30.6.2010

Hirmumyrskyvaroitus annettu - Alex voimistui hurrikaaniksi

IL Keskiviikko 30.6.2010



Texasia ja Meksikoa lähestyvä trooppinen
hirmumyrsky Alex
on voimistunut hurrikaaniksi


Myrskyn odotetaan saapuvan rannikolle vuorokauden sisällä ja tuovan mukanaan rankkasateita ja äkillisiä tulvia. Alueelle on jo annettu hurrikaanivaroitus.


Myrsky häiritsee myös öljyntorjuntaa Meksikonlahdella. Öljyn talteenotto vuotavalla BP-yhtiön lähteellä voi jatkua, mutta öljylauttojen polttaminen merellä, hajottajakemikaalien levittäminen sekä öljypuomien laskeminen on jouduttu keskeyttämään.

Myös rannikkoalueiden puhdistus öljystä on toistaiseksi lopetettu.



Paikallisten asukkaiden mukaan myrskytuulet ja korkeat aallot ovat alkaneet lisäksi puskea öljyistä liejua tulvavallien ylitse rantateille.

Meksikonlahden yli liikkuvan hurrikaani Alexin odotetaan iskevän Texasin ja Meksikon rannikoille tänä iltana paikallista aikaa. Alueelle on jo annettu hurrikaanivaroitus ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on julistanut Texasiin hätätilan.


Myrskyn odotetaan tuovan mukanaan rankkasateita ja äkillisiä tulvia.

Myrsky häiritsee myös öljyntorjuntaa Meksikonlahdella. Öljyn talteenotto vuotavalla BP-yhtiön lähteellä voi jatkua, mutta öljylauttojen polttaminen merellä, hajottajakemikaalien levittäminen sekä öljypuomien laskeminen on jouduttu keskeyttämään. Myös rannikkoalueiden puhdistus öljystä on toistaiseksi lopetettu.

Paikallisten asukkaiden mukaan myrskytuulet ja korkeat aallot ovat alkaneet lisäksi puskea öljyistä liejua tulvavallien ylitse rantateille.




Yhdysvaltojen hurrikaanikeskuksen tietoja Alexista


Mikä on HURRIKAANI


National Geographicin hurrikaanivideo

2012 NYT- UUSI AIKA - UUSI IHMINEN - konferenssi 4.-5.9.2010 Tampereella




Sain sähköpostiini tällaisen kutsun ja ajattelin laittaa sen tännekin..

Konferenssipaikka: Tampereen yhteiskoulun lukio, Hallituskatu 32, juhlasali 2. krs


"2012 NYT- konferenssi on huikea viikonloppu, jonka jälkeen käsityksesi maailmasta, elämästä ja ajasta on muuttunut!"


21.12. 2012 Maya-intiaanien Long Count -kalenteri päättyy. Tämä ei ole ennustus vaan tuhansia vuosia sitten laskettu lukuisten aikasyklien taitekohta. Katso maailmaa ympärilläsi ja huomaat
että olemme alatikiihtyvän muutoksen keskellä.

Ekologiset, taloudelliset ja humanitääriset haasteet pakottavat jokaisen meistä miettimään omaa vastuutamme
tulevaisuudesta. Ratkaisemmeko ongelmamme teknologisin keinoin
- vai vaaditaanko meiltä ennen kaikkea sisäistä uudistumista?

2021 NYT -konferenssissa paneudumme näihin aikamme suuriin haasteisiin. Asiantuntevat esitelmöitsijät kertovat, miten tämän suuren muutoksen ajan ilmiöt uudistavat käsitystä maailmasta, ajasta ja itsestämme. Haluamme karistaa Maya-kalenterin päättymiseen liittyvän maailmanlopun lietsomisen
ja painottaa sen sijaan omia mahdollisuuksiamme vaikuttaa uuden maailman luomiseen.

Päättymässä on pitkän sykli ihmisen evoluutiossa ja myös maya-kalentereissa,
mutta saman tien on alkamassa uusi sykli ja uudet mahdollisuudet.


Konferenssissa on mukana kotimaisia ja ulkomaisia luennoitsijoita:

Päivi Kaskimäki - Veli Martin Keitel - Riitta-Marja Gauffin - Marko
Palojärvi - Tuija Robbins - Pekka Tamminen.

Ulkomaiset vierailijat Geoff Stray ja Suzanna Viney Englannista (luennot tulkataan suomeksi)


Tapahtuman suojelijana ja läsnä
videoesityksen kautta:

Jose Argüellesin videoesitys konferenssissa on "exclusive"
- nimenomaan tätä Tampereenkonferenssia varten.





Luennoissa käsitellään mm. :
  • Maya-kalenteria ja -astrologiaa
  • egyptiläisiä ja muita muinaisia myyttejä
  • äänen ja värin vaikutusta terveyteen
  • Maan ekologosia muutoksia
  • universaaleja arkkityyppejä
  • ajan rakennetta
  • tietoisuuden muutoksen vaikutuksia


Lauantaina konferenssissa on upea Cosmomusiikki konsertti "Seitsemän aistia",
esiintymässä ovat:
Markojuhani Rautavaara - Henrik Perello - Martin Keitel


Tarkemmat tiedot konferenssin ohjelmasta, luennoitsijoista ym:


Lippujen hinnat:

Ennakkohinta etukäteen ostettuna (molemmat päivät) 55 e
Ennakkohinta 55e on voimassa 1.8. asti.

Lippujen hinnat paikan päällä ostettuna (muistathan ilmoittautua!):

la-su 65 e
la 35 e
su 30 e


Ennakkoilmoittautuminen on jo alkanut. Varaa paikkasi ajoissa - tilaa on rajoitetusti!
Huom! Ennakko-ilmoittautuminen konferenssiin on välttämätöntä,
myös siinä tapauksessa että ostat lippusi paikanpäältä.


Ilmoittautumiset:
045-134 9234

Jeshua 25.6.10: Kolme käsitettä

Jeshuaa kanavoinut Aluna Joy Yaxk'in
25.6.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine




Monien opetusteni joukosta, kolmella käsityksellä on enemmän merkitystä tänään kuin koskaan ennen. Ensimmäinen käsite on "Niin ylhäällä, kuin alhaalla".
Toinen on "Voitte tehdä sen, mitä minä olen tehnyt, ja suurempia asioita".
Ja kolmas ja tärkein käsite on "Taivasten valtakunta on sisällä".


Silloin kun jokainen ihminen tajuaa täysin nämä kolme käsitettä, poikkeuksetta, parannatte maailmanne ja ilmennätte taivaan maan päälle. Tämä on hyvin pyhää aikaa, mikä teillä nyt on. Sanon teille nyt, että uusi ja harmoninen maailma on jo luotuna hengessä. Tällä hetkellä maailmanne käy läpi muodonmuutosta. Se peilaa maailmanne "alhaalle" sitä, mikä on jo ilmentynyt "ylhäällä'" hengessä.


Siksi monet totuuden etsijät tulevat aina vain tyytymättömämmiksi vanhan maailmanne toimintamalliin. Turhautuminen kasvaa, koska alatte nyt tuntea uuden maailman energian ilmentyvän, samalla kun teillä on vielä jalka vanhassa maailmassa. Vanhat rakenteet näyttävät murenevan ympärillänne. Tunnette kiihkeää vapauden tarvetta … tarvetta vapauttaa itsenne fyysisesti, henkisesti jne. Teillä on ehkä suuri tarve olla liikkuva ja virtaava elämässänne. Valmistaudutte päästämään irti kaksinaisesta maailmasta, jotta voitte alkaa elää taivaassa maan päällä.


Kun opetin "Voitte tehdä sen, mitä minä olen tehnyt, ja suurempia asioita", tämä uusi maailma mitä ihmiskunta on luomassa, on osa näitä suurempia asioita. Minä ja monet muut ylösnousseet mestarit Suuresta valkoisesta veljes- ja sisarkunnasta näemme, että kykenette moniin taianomaisiin asioihin, joita ette ole vielä ilmentäneet.


Tämä tuo minut kolmanteen käsitteeseen "Taivasten valtakunta on sisällä". Se mitä jokaisella teillä on sisällänne, on yksinkertaisesti taivas. Tämä paratiisi jota pidätte sydänkeskuksessanne, on siemen, mikä alkaa ilmentyä maailmaan nyt. Huomaatte, että työskentelette tehdäksenne maailmastanne täydellisen, jotta se heijastaa sisällänne olevaa. Tämä on kokonaisvaltaista henkisyyttä ja täydellinen herääminen - ei vain ihmiskunnalle, vaan kaikelle elämälle ulottuvuudessanne.


Tämä on käsissänne oleva haaste. Maapallonne, aurinkokuntanne ja galaksinne taajuus on kypsä uuden Edenin puutarhan kylvämiselle. Tämä puutarha sisältää sen tiedon ja viisauden valon, joka teillä kaikilla on sisällänne. Teidän on tullut aika auttaa synnyttämään uusi maailma. Kamppailu valon ylläpitämiseksi on pian ohi. Tämä siirtymä on vaivaton, kuin sydämenlyöntinne, koska uudet taajuudet tukevat tätä aineellistumista.


Tätä uuden maailman aineellistumista ei voi pysäyttää. Mikään, mikä ei ole harmoniassa korkeamman totuuden valon kanssa, ei kasva tässä uudessa puutarhassa.

Uuden maailman valon liikevoima on liian suuri, jotta mikään voi estää sitä saapumasta.
Sen mikä on ylhäällä, on aika OLLA alhaalla.



Lähettäen rakkautta, rohkeutta ja ykseyttä valossa,

Jeshua



-----------

DONNER: SUORAAN SYDÄMESTÄ 23.6.10

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner
Uutiskirjeestä 23.6.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Rakas maajoukko,


Miten teillä kaikilla menee? Kyllästyttääkö teitä draamat mediassa ja toisten ihmisten elämässä? Näettekö, miten paljon energiaa ja kaaosta on ympärillänne ja kuitenkin kykenette pysymään maadoittuneena, keskuksessanne ja tasapainossa? Kykenettekö nousemaan draaman yläpuolelle ja olemaan se valo- ja voimapilari, mikä teidän oli määrä olla tänä aikana?


Tapamme reagoida muutoksiin on kriittinen tekijä, maajoukko. Muutokset kiihtyvät tästä eteenpäin ja meidän täytyy muistaa, että mestareina meillä ei tarvitse olla kaikkia vastauksia, mutta meidän täytyy tietää, että voimme löytää ne. Hyvin paljon siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, johtuu näkökulmastamme ja energiastamme. Yksi asiakkaani sai äskettäin uuden työpaikan koirakennelin hoitajana. Sinne on lyhyt matka (kadun yli hänen asuinpaikastaan). Hän rakastaa eläimiä (erityisesti kissoja) ja on tyytyväinen työskennellessään koiriksi kutsuttujen nelijalkaisten kanssa.


Hänen havaintonsa mukaan koirat (toisinaan 60) nappaavat ympärillään olevien energian. Jos ihminen "pyörii", koirista tulee tottelemattomia. Olen työskennellyt hänen kanssaan, jotta hän pysyy tasapainossa ja keskuksessaan. On tekniikoita, joita voi käyttää tässä. Olen ehdottanut tiettyjen eteeristen öljyjen käyttämistä, meditointia, visualisointia, energiatyötä ja "healingia". Hän tulee tässä paremmaksi, kun hän oivaltaa oman käyttäytymisensä merkityksen ja miten paljon se voi vaikuttaa koiriin, mutta myös ihmisiin, joiden kanssa hän työskentelee. Hän alkaa nähdä, miten paljon hän on opettaja ja parantaja joka päivä työssä.


Tämä on roolimme omassa ja planeetan transformaatiossa. Energia on kaikki. Ihmiset lukevat aina toistensa energiaa. He heijastavat meille takaisin omaa energiaamme. Lapset ja eläimet ovat meille hyviä peilejä.


Tällä hetkellä maapallo heijastaa omaa energiaamme takaisin meille. Kun ongelmat Meksikonlahden öljyvuodosta ja kaikkien elävien olentojen turvallisuuden sivuuttamisen dramaattiset seuraamukset viipyilevät, BP-öljy-yhtiö on myllerryksessä. Jää nähtäväksi, missä ja milloin se loppuu. Se mitä tapahtuu yhdelle meistä, vaikuttaa meihin kaikkiin ja meidän täytyy muistaa tämä aina. Kun valotyöntekijöinä teemme omaa sisästä työtämme ja parannustamme, teemme sen menneiden, nykyisten ja tulevien sukupolvien puolesta perheessämme ja myös toisten puolesta, joilla on samoja ongelmia. Työmme on eksponentiaalista ja henkilökohtainen tietoisuutemme vaikuttaa siihen. Siksi meidän on pysyttävä positiivisena planeetan kaaoksen keskellä. Silloin kun pysymme omassa keskuksessamme, olemme tarkkailija ja voimme nousta draaman yläpuolelle.


Se on ilmeistä, että asiat eivät ole niin kuin aina ennen. Jos odotamme niiden palaavan vanhaksi "normaaliksemme", tulemme pettymään. Vanha malli miten olemme eläneet kolmannessa ulottuvuudessa, muuttuu ja lakkaa olemasta. Aika nopeutuu, kunnes se saavuttaa pisteen, missä elämme vain ikuisessa nykyhetkessä.


Jos muistamme, että olemme muuttamassa toimintamallia ja siirtymässä korkeampaan tietoisuuteen, virtaamme tasaisesti edessämme olevien haasteiden läpi. Toinen asiakkaani on viidennen luokan opettaja. Hänellä on vielä 12 työvuotta ennen eläkeikää. Hän on perheensä pääasiallinen elättäjä. Hän on lopen uupunut eikä voi kuvitella toista tapaa, millä hän voisi luoda rahavirran itselleen. Hänen tapauksessaan vanha malli sanoo, että jos työskentelet tietyn vuosimäärän, saat eläkkeen ja muita etuja, ja se on ainoa vaihtoehtosi. Hän uskoo tämän ainoaksi vaihtoehdokseen, joten hänen on haastavaa ajatella muita tapoja luoda kassavirtaa. Hän elää rajallisessa tietoisuudessa, mikä on osa muuttuvaa 3D-mallia. Hänellä on myös ystävä, joka on työskennellyt 30 vuotta suuryrityksessä ajatellen saavansa eläkkeen. Hänen ystävänsä menetti työnsä ja eläkkeensä kaikkien noiden vuosien jälkeen, mitkä hän oli tehnyt työtä tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Mikä järkytys ja pettymys!


Mikä on ratkaisu? Monet ihmiset ovat viime vuosina menettäneet monin tavoin työpaikkansa ja eläkkeensä. Mitä he tekevät? Meidän on muistettava, että turvamme ei lepää tietyssä pankkitilissä, työpaikassa, henkilössä, tilanteessa, sijoituksessa jne. Turvamme tulee luottamuksestamme ja uskostamme korkeampaan voimaan, mikä huolehtii meistä, vaikka mikä olisi. Kaikkien näiden muutosten tapahtuessa jotkut ihmiset löytävät myös uusia ja luovia tapoja elää, toimia ja menestyä. He huomaavat olevansa vapaampia, onnellisempia ja terveempiä ja voivansa olla jumalaisessa virrassa.



Meidän kaikkien on erittäin tärkeää muistaa, että olemme
jumalaisessa virrassa ja että kaikki tarpeemme tyydytetään
tai tullaan tyydyttämään, jos luotamme.

Päätös luottaa ja olla pelkäämättä on
ratkaiseva tekijä näinä myllertävinä aikoina.

Ajatuksemme, tunteemme, rukouksemme ja energiamme vaikuttavat planeettaan ja toisiin.



Olemme siunattuja, kun meillä on yleiskuva siitä, mitä todella tapahtuu nyt maan päällä. Meillä on suuri kuva ja tiedämme, että vanhan olemistavan on muututtava, koska se ei palvele useimpia ihmisiä. Tiedämme, että Luojamme on ohjaksissa ja meidän täytyy pysyä keskittyneenä tähän tosiasiaan.


Tällä hetkellä kehomme parantaa myrkyllisiä tunteita ja kemikaaleja aivan kuin Maaäiti. Sisällämme ja ympärillämme tapahtuu puhdistumista. Muuttuvat säämallimme ovat vain yksi esimerkki maanmuutoksista. On monia muitakin esimerkkejä. Irtipäästäminen ja puhdistaminen ovat esimerkkejä siitä, miten voimme käsitellä näitä myrkkyjä.


Elämän kauneuden löytäminen on toinen tapa. Yhtenä päivänä sain viettää vähän aikaa seitsemänkuukautisen pojantyttäreni, Ellan, kanssa. Hän rakastaa perhosia kuten isoäitinsäkin, joten pidän perhospuseroita hänet nähdessäni. Kun olin häntä katsomassa uusi perhospusero päälläni, hän tarttui heti perhosiin pitäessäni häntä sylissä. Ilokseni hän käytti pikkusormiaan perhosen paljettiääriviivojen seuraamiseen. Hän ei ole vielä oppinut suukottamaan, mutta minun suukottaessani hän työntää kasvojaan omiani vasten ja laittaa pikkukäsivarren ympärilleni. Nämä erityishetket saavat sydämeni laulamaan.


Ei ole mitään, mikä vastaa rakastumista tai kasvavan ihmisen, eläimen, luonnon, kukan, puun tai perhosen katselemista. Rakkaus on paras ratkaisu kaikkiin ongelmiimme.



Muuten, meillä on ollut runsaasti aluksia taivaallamme viime viikkojen kuluessa. Kaikki ystäväni ovat panneet merkille niitä ja on melkoisesti valikoimaa. Kun kysyin, mitä he tekevät, minulle kerrottiin, että he mm. tarkkailevat ja puhdistavat ilmakehäämme, liikuttavat energioita, tarkistavat tietoisuuttamme, tutustuvat meihin. Meillä on ollut myös melkoisesti enkelipilviä. Ne tuovat meille iloa ja tietoa, että ystävämme ovat lähempänä kuin koskaan.



Viesti Miralta


Tervehdys, olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Tervehdimme teitä tänään lämpimin sydämin ja vahvistaen meidän läsnäolomme ja teidän selviytymisenne.


Työskentelemme kiireisemmin kuin koskaan maapallon ja Meksikonlahden öljyvuoden vielä kokemattoman, täyden vaikutuksen kanssa. Maa kärsii tästä katastrofista. Sen luonnonresursseja juoksutetaan. Tämä osoittaa joidenkin ihmisten laajamittaisen röyhkeyden. Miten huonoksi tilanteen on mentävä? Valvomme jatkuvasti tilannetta ja yhteisvaikutusta merenpinnan alla. On olemassa pahimman tilanteen mahdollisuus.


Muistakaa, ettemme voi pelastaa teitä, mutta voimme auttaa tiedostamis- ja tietoisuustason nostamisessa. Tätä tapahtuu tällä hetkellä. Ihmisiä herää tilanteeseen ja se jatkuu. Uusia energiamuotoja on teknisesti valmiina ja niitä voidaan alkaa ottaa käyttöön tulevaisuudessa. On kyse vilpittömyydestä ja tästä katastrofista vastuussa oleva yritys joutuu polvilleen.


Monet alueella asuvat ihmiset tietävät, ettei tilanne ole heille normaali. Monien elantoon on vaikutettu ja he ovat nähneet, miten kamala tällainen vuoto voi olla. Haluamme teidän tietävän, että Luoja on teidän kaikkien kanssa ja että näihin ongelmiin on ratkaisuja. Ne tapahtuvat vähitellen, kun ihmiset ovat avoimia uusille ideoille ja ratkaisuille.


Olemme kaikkien kanssa näinä siirtymäaikoina maan päällä. Saatte äärimmäisen rakkautemme ja keskittymisemme transformaatioprosessinne jokaisella askeleellanne.
Voi olla jotain hankaluuksia matkan varrella, kun jatkatte tarvittavien asioiden muuttamista elämässänne. Positiivinen asenne ja näkökulma vie teitä pitkälle kohti parantumista.


Maapallo rakastaa teitä kaikkia. Sillä on suuri sydän. Se vaatii teitä valotyöntekijöitä pääsemään tästä läpi omistautuneesti. Juuri nyt se ja Luoja luottavat teihin tavoilla, joita ette vielä tiedä. Ideoita, suunnitelmia, strategioita ja taktiikoita on käytössä, josta noustaan onnistuneesti korkeampiin ulottuvuuksiin. Ensin ne vanhat kolmannen ulottuvuuden olemistavat on siivottava, jotka ovat vaarallisia. Ilmeisistä syistä tämä öljyvuoto on erinomainen esimerkki siitä, miltä mullistus voi näyttää. Tulee myös muita esimerkkejä, kun kuljette ylösnousemusprosessin ylä- ja alamäkiä.


Joidenkin ihmisten sydän avautuu öljyvuodon vaikutuksista eläimiin. Toisilla on enemmän välittämistä ja myötätuntoa ystäviään, perhettään ja toisia kohtaan johtuen näiden elinolosuhteista, taloustilanteesta ja terveyshaasteista. On monia tapoja, joilla ihmisiä "kolhitaan" suurempaan tietoisuuteen muutoksesta. Sitä ei ole enää, mitä ihmiset ovat pitäneet ennen itsestään selvyytenä. Myös maa jalkojen alla voi olla epävakaa, kuten jotkut tietävät.


Maa antaa varoituksia ja ihmisten tehtävänä on kuunnella, kiinnittää huomiota ja reagoida. Näemme näitä varoituksia maailmanlaajuisesti. Ymmärrämme myös, että ihmiset ovat haluttomia muuttumaan ja monilla on ego, joka sopii yhteen tämän vuodon kanssa, suuri ja virtaava.


Muutosta on ilmassa, vedessä, maassa ja taivaalla. Muututte, pidätte siitä tai ette. Jossain kohtaa meille tulee jättitilaisuus tehdä itsemme tunnetuksi teille täysin ja tuosta eteenpäin meillä kaikilla koittaa uusi päivä. Nousemme ääneen sanomattomasta ja tuntemattomasta, astuaksemme synkronissa uudelle tulevaisuuden maapallolle. Olemme taas kerran yhtä kanssanne ja siitä olemme iloisia. Tiedämme, että tekin olette tyytyväisiä, sillä tulemme tekemään paljon asioita yhdessä.


Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.



Lopuksi


Myriadit olennot tukevat täysin maapallon ja sen elämän parantumista, muutoksia, puhdistumista ja transformaatiota. Transformoitumisemme on käsillä. Planeetat vaikuttavat meihin 26.6. kuunpimennyksellä ja suurristillä, mitkä vaikuttavat meihin voimakkaasti.


Koko luomakunnan silmät kohdistuvat meihin, maapalloon. Se mitä täällä tapahtuu, vaikuttaa koko luomakuntaan. Nämä ovat tärkeitä aikoja ja meillä on Luojamme täysi tuki. Meidän tehtävämme on tehdä valotyötämme auttaaksemme tässä prosessissa. Jumalaisista tehtävistämme paljastuu lisää, kun etenemme tässä prosessissa.


Meidän on edelleen autettava toisiamme,
pysyttävä tietoisena ja kuunneltava
sisäistä opastustamme näinä mielenkiintoisina aikoina.

Pysyminen positiivisena ja yksinkertaisten rakkauden
ilojen löytäminen opastaa meidät tästä läpi.



Siunausta, rakkautta ja valoa,


Valerie Donner
-----------

Fenn: Maapallopäiväkirja 28.6.10


Kirjoittanut Celia Fenn
Kesäkuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



28. päivä: Välitila … tai kiehumista (tietoisen) evoluution painekattilassa


Jos olette tällä hetkellä samanlaisessa tilassa kuin minä, lähetätte luultavasti henkistä SOS-merkkiä! Mitä tapahtui? Missä olen? Miksi olen tämän painekattilan vankina? Kyllä tosiaankin, paine on kovaa tällä hetkellä. Olemme välitilassa … kuunpimennyksen ja 11.7. tulevan täydellisen auringonpimennyksen välissä. Tässä muutoksen "välitilassa" on paine päällä.


Kuun- ja auringonpimennyksen synnyttämät muutokset antavat tilaisuuden vaihtaa valokoodeja ja "buutata" planeettatietokone, jotta ajantasaisempaa tietoa saadaan kosmisesta lähteestä ihmiskollektiiviin. Suurristi antaa intensiivisen polttopisteen ja timanttivalo voimistaa tätä polttopistettä. Juuri nyt on niin intensiivistä, ettemme voi paeta haastetta kehittyä ja kasvaa hyvin nopealla tahdilla.


Henki kertoo minulle, että olemme nyt astumassa vaiheeseen, missä kasvu ja evoluutio eivät ole enää vaihtoehto. Meidän on siirryttävä eteenpäin ja tehtävä valintoja ja meidät jotka olemme valotyöntekijöitä, työnnetään vertauskuvallisesti kalliolta, jotta nähdään, osaammeko lentää … vai emme! Intensiiviset valoaallot ja uudet valokoodit tulevat sakeina ja nopeasti.


Miltä meistä siis tuntuu. Itselläni on voimakasta päänsärkyä, kun käpylisäke käy ylikerroksilla (taas) ja kehoni on kosmisten aaltojen sähkömagneettienergioiden sekä kollektiivin voimakkaan vihan ja ahdistuksen kohteena. Aa kyllä, taas yksi päivä maaplaneetalla evoluution painekattilassa!


Henki kertoo minulle myös, että meidän/minun on muututtava. Nyt ei ole vaihtoehtoja - meiltä loppuu aika ja on tehtävä suuri hyppäys. Tämä pätee henkilökohtaisesti ja maailmanlaajuisesti. Ja juuri nyt näyttää olevan kaksi vaihtoehtoa: joko tunnistamme, mitä tapahtuu, keskitymme ja annamme tälle kaikkemme, koska tätä varten inkarnoiduimme ja tämä meidän on tehtävä, tai voimme jatkaa elämänasennetta, että kaikki on ok ja ihanaa ja kaikki muuttuu pian - se on aivan kulman takana … pian … - ja voimme sivuuttaa sen, mitä tapahtuu, keskittyä omaan pikkujuoneemme ja yrittää varmistaa, että saamme oman osamme vauraudesta ja onnellisuudesta.


Maailmanlaajuisesti tämä ei enää toimi. Tulee vaikeammaksi ja vaikeammaksi sivuuttaa räikeät todisteet siitä, että planeettamme käy läpi valtavaa kriisiä, kun se karistaa vanhaa ja syntyy uuteen. Ja on helppoa ja epäkypsää sanoa, että "jotkut kuolevat, koska he ovat valinneet niin". Kyllä, olen kuullut tämän uskomuksen ihmisiltä, jotka kutsuvat itseään henkisesti kypsäksi - että me jokainen valitsemme oman elämämme, joten jos elää Afrikassa tai Gazassa tai Meksikonlahdella ja elämä menee vessasta alas, niin kurja juttu, niin heidän on täytynyt valita oma osansa, kun taas me valitsimme saavamme onnellisen ja yltäkylläisen elämän, kiitos. Kyllä, eikö meidän ole aika lakata etsimästä tekosyitä karttaa vastuutamme koko planeetan energiatasapainosta?


Kyllä, koko planeetan! Ei vain sen palasen, jossa elätte, vaan koko hoidon. Yhden pienen palan ei ole mahdollista olla paratiisi, kun toiset palat ovat helvettiä. Kaikki on osa yhtä ja nyt meitä pyydetään heräämään ja katsomaan planeettaa tällä tavalla. Olemme kaikki osa maapalloa ja se mitä on tapahtunut Meksikonlahdella, on uskomattoman tyrmistyttävää ja vaikuttaa jollain tavalla jokaiseen ihmiseen planeetalla. En usko, että tämä on apokalypsi sinänsä, mutta minusta se on kyllä merkittävä herätys ja jonkinlainen käännekohta. Meidän on nähtävä, mitä me teemme, ja meidän on löydettävä toinen olemistapa.


Mikä se on? Minulla ei ole aavistustakaan - yhtään sen enempää kuin teillä tai Obamalla tai BP:llä tai kenelläkään tällä hetkellä. DNA:mme on aktivoitu ja se virtaa mahdollisuuksia, mutta mitään ei ole tähän mennessä ilmaantunut. Olemme edelleen kehittymässä … uusi on kehittymässä. Työ on tehty korkeammilla tasoilla, olemme visualisoineet, pitäneet seremonioita ja parantaneet. Nyt meidän on nähtävä, mitä tulee esiin aineellisella tasolla. Ja kyllä, meidän on luotettava ja luotettava ja luotettava ja rukoiltava ja tehtävä työtä ja keskityttävä … koska se on tässä!


Olen tehnyt aktiivista ylösnousemusta ja korkeamman ulottuvuuden työtä vuodesta 1995 saakka ja voin kertoa teille, että tämä on se hetki! En ole koskaan ollut näin varma, että nyt on se aika ja että olemme hyvin intensiivisen paineen alla tehdäksemme tämän muutoksen!


Olemme tehneet työtä itsemme kanssa vuosia. Nyt on aika saada se merkitsemään tiedostamista ja intohimoa sitä kohtaan, mitä tulimme tänne tekemään.


Olen omassa elämässäni viettänyt suurimman osan tästä vuodesta kauniissa uni- ja harhatilassa - kenties "ennakkokatsauksessa" siitä, millaista elämä voisi olla toisessa ajassa ja paikassa - ja sitten minut saatettiin rymähtäen takaisin siihen "todellisuuteen", että jos haluamme päästä siihen aikaan ja paikkaan, me kaikki, niin meidän on alettava tehdä erilaisia valintoja meidän kaikkien puolesta. Tämä leikkikenttä ei ole vain eliittiryhmälle, vaan kaikille jotka elävät maan päällä.


Ja tämä todella alkaa omasta elämästämme. Jotkut viimeisen kuukauden aikana tekemistäni valinnoista ovat olleet vaikeita eivätkä ne ole tuoneet minulle onnellisuutta. Mutta ne ovat olleet ainoita valintoja, jotka olen voinut tehdä rehellisenä itselleni. Henki oli samaa mieltä omien arviointieni kanssa ja kehotti minua pitäytymään siinä, minkä uskoin oikeaksi itselleni. Evoluutiota ei tapahdu tekemällä myönnytyksiä siinä, mitä on, ja olemalla, mitä luulee, että pitäisi olla tai mitä toisten mielestä pitäisi olla. Perimmäinen rehellisyys itseään kohtaan tekee mahdolliseksi, että näkee, mitä tarvitsee nähdä, ja ilmestyy uuteen todellisuuteen.



Tiedän, että on ollut yleinen uskomus, että kun olemme vaihtaneet viidenteen ulottuvuuteen, meistä kaikista tulee telepaattisia ja pystymme parantamaan ja meillä on muita psyykkisiä kykyjä. Kyllä, näin on, koska tällaiset kyvyt on jo ohjelmoituna ihmismalliin. Eivät ne ole mitään uutta! Ne ovat lahjoja ja taitoja, jotka kadotettiin ja jotka nyt tulevat taas esiin, ja meillä on kaikilla ollut onni palata taaksepäin noutamaan osiamme, joita meillä oli Lemuriassa, Egyptissä ja Atlantiksella, ja yhdistyä näihin elämiin. Mutta tämä ei ole mitään UUTTA!


Se mikä on uutta, on vielä paljastumassa tällä hetkellä … mitä se on? No, kenties se ihminen, joka tiedostaa yhteyden taivaan ja maan, hengen ja aineen välillä. Mutta se on täysin maadoittunut ihminen, joka tietää, että maapallosta huolehtiminen kaikilla tasoilla on syy täällä olemiseen, eikä yritä päästä takaisin henkeen mahdollisimman nopeasti, keinolla millä hyvänsä. Uusi ihminen tietää, että maan päällä eläminen merkitsee täydellistä ihmiskehon ja ihmisyyden hyväksymistä ja elämän pakenemisen lopettamista alkoholin, huumeiden, viihteen tai myös liiallisen meditoinnin avulla. Elämä on koettava ja elettävä kaikilla tasoilla ja sen on tunnuttava kehon jokaisessa hermossa ja jänteessä … ja ilon ja kiitollisuuden on seurattava kaikkia näitä tuntemuksia.


Jokainen kohtaamamme haaste on tilaisuus kasvaa, laajentaa itseämme ja tulla enemmäksi. Jokainen haaste on tilaisuus tutkia ja ilmaista rakkautta aina syvemmillä ja voimallisemmilla tasoilla. Mitä jos katsoisimme elämää jatkuvana evoluutioprosessina ja näkisimme itsemme pisteessä, missä meistä on tullut niin voimakkaita ja monitahoisia, että itse haasteet ovat monisyisempiä ja monimutkaisempia ja vaativat kollektiivisen keskittymisemme, aikomuksemme ja myötätuntomme jokaisen hitusen, jotta meidät nostetaan seuraavalle olemistasolle, mitä kaikki tavoittelemme.


Seuraavien kolmen vuoden aikana on avainhetkiä, jolloin voimme todella nostaa itsemme uusille tasoille, täysin uutta olemistapaa kohti. Nyt on yksi niistä. Tai jos epäonnistumme, niin luultavimmin vietämme seuraavan suuren 26000 vuoden jakson samalla tasolla, millä olemme nyt!


Seuraavien 10 päivän aikana kohtaatte siis luultavasti jollain tavalla tämän kasvuhaasteen. Se voi olla henkilökohtainen ja maailmalaajuinen eikä se ole helppo. Valinnat joita täytyy tehdä, ovat usein vaikeita, koska ne on tehtävä täysin rehellisesti ja näkökyky selkeänä. Näemme itsemme enemmän kuin koskaan planeettamme ja ympärillämme olevien ihmisten peilin kautta. Näemme valoa ja pimeyttä, tuskaa ja iloa ja syleilemme niitä kaikkia, koska ne ovat osa kasvuamme, laajentumistamme ja syntymistämme uuteen päivään, joka on paljastumassa!


Ja tiedämme, että olennot hengen enkeliulottuvuuksissa odottavat, katselevat ja taputtavat valinnoillemme ja kasvullemme. He ovat tehneet oman työnsä ja he jatkavat katselemista ja tukemista, mutta on todellakin meidän tehtävämme tehdä nyt niitä valintoja, jotka saavat asiat tapahtumaan!
-----------

Fenn: Maapallopäiväkirja 26.6.10


Kirjoittanut Celia Fenn
Kesäkuu 2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



26. päivä: Elämänintohimo … täysikuu, kuunpimennys ja suurristi


Kyllä, todellakin tämä on suuri koettelemus! Hyvin voimakas ajan hetki … täysikuu Rapu/Kauriissa kera osittaisen kuunpimennyksen. Pohjoisessa se osuu juuri kesäpäivänseisauksen jälkeen ja täällä etelässä on keskitalvi. Minulle kerrotaan, että valo on voimakasta ja selkeää pohjoisessa. On myönnettävä, että täällä etelässä tuntuu hyvin talviselta ja tunnen tarvetta hiljaiseen aikaan itsekseni ja lepoon ennen energioiden kohoamista, kun siirrymme kohti kevättä.


Tällä kertaa mieleeni tuleva aihe on intohimo. Elämänintohimo.


Olemme vaikeassa vaiheessa kollektiivisen kehityksemme kannalta. Kun astumme yhdistymisemme ja ykseytemme viidenteen ulottuvuuteen, käymme läpi valtavia muutoksia itsessämme ja kollektiivisesti sosiaalisessa vuorovaikutuksessamme.


Valotyöntekijöinä ja tietoisina olentona tiedostamme muutokset maan verkkojärjestelmissä, kun timanttivaloa tulee planeetalle ja virtaa pyhiä ruusuverkkoja pitkin, mikä tekee mahdolliseksi kosmisen yhteytemme korkeampiin valoulottuvuuksiin. Monet meistä ovat tietoisia tästä säteilevästä valosta kaikkialla ympärillämme ja siitä, miten se kohottaa meitä elämään vielä korkeammilla avoimuuden ja vilpittömyyden tasoilla sekä itsemme että toisten kanssa.


Otin tämän kuvan viime kuussa ystävästä, joka elää hyvin vilpittömästi, ja voitte nähdä selvästi sateenkaaritimantteja hänen aurassaan - kaunis näkyvä vahvistus näistä valoenergioista, joita tunnemme (kuva: www.starchildascension.org/earthlogjune2010.html).


Mutta meiltä ei pyydetä nyt ainoastaan suurempaa vilpittömyyttä, vaan myös intohimoa, tarkoitusta ja sitoutumista. Ajattelen tätä mielelläni uutena maskuliinienergiana. Olemme viettäneet monta vuotta yhdistyen jumalaiseen feminiinisyyteen ja opetellen elämään armollisesti, myötätuntoisesti ja virtaavasti. Nyt on aika löytää tasapaino ja oppia elämään intohimoisesti, sitoutuen ja keskittyen. Jumalainen maskuliinisuus on se osa meitä, joka on energiaa ja liikettä ja kyllä, kykyä tehdä asioita maailmassa sitoutumalla ja keskittämällä energia ja aikomus ja olemalla rohkea ja sitkeä näiden sitoumusten toteuttamisessa.


Luulen, että tämä haaste astua uusiin maskuliinienergioihin näytetään meille, kun mietimme Meksikonlahden öljykatastrofia. Siivoamisesta vastuussa olevilla henkilöillä ei selvästi ole aavistustakaan, mitä tehdä. Kukaan ei ota vastuuta millään selvällä ja sitoutuneella tavalla. Hallitus siirtää sen yhtiölle ja se siirtää sen paikallisille, joilla ei ole aavistustakaan, mitä tehdä … ja näin kaikki ovat hämmentyneitä ja apaattisia ja melkein kahden kuukauden jälkeen öljyä virtaa edelleen mereen. Ihmiset ovat vihaisia, turhautuneita ja epätoivoisia.


Ja tämä malli näyttää olevan hyvin paljon osa elämää tällä hetkellä. Oma lämmitysjärjestelmäni ei toiminut, kun palasin viime matkaltani. Soitin sen asentaneeseen yritykseen. Melkein kuukauden "katsomisen" jälkeen mitään ei ole tehty asian korjaamiseksi, koska kukaan ei näytä tietävän, mikä on vialla. Yrityksen johtaja kieltäytyy nyt vastaamasta puheluihini. Tietysti he myyvät edelleen näitä järjestelmiä, liiketoiminnan on jatkuttava ja rahaa on tehtävä, mutta kukaan ei tiedä, miten asiat korjataan niiden ollessa rikki.


Kyllä, elämme maailmassa, missä talouskasvu ja rahan tekeminen määräävät kaikesta. Olemme unohtaneet, miten ollaan intohimoisia elämästämme ja vastuussa siitä, mitä luomme. Onko meillä aikaa? Ryntäilemme niin kiireisenä yrittäen tehdä enemmän, enemmän ja enemmän, että meistä on tullut yhteiskunta, joka elää pinnalla eikä mene koskaan syvälle kokemukseen. Myöskään Meksikonlahden kriisi ei ole enää uutinen ja huomiomme keskittyy toisiin asioihin, jotta voimme mukavasti unohtaa, että valtameret saastuvat ja myrkyttyvät, ja jatkamme ryntäilemistä eläen elämämme talouspinnalla.


On aika herätä, astua askel taaksepäin ja sanoa "seis"... jo riittää, tämä on meidän planeettamme ja elämämme. ETSIKÄÄ RATKAISU! NYT! Älkää antako siirtää tätä tilannetta "takasivulle". On todella aika nousta seisomaan, olla rohkea ja vastuussa sekä intohimoinen elämää ja planeettaa kohtaan.


Monet ihmiset ovat, monet heräävät ja odottavat siirtymistä sen pinnallisen elämäntavan yläpuolelle, missä kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä tehdä, ja niinpä jatketaan rahan tekemistä.


Mutta kun katsotaan peiliin, niin eikö oma elämämmekin ole vähän sellaista. Miten usein todella olemme intohimoisia mistään? Oletko koskaan kysynyt itseltäsi, mistä olet intohimoinen päivittäisessä elämässäsi. Mihin olet sitoutunut?
Mikä antaa sinulla iloa ja luomisnautinnon ja tarkoituksen tuntua?
Oletko todella läsnä omassa elämässäsi tällä hetkellä?


Hyvin monet ihmiset kysyvät minulta, miten siihen päästään. Heillä ei ole aavistustakaan, mitä intohimo on ja miten ilmaista sitä. Tunnen, että tämä prosessi alkaa sisältämme, oppimisesta olemaan intohimoinen omasta elämästämme ja löytämään intohimoa ja tarkoitusta kaikesta, mitä teemme. Sen olemme luoneet, mitä elämässämme on nyt. Meidän on kunnioitettava sitä luomusta kiitollisena. Ja tämä merkitsee, että riippumatta siitä, miten yksinkertaista elämämme ehkä on, voimme silti luoda intohimoa ja kauneutta.


Se alkaa tietoisuudesta - sen tiedostamisesta, mitä tunnemme ja miten suhtaudumme ympäristöömme. Voitko tehdä mitään saadaksesi ympäristön kauniimmaksi, mukavammaksi ja kauniimmaksi … ja sitten se laajentuu planeettaan. Mitä voimme tehdä saadaksemme planeetasta kauniimman ja hyväksyttävämmän kaikille, jotka elävät sen pinnalla tällä hetkellä. Miten voimme ilmaista luovaa intohimoamme merkityksellisesti?


Miten voimme aktivoida jumalaisen maskuliinisuutemme olemaan rohkea ja vastuullinen sekä kunnioittamaan sitoumusta, minkä olemme tehneet inkarnoituessamme kehoomme ja tullessamme maan päälle. Sitoumusta kunnioittaa kehoamme ja elämäämme ja toimia maapallon evoluution ja jumalaisen suunnitelman toteutumisen puolesta. Tämän tietoinen olento tekee inkarnoituessaan ja jos olemme unohtaneet, voimme aina tehdä tuon sitoumuksen nyt.


Tämä on käännekohta ja heräämishetki, mitä planeettaamme ja ympäristöömme tulee. On aika elää intohimoisesti ja sitoutuen. Ja tänä voimallisena suurristin päivänä, joka laukaisee energiat monille tuleville kuukausille, on hyvä aika tehdä tuo sitoutuminen ja astua intohimoon.


Rakastan tätä kuvaa, joka jaettiin kanssani tänään. Eräs lapsi teki nämä enkelit ja rakastan punaista ja keltaista väriä, jotka vihjaavat, että nämä enkelit ovat intohimoisia ja täynnä tarkoitusta ja aurinkovoiman energiaa! Minulle ne ovat myötätunnon, tarkoituksen ja sitoutumisen enkeleitä, opastamassa meitä uuteen intohimo- ja tarkoitussopimukseen planeetan evoluutiossa ja uuden maapallon ilmentämisessä (kuva: www.starchildascension.org/earthlogjune2010.html).
-----------

Gorgo 24.6.10: KUUNPIMENNYKSESTÄ AURINGONPIMENNYKSEEN - SUURTA TYÖNTÖÄ

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo
24.6.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine



Päivänseisauksesta toipumista



En tiedä teistä, mutta muutamana päiväseisaukseen johtavana päivänä minä luulin, että saattaisin palaa spontaanisti. Niin paljon energiaa kulki kehoni läpi, että olin aivan varma menemisestäni oikosulkuun … ja jos minussa olisi ollut itsetuhokytkin, olisin ehdottomasti painanut sitä. Kesäkuun 19. - 21. päivä olin niin uupunut ja aidosti kurjassa jamassa, että huomasin uneksivani, millaista olisi olla kuollut.


Luulisin, että minun olisi pitänyt olla valmistautunut siihen, mutta naiivisti en ollut. Kyse ei ole siitä, etten tiedä, miten voimakkaita nämä portit ja portaalit ovat - minä vain unohdan. Joka. Ikinen. Kerta.
Mutta tämä aalto kaatoi minut virallisesti. Vääjäämättä aloin ajatella … ja valitettavasti EN sydämelläni. Kun olin täysin maassa, aloin miettiä, oliko indigo sisälläni tullut liian idealistiseksi??? Vielä pahempaa, lankesinko ansaan ja tavoittelin liikaa kuuta taivaalta?


Ja juuri kun aloin tulla vakaammaksi ja siirtää noita kuluneita ja väsyneitä "jumala anna tämän olla jo ohi" -ajatuksia turvalliseen paikkaan, PAM! Uusi energia-aalto (luulen, että tämä on voinut olla Ontarion maanjäristyksestä) hiipi kulman takaa ja kumautti minut taas pää edellä päin helvettiä.
Tämän lisäksi tuleva kuunpimennys roikkuu yllämme kuin hymyilevä irvikissa ja sykkii elämänmuutoksen mahdollisuutta, jonka tekee mieli repiä kaikki jäljellä olevat rajoitukset, joita kunnioitamme.



Vakavasti puhuttuna siis … miltä pohja oikein näyttää?


Teille joille raporttini ovat vieraita … todella yritän, mutten voi olla puhumatta tämän prosessin naurettavuudesta ja siitä, miksi suostuimme osallistumaan siihen. En yritä olla älytön, tämä prosessi vain kiskoo sen ulos minusta. Ja rehellisesti sanottuna, tästä esityksestä on tulossa vain niin väsynyt ja loppuun kulunut kuin minä olen, mutta nämä kokemukset ovat niin liioiteltuja ja säälimättömiä, että huomaan kohtaavani samat kaksi vaihtoehtoa joka kerta raportoidessani teille:


1) Voin päästää irti tämän prosessin mielettömyyteen turhautumisestani läpinäkyvyyden, huumorin ja idioottimaisuuden kautta tai …

 
2) Voin tehdä TEILLE, mitä näkymättömät tekevät MINULLE … kertoa, miten upea ja vallankumouksellinen tämä koko prosessi on … samalla kun heitätte tomaatteja nettisivuilleni.



Ja jos teette sen joka tapauksessa - no, ymmärrän sen TÄYSIN. (Salaa toivon, että minulla olisi joku, jota heittää tomaateilla.) Onneksi kuitenkin kuulen, että saattaa olla jotain asioita, joita kannattaa odottaa tämän viikon kuunpimennyksestä alkaen.


Näkymättömät olennot ovat viime aikoina jutelleet paljon fyysisestä astiastamme - varmaankin koska olemme kaikki etsineet poistumisnappulaa - ja luulisin näin olevan, koska maadottumisprosessi jota olemme työstäneet, on hyvin fyysinen. (Kolme alinta chakraa jotka puhdistuvat ja siksi puskevat kovimmin tällä hetkellä, ovat vastuussa henkisen itsemme tasapainottamista fyysiseen muotoon.)



Kuunpimennys


Viimeisin informaatio menee jotenkin näin … Osittainen kuunpimennys tapahtuu 26.6. ja minulle kerrotaan, että tämä pimennys on ihmisille suuri toivon ja parantumisen enne (eikä sekuntiakaan liian aikaisin). Ilmeisesti se edustaa rajakohtaa niille, jotka ovat saattaneet loppuun yhdistymisvaiheen sekä niille, jotka vasta aloittavat uuden ihmisen geeniaktivointia.


Sen myötä tulee hyvin todennäköisesti maailmanlaajuisia mullistuksia, mutta kuten aina, nämä ovat sysäys kestävän muutoksen aikaansaamiseen. Ne jotka ovat tietoisia ja yhteydessä näiden energioiden virtaamiseen tälle planeetalle, tuntevat tämän ehkä jo, mutta voimme odottaa levottomuusjaksoa tämän kuutapahtuman ympärillä - rauhattomuutta joka häviää kuun hiipuessa.



Suuri työntö


On ajankohtainen solaariaktivointi (olen melko varma, että tällä tarkoitetaan porttia päivänseisauksesta auringonpimennykseen 11.7.), mikä käynnistää biologisen puhdistumisen viimeistelyn tienraivaajaryhmällä, ja tämän jakson jälkeen jätämme ymmärrykseni mukaan virallisesti tämän matkavaiheen taaksemme.


"Viimeaikaiset solaariaallot ovat tuoneet ja tuovat mukanaan diagnostisia koodeja, joita vaaditaan ihmisten vapautumiseksi kuonasta. Nämä koodit vastaavat myös niiden siirtämisestä sielun ruumiillistamiseen, joilla on korkea valomäärä. Tämän seurauksena ne joilla on vielä suoritettavana DNA-yhdistymisen ja -aktivoimisen neljä vaihetta, aloittavat matkansa eheyteen, ja ne jotka ovat saattaneet loppuun DNA-yhdistymisen ja -aktivoimisen, singotaan ykseyden ulottuvuuksiin." --Plejadilaiset


Minulle kerrotaan, että toisin kuin mikään tähän mennessä kokemamme aktivointi, tämä on "suuri työntö" "tarkoitukselliseen vetäytymiseen fyysisen olemassaolon alemmista ulottuvuuksista." (Luulen, että ylipäällikkö eli Jumala on lopultakin päättänyt vetää eturintamasta taistelusta väsyneen prikaatin ja jalkaväen ensimmäisen divisioonan. Voi pojat, siihen ei mennytkään kauan …)


Tämän aktivoinnin tärkein tekijä on DNA:n 12. säikeeseen yhdistyminen (kuten sanottiin viime raportissa), ja ne fyysiset muutokset jotka lopulta tunnemme, ovat suoraa tulosta tästä.


Tämän ajankohtaisen solaariaktivoinnin ja DNA:mme yhdistämisviimeistelyn on määrä yhdessä ankkuroida meidät nollapisteeseen ja singota fyysiseen vakauteen.


"Hetkessä kaikki epäharmoniset energiat jotka ovat pitäneet teitä epämukavassa tilassa tai sairaana, poistetaan energiakentästänne ja tämä käynnistää syvän geeni- ja solumutaation."


Se mitä olemme tähän mennessä kokeneet, on ollut samanaikaista puhdistumista ja jatkuvaa fyysistä myrkynpoistoa fyysisen astiamme uudelleenkalibroimiseksi, sallimaan kehomme käsitellä tulevia valotaajuuksia … mutta tähtiolennot sanovat, että tämä aktivointiportaali vie meidät fyysisestä puhdistumisesta ja myrkynpoistosta täyteen harmoniaan sielumme kanssa, minkä he sanovat olevan sama asia kuin vakiintuminen ja fyysinen homeostaasi.


"Ne monet fyysisen sairauden vuodet, jotka olette kokeneet, johtuivat kaiken sen ympäristö-, geeni- ja tunnemyrkyn puhdistamisesta, minkä olette perineet ja hankkineet. Tämä puhdistuminen koetaan "pahoinvointina", mutta todellisuudessa se on polku hyvinvointiin. Tältä pahoinvointitasolta vapautuaksenne teidän on noustava fyysisen puhdistumisen ulottuvuuksien yläpuolelle. Juuri tätä olette tekemässä näiden voimakkaiden porttien kautta.


"Ajatelkaa niitä kokemuksia maallisissa ulottuvuuksissanne, joita pidätte ihmeparantumisina. Näitä parantumisia ei tapahdu, koska fyysinen keho on tasapainottunut, vaan koska energiakenttä on muuttunut. Tämä tasapainottuminen on tulosta energian harmonisesta virtaamisesta fyysisen muodon läpi, mitä eivät keskeytä sähkömagneettiset vääristymät tai implantit. Tällaiseen parantumiseen viittaamme kvanttisena eikä sen saavuttaminen vaadi lineaarista aikaa."


Paljon tästä itse asiassa raportoitiin meille energiapäivityksessä tämän vuoden tammikuussa:


"Silloin kun saavutte täysin viidennen ulottuvuuden taajuuksiin - eli kun olette täysin yhdistyneet sieluitseen fyysisen, mentaalisen ja tunnepuhdistumisen intensiivikierrosten jälkeen - fyysinen kehonne käy läpi radikaalin transformaation, korkeampien energioiden täyden ruumiillistamisen mahdollistamiseksi.

Sitä minkä monet teistä tunsivat sairautena tai vaivana, ei enää voi olla olemassa 5D-ihmismuodossa ylösnousseiden todellisuusmallien nopean värähtelyn vuoksi. Ne joilla on ollut pitkäaikaisia vaivoja tai häiriöitä johtuen energeettisen ja/tai tunne-epäharmonian ja myrkyn kerääntymisestä, vapautetaan alemman ulottuvuuden kärsimyksestä, kun keho "loksahtaa" tai asettuu oikeaan asentoonsa."



Kuusta aurinkoon


Kuunpimennyksen jälkeen alkaa selvä biologinen mutaatiojakso sekä tärkeiden valintojen tekemisaika.


"… nämä uudet kanavat ja hermoradat luodaan, aktivoidaan ja saatetaan käyttöön ensimmäistä kertaa uudessa ihmismallissanne …"


Kuulen, että tämä mutaatioprosessi merkitsee tasapainon ja vakauden tunteita, kun tehokkaasti vetäydymme niistä energioista, jotka aloittivat ja tukivat puhdistumisprosessiamme viime astrologisen jakson aikana.


"Kun nämä uudet kanavat toimivat täysin, uusi ihmismalli saa energiaravintoa ennen kokemattomilla tavoilla. Se saa dynaamisen ja ikuisen energialähteen, mikä ylläpitää sen biologian ja toiminnot täysin tasapainossa.

Ette ole koskaan tunteneet tällaista hyvinvointia ja sen mukana tulee uskomattomia kykyjä."


Ne joilla on valomäärä, joka vaaditaan fyysisen tasapainon ylläpitämiseen uusissa energioissa, alkavat panna merkille hienovaraista lisääntymistä mentaalisessa ja tunnevakaudessa ja syvää ankkuroitumista neutraalisuuteen tai ajattomuuteen. Tämä rohkaisee fyysiseen tasapainottumiseen ja niiden jäljellä olevien myrkkyjen irtipäästämiseen, jotka ovat olleet varastoituna ihmisen geenisuunnitelmaan vuosisatojen ajan.


Yhdistyminen tähän uuteen nollapistetietoisuuteen sallii myös syvemmän tason luovuuden ja pääsyn uusiin ideoihin, työkaluihin ja uuteen informaatioon, jotta voimme viimein nähdä monia ratkaisuja pitkäaikaisiin elämänhaasteisiimme - sekä yksilöinä että kollektiivina.


Kokemuksemme kuun- ja auringonpimennyksen välillä riippuvat geeniyhdistymisemme tasosta, mutta monille se on aikaa, jolloin vaihdetaan pysyvästi ulkoisten lähteiden riippuvuudesta täyteen itseriittoisuuteen ja aletaan luottaa sisäiseen itseen selviytymisessä, mutta myös kukoistamisessa uudessa ympäristössä.



Fyysisiä tapahtumia


Olemme ehdottomasti edelleen vanhan ja uuden välissä. Toisaalta voi jatkua menneisyyden yksityiskohtien viimeisteleminen (talousasiat, lakiasiat, uudelleensijoittuminen, bisneshankkeet, suhteet jne.) ja toisaalta uusi elämä tulee selvemmin näköpiiriin - vaikkakin pala kerrallaan - ja odottaa kärsivällisesti, että teemme täydellisen siirtymisen. On tavallaan kuin muuttanut uuteen kotiin, mutta purkaa vielä laatikoita eikä ole täysin asettunut uuteen elämäänsä, tavannut naapureitaan tai löytänyt, missä ruokakauppa on.


Välähdyksiä uusista tilaisuuksista voi ponnahtaa esiin uudessa maisemassa ja saattaa tuntua voimakasta painetta saada paljon asioita tehtyä (niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa). Emme kuitenkaan voi siirtyä täysin eteenpäin toisen jalan ollessa edelleen vanhassa maailmassa.


Tämä muuttuu pian ja meitä tuetaan lähtemään niille matkoille, joista olemme uneksineet vuosia, muttei ennen kuin integroituminen on valmis ja olemme täysin irti menneisyydestä.


Ja se sama pimennyskauden energia, joka järjestelee uudelleen ulkoista elämäämme sopimaan yhteen sisäisen olemuksemme kanssa, jotta meistä tulee itseriittoisia, tapahtuu myös biologisella tasolla. Kun irrotamme täysin jokaisen säikeen menneisyydestä, biologiamme muuttuu linjaan tulevaisuutemme kanssa. Meistä tulee itseriittoinen "energiakotelo", joka pystyy energisoitumaan omasta "ydinvoimalähteestämme".



Fyysisiä oireita


Oireluettelo on pitkä tällä kertaa, joten annan typistetyn version häiritsevimmissä oireista. Puhdistamme edelleen fyysisiä perustason chakroja, joten ilmenee paljon vaivaa "alapäässä" … virtsatievaivoja, jatkuvaa virtsaus- ja ulostustarvetta, suolistopainetta ja -kramppausta, turvotusta, alaselän kipua, arkuutta ja herkkyyttä sekä jalka- ja jalkateräkipua.


Myös paljon energiaa kulkee antennimme (selkäranka) kautta, mikä aiheuttaa ahdistusta, levottomuutta, irrallisuutta, selkäkipua, selkärangan arkuutta niskasta ja hartioista häntäluuhun saakka, flunssamaisia kolotuksia kaikkialla, yltäkyllin hikoilua ja vilutusta, kyvyttömyyttä lämmetä ja pysyä lämpimänä, yöhikoilua, sydämen tykytystä, päälaen surinaa, vetämistä ja värähtelyä, silmäsärkyä ja migreeniä (kolmas silmä), ruuansulatusvaivoja ja huonovointisuutta, sudennälkää ja sitten ruokahaluttomuutta, kurkkukipua ja korvasärkyä, syvää järjetöntä väsymystä, unettomuutta jne.


Päästään myös enemmän ulottuvuuksiin, joten voitte huomata paljon psyykkistä aktiivisuutta, näkyviä olentoja ja energioita, valoja, orbeja, aikajanavuotoja jne. Tämä on lisääntynyt toukokuusta saakka ja se on vakaa merkki värähtelytason lisääntymisestä.


Voisin jatkaa loputtomiin tätä luetteloa, mutta pääasiana on, että karistamme pois paljon vanhaa energiaa jokaiselta olemuksemme tasolta ja tämä vaatii, kuten aina, sopeutumisjaksoa, mikä on yhtä kuin vaivoja.


Plejadilaiset sanovat, että juuri nyt on erittäin tärkeää olla pitämättä tätä energiaa jumissa tai kahlittuna kehoon … näin tapahtuu, jos huolehdimme tai jäämme kiinni prosessiin. Epämukavuuden helpottamiseksi he kehottavat visualisoimaan, että energia virtaa lävitsenne maahan jatkuvasti, kun lataatte massiivisia energiavirtauksia. Ja jos tilanteesta tulee todella kestämätön, kehon liikuttaminen auttaa, jotta energia voi liikkua ulos ja tuoda helpotusta.


Tärkeintä on muistaa, että myrkynpoisto on kovaa työtä ja enimmäkseen mentaalista, joten yrittäkää pysyä kaukana pelosta aina parantumiskriisin yllättäessä, koska tämä sallii energian kulkea läpi paljon nopeammin. Nämä kammottavat päivät menevät aina ohi ja nyt ne menevät ohi hyvin nopeasti, joten varmistakaa pysyminen omassa keskuksessanne … Sen sijaan että pelkäätte näitä vääjäämättömiä muutoksia, yrittäkää odottaa niitä innolla :)

(HUOM: Tämä saattoi taata tomaattien heittelyn ;))


Hyviä pimennyksiä!


Lauren


-----------

Metatron 25.6.10: Suurristin epätavalliset pimennykset

Arkkienkeli Metatronia kanavoinut James Tyberonn
Uutiskirjeestä 25.6.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine




Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Metatron, valonherra. Tervehdin teitä kaikkia ehdottomassa rakkaudessa - rakkaudessa, jota todella tarvitsette seuraavien muutaman kuukauden kuluessa!


Olette astumassa yhteen voimakkaimmista ja intensiivisimmistä energiatulikokeista, mitä on planeetallanne koettu moniin tuhansiin vuosiin, ja suhteellinen "lämpötila" nousee kohta dramaattisesti. Kyse on timanttikolmikosta ja tarkoituksesta sen kannustavan "OM-aallon" taustalla, jolla Kosminen valoneuvosto on armoittanut teitä.


Seuraavien viiden viikon (26.6. - 4.8.) aikana on kolme hyvin merkittävää astrologista tapahtumaa. Nämä ovat:


* täysikuu ja kuunpimennys 26.6.
* auringonpimennys 11.7.
* heinäkuun viiden planeetan asetelma, suurristi



Heinäkuun 26. päivän kuunpimennys on epätavallisen voimakas ja se asettaa näyttämön. Tämä täysikuun pimennys on kaksiteräinen miekka ja se voi olla sysäys suureen positiiviseen muutokseen, jos se ymmärretään oikein ja toimitaan sen mukaisesti. Tai sen intensiivisyys voi rikkoa aurakenttänne ja saattaa teidät syöksykierteeseen. Se riippuu teistä sen mukaisesti, reagoitteko kärsimättömästi ja tunteellisesti vai käytättekö viisaasti tämän resonanssin luovuuteen ja sisäiseen puhdistumiseen.

Kuten kaikki tulikokeet, se käyttää kovaa kuumuutta puhdistamiseen.


Kerromme teille, että äskettäinen päivänseisaus ja lähestyvän suurristin timanttikolmikko ovat voimakkaimpia energioita, mitä on tunnettu planeetalla vuosituhansiin, ja monet oppineet astrologinne ovat tunnistaneet tämän … ja näin pitää tehdä myös viisaiden muiden ihmisten. Tosiaankin tämä viiden planeetan asetelma ja niitä yhdistävät kulmat edustavat äärimmäisen harvinaista ja ainutlaatuista taajuutta, mikä voi tarjota ylevämielisen muutosmallin - kuitenkin resonanssissa, mikä voi olla myös hyvin kaoottinen.


Tänä aikana on hyvä miettiä huolellisesti toimianne. Olkaa tarkkana käyttäytymisessänne ja ponnistelkaa lisää aurakenttänne eheyden ylläpitämiseksi. Ajatelkaa, ennen kuin puhutte, älkääkä salliko arvaamattomien tunteiden - vihan, kateuden, masennuksen, syyllisyyden tai epäilyksen - tunkeutua energiaanne. Tässä tulikokeessa on helppoa olla hallitsematta sekä kommunikointia että tunteita ja tämän seuraukset voisivat olla hyvin vahingollisia suhteille ja mielentilalle.


Parasta käyttää tämä pureva energia kääntymiseksi sisäänpäin ja tarkastella piilotettuja tapoja ja esteitä, joita väijyy sisällä. Ei ole parempaa aikaa näiden vapauttamiseen. Ja rakkaat ystävät, melkein kaikilla teistä on vielä puhdistettavaa jäljellä. Useimmiten kaksinaisuudessa ne jotka eivät tunnista viivytteleviä, negatiivisten piirteiden jäämiä, tarvitsevat eniten tätä etsintää - myös henkisellä polulla olevat. Erityisesti henkinen ego voidaan puhdistaa tässä tulikokeessa, jos tutkitaan tarkasti.


Nimittäin useimmat teistä etsijöistä ovat käsitelleet ne esteet, jotka nähtiin helpoiten. Se mitä nyt on jäljellä, ovat jäämiä, jotka egonne on hiljaa lakaissut maton alle ja piilottanut laatikossa syvälle pimeyteen.


Mutta älkää lannistuko ja tunteko, että tuomitsemme teidät, sillä te kaikki ylösnousette - ennemmin tai myöhemmin. Mutta tässä tulikokeessa on suuri mahdollisuus löytää, mitä on piilossa, ja tehdä tarvittava siivous. Se mikä on varjossa, paljastuu tänä aikana, ja se mitä ei ole voinut helposti nähdä muilla käynneillä ja nykyelämän muissa vaiheissa, tulee näkyville, jos todella halutaan etsiä ja toimia uutterasti. Ja mestarit, vaikka tällainen tutkiminen vaatii rohkeutta ja nöyryyttä, palkkiot ovat suuret. Sillä pimennykset ja suurristi tosiaankin antaa teille tilaisuuden kulkea tärkeän oven läpi aidon itsenne korkeampaan ja turmeltumattomampaan versioon.


Niinpä yllytämme teitä etsimään piilotettuja esteitä ja kohtaamaan ja vapauttamaan ne kuunpimennyksessä. Lisäksi suosittelemme empaattisesti teille, että meditoitte voimakkaasti auringonpimennyksessä ominaisuuksia, joita haluatte saavuttaa, sillä kyky luovuuteen lisääntyy auringonpimennyksessä. Se on täydellistä aikaa ratkaisujen tekemiseen ja yllättävään taiteelliseen ilmaisuun tai halujen ilmentämiseen.


Käyttäkää pimennysten välinen aika sen päättämiseen, kuka todella olette, mitä olette täällä tekemässä ja mitä teette tämän käyntikerran jäljellä olevina vuosina. Nimittäin mestarit, sen jakson energia mihin olette astumassa, tarjoaa teille kykyä astua syvälliseen olemisen tilaan - tilaan mielen tuolla puolen, energiaan ajattelun tuolla puolen. Monille teistä oleminen on tila, mihin ette ole oikeastaan saaneet yhteyttä - sellainen on kontrolli, jonka olette antaneet sisäiselle kertojalle. Todellisuudessa tämä timanttikolmikko tarjoaa niille, jotka voivat hiljentää mielen, tilaisuuden päästä helpommin hiljaisen viisauden, "mielettömän" olemisen juhlavaan värähtelyyn, ja mestarit, tämä on todella tila, mikä on paljon korkeampaa taajuutta kuin tiedostaminen.


Onko tämä hämmentävää? Kerromme teille, että on jumaluutenne identiteetti, mikä on mielen yläpuolella, ja se on sielunne osa ja paljon lähempänä aitoa olemustanne. Mieli on todellakin vain olemuksenne kumppani suhteessa kolmanteen ulottuvuuteen ja kehotamme teitä tutkimaan tätä puolta syvemmin seuraavien neljän, viiden viikon aikana, sillä monia ovia avautuu. Kykenette "asettamaan" olemisenne korkeammalle yhteystasolle tänä aikana, ja vaikka tämä voi olla teille yllätys, mielenne kutsuu tätä tilaisuutta kaikkine luovine puolineen, sillä se tietää yläpuolellaan olevan tason, joka vaaditaan kehittymiseenne korkeampaan ulottuvuuteen.


Timanttikolmikko - suurristi ja pimennykset - ovat tie 10-10-10-ajankohtaan vuonna 2010. Käyttäkää tämä aika hyvin ja teette kvanttihypyn.


Kuten olemme sanoneet, se mitä on edessänne, on teille vaikeasti hallittavaa energiaa, mutta se voidaan kokea ja suuret saavutukset ovat mahdollisia. Kosminen valoneuvosto on lähettänyt viime päivinä energia-aaltoa, mikä on nimetty OM-aalloksi. Yhdistykää tähän energiaan ja se palvelee teitä hyvin, kun suunnistatte seuraavien viiden viikon ajan.


Rakkaat ystävät, pitäkää aina mielessä, että tämä energia on äärimmäisen intensiivistä ja se kykenee hyvin heittämään teidät pois keskuksestanne, jos ette ole varuillanne. Tämä on timanttikolmikko ja se voi palvella teitä hyvin ja antaa kvanttihypyn, jos käytätte tätä energiaa tietoisesti ja säilytätte auraeheytenne.


Olkaa rauhallinen, olkaa kärsivällinen, olkaa luova, olkaa viisas ja hoivatkaa itseänne ja toisianne.


Olen Metatron ja kerron teille nämä totuudet.


Ja niin se on …
-----------

25.6.2010

YHDEKSÄN OIVALLUKSEN TIE



Englanninkielinen alkuperäisteos: James Redfield , The Celestine Prophecy



"Älkää etsikö mielestä vaan sielusta, sillä tulossa oleva elämä on jo täällä
avatakseen maailmamme.
Katsokaa vain tarkasti, antakaa silmienne nähdä."

"Oivallukset on koettava itse, käsikirjoituksen täytyy toteutua
omassa elämässänne ja maailma nähdä
sellaisena kuin se oikeasti on."



1. Huomaamme elävämme maailmassa, joka on täynnä tarkoituksellisia yhteensattumia ja kohtaamisia.

 
2. Kun yhä useampi huomaa tarkoituksellisuuden, maailmankuvamme uudistuu täysin.

 
3. Maailmankaikkeutemme osoittautuu pyhäksi ja energian täyttämäksi. Kaikki ympärillämme on jumalallista energiaa, jonka alamme vähitellen nähdä ja käsittää.

 
4. Silloin ymmärrämme, että ihminen, joka on aina tuntenut olonsa epävarmaksi joutuessaan olemaan erossa tästä pyhästä energialähteestä, on yrittänyt saada itselleen energiaa hallitsemalla muita ja aiheuttanut näin kaikki ihmisten väliset konfliktit.

 
5. Ja ainoa ratkaisu tilanteeseen on luoda yhteys jumalaiseen energiaan, rakkauteen, joka laajentaa kykyämme havaita kauneutta ympärillämme ja opettaa meidät tiedostamaan korkeamman henkisen minämme.

 
6. Tämä tietoisuus päästää meidät tarpeestamme hallita muita ja näyttää meille tehtävämme, joka osaltaan vie ihmiskuntaa uudelle tietoisuuden tasolle.

 
7. Tehtävämme etsintä voi vapauttaa sisäisen intuitiomme, joka johtaa meitä, ja jos käsitämme saamamme merkit aina myönteisesti, saa liikkeelle tehtävämme paljastavan yhteensattumien vuon.

 
8. Kun kyllin moni meistä liittyy tähän kehityksen vuohon, antaen energiaansa muiden korkeamman minän käyttöön, saamme aikaan uuden yhteiskunnan, jossa energiatasomme ja havaintokykymme kehittyvät korkeammalle.

 
9. Tällä tavoin olemme osa evoluution kulkua, aina alkuräjähdyksestä kehityksen huipulle. Meihin kerääntyy sukupolvien saatossa niin paljon energiaa, että astumme lopulta taivaaseen, joka on meidän silmiemme edessä.

- James Redfield-


Kirjan pohjalta on ilmestynyt myös samanniminen elokuva vuonna 2006




TEN RULES FOR BEING HUMAN

FIVE STEPS TO ABUNDANCE



By Jo Dunning


There are five simple steps which will allow us to receive the abundance and prosperity we would like. They are natural steps of giving and receiving which we can use each day to create the circular flow of joyful prosperity and abundance in our lives. Soon these steps become our way of life and an easy expression of our joy and prosperity.


TO STEP INTO
THE FLOW OF ABUNDANCE
FOR YOUR LIFE:


1. Give what you want to receive

The flow of Abundance is already all around you.
To step into this flow is easy. Give to someone else the very thing you would like to receive.
And give it freely without expectations of receiving, as if you already had more than enough.

If you want more kindness in your life, be kind to someone, if you want more happiness in your life, make someone else happy, if you want more money in your life, share a little of what you have. Give it away easily, like you already had all that you need and there is plenty more from where that came from.


2. Trust and know

The next step is to trust and know you have just stepped into the flow of abundance and are now aligned with what you want. Know there is more than enough to go around and it is easy to have all you want.


3. Take Action

Participation is an important part of Abundance.
While you are knowing you are now aligned with the flow of the abundance you want, it is also important to participate and help make things happen.

Follow your inner knowing and your intuition and do your part to help create the abundance you would like to have.
Continue to participate until you are receiving what you want.


4. Be Grateful

Gratitude is a vital step in the flow of abundance.

It is a powerful magnet which keeps us in the flow and aligned with receiving all the wonderful things we desire. Fill yourself with gratitude all the time, even about the small and seemingly simple things in your life. There is always something to be grateful about.

When you notice a little of what you want flowing to you, take a moment and be grateful for what you have received, regardless of how big or small it may be. Be grateful and say thank you.


5. Pass it on

When you receive a little abundance take a moment and pass some of it on and assist someone else in feeling a little more abundant. When you pass on some of what you receive, do it easily as if you already have more than you need, expecting nothing in return.

When you pass it on in this way you are now starting the process all over again and have once again taken the first step to "give what you want to receive."
In this way the flow of abundance continues and becomes more and more each time.






MAAPALLON ENERGIAKOHOTUS JUHANNUSPÄIVÄNÄ 26.6.2010



Uudet isot energiakohotukset ovat nyt maapallollamme parhaillaan tapahtumassa, niiden huippukohtina ovat täydenkuun ajat, jo mennyt 27.5. ja juhannus 26.6.
Juhannuksen aika on suurimman valon aikaa meillä Suomessa ja siksi se on erityisen otollinen ajankohta kutsua ja luoda uutta elämäänsä.


Kuten useimmat meistä tietävät, olemme läpikäymässä nyt ihmiskunnan isointa energiamuutosta. Tämä on ravistellut viimevuosina ihmisten kohtaamattomia asioita taas esille, jotta ne tulisi avattua ja kohdattua (raskas energia muuntautuu takaisin kevyeksi). Samalla maan päälle on tullut jaksoittain uutta kevyempää energiaa, joka on mahdollistanut uusien upeiden energiakokemuksien kokemisen.


Sen myötä rakkauden, ilon ja onnellisuuden kokemisen hetket ovat laajentuneet, syventyneet ja voimistuneet. Kyky aistia ja nähdä energioita, lukea ajatuksia, viestittää ajatuksien kautta jne. ovat auenneet jokaiselle yksilölliseen tahtiin ym.


Paljon puhuttu vuoden 2012 muutos on jo koko ajan menossa maapallolla ja meissä.

Suuri osa uusista energiatasoista ovat jo asettuneet maapallon energiakenttään tai sanoisinko maapallo niiden energiakenttään ja värähtelytaajuuteen.

Koska energiataajuus jossa nyt elämme, on paljon korkeampaa kuin mihin olemme tottuneet, tämä vaikuttaa meihin monin tavoin.

Olemme juuri nyt samanaikaisesti kiinnittyneinä uuteen ja vanhaan energiataajuuteen. Eli olemme tällä hetkellä ‘välitilassa’.

Siksi kehon ja mielen olotilat seilaavat näiden kahden energiataajuuden väliä, kunnes alamme pysyä kiinteämmin uudessa energiataajuudessa.


Jo 15.5. lähtien maan energiakentässä on taas kulkenut hyvin korkea uusi energiataajuus, joka asettuu juhannuksen jälkeen pysyvästi maan energiataajuuteen. Olet ehkä saattanut aistia tämän uuden kevyen energiataajuuden. Siihen voi kytkeytyä aistimalla sen energia tai ajattelemalla että kytkeytyy ympärillä olevaan uuteen energiavärähtelytaajuuteen.

Se on täynnä onnellisuutta. Siinä ollessasi tunnet onnellisuutta, voit nähdä visioita tavalla, jota kutsun uuden ajan näkemiseksi. Sen energia on samalla elävä luomisen tila ja kun olet siellä, voit samalla visioida tulevaisuuttasi ja siten luot sitä! Ja tämä kaikki on vasta alkua. Olen ollut todella innoissani ja onnellinen tämän eneriataajuuden tulemisesta ja se on tuntunut aivan käsittämättömän ihanalta, onnelliselta ja kotoiselta.




27.5. oli edellinen uusi energiataajuus ja uusi portaalien avautuminen, iso maapallon energiakohotus ja huominen 26.6. on seuraava sellainen täydenkuun ajankohta, jolloin on täydenkuun kautta avoinna energiaportaali, johon menemällä saa kiinnitettyä itseään enemmän uuteen energiataajuuteen ja oleminen välitilassa helpottuu ja uuteen taajuuteen pysyvästi siirtyminen nopeutuu. Silloin alkaa olla enemmän ja enemmän uudessa rakkauden, valon ja vapauden energiassa.



Täysikuun merkitys


Jokaisen täydenkuun aikaan täysikuu heijastaa avointa energiaportaalia jonka kautta voi mennä aistimaan maan päälle vasta kiinnittymässä olevia energitaajuuksia, etuajassa.

Täysikuu heijastaa tätä uutta, vielä tulossa olevaa energiataajuutta luontoon, alkaen siten kohottamaan ensin luonnon värähtelytaajuutta josta se siirtyy 6kk - vuoden sisällä meihin ihmisiin.

Jokaisen täysikuun aikaan on avoimena uusi energiaportaali, sisältäen uutta, aina juuri siihen ajankohtaan tarpeellista energiaa.

Suosittelen, että tästä eteenpäin katsot täysikuuta myös sydämelläsi ja menet ajatuksissasi sen eteen aistimaan siinä avoinna olevaa energiaportaalin energiaa. Sydämesi kautta voit vetää uutta energiaa kehoosi ja kaikille energiatasoillesi. Kuun heijastuksilla on muutenkin paljon enemmän merkitystä kuin mitä nykyisin tiedostetaan. Se heijastaa maapallolle aina henkistä kehittymistämme eteenpäin vievää energiaa.



Valo-olemuksesi


Se on sinun korkein olemisen muotosi ennenkuin siirryt takaisin elämän alkulähteelle. Se on aina ollut samanlainen, meillä ei vain aikaisemmin ole ollut mahdollisuutta kiinnittyä siihen suoraan taikka kuulla suoraan mieleemme sen välittämää ohjausta meille.

Tätä on aika vaikeaa selittää sanoin, koska se on niin laaja olemisen muoto, ulottuvuudessa, jossa ei sanoja käytetä.

Me olemme olleet kymmeniä tuhansia vuosia irti omasta valostamme, omasta syvimmästä olemisemme muodosta. Olemme ollleet aika hukassa, kokeneet yksinäisyyttä jne.

Ja olemme odottaneet että kaikki tieto ja energiakin tulee meille jostain, ei meistä itsestämme käsin. (enkelit kertovat, henkioppaat ohjaavat jne.). Tämä kaikki on ollut tarpeellista silloin, koska emme itse ylettyneet omaan korkeampaan tietoisuuden muotoomme.

Nyt me yletymme. Kiinnittymällä takaisin siihen, kiinnitymme samalla takaisin omaan voimaamme ja alamme ilmentää sitä mitä todella olemme; olemme valo, rakkaus ja vapaus.

Valo-olemus sisältää kaikki olemisesi tasot, sitä kautta sinä olet mm. tälläkin hetkellä myös jossain enkelinä, olet ja elät juuri nyt myös toisissa todellisuuksissa jne. Tämä on siis hyvin laaja olemuksesi taso.

Valo-olemus kerää kaikesta kokemastaan tiedot ja kaikki nämä tiedot ja niihin sisältyvät energiat ovat sinun käytössäsi jos vain avaat yhteytesi valo-olemukseesi. Tämän jälkeen alat mielessäsi puhella valo-olemuksellesi ja se ohjaa sinulle (siis sinun korkein olemisen tasosi) suoraan sitä tietoa mitä ilmoitat, että tarvitset!




Valo-olemus tekee elämisestä helppoa, korkeaenergiataajuista ja kehittää sinun muistamistasi kaikista niistä taidoista ja asioista joita se on tallentanut.

Kaikki tämä on tulevaa arkeamme.


Lähde: http://www.harmoniahuone.com/