13.9.2010

SISÄISET MUUTOKSET, MAANMUUTOKSET JA SHEKINA-VALON SYLEILEMINEN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn
Uuden maapallon elo- ja syyskuun 2010 energiat
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Rakas valoperhe, kun kuljitte läpi uuden vuoden energioista heinäkuussa ja Leijonaportista elokuussa, koitte valokehonne nopeutumisen, kun valmistauduitte uuteen evoluutio-, muutos- ja kasvusykliin, valmisteluna läpikulkuun päätähtiporteista vuonna 2010, 2011 ja 2012. Tämä sai aikaan voimakasta painetta sisäisiin muutoksiin. Se vuorostaan heijastui yhtäkkisinä ja odottamattomia muutoksina ulkoiseen todellisuuteen, joita koettiin maanmuutoksina ja henkilökohtaisina elämänmuutoksina.



Monet teistä ovat ehkä kokeneet suhteiden loppumisia tai tunteneet tarvetta muuttaa toiselle alueelle tai vaihtaa uuteen työmuotoon. Nämä muutokset on ehkä tehty kovan paineen alla ja hyvin nopeasti tai tunnette sisällänne tarvetta tehdä sellaisia muutoksia seuraavien kahden kuukauden aikana, kun etenette kohti ensimmäistä päätähtiporttia, 10-10-10.



Rakkaat ystävät, nämä syvät muutokset ovat heijastusta perusmuutoksista todellisuudessanne, kun totuttelette elämään viidennessä ulottuvuudessa ja kokemaan itsenne moniulotteisena valo-olentona aineellisessa tai fyysisessä kehossa. Korkeampi tietoisuutenne tekee uusia valintoja korkeammissa valoulottuvuuksissa ja nämä valinnat avaavat uusia palvelu-, kokemus- ja kasvukehitysväyliä ja näin teidät siirretään sisäiseen ja ulkoiseen tilaan, missä olette parhaalla paikalla näiden uusien tehtävien toteuttamiseksi.



On tärkeää, miten reagoitte näihin muutoksiin, sillä se määrää kokemustenne luonteen tulevassa aika-avaruussyklissä. Jos ette seuraa korkeamman äänen yllytyksiä tai jos vastustatte muutostarvetta, niin elämästä voi tulla kaoottista ja vaikeaa. Tämä ei ole rangaistus, rakkaat ystävät, vaan ainoastaan jännitettä, mitä syntyy, silloin kun korkeampi ja alempi tietoisuus ovat epäharmoniassa. Tämä saa aikaan energeettisiä vääristymäväreitä, mikä ilmenee kaaoksena ja sattumuksina, jotka eivät ole harmoniassa sen kanssa, mitä pyritte ilmentämään. Paras tapa käsitellä tällaisia energioita on etsiä hiljainen tila sydämestänne ja kuunnella sisäistä ääntä, kunnes havaitsette, mitä teiltä vaaditaan ja mitä toimintaa tai toimimattomuutta tarvitaan tuolloin.



Korkeampi tietoisuutenne opastaa teidät aina takaisin harmoniaan. Olette moniulotteinen valonmestari ja pyydämme teitä aina muistamaan, että vastaukset kaikkiin kysymyksiinne ovat sisällänne, siinä hiljaisessa äärettömän viisauden paikassa sydämessänne, mikä on sielunne ja henkenne aarre!



Rakas valoperhe, kun käsittelette näitä intensiivisiä sisäisiä muutoksia, toisinaan näette myös suuria muutoksia maapallossa, kun se ilmaisee omaa vaihdostaan moniulotteiseksi olennoksi. Maa itse on osa suurta muutosta ja se harmonisoituu uuteen rooliinsa planeettatähtenä, kotina ylösnousseille valo-olennoille fyysisessä muodossa. Tätä varten sen on tehtävä itsensä tunnetuksi ihmiskunnalle olentona, jolla on tarpeita elämänverkon suuressa yhteisolemassaolossa. Se on nyt taas yhdistymässä ihmisten sydämiin kollektiivisen kristallisydänverkon kautta. Se kertoo tarpeistaan havainnollistamalla, mitä tarvitaan ihmiskunnan opastamiseksi takaisin harmoniaan planeetan ja sen evoluution korkeamman tahdon ja tarkoituksen kanssa.



Dramaattiset ilmastohaasteet ja luonnonkatastrofit ovat planeetan tapa kommunikoida, että ihmiskunnan on harmonisoiduttava planeetan tarpeiden kanssa. Pakistanin suuret tulvat ovat tulosta niistä tavoista, joilla maata on väärinkäytetty huonoilla maanviljelysmenetelmillä ja huonolla kehityksellä. Maa ei enää pysty imemään ja kuivattamaan monsuunisateita ja seurauksena on tulvimista, mikä aiheuttaa paljon kärsimystä ihmisille. Venäjällä katastrofaaliset tulipalot saivat aikaan voimakasta kuumuutta ja savun hengittämisongelmia miljoonille ihmisille. Nämä palot olivat myös tulosta huonosta maan hallinnasta, sillä paljon maata mikä on ollut kosteikkoa, on kuivatettu maanviljelystä ja kehitystä varten ja tämä on tehnyt sen kuivaksi ja alttiiksi palamaan paljon helpommin. Luonnollinen tasapaino on kadotettu ja ihmiset ovat kaikkialla myllerryksessä.




Rakkaat ystävät, nämä "maanmuutokset" ovat maan ilmaisua siitä syvällisestä tarpeesta, että ihmiskunta yhdistyy taas hyvin syvällä tasolla elämän pyhiin periaatteisiin, jotka määrittelevät viidennen ulottuvuuden - kaikkien elämänmuotojen yhteys pyhässä verkossa. Jos maa kärsii, ihmiskunta kärsii. Jos ihmiskunta kehittyy lempeämmäksi, rakastavammaksi ja yhdistyneeseen suhteeseen maan kanssa, niin ihmiskunta kokee yhteyttä ja tukea maalta ja luonnolta. Rakas valoperhe, tämä on tarkoituksenne ja työnne tässä seuraavassa aikajaksossa. Henkinen kehitys jonka koitte, oli tarkoitettu kohottamaan teidät tähän korkeampaan tietoisuuteen, missä voisitte kokea itsenne ihmisenä, mutta myös osana sitä kollektiivista luomista, mikä on itse planeetta.



Tietäkää myös, että haasteenanne tässä kehitysjaksossa on kohottaa itsenne pelkosuhteesta näihin maanmuutoksiin, rakkaus- ja kiitollisuussuhteeseen tilaisuudesta, mikä annetaan harmonisoitumiseksi ja kukoistamiseksi uudessa yhteydessä ja suhteessa planeetan kanssa. Rakkaat ystävät, älkää pelätkö katastrofeja, sillä maa ei ole vihainen eikä se yritä rangaista teitä. Se pyrkii vain yhteyteen ja ymmärrykseen. Se on tietoinen ja rakastava olento ja kun olette rakastavassa yhteydessä, tunnette sen syvän rakkauden ja lempeyden tukevan teitä.



Sillä rakkaat ystävät, se kaunis energia jota kutsumme nimellä Shekina, jumalaisen feminiinisyyden tai Suuren Äidin olemus, asuu maassa sekä sitä välitetään kosmisesta keskuksesta ja jumalaisen kosmisen äidin sydämestä. Shekina-energia kohoaa maasta syleilemään ja tukemaan niitä, jotka elävät avoimina ja yhdistyneenä tähän kauniiseen ja rakastavaan värähtelyyn. Suuri Äiti pitää teitä käsivarsillaan ja hoivaa teitä, kun sallitte hänen rakkautensa syleillä teitä.



Rakas valoperhe, paras tapa avautua tälle yhteydelle on viettää hiljaista aikaa yksinäisyydessä keskittyen Shekina-valoon yhdistymiseen. Tämän valon väri on platina, hopeanhohtoinen valkokulta, mikä kantaa uuden maan valokehon evoluutiovalokoodeja. Voitte myös osallistua maan seremonioihin, rituaaleihin ja meditaatioihin, jotka on suunniteltu edistämään tätä yhteyttä maaäitiin ja Shekina-valoon. Tietysti tämä valo elää teidän jokaisen sisällä. Se on pehmeää, lempeää, rakastavaa ja tukevaa ja kun se aktivoidaan sisällä, se sallii teidän tuntea tuota lempeyttä ja tukea myös ulkoisessa maailmassa. Shekina-valo sisällänne yhdistää teidät Shekina-valoon maassa luomaan uuden yhteyden, joka perustuu rakkauteen, lempeyteen, kunnioitukseen ja hoivaamiseen.



Rakas valoperhe, vaaditaan vain, että te jotka olette tietoisia, hereillä ja tiedätte moniulotteisesta olemuksestanne, johdatte ihmisen kollektiivitietoisuutta tähän suuntaan ja teette tarvittavat sisäiset muutokset. Kun siirrytte sisäiseen lempeyteen ja rakkauteen ja löydätte Shekina-valon sisältänne, siirrytte uuteen suhteeseen maan kanssa, mikä sallii teidän virrata vaivattomasti yltäkylläisyyteen, iloon ja armolliseen harmoniaan ja yhteyteen maan kanssa.



Korkeammalle ja syvemmälle:
uusi armon tila



Rakkaat, olemme maininneet teille aiemmin tarpeen olla maadoittuneempi, kun nousette tietoisuuden korkeampiin ulottuvuuksiin. Mitä korkeammalla siirrytte, sitä enemmän teidän täytyy maadoittua ja ankkuroitua viidennen ulottuvuuden aineelliseen todellisuuteen. Tämä merkitsee fyysisen kehonne kunnioittamista sielunne ja henkenne valotemppelinä. Tämä merkitsee myös ympäristönne ja kotinne kunnioittamista jumalaisen olemuksenne ilmaisumuotona ja pyhänä tilana. Riippumatta siitä, missä olette, se on pyhä tila. Ja tietäkää, että kun yhdistytte syvemmin Shekina-valoon, huomaatte myös siirtyvänne kauniimpaan ja hoivaavampaan fyysiseen ympäristöön. Luotte sen sisältänne ilmaisuksi hoivaavan rakkauden ja lempeyden Shekina-energiasta.



Mutta tietäkää myös, rakkaat ystävät, että näitä uuden syklin energioita ilmaistaan myös suhteissanne. Tunnette tarvetta kokea suhteen paljon syvemmällä, intiimimmällä ja sielukkaammalla tasolla ja tämä on merkki Shekina-valosta, mikä siirtää teidät lempeyden ja hoivaamisen tilaan, missä haluatte tukea omaa sekä toisten sielukasvua. Tämän rinnalla kulkee tarve yhdistyä hyvin syvällä sielutasolla, hyvin maadoittuneella ja intiimillä tasolla, mitä ilmaistaan fyysisen välittämisen ja yhteyden sekä syvän rakkauden ja kiitollisuuden ilmaisemisen kautta.



Kun suhteet alkavat sisältää tämän ilmaisutason, niin koette tosiaan kaunista, uutta lempeyttä ja tukea suhteissanne. Aito ehdoton rakkaus kukoistaa tässä uudessa lempeyden ja rakastavan tuen energiassa. Alatte tutkia jumalaisen ehdottoman rakkauden syvyyksiä ja korkeuksia, niin kuin niitä voidaan ilmaista ihmistietoisuuden kautta ihmiskehossa.



Meditaatio Shekina-valon hyväksymiseen
ja tasapainottamiseen



Istu tai makaa mukavasti ja astu syvän rentoutuneisuuden tilaan. Hengitä syvään ja sitten keskitä huomiosi sydänchakraasi ja yhdisty valoon sydämessäsi, rakkauden jumalaiseen liekkiin. Visualisoi numero kahdeksan, joka on keskittynyt pystysuoraan sydämeesi. Seuraa energian kiertämistä maahan yhdistyen ensin maatähtichakran kanssa jalkojesi alla ja sitten yhdistyen maan kristallisydämeen. Tunne syvää rakkautta ja tukea ja sitten vedä tuo energia takaisin maatähtichakran kautta sydämeesi. Hengitä syvään. Siirrä energia sitten ylös sielutähtichakrasi kautta ja kosmoksen sydämeen ja kaikkeuden Suuren Äidin sydämeen ja tunne rakkautta ja tukea. Tuo nyt tuo energia takaisin sydämeesi ja yhdistä numeron kahdeksan kaksi ympyrää. Nyt yhdistät taivaan ja maan sydämessäsi ja olemuksessasi.




Visualisoi nyt numero kahdeksan horisontaalisti sydämestäsi. Vasemmalla puolella valoympyrä on kauniin aniliininpunainen, mikä värähtelee feminiinistä Kristus-valoa, joten tuo tämä valo sydämeesi. Oikealla puolella valoympyrä on syvää turkoosia, mikä edustaa maskuliinista Kristus-valoa. Tuo tämä valo sydämesi. Siinä missä nämä kaksi ympyrää kohtaavat numeron kahdeksan keskellä, anna turkoosin ja aniliininpunaisen sekoittua yhteen ja tulla violetiksi liekiksi ja hengitä syvään!




Anna violetin liekin laajentua ulos kehosi jokaisen solun kautta, muuntua violetilla korkeamman tietoisuus- ja rakkaustulella ja siirtyä valokehoon.




Nyt violetista liekistä tulee puhdasta kultaa, mikä sallii Kristus-tietoisuuden levitä jokaiseen soluun kehossasi ja säteillä valokehosi kautta. Avaa nyt kanava sielutähtichakrasta ja kruunuchakrasta sydämeen ja salli Shekina-platinavalon astua sydämeesi. Tunne lempeiden ja rakastavien korkeiden taajuuksien aktivoivan sisäinen Shekina-energia. Avaa nyt kanava sydämestä maatähtichakran kautta maan kristallisydämeen ja vastaanota maasta lempeää Shekina-valoa. Anna valon nousta ylös ja aktivoida sisäinen Shekina-energia!




Nyt platinaleikki syttyy sydämessäsi ja Shekina-energia roihuaa kaunista valkokultasäteilyään. Se täyttää valokehosi ja fyysisen kehosi jumalaisen rakkauden ja lempeyden korkeimmalla ilmaisumuodolla. Sinua pidetään Jumalan jumalaisessa valossa ja Jumaläidin rakastavassa syleilyssä.




Olet jumalainen valo ihmismuodossa!




Ylläpidä tätä energiaa niin kauan, kuin haluat, ja sitten eskity taas sydämeesi. Hengitä syvään kolme kertaa ja keskitä energiasi fyysiseen kehoosi. Avaa silmäsi, kun tunnet olevasi täysin läsnä ja maadoittuneena fyysiseen kehoosi.




Aurinkokunnan energiat syyskuussa



Tässä kuussa uusikuu osuu Neitsyeen 8.9. Tämä on voimakas maamerkki ja hyvä aika maadoittua uuden maan fyysisiin energioihin.



Täysikuu Vaa'assa ja päiväntasaus osuvat 23.9. Päiväntasaus on aina aikaa, jolloin maa virtaa uuteen vuodenaikaan ja tuo sisään uusia maan elementtienergioita. Pohjoisella pallonpuoliskolla tämä on syyspäiväntasaus ja etelässä on kevät. Tämä on hyvää aikaa kunnioittaa seremonioin tulevan vuodenajan energioita ja virittyä vuodenajan muutosmalleihin maan päällä.



Rakkaat ystävät, toivotamme teille siis iloa ja rakkautta jatkuvassa elämän seikkailussanne maaplaneetalla!

-----------

Ei kommentteja: