Näytetään tekstit, joissa on tunniste kristalli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kristalli. Näytä kaikki tekstit

6.6.2011

AE URIEL: MISSÄ OLET ?


Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman

Uutiskirjeestä 30.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Maailmassa läsnä olevat valotyöntekijät tulevat monista ajoista ja paikoista, monista ulottuvuuksista, monilta planeetoilta, monista universumeista ja aurinkokunnista ja kaikki ovat tänä aikana auttamassa maapallon ylösnousemuksessa. Samalla kun olette tietoisia tämän planeetan ylösnousemuksesta, se on sykli, mikä toistuu ympäri universumin ja työntää sisään uutta aikaa koko universumille. Jokainen ylösnousemusjakso ja -prosessi sallii ylösnousemuksen tapahtua monilla eri tasoilla.

Kun olette osa tätä jaksoa tänä aikana ja tässä paikassa, olette valinneet työskennellä kolmannen ulottuvuuden maapallon kanssa ja olette läsnä omassa valo- ja energiamuodossanne, mikä on suostunut osallistumaan tähän prosessiin.


Teidän on helpompaa olla henkimaailmassa, korkeammissa ulottuvuuksissa tai paikoissa, missä on korkeampi taajuus tai värähtely, kuin maan taajuudessa tällä hetkellä. Hetket ennen ylösnousemusta ovat aina haastavimpia, minkä vuoksi hyvin monet ihmiset jotka tuntevat eksyneensä ja ovat hämmentyneitä tai eivät tunne kuuluvansa tänne tai jotka haluavat lähteä, kamppailevat näiden viime hetkien kanssa.

Mutta olemuksenne, mikä on teidän valoanne ja energiaanne, on suostunut olemaan täällä ja pysyminen maadoittuneena maan energioissa, missä ylösnousemus ja transformaatio tapahtuu, on lisäarvonne planeetan ylösnousemukseen. Olette täällä valintanne perusteella ja auliina osallistujana tähän universaaliin ylösnousemukseen, mihin sisältyy maapallon ylösnousemus, mutta se ei rajoitu siihen.



Olemuksenne - valonne, jumaluutenne, voimanne ja totuutenne - on läsnä koko ajan. Mutta silloin kun niitä ilmaistaan pelkojen läpi, olemuksenne ei ole enää maadoittuneena läsnä olevaan hetkeen, ja silloin kun keskitytte haluun olla jossain muualla tai uskotte olevanne väärässä paikassa väärään aikaan, heikennätte voimaanne ja tehokkuuttanne.

Olette "minä olen" -olemuksenne joka hetki ja ilmaistaksenne sitä tehokkaimmin, teidän on oltava tietoinen tarkoituksenne ja sopimuksenne täydellisyydestä joka hetki muistamalla, että olette täällä valinnastanne ja voimallisesta sitoutumisestanne universaaliin ylösnousemukseen ja transformaatioon.


Olette siellä, missä teidän tarvitsee olla tällä hetkellä, teille ei ole muuta paikkaa ja sielunne on suostunut osallistumaan tähän ylösnousemusjaksoon, koska teillä on tärkeää, tarpeellista ja voimakasta tukea annettavana. Vaikka kaipaatte vähemmän stressaavaa, helpompaa ja energeettisesti sopivampaa ympäristöä, teistä jokainen tuo energiataajuuden, mitä uusi maapallo vaatii, ja tämä on teidän lahjanne ylösnousemukseen.

Tietäkää, että olette sitä, mitä olette olleet aionien ajan ja monissa ylösnousemusjaksoissa - energeettinen muutosagentti. Silloin kun pysytte harmoniassa ja maadoittuneena tähän tarkoitukseen, olette maadoittunut ja harmoniassa maapallon kanssa ja jaatte ainutlaatuista olemustanne voimakkaimmassa ilmaisumuodossaan, täytätte roolinne tässä jaksossa ja autatte tuomaan taivaan maan päälle.


Kolme ääntä


Yksi "Ihmeiden valmennusohjelman" oppitunneista on tarkkailla sisäistä ääntä viikon ajan. Useimmat asiakkaat joiden kanssa työskentelen, kertovat minulle, että he ovat sisäisen äänensä hallinnassa, heillä ei ole negatiivista itsepuhelua ja he ovat tietoisia kaikesta sisäisestä kommunikoinnistaan. Pyydän heitä tekemään sen kuitenkin, koska se on tärkeä osa ohjelmaa ja tiedän - kuultuani nuo toteamukset monta kertaa - mitä tapahtuu. Asiakkaat yllättyvät aina tuloksia, koska kun he alkavat kuunnella sisäistä ääntään, he järkyttyvät siitä, miten kiireinen tuo ääni on ja miten voimakkaita ja runsaita heidän negatiiviset viestinsä ovat.


Kolme ääntä joita käytämme kaikissa keskusteluissa, ovat sisäinen ääni, ulkoinen ääni ja korkeamman itsen ääni ja nämä kaikki työskentelevät yhdessä kommunikoinnin luomiseksi. Olemme tietoisia ulkoisesta äänestämme, koska se on fyysistä ilmaisuamme - sekä puhuttua että kirjallista. Olemme vähemmän tietoisia sisäisestä äänestämme ja kuitenkin se vaikuttaa voimakkaimmin kommunikointiimme, koska se on totuuden ääni, mihin uskomme, yhdistymme ja minkä kanssa kommunikoimme.


Mitä tahansa sanommekin itsestämme ulkoisella äänellämme tai tiedämme korkeammalta itseltä, sisäinen äänemme puhuu sitä totuutta, minkä uskomme todeksi. Riippumatta siitä, miten paljon meille kerrotaan, että olemme jumalainen, täydellinen ja upea, sisäisen äänemme on oltava samaa mieltä, jotta siitä tulee totuus, mitä ilmaisemme ulkoisesti.

Ja vaikka haluaisimmekin uskoa siihen, ulkoinen äänemme ei ole tässä johtaja - se vain toistaa sisäisen äänemme viestejä. Niinpä meidän on parannettava syyllisyytemme, häpeämme, voimattomuutemme, pelkomme ja arvottomuutemme, jotta estämme sisäistä ääntämme ilmaisemasta niitä ulkoisen äänemme kommunikoinnissa.


Voimme olla harmoniassa korkeamman itsemme totuuden kanssa jumaluudestamme ja täydellisyydestämme, silloin kun sallimme tämän olla oma totuutemme. Olemme voimakas, jumalainen, arvokas, ansaitseva, rakastettava ja täydellinen sen näkökulmasta ja sisäinen äänemme janoaa tuota totuutta, vaikka se kieltääkin sen joka käänteessä.

Ajan viettäminen sisäisen äänemme kanssa ja sen pelkojen kuunteleminen kertoo meille, mitä meidän on parannettava sisällämme, jotta puhumme korkeimmasta totuudestamme - hengen totuudesta - kommunikointimme joka osassa. Ja koska äänemme, mikä sisältää ajatuksemme, luo todellisuuttamme, ilmennämme tehokkaasti sen todellisuuden, mikä peilaa haluamme taivaasta maan päällä, silloin kun kolme ääntämme on harmoniassa ja kommunikoi jumaluuttamme ja täydellisyyttämme.



Kesäkuun energiat


Eikö olekin ollut mielenkiintoinen vuosi tähän mennessä? Ja se on mennyt nopeasti, kun astumme nyt vuoden 2011 kuudenteen kuukauteen ja olemme vain kuuden kuukauden päässä vuoden 2012 alkamisesta. Tähän mennessä olemme nähneet ennenkuulumattomia vaatimuksia yhteiskunnallisista ja poliittisista uudistuksista, epätavallista säätä, mihin sisältyy vuosisadan tuhoisimpia myrskyjä, ja taloudellisten ja poliittisten rikosten paljastuksia, mikä jatkuu tämän vuoden loppuosassa. Ja tässä on vain se, mitä maailmassa tapahtuu - omassa elämässämme tapahtuu paljon enemmän. Mitä tapahtuu seuraavaksi?


Kesäkuu on jännittävä kuukausi, jossa on kesäpäivänseisaus ja kolme pimennystä - alkaen 1.6. Aina kun kuukausi alkaa pimennyksellä, voimme odottaa voimakasta transformaatiota. Kesäkuun 1. päivän pimennys on Kaksosissa, joka hallitsee kommunikointia - odottakaa paljastuksia mediassa ja muutosvaatimuksia.

Kesäkuun 15. päivän pimennys on konjunktiossa Galaktisen keskuksen kanssa, mikä on galaksimme voimakas keskipiste, levittäytyvä keskus.

Heinäkuun 1. päivän pimennys tekee aspektin Pluton kanssa, mikä luo sellaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia häiriöitä, joita on viimeksi nähty 1770-luvulla sen edellisen kerran kulkiessa Kauriin läpi. Niitä innostaa uudet energiamme, itsetietoisuutemme ja halumme yhteyteen. Ja meillä on päivänseisaus 21.6., mikä tuo voimakkaita ja äärimmäisiä tunne-energioita. Ei ole enää keskitietä, meidän on valittava polkumme.


Meitä työnnetään vilpittömyyteen itsemme ja toistemme kanssa ja tunnistamaan yhteytemme ihmisperheenä. Saatamme tuntea itsemme haastettavan joka tasolla, kun pyrimme puolustamaan totuuttamme, mutta se johtuu tunteestamme, että meidän on pakko luoda, liikuttaa ja kantaa transformaatioenergiaa ja -valoa.

Mitä jos puolustamme totuuttamme pelkäämättä, että haasteita tulee joka käänteessä? Mitä jos vain oletamme, että olemme jo sitä, miksi haluamme tulla, ja puolustamme voimakkaasti halujamme tuon tietämyksen puitteissa? Voimmeko muistaa, että työskentelemme universumin kanssaluojina?


Aiommeko elää elämäämme pelossa vai omassa totuudessamme?

Voimme aina löytää jotain pelättävää, mutta jos kieltäydymme olemasta pelossa, niin pelolla ei ole mitään, mihin yhdistyä, ja se vain menee pois.


Tämä on iso valinta meille kaikille, kun astumme tähän voimalliseen kuukauteen. Voimme olla tuskamme tai voimamme, voimme olla totuudessamme tai kieltämisessä. Voimme yrittää taistella pimeyttä vastaan tai muistaa, että myös sillä on paikkansa ylösnousemuksen suuressa suunnitelmassa.


Kauniit tähdet joita näemme yötaivaalla, loistavat myös päivällä - emme vain näe niitä auringonvalon vuoksi. Mitä kaunista on pimeydessämme, minkä valo voi paljastaa? Olemme henkisiä sotureita, mutta aseenamme ei ole miekka, vaan oma totuutemme, uskomme, tietämyksemme ja sitoutumisemme valoon.


Mitä voit muuttaa elämässäsi ollaksesi voimakkaampi?
Mitä voit muuttaa itsessäsi vapautuaksesi peloista?


Kesäkuu tuo tilaisuuksia ilmaista totuuttasi ja kun käytät ne, sallit valon olla miekkasi, mikä paljastaa polkusi pimeyden läpi korkeampaan ja suurempaan totuuteen.

Energeettisesti herkät lapset


Olen puhunut energeettisesti herkistä ja empaattisista kristallilapsista ja muista uusista lapsista, jotka ovat hyvin herkkiä, ja siitä miten ymmärrämme ja hoidamme heidän energiatarpeitaan.


Nyt ja seuraavien viiden vuoden aikana syntyy uusi lapsisukupolvi, mikä on energeettisesti vieläkin herkempi ja tarvitsee ekstrahuomiota ensimmäisten elinkuukausiensa aikana, koska he eivät pärjää kovin hyvin tiheydessä ja heidän hoitamisensa on haastavaa.


Nämä ovat lapsia, jotka eivät ole tottuneet elämään tiheydessä, jotkut eivät ole myöskään tottuneet olemaan fyysisiä tai maatasolla, niinpä heidän ensikuukautensa sisältävät paljon itkemistä, vatsavaivoja, sairauksia, infektioita ja iho-ongelmia, kuten ihottumaa.


Monet, jollei useimmat, näistä uusista lapsista ovat eri ulottuvuuksista ja planeetoilta eivätkä he osaa olla kolmannen ulottuvuuden tiheydessä ja täällä oleminen on heille järkytys. He tuntevat samantyyppisiä fyysisiä ongelmia kuin me käydessämme läpi tiheydestä irtipäästämistä ja siirtymistä korkeampiin ulottuvuuksiin. He ottavat itseensä tiheyttä, madaltavat värähtelyjään ja yrittävät hallita energiataajuuksia, jotka ovat paljon alempia kuin ne, mihin he ovat tottuneet.


Monet näistä lapsista syntyvät henkisesti tietoisille, "iäkkäämmille" vanhemmille, jotka ovat valmiita antamaan heille sitä ekstrahuolenpitoa ja huomiota, mitä he tarvitsevat. Useanlaiset kristallit, kuten ametisti ja ruusukvartsi, heidän huoneessaan tai patjan alla voivat auttaa heitä tasapainottamaan energioitaan.

Aromaterapian käyttäminen (sijoitettuna heidän huoneeseensa, kauemmas heistä eikä iholle) on hyödyllistä, kuten myös huomion kiinnittäminen siihen, keitä heidän lähellään on, koska he imevät helposti energiaa muista. Ja silloin kun he pakahtuvat energeettisesti, on aika antaa heille hiljaista aikaa asettumiseen. He ovat hyvin valikoivia siinä, kuka heitä hoitaa, ja hyvin äänekkäitä tarpeissaan ja kaivatessaan ekstrahuomiota.


Miksi he eivät odottaisi kutsuvampaa energiaympäristöä? He ovat täällä nyt, jotta he voivat ymmärtää tiheyttä, ennen kuin se on poissa, ja auttaa siirtymisessä korkeampiin ulottuvuuksiin. Heidän läsnäolonsa on vahvistus siitä, miten lähellä olemme niitä ja tiedostamalla, keitä he ovat, ja heidän erilaiset erityistarpeensa, voimme auttaa heitä siirtymään maailmaan helpommin.


He ovat uusi valo ja olemistapa maailmalle ja heidän läsnäolonsa on siunaus ja merkki tulevista ajoista.


Jos sinulla on tällainen lapsi, tiedosta, että se mitä ehkä pidät "vaikeana" lapsena, on energeettisesti pakahtunut ja kamppailee värähtelyissä, joiden kanssa hän yrittää työskennellä. Anna hänelle paljon lepoa, tarkkaile hänen reaktioitaan lähellä oleviin ihmisiin ja anna hänelle paljon rakkautta, koska se on hänelle mukavin värähtely.

9.5.2011

ARKKIENKELI URIEL: KUKA OLET?


Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman
Uutiskirjeestä 2.5.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Joka hetki, joka tilanteessa, jokaisen ihmisen kanssa ja joka ajatuksessa olet jokin aspektisi. Jotkut näistä ovat maadoittuneet henkeen, toiset ihmisyyteen. Jotkut ovat maadoittuneet menneisyyteen, toiset nykyhetkeen. Jotkut aspektisi heijastavat matalinta värähtelyaspektiasi ja toiset korkeimpia energioitasi. Se kuka olet, on kokoelma energioista - jokainen on ilmaisumahdollisuus ja valitset sen, mitä haluat ilmaista, riippuen aikomuksesta itsesi ja todellisuutesi osalta.


Silloin kun ilmaiset aikomuksen toteuttaa korkeimman potentiaalisi, sinun on yhdistyttävä energiatasoille, jotka sallivat tämän potentiaalin tulla todellisuudeksesi. Ja näillä kerroilla voit hämmentyä ja tuntea olevasi jumissa, koska tämä ei ehkä ole mukava tai tuttu energiatila sinulle. Jos olet pidätellyt lahjojasi, rajoittanut energiailmaisuasi tai tukenut toisten tarpeita, omassa energiassasi ja voimassasi oleminen voi olla ylivoimaista ihmisaspektille. Vaikka tiedät sinulla olevan voimaa, se miten paljon voimaa on käytettävissäsi ja mitä tehdä tuolla voimalla, voi olla haastavaa.


Olet oma aspektisi koko ajan ja tässä ilmennät todellisuutesi. Jos koet puutetta, niin olet se aspekti, joka uskoo, ettet ole suurempien siunauksien arvoinen. Jos tunnet voimattomuutta, niin ilmaiset sitä aspektia, joka pelkää voimaasi tai on tietämätön siitä. Jos tunnet olevasi ei-rakastettu, niin ilmaiset aspekteja, jotka uskovat, ettet ole rakkauden arvoinen. Siinä mitä olet joka hetki, yhdistyt energioihin ja värähtelyihin, jotka sallivat sinun ilmaista tuota aspektia. Muutos siinä, kuka haluat olla, niissä energioissa joita haluat ilmaista, voimaannuttaa transformaatiosi.


Kaikki asiat ovat mahdollisuus sinulle, matalimmista korkeimpiin värähtelyihin, suurimmasta pienimpään todellisuuteen, voimakkaimmasta voimattomimpaan energiailmaisuun. Jokainen näistä on mahdollinen todellisuus ja sinun todellisuutesi heijastaa sitä, mikä on sinulle mukavinta joka hetki. Mutta silloin kun sinusta tulee tietoisempi henkisestä valostasi, sisäinen voima ja voimakkaampien aspektiesi läsnäolo luovat tilaisuuden niiden ilmaisemiseen ja niistä tulee todellisuuttasi. Ei ole huonompaa tai parempaa kuin joku toinen, kaikki ovat osa energiakenttääsi ja oikein sinulle, silloin kun valitset ilmaista niitä. Mutta silloin kun olet voimakkain itsesi, sallit ihmisyytesi kumppanina olla jumalaisten aspektiesi ja tulet kanssaluojaksi, mikä on jumalainen kohtalosi, otat vastaan voimakkaimman aspektisi ja sallit sen olla se, kuka olet kullakin hetkellä.


Minä olen vai olenko minä?


Kaksi pientä sanaa "minä olen" sisältävät avaimen sen ilon, rakkauden, yltäkylläisyyden, menestymisen ja täyttymyksen salaisuuteen, mikä on syymme olla täällä. Tiedämme, että nämä sanat ovat voimakkaita, ja käytämme niitä lukemattomia kertoja joka päivä luomaan todellisuuden, missä elämme. Etsimme elämässä totuutta. Haluamme tietää, että henkisen puolemme voimakas "minä olen" voi soveltaa aineellista maailmaa ja se tekee sen riippumatta siitä, teemmekö sen tietoisesti vai tiedostamatta. Mutta se on tehokkainta, silloin kun käytämme näitä sanoja vastauksena kysymyksen sijasta.


"Olenko minä?" ei ole tehokas tapa lähestyä totuuden etsintää. Itse asiassa, se on kysymys, jonka vastauksena on toinen kysymys. Olenko minä voimakas? Olenko minä rakkauden arvoinen? Ansaitsenko saada kaiken, mitä haluan? Nämä kysymykset ovat tärkeitä meille, mutta ne tulevat paikasta, missä epäilemme ja haluamme vahvistusta. Seuraava askeleemme tästä näkökulmasta on löytää joku, joka antaa meille myönteisen vastauksen. Mutta tiedämme, että se ketä ja mitä vedämme puoleemme, peilaa omaa energiaamme, joten löydämme niitä, jotka eivät pysty vastaamaan kysymykseemme, koska heillä on sama kysymys.


Silloin kun käytämme "minä olen" -sanoja kysymysmuodossa, pyydämme universumilta lupaa olla, kuka olemme, ilmentääksemme sitä voimaa ja läsnäoloa, mitä haluamme saada elämäämme. Haluamme sen totuuden, minkä ajattelemme mahdolliseksi totuudeksi, mitä elämme. Mutta emme tarvitse lupaa eikä kukaan, universumi mukaan luettuna, voi antaa meille lupaa olla, kuka olemme ytimessämme. Olemme sitä ilmaisemalla "minä olen" -energiaa ja meidän on muutettava epäilyksemme luottamukseksi, pelko uskoksi ja seistävä tiukasti sen tietämisessä, että totuutemme on totta meille, silloin kun voimme julistaa sen luvan kysymisen sijasta.


"Minä olen" on hyvin voimakas fraasi, koska se on aikomuksemme julistamista. Se puhuu totuudestamme, minkä vuoksi meidän täytyy aina käyttää sitä hyvin harkiten. Sanoilla "minä olen" luomme todellisuuttamme ja vedämme puolemme kaikkea, mikä resonoi sen kanssa. Se mikä seuraa "minä olen" -sanoja, on totuus meille ja universumi reagoi energialla saadakseen sen tapahtumaan. "Minä olen" -sanoilla pidämme jalat maassa, julistamme itsemme ja totuutemme.


Onko se sitä, mitä oikeasti haluamme? Olemmeko tietoinen tämän valinnan voimasta? Vaikka emme saakaan lupaa, saamme tuloksia ja silloin kun luomme vähemmän, mitä haluamme, tiedämme, että olemme esittäneet kysymyksen aikomuksemme julistamisen sijasta ja puhuneet epäilystä tietämisen sijasta. Sitten teemme seuraavasta aikomuksesta sellaisen, mikä maadoittaa meidät totuutemme korkeimpaan aspektiin.


Toukokuun energiat


Merkuriuksen perääntyessä haastavasti melkein koko ajan huhtikuu ei ollut helppo. Olemme saattaneet saada voimallisia oppitunteja sellaisista asioista irtipäästämisessä, jotka eivät palvele meitä, toisten näkemisessä sellaisina, kuin he ovat, ja toisten hyväksymisestä omassa energiassaan ja valossaan.


Nämä kaikki vievät meidät takaisin itseemme ja siihen, mitä haluamme elämässämme. Polkumme on yksilöllinen ja vaikka meillä saattaa kulkea toisia rinnalla, meidän on opittava laittamaan itsemme etusijalle. Tämä on voitu osoittaa meille useamman kerran huhtikuussa ja tämä asettaa perustan sille, mitä toukokuussa tapahtuu. Ja koska Merkurius on varjoalueellaan 11.5. saakka, teillä saattaa olla muutamia lisätilaisuuksia sen tekemiseen.


Tässä kuukaudessa on kyse suunnitelmien laittamisesta liikkeeseen, siirtämisestä sivuun kaikki tarve tehdä toisten puolesta ja olemisesta heidän elämässään valona tai läsnä tavoilla, jotka eivät ota energiaa omalta tarkoitukseltamme.


Kun siirrymme pidemmälle tähän vuoteen, tarvitsemme kaiken energiamme tukemaan elämämme visiota ja toteuttamaan aikomuksemme saada sitä iloa, rakkautta ja yltäkylläisyyttä, mitä haluamme. Olemme huomanneet tänä vuonna, että energiamme antaminen toisille ottaa sen pois omalta tarkoitukseltamme. Se mitä yritämme tehdä heidän puolestaan, vie pois kykyämme olla läsnä omassa elämässämme.



Vuoden tapahtumat tähän mennessä ovat ehkä hämmentäneet meitä vielä lisää elämämme tavoitteista ja siitä, mitä oikeasti haluamme. Ajatus toimeen ryhtymisestä saattaa olla liikaa, koska vaikka olemme ehkä valmis siihen, meillä ei ole aavistustakaan suunnasta. Toimeen ryhtyminen on prosessi, mikä alkaa olemisella, ei tekemisellä. Tekeminen on tulos. Meidän on "oltava" asettamalla aikomus ja muodostamalla energia suunnallemme. Käyttäkää siis tämä kuukausi tottuaksenne vapauteenne, löytääksenne voimanne, muodostaaksenne rajanne ja asettaaksenne perustan sille, mitä haluatte tehdä.


Kun aloitamme kuukauden energisellä vivahteella, meillä on liikevoima käytössämme. Ensin meidän täytyy tottua olemaan omassa energiassamme, vapaana häiriötekijöistä ja energiarasitteista. Jos emme anna energiaa toisten unelmille, meillä on tarvitsemaamme aikaa ja energiaa toteuttaa omamme.


Miten voimme olla voimakkaita omassa elämässämme?
Miltä unelmamme näyttävät?
Mikä on ensimmäinen askel, toinen jne.?


Jos on liian ylivoimaista nähdä suuri kuva, niin mitä ovat pienimmät askeleet, joita voimme ottaa pysyäksemme joka päivä yhteydessä visioomme elämästä, täyttääksemme tarkoituksemme ja ollaksemme läsnä energiassamme joka päivän joka hetki? Kuten sanoin vuoden 2011 ennusteissa, kesäkuusta elokuuhun on voimakasta aikaa ja toukokuu on valmistautumisaikaa, kun huhtikuun loppumiset viitoittivat tietä uusille aluille. Siispä valmistautukaa, keskittykää, olkaa rauhassa, uneksikaa suuria ja viettäkää upea kuukausi!


Heräämisen sukupolvet


Jokainen uusi sukupolvi alkaen niistä, jotka ovat nyt aikuisia indigoita ja kristalleja, ovat esittäneet roolia ihmiskunnan heräämisessä hengelle. Indigojen roolina oli tuoda huomio siihen, mikä maailmassa oli pielessä, ja innostaa meitä ryhtymään toimeen, muuttamaan sitä, miten näemme standardit ja odotukset sekä olemaan yhdistyneempi ja luomaan tasapainoisemman maailman.

Kristallit laittoivat meidät kosketuksiin oman intuitiomme, empatiamme ja energioidemme kanssa ja he aloittivat verhon nostamisen ihmisyyden ja hengen väliltä luomaan tietoisuutta ihmiskunnan jumalaisesta keskuksesta. Ja meillä on uusia sukupolvia, jotka vievät meitä pidemmälle tässä heräämisprosessissa.


Nämä uudet sukupolvet ovat avoimempia ja äänekkäämpiä henkisistä yhteyksistään eivätkä he pelkää puhua totuuttaan. Monet heistä ovat hyvin nuoria ja heidän tietämyksensä henkisistä asioista voi tulla vain syvän ymmärryksen ja yhteyden paikasta. Heidän nuori ikänsä sallii heidän itse asiassa olla voimakkaita ja uskomattomia lähteitä ja he keräävät paljon huomiota. Ihmiset uskovat heitä ja he voivat antaa todisteen siitä, mitä he tietävät. Monet ovat menneet julkisuuteen henkimaailman totuuksista ja ovat muuttaneet jopa kyynisimpien skeptikkojen mieltä.


Siinä missä sukupolvet ennen näitä uusia lapsia ovat enimmäkseen keskittyneet aineelliseen maailmaan, nämä lapset ovat hyvin kehittyneitä, maadoittuneita henkiseen tietoonsa eivätkä pelkää puhua siitä, mitä he tietävät, riippumatta siitä, kuuntelevatko ihmiset vai eivät.


Kaksi asiaa auttaa heitä, alkaen heitä edeltävien sukupolvien työstä. Ja heillä on tukea antavat vanhemmat tai isovanhemmat, jotka uskovat heihin ja ovat avoimia heidän informaatiolleen. Ilman tätä tukea näillä lapsilla ei olisi samaa tehokkuustasoa tai he eivät saavuttaisi samaa yleisöä.


Riippumatta siitä, kuulemmeko 8-vuotiaasta college-opiskelijasta, katselemme taiteellista tai musikaalista ihmelasta videolla tai luemme lapsen käynnistä taivaassa tai menneen elämän kokemuksista, nämä lapset muuttavat sitä, miten maailma näkee heidän henkisen yhteytensä. He eivät tee sitä yksin - me olemme täällä auttamassa heitä ja he jatkavat meidän hämmästyttämistä kyvyillään, joita he eivät näe poikkeuksellisina, koska tätä he ovat.


Kun kuulette näistä lapsista, olkaa kiitollinen heidän läsnäolostaan, koska he vievät meidät läpi henkisen matkamme seuraavista askelista. Ja muistakaa, että he ovat teidän laillanne erilaisia kuin muut, mutta heidän ei tarvitse sopeutua, koska maailma kerääntyy lopulta heidän ympärilleen ja jonain päivänä he eivät enää ole poikkeuksia, koska uusia sukupolvia tulee auttamaan ihmiskuntaa siirtymään vielä lähemmäs kanssaluomista ja taivasta maan päällä.

28.1.2011

MUUTOKSEN LAPSET


Kiraelia kanavoinut Kahu Fred Sterling
Tammikuun 2011 Shaumbra-uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Tänään puhun suuren muutoksen taianomaisista lapista, joista jotkut tunnetaan indigoina, sateenkaari- ja kristallilapsina. Ihmisvalo antaa näille lapsille näitä nimikkeitä. Ajattelen heitä mielelläni yksinkertaisesti muutoksen lapsina tai valon lapsina. Vaikka muutamia näistä lapsista syntyi vähän ennen vuotta 1982, useimmat syntyivät 1982-1984 ja ovat nyt 25-30-vuotiaita. He joko valmistuvat kohta tai ovat jo valmistuneet collegesta ja monet eivät tiedä, mitä haluavat elämässään. Heidän filosofiansa on nauttia elämästä mahdollisimman paljon tässä ulottuvuudessa, kunnes he ovat valmiita nousemaan muutoksen laivaan.



Muutoslapsilla jotka syntyivät 1990-luvun lopulla tai sen jälkeen, on täysin erilainen matka ja elämänfilosofia. He tietävät, miten muutosmatka tehdään ja ovat valmiita tekemään sen nyt. He haluavat tulla kuulluksi ja puhuvat jokaiselle, joka kuuntelee. Sitten kun pääsemme tähän valaistuneeseen muutosaikaan, he ovat vähintäänkin valmiita.



Ihmiset viittaavat näihin lapsiin nimikkeillä indigo, sateenkaari ja kristalli. Puhun lyhyesti ja yleisesti näistä eri kategorioista. Näillä lapsilla on uusia ja epätavallisia psyykkisiä ominaisuuksia, mikä paljastaa käyttäytymismallin, jota ei ole yleensä aiemmin dokumentoitu. Kaikki nämä lapsikategoriat ovat psyykkisiä ja herkkiä, mutta eroavuuksia on.



Indigolapset ovat soturihenkiä tai valonsotureita. Heidän kollektiivinen tarkoituksensa on muuttaa vanhoja järjestelmiä, jotka eivät enää palvele meitä. He ovat täällä selvittämässä tukoksia ja vanhoja esteitä. Näiden lasten tulva tapahtui 1980-luvun alusta puoliväliin.



Sitä vastoin kristallilasten tulva tapahtui 1990-luvun lopulla ja 2000. Nämä lapset ovat viisaampia kuin ikävuotensa, välttäviä, anteeksiantavia, tyytyväisiä, rauhaa rakastavia ja empaattisia. Kristallilapset ovat valmiita tekemään muutosmatkan nyt.



Sateenkaarilapsia syntyy nyt ja he ovat täällä palvelemassa ihmiskuntaa tuomalla parantavaa energiaa, mikä säteilee heidän laajasta sydänchakrastaan. He ovat avosydämisiä, ehdottomasti rakastavia ja helliä ja uusia tällä tietoisuustasolla.



Aikakehys milloin näitä lapsia alkoi tulla maatasolle, on vain yleisarvio siitä, milloin valtaosa näistä lapsista syntyi. Hyvin luultavasti löydätte indigojen lisäksi myös joitain kristallilapsia, jotka ovat 25-30-vuotiata. Ajankohdat kertovat teille aikakehyksen, milloin heidän energiansa alkoi moninkertaistua.



Vuoden 2008 vaalinne olivat todiste, että nuoret aikuiset muutosenergiat alkavat herätä omaan matkaansa. He äänetsivät noissa vaaleissa niin suurina määrinä, koska he haluavat muutosta ja he äänestivät ehdokasta, jolla on sydänenergiaa. He eivät keskittyneet ehdokkaan sanoihin niin paljon kuin energiaan sanojen takana. Nämä olennot eivät halua kuulla negatiivisuudesta. Se ehdokas joka kiinnitti vähiten huomiota negatiivisuuteen, voitti vaalit. Barack Obama on valo, jolla on sydänenergian lahja, ja hän toimii 42%:n aivokapasiteetilla. Se tekee hänestä enemmänkin rakkautta kuin fiksun ja muutoslapset jotka olivat riittävän vanhoja äänestääkseen, tunnistivat sen.



Mitä heidän aivokapasiteettiinsa tulee, se vaihtelee. Jos poikanne ja tyttärenne ovat 25-27-vuotiaita, he saavuttavat vain 20-25% aivokapasiteetistaan. Kuitenkin he ovat teidän ylitsenne aivokapasiteetiltaan pitkän aikaa ja nyt he ovat heräämässä sille, mitä he ovat tekemässä täällä.



Jokainen lapsi joka syntyi noin vuonna 2000, tuli tälle matkalle ns. täyteen ladattuna. Kolme uutta chakraa oli jo aktiivisena ja heillä on ylimääräisiä DNA-säikeitä. Heidän aivokapasiteettinsa on syntyessä noin 20-25%, koska heidän energiamallinsa ovat punottuna kokonaisaivoihin). Se on yksi syy, miksi he kyllästyvät ihmisten kanssa, jotka toimivat 10%:n aivoilla). Voitte kuvitella, miten turhauttavaa heille on oltava, koska heillä on 35-40-vuotiaita opettajia, jotka toimivat kenties 12-14%:n aivokapasiteetilla. Nämä nuoret lapset toimivat opettajansa ylittävällä tasolla. Itse asiassa, he toimivat heidän yläpuolellaan, ympärillään ja heidän kauttaan.



Opettajat voivat kehittää omia kokonaisaivojaan, mutta heidän on päästävä koulutuksensa ohi ja katsottava tätä pientä lasta, joka ei reagoi häneen, ja autattava häntä reagoimaan. Jos he lähtevät tälle matkalle, nämä lapset reagoivat. Sanotaanpa, että teillä on opettaja, joka toimii 15%:n aivokapasiteetilla ja joka opettaa 4-vuotiasta lasta, joka toimii 25-30%:n aivokapasiteetilla. Opettajan on oltava riittävän avoin sanoakseen tuolle lapselle: "Yritän työskennellä kanssasi. Vahvistan aivojani vähän, koska haluan saada sinut tuntemaan rakkauteni." Silloin kun opettaja opettaa sydämestä lapsen tasolla, lapsi sanoo: "Voi, kyllä voin tehdä sen." Nämä lapset ovat tietoisia eheydestään ja opettajan tehtävänä on olla myös.



Nyt syntyvällä vauvalla on 28%:n aivokapasiteetti
ja ollessaan 2-vuotias se on 36-37%.



Nämä lapset ovat tulevaisuuden kansaa. He pääsevät tälle matkalle ja muuttavat asioiden painopisteen. Esimerkiksi teillä saattaa olla lapsi, joka valmistuu koulusta ja oppii taktikoimaan osakemarkkinoilla. Mietitte ehkä: "Mitä tämä lapsi tekee osakemarkkinoilla - kaikista asioista?" Tuon lapsen matkana on luultavasti keksiä, miten saada osakemarkkinat toimimaan kaikkien hyväksi. Osakemarkkinoita ei ole muutoksen jälkeen, mutta ne ovat täällä nyt ja se toimii hyvin näiden nuorien aikuisten osalta, jotka ovat mukana tuolla matkalla.



Mitä tahansa työtä nämä lapset tavoittelevat, he ovat tyytyväisiä tehdessään sitä. Heidän matkansa on tehdä sitä, mistä he pitävät, ei siitä, mitä heidän halutaan tai odotetaan tekevän. Nämä lapset ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on ja minkä kanssa he toimivat tällä hetkellä.



Katsokaa näitä lapsia ja oppikaa. He tietävät, että heidän on tehtävä rahaa ylläpitääkseen elämänsä, mutta he tekevät matkaansa omalla tahdillaan. Jos työnnätte heitä, ette pääse minnekään. He eivät liiku, ennen kuin ovat valmiita. En kehota teitä antamaan periksi heidän osaltaan. Sen sijaan kuunnelkaa heitä. Tällä hetkellä he eivät ole varmoja, että haluavat tehdä yhtään mitään, koska he voivat tuntea muutoksen, mutta he eivät ymmärrä, mitä tuntevat, koska he eivät ole kuunnelleet teitä. Kuitenkin pian he räjähtävät näyttämölle ja hyppäävät omaan matkaansa ja valostuvat). Sitten kun näin tapahtuu, kaikki heidän ympärillään valostuu.

12.11.2010

AE MIKAEL: RAUHAN, ARMON JA MYÖTÄTUNNON KUKKIA SEKÄ TIMANTTIVALOAALTOJA

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn
Marraskuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Rakas valoperhe, suuresti iloiten tulemme luoksenne tällä kertaa puhumaan uusista energioista, joita tulvii planeetallanne, ja uusista muodoista, joita ilmennetään tällä hetkellä. 10-10-10-portaalissa tai -tähtiportissa te valoperheenä piditte tilaa uusien Shekinan tai Kosmisen äidin energioiden ankkuroimiselle ja mahdollistitte niiden uusien valoverkkojen muodostumisen, jotka yhdistävät meret ja maan planetaariseksi ykseydeksi. Nyt olette uudessa vaiheessa, missä annetaan fyysinen muoto näille uusille energioille.



Kertokaamme ensin uudesta rauhan, armon ja myötätunnon energiasta, mitä tulee maapallolle 10-10-10-tähtiportin vanavedessä. Kutsumme sitä "rauhan, armon ja myötätunnon kukiksi", koska se ankkuroidaan mitä kauniimpiin pyhän geometrian muotoihin, jotka antavat korkeamman tietoisuuden niille elämänkukkaverkoille, mitkä antavat muodon planeetallenne ja ilmentävät myös ihmisen sosiaaliset rakenteet ja vuorovaikutukset. Näihin uusiin kukkiin sisältyvät rauhan, armon ja myötätunnon energiat, jotka ovat Suuren maaäidin Shekina-valon lahja ja ilmaisumuoto. Shekina-valo on ankkuroitu maan kenttiin ja se sykkii ehdottoman rakkauden, armon ja myötätunnon taajuuksia.



Myötätuntoenergia luo syvän tunteen yhteydestä kanssaolentoihin planeetalla ja halun tukea kaikkien kehittymistä korkeamman tietoisuuden valoon. Tämä vuorostaan luo halun antaa muoto yhteiskunnalle, missä kaikkia tuetaan ja rakastetaan ja missä kaikki voivat jakaa aineellisen elämän yltäkylläisyydessä. Myötätunto on Jumaläidin tai Jumalaisen feminiinisyyden lahja, mikä varmistaa, että hänen kaikki maalapsensa tietävät, että heitä rakastetaan ja tuetaan kaikkina aikoina.



Armoenergia seuraa myötätuntoa, rakkaat ystävät. Se on täydellistä luottamusta ja jumalaisen tahdon hyväksymistä sekä uskoa, että ihmeitä voi tapahtua ja tapahtuu siellä, missä rakkaus ja myötätunto ovat läsnä. Armo on myös Jumalaisen äidin lahja ja se tukee niitä, jotka päättävät virrata niiden kosmisten rakkausenergioiden myötä, joita säteillään kosmisesta sydämestä.




Rakkaat ystävät, viime vuosina olemme puhuneet usein teille tarpeesta elää läsnä olevassa hetkessä ja olla valmis hyväksymään jumalainen tahto, sellaisena kuin se ilmentyy elämässänne luomisen ja synkronismin virrassa. Nyt on aika, jolloin tarvitsette näitä taitoja, kun voimakkaat uudet energiat jotka pyyhkäisevät planeettanne yli, tuovat syvää ja merkittävää muutosta elämäänne ja yhteiskuntarakenteeseenne. Rakkaat ystävät, tietäkää, että armo, myötätunto ja ihmeet ovat täällä tukemassa teitä, jos avaatte sydämenne ja hyväksytte nämä jumalaisen rakkauden lahjat.


Tukeaksemme prosessejanne tällä hetkellä, rakkaat ystävät, selitämme, miten nämä energiat virtaavat muotoon muutaman seuraavan kuukauden aikana.


Kuljitte 10.10.10 energiatähtiportin läpi, mikä salli teidän laajentua korkeampaan tietoisuuteen. Voitte verrata tätä ehkä siltaenergiaan. Ne teistä jotka olette herännyttä valoperhettä, olitte valmiita kulkemaan valosillan yli. Korkeampi itsenne on valmistellut teitä tekemään tämän suuren tietoisuusmuutoksen. Ja näin monet teistä tunsivat tarvetta jättää tilanteet, jotka eivät olleet harmoniassa näiden uusien energioiden kanssa, vaikkette olisikaan olleet varma, mikä seuraava askel olisi ja miten antaisitte muodon ja ilmaisun näille uusille energioille elämässänne.


11-11-tähtiportissa marraskuun 11. päivänä alatte yhdistyä näihin uusiin energioihin täydemmin ja saatte paremman ymmärryksen siitä, miten teidän pitäisi siirtyä ilmaisemaan itseänne ja valoanne rakkaudessa ja myötätunnossa. Ymmärrätte paremmin itseänne ja sitä, mitä teidän täytyy saavuttaa tässä elämänne seuraavassa vaiheessa. Rakkaat, alatte harmonisoitua uuteen vaiheeseen henkilökohtaisessa kasvussanne ja laajentumisessanne rakkaudessa, mikä myös tukee planeetan laajentumista ja kasvua.


12-12-tähtiporttiin mennessä joulukuun 12. päivänä olette valmiita antamaan muodon tälle uudelle suunnalle elämässänne. Korkeamman tietoisuuden energiat ilmentyvät uusina suuntina työssä ja suhteissa.


Rakkaat ystävät, jos olette hämmentynyt ja eksyksissä näissä voimakkaissa uusissa energioissa, tietäkää, että teitä tuetaan tässä suuressa transformaatioprosessissa ja että se tuodaan muotoon ja harmoniaan jumalaisen tahdon kanssa vuoden loppuun mennessä. Muistakaa käyttää myötätunnon ja armon lahjaa itseenne ja odottakaa ihmeitä ja synkronismia jumalaisen rakkauden virrassa.




Timanttivaloaallot ja indigo-kristalliseikkailun seuraava vaihe valossa



Rakkaat ystävät, 10-10-10-tähtiportin avauduttua planeetalle tulevat timanttivaloaallot voimistuivat. Näillä on aktivointivaikutus korkeampaan tietoisuuteen ja ne lisäävät rakkauden ja rauhan kenttiä maan päällä.


Mutta niitä tukee ja mahdollistaa myös timanttiruusu-kristallilasten saapuminen. Nämä ovat kristallilasten seuraava aalto ja nämä sielut syntyvät täydessä kosmisessa tietoisuudessa ja täysin heränneenä ja yhdistyneenä siihen jumalaiseen valokipinään, mitä he kantavat sisällään. Heidän energiakenttänsä sädehtii kuin timantti, kun he kylvävät uusia energioita kollektiivisiin valokenttiin maan päällä.



Samanaikaisesti planeetan indigo-kristalliolennot aktivoidaan ja ohjataan työnsä seuraavaan vaiheeseen jumalaisen suunnitelman mukaisesti, niin kuin sitä ilmaistaan valokoodien kautta. Tämä työ on olla kanavana ja ilmaisumuotona uudelle energialle ja avustaa kestävän kumppanuuden luomisessa luonnon kanssa, jotta planeetalla on mahdollinen tulevaisuus rauhassa, rakkaudessa ja kestävässä kehityksessä.



Monet ensimmäisen ja toisen aallon indigo-olennoista, jotka saapuivat planeetalle 1970- ja 1980-luvuilla, vaihtavat tähän uuteen tietoisuuteen ja tähän uuteen rakkauden työhön. He tuntevat kutsun työskennellä ryhmissä ja projekteissa, jotka tukevat kestävän ja myötätuntoisen elintavan kehittymistä maan päällä. Tämän tuntevat myös kaikki olennot, jotka ovat muuttuneet transformaation indigo- ja kristallivaiheiden kautta ja ovat valmiita kosmisen viisauden timanttiruusutietoisuuden ilmaisemiseen maaplaneetalla.


Tämä on hyvin maadoittunut tietoisuus, joka harmonisoi sielutähtichakran ja maatähtichakran.
Sielutähtichakran tasolla sieluakaasia herää muistoihin siitä, kuka olette, ja kosmisesta yhteydestänne tähtiin.
Maatähtichakran tasolla heräätte syviin muistoihin kollektiivisista menneistä elämistä maan päällä ja pääsette näiden elämien viisauteen maa-akaasiassa.


Yhdessä nämä kaksi viisausvirtaa merkitsevät, että saatte valokoodeja ja informaatiota korkeimmista käytettävissä olevista lähteistä ja tietoisuutenne ja tiedostamisenne laajenee. Puhtaan timanttivalon aallot joita tulee planeetalle, päivittävät informaatiota pyhän valogeometrian uusien muotojen kautta. Nämä välittävät uuden sysäyksen kehittyä uusiin olomuotoihin. Rakkaat, ei ole yllättävää, että tunnette ehkä uupumusta ja hämmennystä, kun kaikki tämä uusi informaatio virtaa valokehoonne, solumuistiinne ja DNA:hanne.



Mielenne ei pysty prosessoimaan tätä informaatiota. Mielen taso ja mentaalikeho saa prosessoida nykyisiä elämänkokemuksianne ja välittää tämän informaation maa- ja sieluakaasiaan. Älyllinen kyky on rajallinen. Ainoastaan korkeamman tietoisuuden kanavat ja meridiaanit valokehossa, joita olette kehittäneet muutaman viime vuoden aikana, pystyvät prosessoimaan tätä informaatiota yhdistyneenä DNA:hanne.



Rakkaat ystävät, mielen tehtävänä on sallia muun moniulotteisen kehon prosessoida ja johtaa sekä olla tietoinen ohjeista, joita tulee sydämestä ja kehon kautta. Silloin kun harmonisoidutte näiden ohjeiden kanssa, virtaatte korkeampiin ilmaisu- ja rakkausmuotoihin vaivattomasti, sujuvasti ja iloisesti.


Toivotamme todella teille rauhan, myötätunnon ja armon kukkien valoa, iloa ja siunausta tässä marraskuussa.

-----------

10.11.2010

ARKKIENKELI URIEL: Sielun ja egon sopimus

Kanavoinut ja kirjoittanut Jennifer Hoffman
Uutiskirjeestä 8.11.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Sielu ja ego tekevät sopimuksen jokaista elämää varten.
Siinä sielu antaa tilaisuuksia oppimiseen ja parantumiseen, mitkä ego lupaa käyttää. Ei ole mitään lopullista sopimusta lopputuloksesta, sillä se on egon ja vapaan valinnan aluetta.


On mahdollisuus ilmaista sielun aikomusta korkeimmaksi ja parhaimmaksi lopputulokseksi, mutta egon täytyy kyetä päästämään irti energioista, jotka se on luonut, ja olla valmis kohottamaan värähtelyään tämän tapahtumiseksi. Usein tästä sopimuksesta tulee egon ja vapaan tahdon taistelua sielua vastaan ja elämänmatkasta tulee haastavaa.



Ego, mikä usein nähdään heikkona, pitää kaikkea voimaa ja se on portti elämänmatkanne mahdollisuuksiin.
Silloin kun se toimii sielun parantumisaikomuksen rajoissa, se voi päästä kaikkien niiden kokemusten ja lopputulosten korkeimmalle tasolle, joita on aiottu tiettyyn elämään. Tämä saattaa loppuun parantumissyklit ja sallii värähtelytaajuutenne nousta ja näin pääsy toisille elämänpoluille on mahdollista. Jokaisen energiavärähtelymuutoksen myötä - sielun kumppanuudella - siirrytte uusiin sopimuksiin, uusiin aikajanoihin ja uusiin tilaisuuksiin elämässä.



Mutta silloin, kun ego unohtaa sielusopimuksensa, sen matkasta tulee "sielutonta", se tapahtuu ilman sielun kumppanuutta.
Se yrittää taistella pimeyttä vastaan omalla pimeydellään sen sijaan, että yhdistyisi sisäiseen valoon. Silloin elämästä tulee pelon, puutteen ja hämmennyksen matka. Silloin puuttuu sielun valo, mikä on egon käytettävissä, kun se on valmis jakamaan matkan ja olemaan avoin elämän mahdollisuudelle pelon ulkopuolella, koska yksin se ei ole tietoinen siitä mahdollisuudesta.



Ego on vakuutettava siitä, että tämän koettelemuksen ja matkan osan tuolla puolen on uusi alku. Se ei tiedä sitä, koska olemuksenne potentiaalia säilytetään sielun tietämyksessä teistä jumalana, ihmisenä olemisen tuolla puolen. Tämä on sielun lahja teille ja egolle, kun saatatte loppuun parantumis-, oppimis-, kasvamis- ja transformaatiomatkan. Se mitä teistä voi tulla, on sielun lupaus, kun sallitte sen osallistua matkaanne ja kanssaluoda parantumismatkanne.



Mitä viestejä sielullanne on teille täyttymyslupauksestaan? Esittäkää tämä kysymys ja saatte tarvitsemianne vastauksia siirtyäksenne "sieluttomasta" elämästä sellaiseen, mikä täyttää sielun lupauksen rakkaudesta, ilosta, rauhasta ja täyttymyksestä.



Sielun pimeä yö



Jokaiseen sankaritarinaan sisältyy sielun pimeä yö, koettelemuksien ja haasteiden aika jonka tarkoituksena on kertoa sankarille, voiko hän onnistua ja ylittää esteen vai tuhoaako se hänet. Nämä haasteet tuovat sankarin kuoleman partaalle ja paljastavat kaikki hänen epäilyksensä, pelkonsa ja heikkoutensa. Onko hänellä rohkeutta onnistua ja voittaa - ei viettää loppuelämäänsä uhrina voivotellen kohtaloaan, vaan sankarina jolle tämä matka on antanut voimaa?



Elämämme on usein matka pimeyden läpi ja meillä on monia sielun pimeitä öitä.
Riippumatta siitä, onko meidät pettänyt joku, jonka ajattelimme rakastavan meitä, onko meitä kohdellut kaltoin joku, jonka ajattelimme olevan kunnioittavampi vai onko meidät hylännyt joku, jonka halusimme hyväksyvän meidät, elämäpolkumme voi olla meille haaste tavoilla, jotka työntävät meidät toivottomuuden, epätoivon ja surun pimeään kuiluun.

Miksi toiset kohtelevat meitä näin ja mitä tapahtui sille rauhalle, rakkaudelle ja yltäkylläisyydelle, mistä meidän pitäisi nauttia? Missä on se valo, jonka pitäisi tukea meitä?




Silloin, kun tarkastelemme elämäämme sankarimatkan näkökulmasta, sielun pimeät yöt saavat uuden merkityksen. Tarinassa ei ole kyse siitä, mitä meille tapahtui, vaan mitä teemme näistä haasteista huolimatta. Liian usein katkaisemme tarinan ja meistä tulee sen uhri, koettelemustemme siviiliuhri, ja unohdamme, että tässä tarinassa on opetus, jonka tarkoituksena on auttaa meitä yhdistymään sisäiseen sankariimme. Ja löydämme itsemme, kun käsitämme, että pimeys on valon työkalu.



Sillä ei ole merkitystä, mitä tapahtuu sankarin matkalla, koska lopulta menestymme. Riippumatta siitä, opimmeko, että tällä kertaa haaste oli liikaa meille, jolloin saamme toisen tilaisuuden myöhemmin, vai voitammeko sen, niin matkassa on kyse meistä.

Sielun pimeän yön tarkoitus on oppia, että olemme voimakas, ansaitseva, rakastettava ja rakastettu ja että meillä on koko ajan kaikki sisällämme menestyäksemme ja tullaksemme oman tarinamme sankariksi.



Yksi tinasotilas ratsastaa pois



Tällä viikolla USA:ssa juhlitaan veteraanipäivää, jolloin kunnioitetaan niitä, jotka ovat taistelleet sodissa, ja juhlistetaan niiden muistoa, jotka eivät palanneet. Veteraanin tyttärenä tiedän siitä kamalasta verosta, minkä sota vaatii meistä, silloin kun taistelemme niissä tai elämme taistelleen kanssa. Isäni teki useita reissuja Vietnamiin ja vaikka olin hyvin nuori hänen palattuaan ensimmäiseltä reissultaan, olin tarpeeksi empaattinen tietääkseni, että hän oli muuttunut iäksi. Tuntemani isä ei enää koskaan palannut tuon sodassa olemisen jälkeen.



Isäni kuoli Agent Orange -kasvimyrkkykomplikaatioihin 20 vuotta sitten, mutta hänen henkensä kuoli monta vuotta aiemmin kentillä, joilla hän taisteli. Hän ei koskaan puhunut kokemuksistaan ja tiesin, että ne olivat liian tuskallisia eikä hän halunnut jakaa niitä. Tiesin, ettei hän ollut ylpeä joistain asioista, joita hänet pakotettiin tekemään, mutta ne ovat sodan palkka. Tänä päivänä sodimme edelleen ja ihmettelemme, muuttuuko tämä ihmisen piirre koskaan. Voimmeko kuvitella sodatonta maailmaa?



Tämän artikkelin otsikko on eräästä laulusta (One Tin Solider Rides Away) ja sen sanat puhuvat syistä, miksi taistelemme toisiamme vastaan elämän taistelukentillä. Laulu muistuttaa meille, että lopulta kukaan ei koskaan voita sotaa - on aina maksettava hinta, silloin kun uskomme, että voitto merkitsee jonkun toisen kukistamista. Se on totta sodassa kansojen ja ihmisten välillä sekä sisällämme. Ei ole voittajaa, silloin kun elämä on taistelukenttä. Uusi kysymys itsellemme on: voimmeko kuvitella rauhan maailman? Voimmeko kuvitella itsemme rauhassa?



Kaikki, mitä haluamme maailmaan, alkaa sisältämme.
Meidän on oltava valmis luomaan rauhaa, jos haluamme lopettaa sodan. Jokainen ihminen jonka kanssa olemme "sodassa" - joku joka haastaa meidät jollain tasolla eikä anna meille, mitä haluamme, tai kamppailemme oman elämämme kanssa - on meille tilaisuus kuvitella rauha.


Mitä vaatii luoda paras, rauhallisin ja tyydyttävin lopputulos jokaisen kannalta? Yrittäkää kuvitella rauha tähän tilanteeseen ja sitten ottakaa askelia sen luomiseksi. Silloin kun jokainen meistä voi kuvitella maailman energiaksi rauhan, voimme luoda maailman, missä asuu rauha eikä oli mitään tarvetta sotia.


Vaikeat suhteet



Olen saanut monia kysymyksiä suhteista teiltä, jotka olette aikuisia indigoita ja kristalleja (yli 40-vuotiaita), ja kysytte, miksi ne voivat olla hyvin haastavia.
Näihin sisältyvät romanttiset suhteet, mutta myös suhteet ystävien, työtovereiden, perheen ja muiden kanssa elämässänne. Kysymyksenne on, miksi nämä voivat olla niin vaikeita ja mitä teette väärin - miksi valitsitte toimimattomimman perheen, haastavimmat liikekumppanit, järjettömän pomon tai takinkääntäjäystävät? Siihen on vastaus. Lukekaa eteenpäin.



Indigona tulitte muuttamaan maailmaa ja sen ihmisiä.
Sillä ei ole merkitystä, oletteko 9- vai 90-vuotias, tämä on indigotehtävä. Ja teette sen ottamalla maailman omaksenne joskus tavoilla, jotka aikaansaavat teille paljon turhautumista ja tuskaa, koska valitsette vaikeimmat energiat, joiden kanssa työskennellä. Haluatte ihmisten näkevän vääryyden siinä, mitä he tekevät, antamalla heidän tehdä sitä itsellenne ja kanssanne. Toivotte, että he näkevät virheensä ja muuttuvat, eikä niin usein tapahdu.



Kristallina olette täällä tuomassa valoa maailmaan ja näyttämässä toisille tavan rakastaa, välittää ja jakaa.
Teette tämän ollen valo joka suhteessa ja usein valitsette ne, jotka tarvitsevat eniten valoa. Mutta ette aina mieti, ovatko ihmiset valmiita valolle tai haluavatko he valoa elämäänsä. Ja tässä kohtaa teidän haasteenne ilmestyy esiin, kun annatte valoa niille, jotka torjuvat teidät, ettekä suojele itseänne hallitsemalla energioitanne ja varmistamalla, että te ette anna toisille liikaa.



Useimmat ensimmäisistä indigo- ja kristallisukupolvista kantavat kumpaakin energiaa ja voivat ammentaa näitä resursseja oman tehtävänsä hallitsemiseen.
Indigot voivat oppia antamaan enemmän rakkaudesta ja kiintymättömyydestä - kumpikin kristallivahvuuksia - voiman käyttämisen sijasta. Kristallit voivat oppia vartioimaan enemmän sitä tapaa, jolla he antavat energiaansa, ja olemaan vähemmän auliita sietämään toisten käyttäytymistä - kumpikin indigopiirteitä.



Kumpikin näistä energioista valitsee vaikeita suhteita, koska he tietävät, että käsittelemällä näitä he pystyvät vaikuttamaan suurempaan kirjoon niitä energioita, jotka edustavat heidän työtään täällä. Ja turvautumalla muihin käytettävissä oleviin energiapiirteisiin he tekevät työnsä helpommin.


-----------

2.11.2010

MITEN TIETÄÄ, ONKO TÄHTISIEMEN? - Plashdar 3.10.2010

Plashdaria kanavoinut Anna Johnson
3.10.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Kysymys: Miten joku henkilö tietää, onko hän tähtisiemen?
-Ben



Olen Plashdar. Kiitos kysymyksestäsi.


Kerran kokoonnuimme kaikki yhteen. Vastasimme kutsuun palvella suojaamattomia planeettoja ja auttaa niitä ylösnousemusprosessissa, jotta jokainen planeetta voisi olla vapaa ja rajaton, jotta sillä voisi olla oma kulttuurinsa, oma hallintonsa, omat uskontonsa ja oma elintapansa.


Jotkut meistä vastasivat tuohon kutsuun ja päättivät pysyä näiden uhattujen planeettojen yläpuolella ja vartioida niitä teknologioilla lähettäen telepaattisia viestejä planeetan asukkaille, ja meidät nimitettiin planeetan yksilöille oppaiksi ja suojelemaan näitä.


Toiset valitsivat rankimman työn:
astumisen vieraaseen kehoon ja elämisen yhdellä planeetalla, kuten maa. Niitä jotka valitsivat tämän vaikean tehtävän, kutsutaan tähtisiemeniksi.


Jos olet tähtisiemen, niin lukiessasi sanojani jotain tapahtuu sisälläsi. Muutosta alkaa tapahtua sisälläsi - tietämistä mikä on fyysisten sanojen yläpuolella. Olet tähtisiemen, koska resonoit paikkojen kanssa, jotka ovat tämän planeetan ulkopuolella. Olet tähtisiemen, koska kaikkien tavallisten, maallisten kokemusten alla on tarve murtautua vapaaksi. On tunne, että olet unohtanut jotain, että sinussa on nukkuva osa, jonka on herättävä täysin.


Tämä sisäinen tunne kertoo sinulle, oletko tähtisiemen vai et.


Jos olet tähtisiemen, sinulle annettiin erityisohjeita ennen tulemistasi tänne. Vietit kuukausia ja kuukausia valmistautuen astumaan muukalaiskehoosi. Opettelit, miten pidetään keho puhtaana, miten autetaan sitä toimimaan täydellä kapasiteetilla. Vietit kuukausia opetellen asioita planeetasta, jolle sinut oli nimitetty, ja kävit monissa neuvoston kokouksissa eri planeetoilla tutkimassa ja opettelemassa, jotta olisit täysin kykenevä tehtävääsi, koska riippumatta siitä, muistatko, mitä opit ennen tänne tulemistasi, se on edelleen alitajunnassasi.


Olet täällä jotain varten, jotain tehtävää,
joka sinun on tarkoitus tehdä.

Olet täällä tarkoituksesta.

Sinun lähetettiin.



Jos olet tähtisiemen, jokin herää sisälläsi, kun luet näitä sanoja. Jokin sisälläsi alkaa valjeta tietoiseen mieleesi. Se on muistamisen alkua. Muisti palautuu täysin, kun teet työtä mielesi hiljentämiksi ja käännyt sisäänpäin, yhdistyen syvimpiin paikkoihin sisälläsi, alitajuisiin osiin jotka eivät ole unohtaneet tätä tietoa.


Olet heräämässä tällä hetkellä. Sinusta on tulossa tietoinen. Ala toistaa tätä itsellesi uudestaan ja uudestaan. Tunne, että alat herätä. Tunne chakrojesi liikkuvan, tunne niiden aktivoituvan, tunne niiden heräävän ja käynnistyvän. Näe päähäsi syttyvän valkoinen valo. Näe valon virtaavan lävitsesi, kaikkien meridiaaniesi läpi ja näe jokaisen chakran harmonisoituvan täysin, ollen käynnissä ja pyörien vapauttaen negatiivisuutta ja luoden positiivisuutta.


Jokainen osasi herää, kun käännyt sisäänpäin. Se on erittäin yksinkertaista. Jos olet tähtisiemen, nämä sanat resonoivat kanssasi.


Kun tämä valo kulkee meridiaaniesi läpi, jokainen chakra valaistuu ja saattaa sinut korkeampaan värähtelyyn. Toimit nyt korkeammassa värähtelyssä. Et ole enää kolmannessa ulottuvuudessa. Kun jatkat tämän värähtelyn tuntemista, tunnet jonkin alueen kehossasi. Keskity tähän alueeseen ja aistimus lisääntyy. Tämä alue johon keskityt, on äskettäin aktivoitunut chakra riippumatta sen sijainnista.


Kuten olemme sanoneet monta kertaa, on enemmän kuin seitsemän chakraa. Keskity värähtelyyn ja salli kaikkien vanhojen energioiden vapauta tältä alueelta, kunnes näet kristallinkirkkaan valon täyttävän aktivoidun chakran. Tämä chakra lähettää valoa aivoihisi. Aivosi rekisteröivät aktivoidun chakran. Kun lisää chakroja aktivoituu, aivoihisi lähetetään signaaleja, jotka kehottavat niitä lisäämään kapasiteettiaan.


Kun jatkat tätä yksinkertaista harjoitusta säännöllisesti, huomaat heränneesi enemmän jollain alueella. Sinusta tulee ehkä yhteistyökykyisempi tai älykkäämpi, fyysisesti vahvempi. Reagoit ehkä ympärilläsi oleviin tavoilla, joilla et ole koskaan ennen reagoinut, tai saatat huomata haluavasi tehdä tai kokea jotain täysin uutta. Tässä aktivoitu chakra lähettää signaaliaan aivoihisi.


Tähtisiemenet tulevat käyttäen jo noin 5% enemmän chakroja kuin tavallisesti ja kun tähtisiemen aktivoituu, tapahtuu muutos DNA:ssa, mikä ei saa ainoastaan chakroja aktivoitumaan ja harmonisoitumaan, vaan myös psyykkiset kyvyt, empaattisuustaso ja tunne erilaisuudesta kasvavat. Monista tähtisiemenistä tulee hyvin yksinäisiä tämän siirtymän aikana, mutta he tulevat vain tietoiseksi siitä, etteivät he ole ihmisiä ja että he ovat mädäntyneessä järjestelmässä.


Monet ihmiset luetteloivat tähtisiementen piirteitä, mutta tänä aikana tulee hyvin monenlaisia olentoja ja heidän piirteensä ovat usein samoja tai hyvin samanlaisia, joten sinun on mentävä sen mukaan, mikä resonoi kanssasi. Mikä tunnet olevasi?


Saatat olla myös sekoitus useampaa. Saatat olla tähtisiemen, mutta kenties olet myös keiju toisen planeetan ulottuvuudesta ja resonoit tähtisiemenen ja keijun kanssa, tai kenties olet enkeli, joka on inkarnoitunut moniin maan ulkopuolisiin kehoihin ja resonoit enkelien ja maan ulkopuolisten taajuuksien kanssa. On myös eläimiä, jotka toimivat ihmisälykkyyden kera toisilla planeetoilla ja ne tulevat maan päälle ihmiskehoon. Sinun on mentävä sen mukaan, mikä sinulla resonoi. Resonointi määrää, onko joku henkilö tähtisiemen vai ei.


Namaste.

Plashdar

-----------

19.9.2010

UUDET LAPSET - STAR CHILDREN / STARSEEDS

Kirjoittanut Beth Trutwin
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Indigolapset



Indigot tunnetaan valonsotureina. He joutuvat usein vaikeuksiin koulussa vanhempiensa harmiksi. He ovat hyvin käyttäytyviä lapsia ja joutuvat vaikeuksiin, koska he kyseenlaistavat säännöt. Nämä ovat lapsia, joille opettajat ja auktoriteetit sanovat aina: "Ai, säännöt eivät päde sinuun" ja juuri tässä värähtelyssä he ovat.


He tietävät, että nämä yhteiskunnalliset säännöt on rakennettu vanhoille kontrolloinnin, manipuloinnin, pelon, ahneuden, aivopesun ja "huumaamisen" tavoille ja heidän aikomuksenaan on rikkoa jokaista sääntöä. Eikä vain tätä, vaan he pyytävät aikuisia elämässään myös elämään sääntöjen mukaan. Tämä aiheuttaa toisinaan hankausta indigolasten ja heidän vanhempiensa välille, koska he vaativat vanhempiaan noudattamaan sääntöjä. Toisin sanoen, he eivät halua tulla rajoitetuksi keinotekoisilla säännöillä.


Ja jos he tuntevat painetta keinotekoisista tavoista, he maksavat samalla mitalla nuo tuputettavat säännöt. Ja jos aikuiset eivät elä suoraselkäistä elämää, lapset osoittavat jokaisen hairahduksen ja jokaisen epätasapainon kaikilla aikuiselämän alueilla, mikä on kielletty. Ja tämä aiheuttaa hankausta lapsen ja auktoriteetin välille, mitä roolia se esittääkin hänen elämässään - opettaja, rehtori, lääkäri, vanhempi, pappi - ja he tulivat tänne kohottamaan tietoisuuttamme ja saamaan meidät nauramaan kaikille yhteiskunnan säännöille, joita on tehty aiemmin


Nämä indigolapset ovat suunnitelleet pöyristyttäviä televisio-ohjelmia, joita vanhemmat tuskin pystyvät katsomaan. Ja indigolasten mielestä ne ovat hulvattoman hauskoja, koska he tekevät pilaa yhteiskunnasta sellaisena, kuin se on ollut. Heillä on myös paljon poliittista huumoria. He pitävät päivän politiikkaa pöyristyttävänä ja he näkevät kaikki epätotuudet, joita tulee ulos uutisista, ja heistä on mukavaa tehdä pilaa siitä.


He haluavat kohdistaa naurunsa tasapainottomille asioille ja näin tekemällä he tuovat valoa joka tilanteeseen. Nostaa kaikkien ympärillä olevien tietoisuutta, pyytää jokaista tekemään paremmin ja olla rakkautta toiminnassa - tämä on heidän tehtävänsä. Indigot tulivat havainnollistamaan uutta tapaa. He ovat uranuurtajia ja järjestelmän tuhoajia.




Kristallilapset



On myös kristallilapsia - kutsumme heitä kristallivauvoiksi. Monet ihmiset sanovat, että nämä kristallivauvat tunnetaan suurista silmistään.


Jos satutte kulkemaan kaupassa kristallivauvan ohi, joka istuu ostoskärryissä ja hänen suuret silmänsä seuraavat teitä, sanotte itsellenne: "Ahaa, tuo on kristallivauva."


Mitä se merkitsee - kristallilapsi? Kristallilapsi tuo rauhan, rauhan ja rauhan värähtelyä. Nämä lapset ovat rauhallisia ja levollisia, he ovat telepaattisia ja vanhemmat, isovanhemmat tai opettajat usein nuhtelevat heitä, koska he eivät puhu.


He eivät puhu, ennen kuin ovat valmiita - paljon vanhempina kuin muut lapset. He eivät mielellään puhu vieraille eivätkä sano "hei" naapureille. He käyttäytyvät introvertisti ja ujosti ja todellisuudessa kumpikaan ei ole totta. Heille on mukavampaa telepaattinen kommunikointi ja he ovat mieluummin puhumatta. He eivät ole tottuneet puhumiseen. Kristallilapsia syntyy kaikkialta universumista. Joillakin heistä ei ole välttämättä ollut kovin monia elämiä maatasolla ja kristallilapsiaalto tulee tänne olemaan rakkautta. Tuomaan rakkautta, ankkuroimaan rakkautta ja olemaan enemmän rakkautta.


He eivät pidä epäoikeudenmukaisuudesta ja ilmaisevat tämän näyttämällä onnettomalta. He kääntyvät sisäänpäin ja ovat hyvin hiljaa ollessaan onnettomia. He ovat luokassa lapsia, jotka oikovat asioita, joilla on huumorintajua ja jotka ystävystyvät kaikkien kanssa. Kristallilapsi rakastaa kaikkia, hänellä ei ole suosikkeja ja hän ystävystyy helposti. Hänellä on vain yksi tai kaksi hyvin läheistä ystävää, mutta hän toivottaa tervetulleeksi kaikki muutkin. Hän lähestyy uutta lasta, heikompaa lasta tai lasta, joka ei pysty mukana oppitunneilla. Nämä lapset lähestyvät hiljaa ja antavat toisen lapsen tietää, että häntä rakastetaan ja hänellä on ystävä. Nämä lapset tulivat virittämään rakkaustietoisuutta.


Kristallilapset nostavat tietoisuutta, indigolapset muuttavat toimintamallia ja sateenkaarilapset integroivat uuden luomistavan jokaiseen kerrokseen ja tasoon maan päällä - on kyse sitten taiteesta, yhteiskuntanormeista, hallinnosta, rahoitusalasta, biokemiasta, maanviljelyksestä, lääketieteestä.





Sateenkaarilapset


Sateenkaarilapset ovat tiennäyttäjiä. Sateenkaarilapset ovat olleet aalto, jonka tehtävä on integrointi. Nämä ovat jokaisen tason integroijia.

He tuovat yhtenäisyyden meille kaikille.

Sateenkaarilapset yhdistävät rakkauden ja uuden luomisen ja kutovat sen sateenkarivalolla. Kaikki puolet, kaikki skaalat, kaikki mahdollisuudet. Sateenkaarilapset näkevät asiat sellaisina, mitä ne voivat olla.


He näkevät ne korkeimmassa valossaan ja tuovat sateenkaarivalonsa kaikkiin luomuksiinsa - kirjoituksiinsa, taiteeseensa, kommunikointiinsa, YouTube-videoihinsa, rullalautailuunsa. He ovat ahkeria ja perusteellisia inspiraation lähteitä toisille, jotka tuntevat heidät. Nämä ovat energisiä lapsia. He ovat käytännöllisiä, ystävällisiä, innostuneita, elämäniloisia ja joskus tämä räjäyttää opettajan, vanhemman tai isovanhemman, joka pitää heitä hankalina käsitellä.


He ovat innostuneita kaikesta ja haluavat kanssaluoda uusia todellisuuksia joka päivä. He eivät halua tehdä samaa asiaa koskaan kahdesti. He kokevat aina maailmaansa joka tasolla. He ovat hyvin mielikuvituksekkaita ja voimme oppia jotain heidän elämänilostaan ja valmiudestaan juhlia pienimpiäkin ihmeitä.


Sateenkaarilapset ilmaisevat itseään värien kautta. He tekevät tätä värjäämällä hiuksiaan. He värjäävät sormen- ja varpaankyntensä, ottavat tatuointeja ja lävistyksiä. He käyttävät värikkäitä vaatteita. He käyttävät värejä taideteoksissaan. He näkevät kaikki värikkäät asiat luomakunnassa ja juhlivat niitä. Kukat, auringonlasku, meren väri. He näkevät väreissä kaiken, mitä he ilmaisevat ja kokevat. He juhlivat värien kautta. Ne tuovat heille onnellisuutta ja iloa.


Tunnistatte sateenkaarileikki-ikäisen kaupassa, koska hän itkee ja polkee jalkaa eikä lähde kaupasta, ennen kuin äiti ostaa hänelle sateenkaarenväreissä säihkyvät kengät. Koska nämä kengät tuovat hänelle enemmän iloa, kun hän muistaa hyvin pitkään aikaan tunteneensa. Ja hän haluaa ne jalkaansa ja kaikki värit joka kerta, kun hän ottaa askeleen uuteen ulottuvuuteensa. Nämä ovat sateenkaarilapsia.



Kultalapset


On kultalapsia. He ovat akateemikkojamme. Nämä lapset ovat käyrän ulkopuolella, kun mitataan heidän tietämystään. Heidän tietonsa ovat syvempiä, kuin mikään mitä olemme tunteneet aiemmin.


Nämä lapset eivät opiskele tyypillisessä luokassa. He eivät sovi tähän malliin ollenkaan. He tietävät enemmän kuin opettajat ja he ovat hyvin nuoria. Nämä lapset voivat suorittaa collegeopintonsa hyvin nuorena ja astronomisella vauhdilla.


Kultalapset ovat hyvin luovia, he ovat erittäin rentoja nykypäivän teknologian kanssa. He tekevät elokuvia, ohjaavat elokuvia ja kuvaavat elokuvia. He ovat levyttäviä artisteja. He ovat lapsia, jotka soittavat lavalla täydellisesti musiikki-instrumentteja. He kuulostavat enkeliltä laulaessaan ja he ovat hyvin fiksuja. He ovat nopeita tutkijoita, jotka menevät etsimään vastauksia käsillä oleviin ongelmiin. Näin yhtä kultalasta haastateltavan ja hän uskoi keksivänsä hoidon syöpään. Hän tunsi, ettei meillä pitäisi tässä maailmassa olla enää syöpää ja asia tarvitsi hoitaa ja hän oli alkamassa ratkaista sitä nyt alle 15-vuotiaana. Nämä ovat kultalapsia.



Platinalapset



Meille on tulossa myös uusia platinalapsia. Nämä lapset ovat näkijöitä. Nämä lapset ovat telepaattisia, "tele-empaattisia", he osaavat teleportoida ja levitoida. Nämä ovat taikalapsia. He tulevat täydellisten psyykkisten kykyjen kera.

Heitä testataan yliaistillisesta havaintotavastaan ja he pystyvät sanomaan, mikä muoto siinä kortissa on, mitä mies pitää kädessään toisessa huoneessa. He pystyvät vastaamaan välittömästi kykyihinsä liittyviin kysymyksiin.


He pystyvät näkemään sisäisellä silmällä, he osaavat kuulla, he osaavat kanavoida. He tuovat viestejä. Platinalapset auttavat maailmaa näkemään uuden vision ja innostavat kaikkien tietoisuutta maan päällä näkemään asiat eri tavalla - näkemään asioita, joita ei ole, näkemään eri tavalla ne asiat, joita on. He tekevät yhteistyötä muiden em. "erityislasten" kanssa ja auttavat heitä luomaan uuden maailman.


Jokainen näistä ryhmistä tuo luontaiset lahjansa kohottamaan maan päällä elävien tietoisuutta. Tämä aiheuttaa väreitä, mikä palauttaa kaikki rakkauteen. Uusien lasten vanhemmat, jotka kuuntelevat heitä joka iässä, arvostavat heidän mielipiteitään - vaikka he puhuisivat mitä - antavat vakaan perustan. Viettäkää paljon aikaa näiden lasten kanssa ja antakaa suurta ymmärrystä heille. Nauttikaa hauskuudesta, kun taikaulottuvuudet palaavat maan päälle ja kohoamme rakkaustietoisuuteen.

-----------

25.6.2010

URIEL PARANTAA


Kirjoittanut ja arkkienkeli Urielia kanavoinut Jennifer Hoffman
Uutiskirjeestä 21.6.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



ARKKIENKELI URIEL:
Suurin lahjanne



Sanat joita puhutte, ovat vahva luomisvoima. Jos voisitte nähdä sanojenne takana olevan energian ja sen, miten ne käskevät, miten niihin reagoidaan ja miten ne ilmennetään, käyttäisitte niitä hyvin huolellisesti. Kuitenkin käytätte sanoja kommunikointiin toistenne kanssa tietämättä, että kommunikoitte myös monilla muilla tasoilla puhuessanne.


Miten käyttäisitte sanojanne, jos tietäisitte,
että ne ovat ilmentämistyökalunne?

Käyttäisittekö eri sanoja, jos tietäisitte, että
puhuessanne kommunikoitte koko universumin kanssa?



Jokaisella puhumallanne sanalla on energeettinen resonanssi, mikä vetää puoleensa samanlaista
ja luo sen värähtelyä vastaavan muodon. Niinpä jokaisella sanalla luotte muotoa ja rakennetta - yhdistytte samanlaisiin energioihin, torjutte toisia ja luotte uusia maailmoja. Jos voisitte nähdä tämän tapahtumisen energeettisellä tasolla, tiedostaisitte sen toiminnan, mitä on ympärillänne joka kerta puhuessanne. Tämän vuoksi teidän on valittava sananne huolellisesti ja tiedostettava, miten niitä käytetään ja mitä luotte ja vedätte elämäänne.


Koska uskotte, että sanat ovat fyysisen maailman tekijä, ette yhdistä niitä henkisiin puoliin. Uskotte, että käytätte sanoja kommunikointiin fyysisellä tasolla ja puhutte ajatuksienne ja rukoustenne välityksellä henkimaailmalle. Kuitenkin kommunikoitte kaikin tavoin aina hengen kanssa. Henki ei valikoi, joten jokainen puhumanne sana saa tasavertaisen huomion. Henki ei tuomitse, joten jokaista sanaa katsotaan samalla tavalla. Elämänne kehittyy moniulotteisesti jokaisen sanan myötä.


Kaikki mitä todellisuudessa on, on siinä, koska olette kutsuneet sen sanoillanne olemaan.

Jokaisessa sanassa on voimaa ja se luo tehokkaasti.

Haluatte tietää, mitä lahjanne ovat, ja kuitenkin voimakkain lahjanne on se, mitä ette tunnista - puhumanne sanat.

Muistakaa, että jokainen sana luo, eikä ole voimattomia sanoja. Ne käskevät kolmannen ulottuvuuden energioita ja synnyttävät muotoa. Tämä on voimanne ja lahjanne, joten käyttäkää sitä tietoisella tarkoituksella. Tiedostakaa se voima, mikä teillä on käskeä todellisuuttanne olemaan ja luoda ihmisten jakamaa maailmaa. Sananne ovat lahjanne luomakunnalle - käyttäkää niitä luomaan elämä, mitä haluatte elää.

Harmonisoituminen korkeimman
potentiaalin kanssa


Miten tulemme siksi, mitä meidän on ollut aina tarkoitus olla? Miten tiedämme, mitä se on?
Mikä on yhteys meidän ja potentiaalimme välillä - mitä olemme ja mitä meistä voi tulla - ja mikä sallii meidän aina olla tinkimätön korkeimman hyvämme ja parhaimman tarkoituksemme kanssa?

Mitä voimme tehdä, jotta luomme elämästämme korkeimman potentiaalimme tietoisen käyttämisen todellisuutta joka tilanteessa? Voimme oppia sen kiinnittämällä huomiota siihen, mitä valitsemme ja olemme valitsematta, ja esittämällä yhden tärkeän kysymyksen.

Vetovoimanlaista tiedämme, että energeettinen värähtelytasomme määrittelee, mitä vedämme puoleemme, ja tämä ilmaistaan mahdollisuuksina, joista olemme tietoinen.

Mutta se mitä teemme, kun valitsemme mahdollisuuksiamme, antaa meille tarvitsemaamme informaatiota suuremman yltäkylläisyyden avaimista.

Ja jos voimme irrottautua tilanteesta ja kysyä itseltämme: "Onko tämä paras valinta, minkä voin tehdä tällä hetkellä?", annamme itsellemme tilaisuuden nostaa värähtelyämme ja harmonisoitua eri mahdollisuustason kanssa.


Silloin kun valitsemme siitä pelosta, että meidän on valittava nopeasti tai muuten tilaisuutemme menee, ettemme saa toista tilaisuutta tai että vain tämä asia on ulottuvillamme, alennamme energiaamme ja niitä mahdollisuuksia, joihin voimme yhdistyä.

Jos voimme pysähtyä ja kysyä itseltämme, onko tämä parasta energiamme käyttöä, olla avoin jollekin muulle ja valmis odottamaan, tämä tila sallii korkeamman mahdollisuuden tulla ulottuville. Mutta meidän on luotettava, ettei ensimmäinen vaihtoehto ole ainoa, ja oltava valmis näkemään, mitä voi olla sen ulkopuolella, salliaksemme muiden mahdollisuuksien ilmentyä.




Sen sijaan, että saamme, mitä haluamme, saamme tavallisesti, mitä ajattelemme voivamme saada. Miten voimme vakuuttua, että olemme harmoniassa potentiaalimme korkeimman ilmaisumuodon kanssa? Pysähtymällä ja kysymällä, onko se mitä valitsemme, parasta mitä voimme tehdä tuolla hetkellä ja onko jotain muuta ulottuvilla. Sisäinen opastuksemme kertoo meille, jos valitsemme helpon reitin, meiltä puuttuu rohkeutta tai teemme valintoja, jotka ovat harmoniassa pelkojemme ja epäilyksiemme kanssa sen sijaan, että olemme avoin korkeimmalle mahdollisuudelle.

Kun tällä viikolla teet jonkin valinnan, kysy itseltäsi, onko tämä korkein ja paras valinta kannaltasi. Kuuntele vastausta ja sitten seuraa opastustasi korkeimpaan ja parhaimpaan mahdollisuuteen.



Isänpäivä, päivänseisaus
ja pimennykset - vau!


Tämä on kiireinen viikko. Ensin meillä on isänpäivä USA:ssa - päivä joka voi tuoda voimakkaita tunteita niille, joilla on isään liittyviä ongelmia. Sitten meillä on tänään päivänseisaus, missä meillä on (pohjoisella pallonpuoliskolla) pisin päivä ja aurinko näyttää pysähtyneen. Tämä on kesän, sadonkorjuun ja uusien alkujen juhlaa.

Ja lauantain kuunpimennys tuo voimakkaita puhdistumis- ja transformaatioenergioita.

Tämä on kiireinen viikko, joten valmistautukaa epätavallisiin ja toisinaan epämukaviin energioihin.


Isänpäivän myötä meitä muistutaan isäkokemuksestamme, mikä myös heijastuu kokemukseemme Jumalasta. Oliko isäsi ystävällinen, huomaavainen, osallistuva ja tukeva? Vai etäinen, poissaoleva, tunteellisesti ulottumattomissa tai väkivaltainen?

Isämme kautta yhdistymme omaan voimaamme ja jos isäkokemuksemme oli hallintaa ja kontrollointia, voimme peilata sitä pelkäämällä voimakkaana olemista. Riippumatta siitä, miten olet kokenut isäenergian, anna anteeksi, jotta voit luoda uusia tapoja yhdistyä omaan voimaasi ja ilmaista sitä.


Päivänseisaus on uusien alkujen voimallinen päivä, mikä muistuttaa meille, että aurinko tekee elämästä mahdollisen. Aurinko liittyy myös maskuliinienergioihin, joten meillä on toinen muistutus tasapainosta miehisyyden ja naiseuden sekä valon ja pimeyden välillä, mitkä luovat kolmannen ulottuvuuden. Kaikessa on polariteetti ja aivan samalla tavalla kuin auringonpaiste kannustaa kasvien kasvamaan, liika aurinko voi polttaa kaiken. Muistakaa tänään, että kaikki elämä vaatii tasapainoa ollakseen harmoniassa ja että valitsemme ne energiat, joita ilmaisemme elämässämme.




Sitten meillä on kuunpimennys 26.6., mikä nousee esiin, koska se on osa suurristiä, voimakasta astrologista kuviota, mikä pakottaa muutokseen.



Olemme tunteneet tämän kuvion koko kuukauden ja se on tehnyt meistä tietoisen maailmanlaajuisesti siitä, miten valta ja kontrolli toimivat ja mitä meidän täytyy tehdä muuttaaksemme vanhoja ja vanhanaikaisia prosesseja.




Pimennyksellä on viestejä meille.

Mitä elämässäsi tarvitsee muuttaa?

Miten voit viedä itsesi olemisen seuraavalle tasolle
ja mistä sinun on päästettävä irti
salliaksesi sen tapahtua?


Se, mistä et ole valmis päästämään irti, tönäistään tai työnnetään pois elämästäsi. Tarkkailkaa tämän pimennyksen vaikutuksia seuraavan puolen vuoden aikana, kun meidät kaikki siirretään ylösnousemuspolullemme.

Tämä on kiireinen viikko, mikä pakottaa meidät päästämään irti, antamaan anteeksi, järjestämään elämämme uusiksi ja saattamaan itsemme tasapainoon tarkoituksemme ja energiamme optimaalisen ilmaisun kanssa.


Tietoiset ja tiedostamattomat kristallit


Jotta ette ajattele, että kiusaan indigoja, niin tällä viikolla puhumme tietoisista ja tiedostamattomista kristalleista. Vaikka meillä on taipumusta ajatella kristalleja henkisempänä varhain valaistuneista sukupolvista, myös he voivat käyttäytyä hyvin valaistumattomasti, kun he eivät tiedosta energiaansa, kätkevät sen tai väärinkäyttävät sitä. Siinä missä indigot ovat usein äänekkäämpiä ja saavat huomiomme, kristallit voivat ilmaista energiaansa tuhoavilla tavoilla, jotka ovat odottamattomia ja yllättäviä.


Tietoisessa ilmaisussaan kristallienergia tuo valoa maailmaan, parantaa uhri- ja vainoamismalleja ja avaa portaaleja jumaluuteen.

Tämä on sen tarkoitus: herättää ihmiset sisäiseen jumaluuteen.

Niinpä kristallit ovat empaattisia, energeettisesi avoimia ja henkisesti tietoisia ja yhdistyneitä. Ollessaan maadoittuneena näihin piirteisiin ja tasapainossa, he ovat voimakkaita parantajia ja opettajia.


He voivat näyttää maailmalle tien parantumiseen ja olla myötätuntoisia johtaakseen toisia heidän sisäiseen valoonsa.

Tiedostamattomassa ilmaisussaan kristallienergia on hallitsematonta, maadoittumatonta ja tasapainotonta. He ilmentävät niitä uhri- ja vainoamisenergioita, joita he ovat tulleet parantamaan, ja heistä tulee marttyyreja. Silloin heidän empatialahjojaan voidaan hyväksikäyttää ja heistä tulee toisten tuskan kanavia. Tai heidän elämänsä haasteet saavat heidät pelkäämään, kätkemään lahjansa, olemaan luottamatta omaan voimaansa ja eristäytymään maailmasta. Tai heistä voi tulla voimallisia opettajia, jotka astuvat liian pitkälle egoon ja unohtavat henkisen tehtävänsä. Tiedostamattomasti käytettäessä kristallienergia voi olla manipuloivaa, pelokasta, kontrolloivaa ja vahingoittavaa heille itselleen ja muille.


Miten voimme välttää näiden energioiden tiedostamatonta ilmaisemista?

Ne joilla on kristallienergiaa, tietävät, että heillä on tehtävä ja heidän lempeä ja avoin luonteensa, mikä on usein heidän haasteidensa lähde, on myös heidän suurin vahvuutensa. Heidän avaimenaan on muistaa, että heidän voimansa lepää yhteyksissä ja että olemalla sallimatta empaattisten lahjojensa ylikuormittaa itseään he voivat paremmin selvitä ihmisistä ja energioista ympärillään.

Silloin kun he pysyvät maadoittuneena tasapuolisesti henkisiin ja fyysisiin juuriinsa, he oppivat tasapanoa ja erottamaan asioita empatiallaan, jotta he parantavat maailmaa tulematta sen marttyyriksi.