6.6.2011

AE URIEL: MISSÄ OLET ?


Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman

Uutiskirjeestä 30.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Maailmassa läsnä olevat valotyöntekijät tulevat monista ajoista ja paikoista, monista ulottuvuuksista, monilta planeetoilta, monista universumeista ja aurinkokunnista ja kaikki ovat tänä aikana auttamassa maapallon ylösnousemuksessa. Samalla kun olette tietoisia tämän planeetan ylösnousemuksesta, se on sykli, mikä toistuu ympäri universumin ja työntää sisään uutta aikaa koko universumille. Jokainen ylösnousemusjakso ja -prosessi sallii ylösnousemuksen tapahtua monilla eri tasoilla.

Kun olette osa tätä jaksoa tänä aikana ja tässä paikassa, olette valinneet työskennellä kolmannen ulottuvuuden maapallon kanssa ja olette läsnä omassa valo- ja energiamuodossanne, mikä on suostunut osallistumaan tähän prosessiin.


Teidän on helpompaa olla henkimaailmassa, korkeammissa ulottuvuuksissa tai paikoissa, missä on korkeampi taajuus tai värähtely, kuin maan taajuudessa tällä hetkellä. Hetket ennen ylösnousemusta ovat aina haastavimpia, minkä vuoksi hyvin monet ihmiset jotka tuntevat eksyneensä ja ovat hämmentyneitä tai eivät tunne kuuluvansa tänne tai jotka haluavat lähteä, kamppailevat näiden viime hetkien kanssa.

Mutta olemuksenne, mikä on teidän valoanne ja energiaanne, on suostunut olemaan täällä ja pysyminen maadoittuneena maan energioissa, missä ylösnousemus ja transformaatio tapahtuu, on lisäarvonne planeetan ylösnousemukseen. Olette täällä valintanne perusteella ja auliina osallistujana tähän universaaliin ylösnousemukseen, mihin sisältyy maapallon ylösnousemus, mutta se ei rajoitu siihen.



Olemuksenne - valonne, jumaluutenne, voimanne ja totuutenne - on läsnä koko ajan. Mutta silloin kun niitä ilmaistaan pelkojen läpi, olemuksenne ei ole enää maadoittuneena läsnä olevaan hetkeen, ja silloin kun keskitytte haluun olla jossain muualla tai uskotte olevanne väärässä paikassa väärään aikaan, heikennätte voimaanne ja tehokkuuttanne.

Olette "minä olen" -olemuksenne joka hetki ja ilmaistaksenne sitä tehokkaimmin, teidän on oltava tietoinen tarkoituksenne ja sopimuksenne täydellisyydestä joka hetki muistamalla, että olette täällä valinnastanne ja voimallisesta sitoutumisestanne universaaliin ylösnousemukseen ja transformaatioon.


Olette siellä, missä teidän tarvitsee olla tällä hetkellä, teille ei ole muuta paikkaa ja sielunne on suostunut osallistumaan tähän ylösnousemusjaksoon, koska teillä on tärkeää, tarpeellista ja voimakasta tukea annettavana. Vaikka kaipaatte vähemmän stressaavaa, helpompaa ja energeettisesti sopivampaa ympäristöä, teistä jokainen tuo energiataajuuden, mitä uusi maapallo vaatii, ja tämä on teidän lahjanne ylösnousemukseen.

Tietäkää, että olette sitä, mitä olette olleet aionien ajan ja monissa ylösnousemusjaksoissa - energeettinen muutosagentti. Silloin kun pysytte harmoniassa ja maadoittuneena tähän tarkoitukseen, olette maadoittunut ja harmoniassa maapallon kanssa ja jaatte ainutlaatuista olemustanne voimakkaimmassa ilmaisumuodossaan, täytätte roolinne tässä jaksossa ja autatte tuomaan taivaan maan päälle.


Kolme ääntä


Yksi "Ihmeiden valmennusohjelman" oppitunneista on tarkkailla sisäistä ääntä viikon ajan. Useimmat asiakkaat joiden kanssa työskentelen, kertovat minulle, että he ovat sisäisen äänensä hallinnassa, heillä ei ole negatiivista itsepuhelua ja he ovat tietoisia kaikesta sisäisestä kommunikoinnistaan. Pyydän heitä tekemään sen kuitenkin, koska se on tärkeä osa ohjelmaa ja tiedän - kuultuani nuo toteamukset monta kertaa - mitä tapahtuu. Asiakkaat yllättyvät aina tuloksia, koska kun he alkavat kuunnella sisäistä ääntään, he järkyttyvät siitä, miten kiireinen tuo ääni on ja miten voimakkaita ja runsaita heidän negatiiviset viestinsä ovat.


Kolme ääntä joita käytämme kaikissa keskusteluissa, ovat sisäinen ääni, ulkoinen ääni ja korkeamman itsen ääni ja nämä kaikki työskentelevät yhdessä kommunikoinnin luomiseksi. Olemme tietoisia ulkoisesta äänestämme, koska se on fyysistä ilmaisuamme - sekä puhuttua että kirjallista. Olemme vähemmän tietoisia sisäisestä äänestämme ja kuitenkin se vaikuttaa voimakkaimmin kommunikointiimme, koska se on totuuden ääni, mihin uskomme, yhdistymme ja minkä kanssa kommunikoimme.


Mitä tahansa sanommekin itsestämme ulkoisella äänellämme tai tiedämme korkeammalta itseltä, sisäinen äänemme puhuu sitä totuutta, minkä uskomme todeksi. Riippumatta siitä, miten paljon meille kerrotaan, että olemme jumalainen, täydellinen ja upea, sisäisen äänemme on oltava samaa mieltä, jotta siitä tulee totuus, mitä ilmaisemme ulkoisesti.

Ja vaikka haluaisimmekin uskoa siihen, ulkoinen äänemme ei ole tässä johtaja - se vain toistaa sisäisen äänemme viestejä. Niinpä meidän on parannettava syyllisyytemme, häpeämme, voimattomuutemme, pelkomme ja arvottomuutemme, jotta estämme sisäistä ääntämme ilmaisemasta niitä ulkoisen äänemme kommunikoinnissa.


Voimme olla harmoniassa korkeamman itsemme totuuden kanssa jumaluudestamme ja täydellisyydestämme, silloin kun sallimme tämän olla oma totuutemme. Olemme voimakas, jumalainen, arvokas, ansaitseva, rakastettava ja täydellinen sen näkökulmasta ja sisäinen äänemme janoaa tuota totuutta, vaikka se kieltääkin sen joka käänteessä.

Ajan viettäminen sisäisen äänemme kanssa ja sen pelkojen kuunteleminen kertoo meille, mitä meidän on parannettava sisällämme, jotta puhumme korkeimmasta totuudestamme - hengen totuudesta - kommunikointimme joka osassa. Ja koska äänemme, mikä sisältää ajatuksemme, luo todellisuuttamme, ilmennämme tehokkaasti sen todellisuuden, mikä peilaa haluamme taivaasta maan päällä, silloin kun kolme ääntämme on harmoniassa ja kommunikoi jumaluuttamme ja täydellisyyttämme.



Kesäkuun energiat


Eikö olekin ollut mielenkiintoinen vuosi tähän mennessä? Ja se on mennyt nopeasti, kun astumme nyt vuoden 2011 kuudenteen kuukauteen ja olemme vain kuuden kuukauden päässä vuoden 2012 alkamisesta. Tähän mennessä olemme nähneet ennenkuulumattomia vaatimuksia yhteiskunnallisista ja poliittisista uudistuksista, epätavallista säätä, mihin sisältyy vuosisadan tuhoisimpia myrskyjä, ja taloudellisten ja poliittisten rikosten paljastuksia, mikä jatkuu tämän vuoden loppuosassa. Ja tässä on vain se, mitä maailmassa tapahtuu - omassa elämässämme tapahtuu paljon enemmän. Mitä tapahtuu seuraavaksi?


Kesäkuu on jännittävä kuukausi, jossa on kesäpäivänseisaus ja kolme pimennystä - alkaen 1.6. Aina kun kuukausi alkaa pimennyksellä, voimme odottaa voimakasta transformaatiota. Kesäkuun 1. päivän pimennys on Kaksosissa, joka hallitsee kommunikointia - odottakaa paljastuksia mediassa ja muutosvaatimuksia.

Kesäkuun 15. päivän pimennys on konjunktiossa Galaktisen keskuksen kanssa, mikä on galaksimme voimakas keskipiste, levittäytyvä keskus.

Heinäkuun 1. päivän pimennys tekee aspektin Pluton kanssa, mikä luo sellaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia häiriöitä, joita on viimeksi nähty 1770-luvulla sen edellisen kerran kulkiessa Kauriin läpi. Niitä innostaa uudet energiamme, itsetietoisuutemme ja halumme yhteyteen. Ja meillä on päivänseisaus 21.6., mikä tuo voimakkaita ja äärimmäisiä tunne-energioita. Ei ole enää keskitietä, meidän on valittava polkumme.


Meitä työnnetään vilpittömyyteen itsemme ja toistemme kanssa ja tunnistamaan yhteytemme ihmisperheenä. Saatamme tuntea itsemme haastettavan joka tasolla, kun pyrimme puolustamaan totuuttamme, mutta se johtuu tunteestamme, että meidän on pakko luoda, liikuttaa ja kantaa transformaatioenergiaa ja -valoa.

Mitä jos puolustamme totuuttamme pelkäämättä, että haasteita tulee joka käänteessä? Mitä jos vain oletamme, että olemme jo sitä, miksi haluamme tulla, ja puolustamme voimakkaasti halujamme tuon tietämyksen puitteissa? Voimmeko muistaa, että työskentelemme universumin kanssaluojina?


Aiommeko elää elämäämme pelossa vai omassa totuudessamme?

Voimme aina löytää jotain pelättävää, mutta jos kieltäydymme olemasta pelossa, niin pelolla ei ole mitään, mihin yhdistyä, ja se vain menee pois.


Tämä on iso valinta meille kaikille, kun astumme tähän voimalliseen kuukauteen. Voimme olla tuskamme tai voimamme, voimme olla totuudessamme tai kieltämisessä. Voimme yrittää taistella pimeyttä vastaan tai muistaa, että myös sillä on paikkansa ylösnousemuksen suuressa suunnitelmassa.


Kauniit tähdet joita näemme yötaivaalla, loistavat myös päivällä - emme vain näe niitä auringonvalon vuoksi. Mitä kaunista on pimeydessämme, minkä valo voi paljastaa? Olemme henkisiä sotureita, mutta aseenamme ei ole miekka, vaan oma totuutemme, uskomme, tietämyksemme ja sitoutumisemme valoon.


Mitä voit muuttaa elämässäsi ollaksesi voimakkaampi?
Mitä voit muuttaa itsessäsi vapautuaksesi peloista?


Kesäkuu tuo tilaisuuksia ilmaista totuuttasi ja kun käytät ne, sallit valon olla miekkasi, mikä paljastaa polkusi pimeyden läpi korkeampaan ja suurempaan totuuteen.

Energeettisesti herkät lapset


Olen puhunut energeettisesti herkistä ja empaattisista kristallilapsista ja muista uusista lapsista, jotka ovat hyvin herkkiä, ja siitä miten ymmärrämme ja hoidamme heidän energiatarpeitaan.


Nyt ja seuraavien viiden vuoden aikana syntyy uusi lapsisukupolvi, mikä on energeettisesti vieläkin herkempi ja tarvitsee ekstrahuomiota ensimmäisten elinkuukausiensa aikana, koska he eivät pärjää kovin hyvin tiheydessä ja heidän hoitamisensa on haastavaa.


Nämä ovat lapsia, jotka eivät ole tottuneet elämään tiheydessä, jotkut eivät ole myöskään tottuneet olemaan fyysisiä tai maatasolla, niinpä heidän ensikuukautensa sisältävät paljon itkemistä, vatsavaivoja, sairauksia, infektioita ja iho-ongelmia, kuten ihottumaa.


Monet, jollei useimmat, näistä uusista lapsista ovat eri ulottuvuuksista ja planeetoilta eivätkä he osaa olla kolmannen ulottuvuuden tiheydessä ja täällä oleminen on heille järkytys. He tuntevat samantyyppisiä fyysisiä ongelmia kuin me käydessämme läpi tiheydestä irtipäästämistä ja siirtymistä korkeampiin ulottuvuuksiin. He ottavat itseensä tiheyttä, madaltavat värähtelyjään ja yrittävät hallita energiataajuuksia, jotka ovat paljon alempia kuin ne, mihin he ovat tottuneet.


Monet näistä lapsista syntyvät henkisesti tietoisille, "iäkkäämmille" vanhemmille, jotka ovat valmiita antamaan heille sitä ekstrahuolenpitoa ja huomiota, mitä he tarvitsevat. Useanlaiset kristallit, kuten ametisti ja ruusukvartsi, heidän huoneessaan tai patjan alla voivat auttaa heitä tasapainottamaan energioitaan.

Aromaterapian käyttäminen (sijoitettuna heidän huoneeseensa, kauemmas heistä eikä iholle) on hyödyllistä, kuten myös huomion kiinnittäminen siihen, keitä heidän lähellään on, koska he imevät helposti energiaa muista. Ja silloin kun he pakahtuvat energeettisesti, on aika antaa heille hiljaista aikaa asettumiseen. He ovat hyvin valikoivia siinä, kuka heitä hoitaa, ja hyvin äänekkäitä tarpeissaan ja kaivatessaan ekstrahuomiota.


Miksi he eivät odottaisi kutsuvampaa energiaympäristöä? He ovat täällä nyt, jotta he voivat ymmärtää tiheyttä, ennen kuin se on poissa, ja auttaa siirtymisessä korkeampiin ulottuvuuksiin. Heidän läsnäolonsa on vahvistus siitä, miten lähellä olemme niitä ja tiedostamalla, keitä he ovat, ja heidän erilaiset erityistarpeensa, voimme auttaa heitä siirtymään maailmaan helpommin.


He ovat uusi valo ja olemistapa maailmalle ja heidän läsnäolonsa on siunaus ja merkki tulevista ajoista.


Jos sinulla on tällainen lapsi, tiedosta, että se mitä ehkä pidät "vaikeana" lapsena, on energeettisesti pakahtunut ja kamppailee värähtelyissä, joiden kanssa hän yrittää työskennellä. Anna hänelle paljon lepoa, tarkkaile hänen reaktioitaan lähellä oleviin ihmisiin ja anna hänelle paljon rakkautta, koska se on hänelle mukavin värähtely.

Ei kommentteja: