7.8.2010

ELOKUUN TEEMA: TANSSIA TULEN KANSSA

Kirjoittanut Simone Butler
31.7.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine




Kaupassa viime viikolla pörröpäinen pakkaaja ojensi minulle ruokatavarakassit hyvästellen mielenkiintoisesti. "Nauti olostasi/itsestäsi", hän sanoi.


Pohdin tätä lausetta koko iltapäivän. On yksi asia nauttia jostain kokemuksesta tai jostain ihmisestä, mutta nauttia olostaan/itsestään? Tämä vaatii itsensä rakastamista, minkä osalta useimmat meistä - minä mukaan luettuna - eivät ole täysin rentoja.


Yksi lempiopettajani, Regena Thomashauer, sanoo, että useimmilta ihmisiltä - erityisesti naisilta - puuttuu elintärkeää nautintoravinnetta samalla tavalla, kuin merimiehiltä kerran puuttui C-vitamiinia. Välttääksemme saamasta "sielun keripukkia", sanoo Mama Gena, meidän tehtävä nautinnosta tärkein asia joka päivä.



Nautinto on hallitseva teema auringon siirtyessä vuosittain tuliseen Leijonaan (22.7. - 22.8.). Nyt olemme kesän kypsimmässä vaiheessa - on aika nauttia elämästä ja antaa luovuutemme virrata valtoimenaan. Kuitenkaan ajankohtainen Pluton, Saturnuksen, Marsin, Uranuksen ja Jupiterin T-kardinaaliristi on tuskin kävelyä puistossa. Tämä muodostelma auttaa kiteyttämään päätöksiä, kun se yllyttää meitä kohtaamaan totuuden elämässämme. Meidän on tarkoitus käyttää Leijonan dynaaminen energia ja ryhtyä pitkään viivyteltyyn toimeen siinä, millä on todella merkitystä, ja saamaan lisää itsearvostusta tässä prosessissa.



Mars liittyi Saturnuksen seuraan Vaa'assa 31.7., juuri astuttuaan päivää ennen oppositioon Uranuksen kanssa. Sotaisan Marsin, omalaatuisen Uranuksen ja tiukan Saturnuksen yhdistelmä ravistelee ilmapiiriä ja vaatii vastuullisuutta. Tämä energia on rakentunut maailman näyttämöllä koko kuukauden. Monet tilanteet ovat tulleet päätepisteeseen - vuotaneet asiakirjat, jotka ovat paljastaneet totuuden Afganistanin sodasta, ja Meksikonlahden katastrofin vanavedessä Obaman hallinto on juuri ilmoittanut purkavansa kaksi rannikon öljy- ja kaasuvuokrasopimusta ja pysäyttävänsä poraukset Alaskassa.



Jännitteitä vielä suurempiin päätöksiin muodostuu kardinaaliristissä 6.8., kun Venus ja Kuu liittyvät tohinaan, mikä katalysoi "ei paluuta" -tunteen, kun huomaamme, että tiettyjä siltoja on palanut ja ainoa tie ulos on eteenpäin. Kuu Ravussa tuo etualalle turvallisuuskysymyksiä ja saa kaikki herkkänahkaisemmaksi kuin yleensä.

Yrittäkää olla ottamatta asioita henkilökohtaisesti ja olkaa ekstraystävällisiä itsellenne ja toisille.



Elokuun vallitsevat energiat vaativat meitä tulemaan tulitanssijoiksi. Jos olette koskaan katselleet tämän lumoavan taidon esitystä, tiedätte, että tulielementin hallitseminen merkitsee nautinnon löytämistä vaaran keskellä ja nousemista pelon yläpuolelle.



Uusikuu Leijonassa 9.8. on täydellistä aikaa yhdistyä tulen elämää antavaan elementtiin. Kuu ja aurinko Leijonassa valaisee sydäntämme sekä solar plexustamme tai sisäistä aurinkoamme. Intohimo kasvaa suuremmaksi, kun Pluto tekee neliötä Venukseen uudenkuun hetkellä, mikä käynnistää haluluontomme. Vaikka Pluto/Venus voi stimuloida kateutta tai ahneutta, se voi myös auttaa meitä löytämään sen, mitä todella haluamme, ja eliminoimaan menneisyyden.



Merkurius alkaa perääntyä Neitsyessä 19.8. ja palaa samalle elokuun alkupuolen alueelle, missä se lakkaa perääntymästä 11.9. Tämä antaa meille aikaa sopeutua ja arvioida päätöksiä ja muutoksia, jotka ovat nyt prosessissa. Neitsyessä perääntyvä Merkurius vaatii, että kiinnitämme erityisen tarkkaa huomiota yksityiskohtiin. Sitten 21.8. Saturnus Vaa'assa tekee viimeisen tarkan neliönsä Plutoon Kauriissa. Tämä voi tuoda valtataisteluja konservatiivisten voimien kanssa tai suhderistiriitoja, jotka vaativat oikeudenmukaisuutta kummaltakin puolelta. Merkuriuksen ollessaan lähes liikkumaton tänä aikana, meidän on oltava tarkkana, ettemme ole liian kriittisiä.



Kohdatessamme kaikki nämä haasteet tässä kuussa, oppiminen työskentelemään tulen kanssa on oleellista. Seuraava, Sariah Mikaelsin jakama sisäinen pyhä tuliseremonia voi polttaa pois menneisyyden roskaa ja auttaa meitä harmonisoitumaan Leijonan uudenkuun tulisen intohimon kanssa.



"Kuvittele solar plexukseen kuva sisäisestä auringostasi.
Tämän auringon keskellä on seremoniatuli, kuten
alkuperäiskansojen vanhimpien neuvottelutulet.
Lietso sisäänhengityksellä tulta ja kuvittele pudottavasi siihen kaikki
negatiiviset ajatusmuodot, tunteet, kuvat … viha, loukkaantuminen,
pelko, tuomitseminen jne. vapautettavaksi ja poltettavaksi.

 
Uloshengityksellä transformoi kaikki poltettu valoksi, joka säteilee ulos jokaisesta huokosesta, valaisten energiakenttäsi ja antaen maailmalle lisää valoa.
Jatka tätä hengitysmallia, kunnes ajatuksesi ja tunteesi ovat neutraloituneet.
Sitten tuo tietoisuutesi sydämeen ja tunne kiitollisuutta,
kun kolme viimeistä hengitystä säteilee valoasi."



Olkoon meillä kaikilla tulitanssijoiden taito ja armo, kun hyppäämme liekkeihin tässä kuussa. Ja muistakaamme nauttia olostamme/itsestämme, vaikka mikä olisi, kun poltamme esteet siihen, mitä haluamme!
-----------

Ei kommentteja: