta ylpeydestäni ja sanottava "kyllä" rakkaudelle ilman kiinnittymistä. Käytännön avulle. Taloudelliselle avulle. Avulle ihmisolemassaoloni joka tasolla. Tiesin, että minun oli päästettävä irti vanhasta selviytymismoodistani. Että oli aika parantaa kehoni ja tehdä syvemmällä tasolla valinta alkaa hyväksyä kehoni. Tuntea se.

Kokea, mitä on hengittää. Mitä tunteita on tallennettuna kehooni. Tuntea, milloin saan ahdistuskohtauksen, milloin masennus alkaa tulla sisään ja mitä voin tehdä peruuttaakseni tuon virran.

Tunsin olevani kuin pikkutyttö pimeässä. Mutta tiesin, että tällä kerta se oli erilaista. Tällä kertaa olin aikuinen ja vaikka se tuntui yksinäiselle ja epätoivoiselle, tiesin, että tämä oli muutos, joka ilmoitti itsestään.


Olen opettelemassa rakastamaan. Antamaan ja vastaanottamaan kaikilla tasoilla ilman kiinnittymistä, uudessa energiassa. Suurin haaste tällä hetkellä on kehoni - kummallisine ahdistuskohtauksineen, hajoamisineen ja lihoineen. Sen hengen hyväksyminen, joka olen tässä kummallisessa maailmassa, jossa on kummallinen gravitaatio. Haasteena tällä hetkellä on ravistella tätä maailmaa - huolimatta kaikesta siitä paskasta, mitä virtaa ympärillä. Purra hammasta universumissa ja kertoa sille, että tulen oppimaan. Että olen täällä enkä aio lähteä pois pitkään aikaan. Että tavoittelen ihmiskokemusta eikä ole liian myöhäistä siihen.


Tämä ei siis ole pehmoista puhetta uusimmista tapahtumista tai valmentamisesta. Ei pehmoista puhetta maailmanmatkoista tai seminaareista. Tällä kertaa pitäydyn ihmisessä, koska se sallii minun näyttää teille taivasta, enkeleitä ja valoa. Ihmisyyteni sallii minun tehdä työtäni, ihmisenä ihmisten joukossa. Laulan teille taivaasta ja siitä, miten pimeydessä on toivoa ja ettei meidän koskaan tarvitse pelätä, koska kaikki on hyvin tässä hämmästyttävässä luomakunnassa.


Kiitos, rakas lukija. Olen kiitollinen jokaiselle lukijalle, joka lukee kirjoitukseni. Olen kiitollinen teistä kaikista, jotka otatte aikaa avautuaksenne ja vastaanottaaksenne sitä ehdotonta rakkautta, mitä virtaa sydämestäni omaanne. Sitä teen, silloin kun ei ole enää mitään sanottavaa: minä vain olen.