19.4.2010

MAAPALLON UUSI PYÖRIMINEN


Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother   Huhtikuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine




Uusi näkökulma maasta



Steveltä:

Tämä kanavointi näytti Ryhmän parhaimmillaan hyvin suorassa kanavoinnissa maaplaneetan asukkaille. Normaalisti kutsuisin tätä "maapallon pirstoutumiseksi", mutta ajattelin erityisesti tämän viesti lopussa, että löydämme nyt muita sanoja.

On puhetta viimeaikaisista maanjäristyksistä ja siitä, miten ne ovat siirtäneet maapallon uudelle pyörimisakselille, joka on muuttanut kokemustamme ajasta ja painovoimasta. He sanoivat useita mielenkiintoisia asioita, joista osasta tieteemme on samaa mieltä ja osaa se ei vielä tiedä. Meiltä menee vuosia kaikkien niiden tapahtumien paljastamiseen, joita on tapahtunut yhdessä muutossarjassa.

He puhuivat siitä, mitä ihmiskunnan ja taloutemme edessä suoraan on, erityisesti USA:ssa. Yhdessä kohtaa he varoittivat maaplaneetan johtajia edessä olevasta. He vertasivat tätä energia-aaltoon, joka tulee sisään järjestäen uudelleen kaiken eteensä osuvan. He puhuivat seksuaalienergian tulemisesta planeetalle, niin kuin he kuvasivat kolme vuotta sitten. Tästä syystä kaikkialla minne uutisissa katsotaan, paljastuu jokin seksuaalinen asia.


He sanoivat myös, että maailman talouteen osuu pian uusi isku, kun USA kokee suuria vaikeuksia, ellei se tasapainotu. Yhdessä kohtaa Ryhmä puhui suoraan planeetan johtajille varoittaen polariteettiajattelun vakavista vaikutuksista. He haastoivat jokaisen meistä etsimään näitä uskomuksia itsestämme ja löytämään meille kaikille erilaisten tapojen sijasta samanlaisuutta.


Kyyti pelottaa vähemmän, jos pidämme toisiamme kädestä.

Isoja haleja. Upeaa kuukautta!


Steve Rother

***********



TERVEISIÄ KOTOA


Vierailemme luonanne tänään kertoaksemme teille, mitä maaplaneetalla tapahtuu. Ensinnäkin, antakaa meidän kertoa teille, rakkaat ystävät, että olette jo muuttaneet maaplaneetan lopputulosta. Olette jo vaihtaneet korkeinta potentiaalia, sillä ihmiskunta ei ole enää rajoitettu siihen, mitä ennen kutsuitte korkeimmaksi potentiaaliksenne. Jokainen teistä on tullut mukanaan Kodin pala, mitä tarvitsette täällä kootaksenne tämän suuren palapelin, jotta voitte luoda Kodin maan päälle.

Jotkut teistä ajattelevat, ettei teillä ole mitään. Mitä sellaista teillä on sanottavana, mitä ei joku muu ole jo sanonut?


Jokaisella teistä on hyvin ainutlaatuinen pala tuosta palapelistä ja kaikkia noita paloja tarvitaan nyt.



Kuitenkin kaikesta on tulossa vaikeaa. Ainoastaan te ette koe siirtymää ja kehity uskomattoman nopeasti, vaan niin tapahtuu myös maapallolle.

Useimmat muutokset joita on jo tapahtunut, ovat laittaneet liikkeeseen asioita, jotka vaikuttavat kaikkiin teihin seuraavien 100-200 vuoden aikana. Selitämme siis vähän, mitä on edessä parilla eri alueella ja miten tämä vaikuttaa jokaiseen teistä henkilökohtaisesti.

Palataanpa muutaman viikon taakse ja puhutaan Chilen maanjäristyksestä, mikä oli yksi suurimmista tällä vuosituhannella. Se ei ole muuttanut ainoastaan maapallon pintaa, vaan se on muuttanut enemmän asioita, kuin tiedätte, ja se on itse asiassa vahvistanut muutamia aiemmin tehtyjä ennustuksia. Yksi näistä muutoksista on, että atomikellot vaativat jatkuvaa säätämistä. Atomikellonne ei ole enää tarkka maaplaneetalla.



Maapallon sisäosa kasvaa


Maan ydin on metallia, kuten sitä kutsutte. Se on itse asiassa rautaydin. Seuraava kerros mikä on todellisuudessa hyvin merkittävä osa maapalloa, on sulaa tai nestemäistä metallia, kuten sitä kutsutte. Tämän nestemäisen metallin on aina sallittu kulkea maan sisällä eri vauhtia kuin planeetan ulkopuoli.

Vaikka maan sisäosa pyörii nopeammin kuin ulkopuoli, viime aikoina se on kiihdyttänyt ja liikkuu vieläkin nopeammin. Voitaisiin myös sanoa, että maan sisäosa vetää muuta maapalloa omaan kiertoonsa. Tämä on tunnettu hyvin pitkään.

Haluamme kuitenkin kertoa teille, että tämä energia on nyt muuttumassa ja se on nopeutunut. Tieteenne ei ole tästä vielä samaa mieltä, mutta kerromme teille, mistä he ovat samaa mieltä ja mistä eivät. Se ei ole vielä havainnut tämän olevan totta, mutta kerromme teille, että se on ehdottoman totta.

Toinen asia mitä tapahtuu, on se, että tämä sula metallipallo on kasvanut. Kun se saavuttaa tiettyjä tasoja, se osuu taskuihin, jotka ovat tyhjiä tai muodostuneet vulkaanisesta toiminnasta.


Tätä alatte nähdä Tulirenkaan purkautumisena. Sitä on paljon lisää tulossa.
Näette aktiivisuutta keskellä Tyyntämerta.

Näette myös lisää aktiivisuutta Atlantin valtameressä, mutta se on vähäisempää tässä kohtaa. Nämä ovat laukaisimia ja asioita, joista olemme puhuneet hyvin kauan sitten. Nyt niitä tapahtuu ja maailmanne muuttuu säännöllisesti.






Uudet ihmismallit


Ymmärtäkää, rakkaat ystävät, että olette samanlaisessa kohdassa, missä dinosaurukset hävisivät maaplaneetalta, mutta niin ei tapahdu ihmisille.


Kaksi asiaa tapahtuu:  maapallo muuttuu majoittaakseen korkeampaa värähtelyä - ei vain itseään varten, vaan myös ihmisiä, eläimiä ja sen kaikkia muita osia varten.

Koko peli on muuttumassa, uuden pelin aloittamiseksi korkeammassa värähtelyssä.

Toiseksi, fyysinen johdotuksenne, oma fyysinen kehonne, muuttuu niin, että voitte kantaa enemmän omasta valostanne ja korkeammasta itsestänne. Vain hyvin pieni osa korkeammasta itsestänne on majoittuneena kehoon sitä tilapäistä aikaa varten, mitä kutsutte elämäksi - kirjaimellisesti vain pieni osa siitä majoittuu.


Teidän on helppoa nähdä, että teillä on yksi korkeampi itse ja 11 aspektia maan päällä. Niinpä osa korkeampaa itseänne menee kuhunkin 11 aspektiin. Kuitenkaan hyvin suuri osa korkeammasta itsestänne ei mahdu mihinkään näistä aspekteista, kaikki mukaan luettuna. Tämä on muuttumassa.

Pystytte kantamaan enemmän valoa fyysisessä kehossanne kuin koskaan ennen, ilman tarvetta palata Kotiin ja ilman maapallon tarvetta vapautua ihmisrodusta.

Tämä evoluutio tapahtuu teille, kun seisotte, kävelette, nukutte, leikitte ja rakastatte maan päällä. Tätä ei ole koskaan ennen tehty. Tästä syystä kaikki silmät maailmankaikkeudessa ovat kohdistuneet tällä hetkellä maaplaneettaan.

Ne kuusi vanhempirotua jotka auttoivat teitä muodostamaan nämä fyysiset kehot, jotka teille on tällä hetkellä, ovat palanneet taas auttamaan. Mielenkiintoista on, että ne taistelevat siitä, kuka pystyy auttamaan eniten. Mutta ne kaikki ovat täällä työskentelemässä kanssanne, koska teitä ei ole enää rajoitettu samoihin 500 ihmismalliin, jotka teillä oli alussa.

Teitä ei ole enää rajoitettu niihin, mikä on osa syy siihen, että fyysinen kehonne muuttuu ja tunnekehonne kasvaa.



Tietääkö kukaan oikeasti, mitä kello on?



Haluamme kertoa teille, että maapallo on muuttanut suhdettaan aikaan. Teidän suhteenne aikaan muuttuu myös ja sitä te ette tiedä tässä kohtaa, että te hallitsette sen muuttumistapaa. Jos te ette ota sitä haltuunne mitenkään, oletusreaktio on, että aika kutistuu. Ajalla on luontainen taipumus kutistua. Se on ihmisen luonne, koska kaikki on suhteellista.

Jos palaatte aikaan, kun olitte päivän vanha, tuo yksi päivä on 100% elämästänne. Jos palatte aikaan, kun olitte yhden vuoden vanha, tuo yksi päivä on vain hyvin pieni prosenttiosuus elämästänne, joten sillä on luontainen taipumus kutistua, kun vanhenette.

Nyt kerromme teille, että myös atomikellot huomaavat eron. Suuria muutoksia on tapahtunut Chilen maanjäristyksen tuloksena.


Numero 1:  maapallon akseli on muuttunut, se ei ole samalla akselilla kuin ennen. Se on jo muuttunut ja tiedemiehenne yrittävät levottomana keksiä, miten paljon ja miten voidaan mitata tarkasti, kun he ovat huomanneet merkittävän eron. Siitä on raportoitu ympäri maailmaa, koska aurinko tuli ennen ikkunasta tiettyyn aikaan päivästä ja nyt se tapahtuu eri aikataululla.

Tuo aika on muuttunut koko maailmassa. Tiedemiehenne etsivät vastauksia kuvatakseen, mitä on tapahtunut, mutta annamme teille lyhyen kuvauksen, jotta voitte nähdä, mitä tapahtuu.

Kerroimme teille, että sula osa on suurentunut maapallon sisällä ja tuo osa on kasvanut viimeisten sadan vuoden aikana, erityisesti viimeisten 60 vuoden aikana. Kun se on kasvanut, maapallo ei ole yhtä kiinteä, kuin olette ajatelleet sen olevan.

Maanjäristykset Chilessä ja Tulirenkaan ympärillä, mukaanluettuna Haiti, eivät ole aiheuttaneet muutosta vain maan akselissa. Ne ovat itse asiassa vähän venyttäneet planeettaa, ikään kuin sitä olisi puristettu keskeltä ja se olisi vähän pidentynyt. Taas kerran, tästä tiedemiehenne eivät ole samaa mieltä, mutta kerromme teille, että planeetan hienoinen pidentyminen on tehnyt siitä myös kapeamman keskeltä.

Tämä merkitsee, että se pyörii nopeammin, mikä muuttaa suhdettanne aikaan tällä hetkellä.


Kannustamme teitä kaikkia leikkimään tällä ajaksi kutsumallanne käsitteellä. Palatkaa joihinkin perusteisiinne, sillä olette kaikki opiskelleet tapoja hallita aikaa ja oppineet heijastamaan aikaa tulevaisuuteen. Tiedätte, että hyvin suuri osa siitä sisältyy omiin uskomusjärjestelmiinne. Uskotte, että se on tarkka käsite ja teidän on elettävä sen mukaan.

Atomikellot eivät toimi enää paljon kauempaa, koska niitä tarvitsee säätää hyvin paljon sen vuoksi, mitä maaplaneetalla on edessä, ja joidenkin tapahtuvien muutosten vuoksi. Ottakaa ne avosylin vastaan. Älkää pelätkö näitä asioita, sillä reaktionne on juuri sitä, mitä maapallo tarvitsee asettuakseen. Reaktionne on vakaus, minkä tarjoatte valotyöntekijöinä maapallolle ja myös ihmisille ympärillänne.



Uusi "huojunta"


Nämä ja tulossa olevat muutokset voivat saada aikaan suurta pelkoa monissa ei paikoissa. Te olette niitä, jotka voitte ylläpitää tuota energiaa ja auttaa tekemään siitä hyvin positiivista kehitystä. Kerromme teillä tämän myös, koska on myös huojuntaa planeetan muuttaessa askeliaan hienoisesti. Maapallon pyörimisessä on aina ollut huojuntaa. Se ei ole mikään salaisuus. Se on tiedetty aina, mutta nyt tuo huojunta on muuttunut ja tämä voi aiheuttaa teille tilanteen, mistä haluamme puhua.

Kuten mainitsimme aiemmin, teillä on näitä ylä- ja alamäkijaksoja, joita tulette kaikki kokemaan. Mutta nyt siitä on tullut voimakkaampaa, kuin koskaan ajattelimme mahdolliseksi.


Osa fyysisestä reagoinnista tähän uuteen huojuntaan koetaan tunteina.

Joskus ne ovat kohottavia, kuten iloa tai riemua, kun taas toisina aikoina tunnette masennusta, ette ikään kuin pääse ylös sängystä. Ne ovat vain normaaleja kausia, koska olette osa maapalloa ja se on osa teitä.
Kun se käy läpi näitä muutoksia, sitä jäljitellään ja peilataan kehossanne.

Tämä on osa sitä, miten voitte auttaa tämän muutoksen maadoittamisessa ja tämän energian keskittämisessä sen kanssa. Tietäkää, että se vaikuttaa teihin, ja etsikää tapoja, jolla se voi vaikuttaa teihin positiivisesti.



Aallolla ratsastaminen


Tällä planeetalla on kohtia, missä voitte nyt "laukaista itsenne". Tämä on tehty aiemmin käyttäen astronomiaa ja astrologiaa auttamaan täydellisen ajan löytämisessä uuden liiketoiminnan tai projektin aloittamiseen. Tietäisitte aina eri planeettojen kierron auringon ympäri, niiden asetelmat ja miten se voisi tukea teitä tai olla tukematta.

Nyt tämän lisäksi on kokonainen energia-aalto, joka vetää maton jalkojenne alta ja muuttaa sitä niin, kuin lähetettäisiin aalto sen koko pituudelle. Tämän maton vetäminen saa aikaan korkeita ja matalia kohtia sekä kohtia, missä voitte laukaista itsenne hyvin tehokkaasti tai kietoutua siihen ja "sammua". Kun olette tietoisia näistä korkeista ja matalista kohdista, voitte oppia tarvittavan ajoituksen saadaksenne siitä parhaimman irti.

Pyydämme teitä olemaan hyvin tietoisia siitä, miltä teistä tuntuu, mikä on intohimonne, miten saatte sitä ulkoisessa maailmassa ja miten vaikutatte toisiin ihmisiin ympärillänne.
Tämä kertoo teille, teettekö työtänne vai ette. Asettukaa niin, että sen sijaan että ison aallon tullessa läpi kietoudutte tähän mattoon, pakahdutte ja joudutte suojautumaan siltä, olette vain oikeassa paikassa sen laukaistavaksi. Tästä syystä te olette täällä.


Te olette niitä, jotka kannoitte salaisuuksia Kotoa - Lemurialta ja Atlantikselta - siinä toivossa, että ihmiskunta joskus saavuttaisi tason, missä voisitte tulla takaisin ja tehdä sen taas.
Te olette täällä. Te teitte sen.
Jokaisella teistä on nyt tilaisuus astua tähän energiaan ja asettua laukaisupisteeseen.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että vaaditaan valtavaa rohkeutta tehdä tämä, sillä voitte nähdä energian liikkuvan. Jotkut teistä ehkä haluaisivat laittaa pikkuvarpaanne siihen, mutta te ette ole vakuuttuneita hyppäämisestä veteen täysin. Tulemme työntämään teitä, jos yritätte vain laittaa varpaanne siihen. On sen aika.


Jokainen teistä tuli erityisajoituksella, kun halusitte olla täällä juuri tänä aikana, koska tämä on suuren muutoksen aikaa.
Tämä on sitä aikaa, kun muutos alkaa todella "roiskua".


On aikaa, jolloin alatte havaita asioiden muuttuvan joka paikassa, mistä olette puhuneet vuosisatoja tällä planeetalla. Havaitsette olevanne paikassa, jossa voitte asettua tuolle käyrälle. Tämä tapahtuu henkilökohtaisella tasolla jokaiselle teistä, sillä jos yritätte käyttää normaalistandardeja, joita olette käyttäneet omaan kehitykseenne, ne eivät toimi samalla tavalla. Toisin sanoen, te ette voi luottaa kehityksenne värähtelylinjoihin entiseen tapaan.

Pyydämme teitä olemaan tänä aikana ystävällisiä ja ymmärtäviä toisillenne, koska tunteet kuohahtavat hyvin helposti.



Maapallon talous


Haluamme puhua myös planeetan taloudesta. Teillä on käytössä monia järjestelmiä, jotka ovat sallineet teidän vaihtaa energiaa ja rahaa. Teillä on järjestelmä, mitä kutsutaan osakemarkkinoiksi. Se kiehtoo meitä, sillä meistä on hyvin mielenkiintoista, että olette rakentaneet kokonaisen järjestelmän, joka perustuu "havaintoon havaintotavan havainnosta". Emme olisi koskaan uneksineetkaan sellaisen tekemisestä. Vaadittiin ihmistä keksimään tämä koko prosessi. Siksi teillä on havainto havaintotavasta, mille taloutenne on perustunut.

Olette käyneet läpi yhden näistä aalloista, rakkaat ystävät, ja se on vaikuttanut koko planeettaan. Teillä on ollut taloustapahtuma maaplaneetalla ja se on yksi näistä aalloista, jonka olette käyneet läpi. Kerromme teille, että näitä aaltoja on lisää tulossa. Itse asiassa, yksi suuri aalto on altis tulemaan hyvin pian.

Emme voi kertoa, milloin se tapahtuu, koska teillä on sen ajankohdan määrittelevä havainto. Kerromme teille myös, ettei sen tarvitse olla negatiivinen, sillä se voi olla positiivinen tapahtuma.
Se riippuu täysin teistä, mutta kerromme teille, että tuo muutos lähestyy tällä alueella.

Teillä oli tilaisuus, koska tämän aallon tultua ilmapallosta tuli ilma ulos. Aivan yhtäkkiä tämä ylipaisunut ilmapallo kutistui käytännössä kokoon. Nyt havaitsette talouden toipuvan. Näette sen, koska havaitsette sen. Näin järjestelmänne toimii - koska haluatte havaita sen. Juuri tätä tapahtuu, mutta kuitenkaan se perusta millä oli tilaisuus muuttua tämän räjähdyksen aikana, ei todellisuudessa muuttunut.

Tästä syystä koette lisää vaikeuksia näillä alueilla, kunnes näette perusmuutoksia siinä tavassa, millä teette liiketoimintaa maaplaneetalla.


Haluan myös mennä alueelle, mistä Isäntä mielellään pysyttelee poissa, ja puhumme aivan hetken politiikasta. Näette hyvin mielenkiintoisen asian tapahtuvan. Sitä tapahtuu ympäri maailmaa, mutta voitte nähdä sen USA:ssa hyvin selvästi. Sitä on tapahtunut tuosta uskomattomasta vastakkaisiin polariteetteihin vetämisestä saakka. Kun uusi kolminaisuuskenttä alkaa tulla ja teillä on kahden sijasta kolme paikkaa, mistä voitte tarkastella asioita, teillä on uusi havaintotapa kaiken katselemiseen. On kuitenkin vaikeaa todella tarttua tuohon uutteen havaintotapaan, luottaa siihen ja ymmärtää, mitä se merkitsee ja miten se toimii.

Kerromme teille, että monet teistä käyvät läpi aikaa, jolloin oma havaintotapanne, omat ajatuksenne ja suhteenne muuttuvat, mutta tätä tapahtuu myös taloudessa ympäri maailmaa. Yksi asia jonka olette kaikki oppineet tästä viimeaikaisesta talouden venytyksestä, on, että koko maailmantaloutenne on yhteydessä. Tämä on uskomattoman kaunista, rakkaat ystävät, koska se merkitsee oikeastaan, ettei teille voi syttyä maailmansotaa. Ketä pommittaisitte? Itseännekö? Tämä on täydellistä, koska sekoittuminen yhteen muuttaa kaiken tämän.

On monia korkean tason virkamiehiä, jotka etsivät tämän tapahtumista, mutta muutokset maaplaneetalla tapahtuvat hyvin radikaalisti ja nopeasti. Tähän eivät sisälly ainoastaan muutokset maaplaneetalla, vaan myös muutokset teissä ihmisinä tapahtuvat hyvin nopeasti.


Tämän vuoksi teitä tukeneet talousjärjestelmät luultavasti kokevat toisen muutoksen.

Jos kuitenkin tiedätte tästä ja olette tietoisia, voitte asettua korkeimpaan asemaan luodaksenne jotain positiivista, jonkin negatiivisen sijasta.



Järjestelmissänne maaplaneetalla tulee olemaan vaikeuksia. Miten korjaatte ne? Miten muutatte niitä?

Voimme kertoa teille, miltä näytti niinä päivinä, kun nämä järjestelmät toimivat, kun teillä oli voimaantuneita yhteiskuntia ja se oli yhteiskunnan ydinolemus. Se ei ollut: "Miten teemme rahaa? Miten elätämme itsemme? Miten elämme paremmin?"

Sen sijaan se oli: "Miten voimaannutamme ihmisiä ympärillämme?" Tämä oli Lemurian päivien avaintekijä. Sitä tapahtui niin selvästi, ettei ollut mitään tarvetta lakeihin ja teillä oli vain käytäntöjä. Se oli uskomattoman kaunista ja nuo päivät ovat palaamassa.



Liiketoiminnan sielu uudessa energiassa


Teillä on haaste siinä tavassa, millä olette määritelleet liiketoiminnan tähän saakka, joten puhutaanpa ensin tuosta haasteesta, koska kaikella mikä muodostaa yritykseksi kutsumanne kollektiivin, on sielu. Yrityksellä yleisesti ottaen, riippumatta siitä muodostaako sen yksi ihminen, viisi ihmistä vai 500 ihmistä, on sielu, koska sillä on energia, millä se toimii yhtenä.

Sillä hetkellä kun tunnistatte tuon paikan, voitte muuttaa yrityksen koko näkymää ylhäältä alas saakka.

Kerromme teille sitä, että yritykset jotka ovat olleet liiketoiminnassa vain tarkoituksenaan tehdä rahaa, eivät enää kykene tekemään sitä, koska havaitsette sen olevan tyhjä kuori.
Siinä ei ole sielua.

Näemme tulevaisuudessa ajan, jolloin valtion antaessa luvan liiketoiminnan aloittamiseen vaaditaan myös, että yrityksellä on tietoisuus ja että yritys tekee parhaansa ihmisten hyväksi, myös vastoin omaa voittoaan.

Yritys kantaa samaa vastuuta, kuin jokainen teistä kulkiessaan katua pitkin muiden ihmisten ohi. Tätä ei ole tapahtunut tähän mennessä maaplaneetalla.

Nyt on aika miettiä, mitä voitte tehdä yksilötasolla - riippumatta siitä, missä työskentelette, mitä yrityksiä omistatte tai mitä rakenteet ovat, valtakunnallisia vai alueellisia. Nämä ovat ihmisten kollektiiveja, joiden on kehityttävä hyvin nopeasti.



Kasvaminen ulos polariteetista


Tämä on aikaa, jolloin voitte tehdä paljon näiden muutosten johtamiseksi positiiviseen tulokseen sen sijasta, että koette pelon ja haasteellisuuden kehää. Silloin kun teillä oli vaalit USA:ssa, rakkaat ystävät, ette pystyneet päättämään, kenestä tulisi presidentti. Yhdellä hetkellä löysitte ylimääräisen äänen täältä ja seuraavalla hetkellä tuolta. Tämä aloitti venymisen polariteetteihin, ikään kuin olisitte hamunneet niitä.

Aloitte siirtyä kolminaisuuden kenttään, mutta tartutitte vanhaan ja tuttuun osaan. Roikuitte siinä kiinni niin tiukasti, että koko maailma nauroi vaaleillenne ja niiden tapahtumille. Oliko sillä mitään vaikutusta, kuka voitti? Ei oikeastaan, koska todellisuus näytti kaksinaisuuden ja vaikeudet. Te ette ole USA:ssa kehittyneet siitä yli, mutta nyt on aika aloittaa sen tekeminen nopeasti.

Rakkaat ystävät, erityisesti USA:ssa, teillä on hyvin lyhyt aika, jolloin voitte vaikuttaa tähän ja saada jotain aikaan. Rukoilemme, että johtajat voivat kuulla osan tästä viestistä, koska olette venyneet niin pitkälle polariteetissa, että te ette tiedä enää, missä keskikohta on.


On hyvin tärkeää palata kohtaan, missä kukaan ei ole oikeassa eikä kukaan ole väärässä.


On aika alkaa selvittää, miten te ja naapurinne olette samanlaisia, sen sijaan että olette erillään.


On aika alkaa selvittää, miten voitte voimaannuttaa ihmisiä sen sijaan, että käytätte aikanne yrittäen johtaa heitä.



Muistakaa, että teillä on suurimpia henkiä maan päällä ja he vain odottavat mennäkseen töihin levittämään valoa tällä planeetalla. Jos teette tilaa tämän tapahtumiselle, näette suuria muutoksia ympäri maaplaneettaa. Sitä tapahtuu nyt. Sitä tapahtuu monissa kulttuureissa, enimmäkseen hyvin hiljaisesti.

Saakaa äänenne kuuluville.


Miten kukin teistä käsittelee tämän? Sanotte: "Mitä voin tehdä? En ole valtion johtaja. En ole poliitikko." Rakkaat ystävät, jokaisella teistä on voimakas ote polariteettikentästä. Jokainen teistä uskoo jonkin olevan oikein tai jonkin olevan väärin.

On hyvin mielenkiintoista katsella nyt uutisianne, koska tappelu on jatkunut niin kauan, ettei kukaan enää edes muista, mistä alun perin väiteltiin.


On luotu hyvin paljon pelkoa tarkoituksellisesti ja varoitettu kaikella informaatiolla, että olette vaarassa menettää otteenne todellisuudesta, koska uskotte ja otatte omaksenne tuon pelon.

Jo riittää!



Voitte nähdä, mitä tapahtuu.


Maaplaneetalla ei ole enää salaisuuksia.

Luottakaa sydämeenne.

Älkää antako itsenänne kiedottavan pelkoon, koska siitä ylellisyydestä ette enää voi nauttia - teillä ei ole enää varaa.


On aika vakavoitua siinä, mitä haluatte tehdä tällä planeetalla.
On aika tietää, että teillä on voima luoda todellisuutenne. Sillä ei ole merkitystä, missä kohtaa olette tässä aallossa, mitä maaplaneetalle tapahtuu ja mitä tapahtuu suhteissanne, työssänne, kotielämässänne tai työelämässänne.

Teillä on tilaisuus laittaa itsenne huipulle ja tehdä todella sitä, mitä tulitte tänne tekemään.

Olemme takananne 1000-prosenttisesti, koska tehtävämme täällä ei ole kertoa teille, mihin suuntaan kääntyä tai mitä tehdä.


Tehtävämme on auttaa teitä muistamaan, kuka todellisuudessa olette, koska tulitte tänne hyvin erityisen tarkoituksen kera.


Rakastamme teitä enemmän, kuin voisitte koskaan tietää. Ei ole helppoa ottaa pois siipiään ja teeskennellä olevansa ihminen. Kävelette moneen seinään sillä tavalla ja rakastamme teitä sen vuoksi, sillä tämän tehtävän voi tehdä vain sillä tavalla, kuin te teette sen.


Lähdemme luotanne kolmen pikkumuistutuksen kera.


Kohdelkaa toisianne suurimmalla kunnioituksella.

Hoivatkaa ja voimaannuttakaa toisianne aina, kun saatte tilaisuuden.

Pelatkaa hyvin yhteen.




Espavo


Ryhmä


-----------

Ei kommentteja: