Henkeä kanavoinut John Cali ( www.greatwesternpublishing.org)
Uutiskirjeestä 21.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Törmäsin artikkeliin, jonka kirjoitimme vuosia sitten, muttemme koskaan julkaisseet sitä nettisivuillamme. Minusta se oli sopiva tälle viikolle, koska olemme puhuneet viime aikoina eläimistä.
Henki
Kotieläimenne, erityisesti koirat ja kissat, ovat suurimpia lahjoja, mitä ihmiskunta on koskaan saanut. Käsitämme, että otatte joskus nämä iloiset olennot itsestäänselvyytenä - aivan kuten joskus myös kanssaihmisenne.
Lemmikit eivät ole elämässänne ainoastaan viihdykkeenänne, vaikka ne varmasti viihdyttävät teitä. Tärkeämpää on, että lemmikit ovat täällä opettajinanne ja usein parantajianne.
Teillä on laajasti levinnyt fraasi "mykistä" elämistä. Mutta "mykällä" tarkoitatte yleensä hölmöä. Tai ainakin jotain vähemmän kuin ihmisälykkyys.
Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Vaikkemme millään muotoa vähättele ihmismielen tärkeyttä, sanomme, että maailmassanne on paljon enemmän älykkyyttä, kuin olette koskaan kuvitelleet.
Koirilla ja kissoilla on suurta älykkyyttä. Tietenkään ne eivät osaa puhua sanoilla. Mutta ne voivat ymmärtää sanallista kommunikointianne. Kuitenkin harva ihminen ymmärtää koiran ja kissan kommunikointia.
Eläimet kommunikoivat toistensa kanssa ja ne kommunikoivat teidän kanssanne. Niiden voimakkain kommunikointi tapahtuu telepatian avulla. Ne lukevat energiaa. Ne tietävät melkein aina etukäteen, milloin joitain "hyvää" tai "huonoa" on tapahtumassa. Ne ovat aina virttyneet siihen, mitä joskus kutsutte kosmiseksi tietoisuudeksi,
Eläimillä on paljon älykkyyttä käytettävissään koko ajan. Siksi vuoden 2004 tsunamien aikana käytännössä yhtään eläintä ei kuollut, vaikka tuhansia ihmisiä kuoli.
Kiinnittämättä enemmän huomiota tuohon kohtaan, haluamme vain painottaa teille, miten tärkeitä lemmikit ovat elämässänne. Niillä on paljon opetettavaa teille - jos vain kuuntelette. Ette ehkä kykene kuulemaan, mitä ne haluavat sanoa, mutta voitte tuntea sen, jos kiinnitätte huomiota.
Viettäkää hiljaista aikaa säännöllisesti lemmikkinne kanssa. Vain olkaa yhdessä. Teidän ei tarvitse tehdä mitään. Vain olkaa mukavassa paikassa. Hiljentäkää mielenne. Vetäkää muutaman kerran syvään henkeä. Keskittykää lemmikkiinne. Olkaa avoin sille, mitä kuvia ja vaikutelmia tulee tietoisuuteenne. Lemmikkinne on hyvin kykenevä välittämään kuvia ja "sanoja" teille. Ainakin te kykenette siirtämään sen kommunikoinnin kuviksi ja sanoiksi, joissa on järkeä teille.
Harjoitelkaa tätä säännöllisesti. Syvennätte sidettä ja rakkautta välillänne. Yllätytte siitä, mitä opitte. Näette elämän täysin uudesta perspektiivistä, siitä viisaasta ja laajasta perspektiivistä, mikä eläimillä on.
Opitte, miten eletään täydemmin läsnä olevassa hetkessä. Opitte poistamaan "ehtoja", joita usein laitatte rakkaudellenne toisia ihmisiä kohtaan - noita "säikeitä" joita kiinnitätte ihmissuhteisiinne.
Alatte lopulta nähdä, ettei ole hölmöjä eläimiä. Ei ole hölmöjä ihmisiä. Olette kaikki yhtä - ihmiset, eläimet, kasvit ja koko Äiti Maan.
Tuo ykseyden tuntu luo yhtenäisen kokonaisuuden, sen mitä jotkut teistä kutsuvat kaikeksi olevaiseksi, Jumalaksi tai Jumalattareksi. Ykseys on kaiken elämän perimmäinen parantaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti