AE URIEL: SIELUN JA ITSEN VALINTA

Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman

Uutiskirjeestä 20.6.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Jokainen elämä on parantumissykli, tilaisuus järjestää energiat, jotka ovat pelon kautta luoneet jälkiä, jotka ovat epäharmoniassa ehdottoman rakkauden korkeimman energiapotentiaalinne kanssa.

Paluu aineelliselle tasolle tehdään joka elämässä sielun ja itsen harmonisoimiseksi, niin että ne ovat täysin integroituneet ja sopusoinnussa tämän energiapotentiaalin kanssa.

Jokainen ihminen on harmonisoitumispolulla, mikä saavutetaan parantumissyklien kautta - tunnistamisen, ymmärtämisen, harmonisoimisen ja transformoimisen energiamatkan kautta.

Parantumissykliin sisältyy muutos energiavärähtelyissä, mikä koetaan fyysisten näkymien kautta, jotka havainnollistavat, millainen energia on epäharmoniassa. Valinta tehdään joka kerta parantumissyklin esittäytyessä - joko elää parantumisen kautta tai sallia sen muuntua niin, että sen jälki muuttuu ja harmonisoituu korkeamman värähtelyn kanssa. Tämän valinnan tekevät itse ja sielu.

Itse haluaa voittaa, saada vahvistusta kokemukselleen ja valloittaa. Sielu haluaa luoda energiamuutoksen ja vapautua yhteyksistä. Silloin kun nämä kaksi halua ovat harmoniassa, parantumissykli voi jatkua loppuunsaattamiseen. Silloin kun ne eivät ole harmoniassa, uusi parantumismatka on alkanut, jonka tarkoituksena on sallia harmonisoitumisen tapahtua.


Ymmärrys tulee sielun tietämisestä, että tuskaa on tuloksena, silloin kun energia on harmoniassa pelon kanssa. Pelon salliminen transformoitua ja vapautua pyrkimättä syyttämään tai tuomitsemaan toista, harmonisoi itsen sielun kanssa ja vaihtaa polun parantumisesta transformoitumiseen. Voiko itse olla tyytyväinen lempeään ja tuskattomaan parantumiseen vai onko tarpeena "tehdä" jotain ja luoda lopputulos, mikä antaa vahvistusta itsen halulle olla ylevä ja tuntea voimattomuutta samassa tilanteessa, missä se kerran tunsi voimattomuutta?

Itse etsii vahvistusta jokaisesta kokemuksesta, kun taas sielu ymmärtää, että kaikki kokemukset ovat peilejä yhdestä parantumistarkoituksesta ja että yhden parantaminen parantaa kaikki.

Silloin kun sielu ja itse ovat harmoniassa yhteisen energiavärähtelyn ja ymmärryksen kautta, on täydellinen tieto parantumissyklin luonteesta ja tarkoituksesta. Tämä tuo transformaation, sillä siellä missä on ymmärrystä, on myös hyväksyntää, myötätuntoa ja anteeksiantoa. Ilman näitä asioita parantumissyklistä tulee itsen polku ja sielun osallistuminen sivuutetaan.

Valinta parantua on syklin loppuunsaattamista niin, että transformoituminen, ymmärtäminen ja harmonisoituminen ehdottoman rakkauden kanssa on tuloksena. Tätä kutsutaan taivaaksi maan päällä, itsen ja sielun harmonisoitumista ehdottoman rakkauden korkeimpaan energiavärähtelyyn ja tämä sallii ylösnousemuksen tapahtumisen.

Kuuleminen ja kuunteleminen

Kommunikoimalla jaamme ajatuksiamme, uskomuksiamme, tuntemuksiamme ja tunteitamme ulkopuolisen maailman kanssa. Prosessi on yksinkertainen: me puhumme, toiset kuuntelevat ja toivomme, että he ymmärtävät meitä ja toimivat tavoilla, jotka antavat meille vahvistusta ja tukevat meitä. Mutta se on itse asiassa paljon monimutkaisempaa.

Silloin kun puhumme, toiset kuulevat äänemme ja sitten suodattavat viestimme omien ajatustensa, uskomustensa, tuntemustensa ja tunteidensa läpi, joten se palaute mitä saamme, heijastaa heidän omaa ymmärrystään.

Kuuleminen ja kuunteleminen ovat kaksi eri prosessia: kuulemme korvillamme, mutta kuuntelemme sydämellämme. Niinpä se mitä sanomme ja toisten käsittelemä viesti voivat olla täysin erilaisia.


Kuuleminen on fyysinen prosessi, mihin liittyy äänen lähettäminen tilan yli - vähemmän hohdokas prosessi saadakseen niin paljon merkitystä, kuin annamme sille. Sanomme, että haluamme tulla kuulluksi, kun todellisuudessa halumme tulla kuunnelluksi. Kuunteleminen on paljon monimutkaisempi prosessi, mihin liittyy laaja kirjo tuntemuksia, ajatuksia ja tunteita.

Keskittymisemme kuulemispuoleen saa aikaan pettymystä, koska oletamme puhuessamme, että toiset kuulevat juuri sen, mitä sanomme ja tarkoitamme, ja sitten petymme, kun he eivät reagoi haluamallamme tavalla. Jokainen kuuntelee kykynsä mukaan ja sitä rajoittaa se, mitä hänen sydämessään on, mm. mitä hän tuntee meistä ja omasta elämänkokemuksestaan.


Jokainen jolla on fyysinen kyky prosessoida ääntä, voi kuulla ja luulemme, että koska ihmiset voivat "kuulla", he kuulevat sen, mitä sanoimme, mukaan luettuna sanamme, ajatuksemme, tuntemuksemme, uskomuksemme, kaikki ennakkokeskustelut, aikomukset ja odotukset, joita laitamme keskusteluun.

Mutta meidän täytyy kysyä, mahdollistaako heidän kuuntelemiskykynsä sanomamme prosessoimisen tarkoittamallamme tavalla. Tässä tavallisesti syntyy yhteydettömyys ja se on suurin väärinkäsitystemme lähde. He kuulevat, mitä sanomme, mutta he eivät kuuntele (koska he eivät pysty tai eivät halua) haluamallamme tavalla.


Jos muistamme, että kuuleminen on fyysistä ja kuunteleminen tulee sydämestä, voimme olla tietoisempi siitä, miten toiset suodattavat keskustelumme, ja sitten asettaa odotuksemme ja tarpeemme vastaavasti. Esimerkiksi, joku jonka kokemus rakkaudesta on tuskallinen, suodattaa rakkauden julistuksemme pelkonsa ja tuskansa läpi. Kateellinen ihminen suodattaa uutiset onnistumisestamme oman itsearvostuksen puutteensa läpi.

Näissä tapauksissa saamamme vastaus on hämmentävä. Vaikka he kuulivat sanamme, se mitä he kuuntelivat, oli hyvin erilaista. Kysy itseltäsi joka keskustelussa, miten ja mitä hän kuunteli - älä, kuuliko hän sinua. Siten saat suurempaa ymmärrystä siitä, miten voit kommunikoida tehokkaasti ja rajoittaa toisten kuuntelemisen vaikutusta muistamalla, että se mitä he kuulevat, voi usein erota kovasti siitä, mitä sanot.

Isänpäivä

USA:ssa on isänpäivä, päivä jolloin juhlimme suhdetta isäämme. Joillakin meistä ei ole paljon juhlittavaa - isämme on ollut ehkä poissa, tuntematon tai niin etäinen tunteellisesti, että emme voi löytää syytä juhlia suhdettamme häneen. Oma isäni on ollut kuolleena yli 20 vuotta ja vaikka vietin suuren osan elämästäni vihaisena hänelle ja miettien, välittikö hän minusta ylipäätään yhtään, nyt ymmärrän häntä hyvin paljon enemmän ja voin itse asiassa olla kiitollinen niistä lahjoista, mitä hän minulle antoi, sen sijaan että keskityn siihen, miten hän sivuutti monia tilaisuuksia osoittaa, miten paljon hän rakasti minua ja välitti minusta. Isät peilaavat oppituntejamme voimassa ja rakkaudessa, usein rajoitustensa eikä kykyjensä kautta.



Oma isäni oli tunteellisesti vahingoittunut, kuten monet hänen sukupolvensa miehet. Orvoksi jääneenä 4-vuotiaana ja adoptoituna 7-vuotiaana, hän eli suuren osan elämästään kysyen, mitä tapahtui hänen perheelleen ja miksi hän ei ollut arvokas ollakseen heidän kanssaan. Hän oli hiljainen, vetäytynyt ja tunteiltaan etäinen. Kuitenkin oli muutama kerta, kun hän oli rakastava ja antoi tukea - kuten ensimmäinen kerta, kun poika josta pidin, torjui minut.


Halusin hänen olevan vahva ja voimakas, suojelevan minua ja rakastavan minua niin, että voisin tietää olevani rakastettava. Mutta hän ei rakastanut itseään tai tuntenut olevansa rakkauden arvoinen elämänkokemustensa perusteella, joten hän ei voinut antaa sellaista rakkautta minulle. Tiedän sen nyt ja olen sen osalta rauhassa, mutta minulta vei kauan aikaa tajuta se.


Minulla oli monia odotuksia isältäni ja olin hyvin vihainen, koska hän ei täyttänyt niitä. En voinut arvostaa hänen tuskaansa, koska halusin hänen parantavan omani ja osoittavan minulle, että olin voimakas ja rakkauden arvoinen. Hän eli kanssani elämänsä muutamat viime kuukaudet ja silloin näin hänen tunnekärsimyksensä ja arvottomuuden tunteidensa syvyyden, syvän loukkaantumisen siitä, että hän oli ollut erossa perheestään, ja miten suljettu hänen sydämensä oli.


Hetkinä ennen kuolemaansa hän kertoi, että hän rakasti minua, oli ylpeä minusta ja pyysi anteeksi, ettei ollut ollut parempi isä minulle. Sen sanominen minulle oli vienyt häneltä yli 30 vuotta ja se oli tarvitsemani parantava voima ja todiste rakkaudesta. Voisin hyväksyä sen ja siirtyä eteenpäin tai olla vihainen ja torjua tämän lahjan, koska se oli liian pieni ja liian myöhään. Valitsin hyväksyväni sen, kiitollisena siitä, että hän rakasti minua riittävästi löytääkseen rohkeutta sanoa sen.


Nyt tiedän kera ymmärryksen, mikä tulee kokemuksista, kera viisauden mikä tulee iän myötä ja kera myötätunnon mikä tulee vanhempana olemisesta, että isäni rajoitukset olivat hänen lahjansa minulle.

Valitsemme omat vanhempamme, myös etäiset, loukkaavat, poissaolevat tai haavoittuneet isät, jotta voimme parantaa itsemme. Uskomus, että isän pitäisi olla ___ (täytä tyhjä kohta), laittaa parantumistaakkamme hänelle ja rajoittaa kykyämme oppia ja parantua yhteisestä matkastamme.

Oli hän sitten kamalan väkivaltainen tai rakastavan lempeä, siihen oli syy, että valitsimme hänet, ja sitten kun voimme olla myötätuntoinen ja anteeksiantava hänelle ja itsellemme, voimme päästää irti vihan ja pettymyksen elämästä ja hyväksyä hänet sellaisena, kuka hän on - ihminen joka tekee parhaansa sen kera, mitä hänelle on opetettu ja mitä hän osaa.

Riippumatta siitä oliko isäsi hyvä vai surkea, hän on osa sieluryhmääsi, tärkeä osa parantumismatkaasi ja yksi peili parantumisestasi.

Kuilusukupolvet

Jokainen sukupolvi valmistelee tietä seuraavalle, virrassa mikä ei aina ole eteenpäin liikkuva, positiivinen ja kohottava. Joskus virta pysähtyy ja näyttää menevän taaksepäin, joten jokin sukupolvi näyttää tekevän asioista pahempia eikä parempia. Sitten seuraavalla sukupolvella on kaksi tehtävää: "nollata" edeltäjänsä energia ja tehdä työ, mitä se tuli tekemään.

On "kuilusukupolvia", joiden tarkoituksena on saada aikaan valtava muutos, ja he tekevät sen luomalla niin voimallisia esimerkkejä siitä, mitä tarvitsee muuttaa, että jokainen on samaa mieltä eikä kyseenalaista sitä.



Näimme tätä indigojen osalta, joiden energiaa on tullut ainakin kolmen sukupolven kautta (heitä oli läsnä aiemmin, mutta viimeiset kolme sukupolvea pystyivät aktivoimaan sen). 1960-, 1980- ja 2000-luvun alun maailma näytti olevan korjauskelvottomasti rikki ja kuitenkin paljon muutosta on tapahtunut viimeisen vuosikymmenen aikana ja paljon nopeammin kuin koskaan ennen. Indigoenergialla on lopultakin jalansijaa, mutta vain koska muutostarve oli niin selkeä ja se vaikutti niin moniin ihmisiin, että mikä tahansa oli parempi kuin se, mitä meillä oli, ja oli vain vähän muutosvastarintaa.


Kuilusukupolvilla on voimallinen tarkoitus maailman ylösnousemusmatkan virrassa ja se on luoda niin paljon kaaosta ja tuskaa, että se herättää maailman heitä vastaan ja yhdistää kaikki yhteiseen tarkoitukseen. Heistä tulee haastavimpia opettajiamme ja kuitenkin heidän tarkoituksensa on käynnistää se muutos, mitä vastaan he näyttävät toimivan. Heidän luomansa energiavärähtely sallii "joko/tai"-reaktion ja jokainen alkaa etsiä ratkaisua heidän saamiseksi pois tästä värähtelystä ja sen haasteista. Niin suuren muutoshalun myötä polku on avoin tulevalle sukupolvelle ja sen tuomille uusille energioille.


Siihen saakka kunnes opimme olemaan voimaantuneita ja valaistuneita transformoijia, tarvitsemme näitä kuilusukupolvia tekemään asioista niin epämukavia, että siirrymme pois mukavuusalueeltamme, motivoidumme tekemään jotain ja mikä tärkeintä, yhdistymään yhteisessä tarkoituksessa. Kuten Maan energiaprojektissa, jonka olen aloittanut, olemme hyvin voimaantuneita, silloin kun teemme yhteistyötä.


Kuitenkin vaaditaan jokin voimakas ja horjuttava tapahtuma auttamaan meitä siirtymisessä yhdistyneeseen, tarkoitukselliseen ja tavoitteelliseen transformaatioon. Niinpä "kuiluntekijöitä" vastaan olemisen sijasta, olkaa sen muutoksen puolesta, minkä haluatte nähdä maailmassa. Sitten yhdistäkää aikomuksenne toisten samanmielisten ihmisten kanssa ja työskentelemällä yhdessä luomme maailman, mikä tiedämme mahdolliseksi kaikille.