Lähde: Taloussanomat / Jan Hurri
12.6.2011
Euromaiden hätäluotot eivät ratkaise velkakriisiä, vaan ne ainoastaan viivyttävät totuuden hetkeä. Sen sijaan kriisitoimet vievät euroaluetta kohti liittovaltiota.
Meneillään on suuren luokan muutos – josta Suomessa ei juuri keskustella. Näin täräyttää VM:n entinen huippuvirkamies Peter Nyberg Taloussanomien haastattelussa.
Suomi on velkakriisin kuluessa sitoutunut muiden euromaiden tavoin erittäin mittaviin euromaiden välisiin laina- ja takausvastuisiin, ja lisää velvoitteita voi olla tiedossa nopeimmillaan jo ennen juhannusta.
Kreikka voi tarvita jo luvattujen 110 miljardin euron hätäluottojen lisäksi uutta hätärahoitusta jopa 60–80 miljardia euroa selvitäkseen vuoden 2013 loppuun ja tuplaten enemmän päästäkseen edes kaksi vuotta sitä pidemmälle.
Osa rahoitusmarkkinoiden toimijoista pitää todennäköisenä, että myös Irlanti ja Portugali tarvitsevat vielä lisää hätärahaa. Markkinanoteerausten perusteella myös Espanja ja Italia voivat ennen pitkää olla rahoitusavun tarpeessa.
Sekin käy markkinanoteerauksista vaikeuksitta selväksi, että ani harva uskoo tähänastisten hätätoimien ratkaisevan velkakriisiä. Tätä epäilyä eivät ole muuksi muuttaneet edes ennakkotiedot Kreikalle valmisteltavasta lisärahoituksesta.
Markkinoiden epäilevään kantaan yhtyy Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin kuuluva rahoitusmarkkinoiden ja julkisen talouden asiantuntija.
Kymmenien miljardien lainat eivät ratkaise velkakriisiä
– Nämä kymmenien miljardien eurojen hätäluotot ja takaukset eivät sinänsä ole ratkaisseet mitään. Velkakriisiä eivät ratkaise myöskään uudet samanlaiset toimet, vaan ne ainoastaan ostavat aikaa kriisin lopullista ratkaisua lykkäämällä.
Näin täräyttää Taloussanomien haastattelussa suorasukaisista mielipiteistään tunnettu tohtori Peter Nyberg, valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston entinen osastopäällikkö.
Viime heinäkuussa VM:stä eläkkeelle jäänyt Nyberg nousi keväällä kansainvälisiin talousotsikoihin laadittuaan Irlannin valtion lukuun laajan analyysin maan pankkikriisin syistä.
Nyberg on aiemmin työskennellyt myös Suomen Pankissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä.
Suomen Pankissa ja valtiovarainministeriössä Nyberg seurasi Suomen liittymistä rahaliittoon ja toimintaa rahaliitossa suunnilleen niin läheltä kuin mahdollista ja osallistui tältä osin itsekin europrojektin rakentamiseen. Niinpä hän tuntee perin juuri rahaliiton vahvuudet ja heikkoudet.
Sen sijaan hän ei tunne estoja sen enempää euroa, rahaliittoa kuin velkakriisiäkään koskevia kriittisiä kysymyksiä kohtaan. Päin vastoin, hän rohkaisee suomalaisia nykyistä perusteellisempaan keskusteluun rahaliitosta ja kriisitoimista.
Kriisi vie rahaliittoa liittovaltion suuntaan
Nybergin mukaan velkakriisin päiväkohtaisen kuohunnan taustalla on meneillään suuren luokan poliittisia muutoksia, jotka ovat lähes tyystin jääneet keskustelun ulkopuolelle. Tällaisia suuren luokan muutoksia on hänen mukaansa esimerkiksi rahaliiton hivuttaminen kohti liittovaltiota.
– Tähänastiset kriisitoimet eivät ole ratkaisseet kriisiä eivätkä ne ole riittävästi puuttuneet kriisin varsinaisiin syihin. Ongelmia aiheuttavat saatavat ja sijoitukset ovat taseissa yhä alkuperäisillä arvoillaan ja tappiot tunnustamatta.
Nybergin mukaan kriisitoimet ja niihin liittyvät uudet järjestelmät ovat lisänneet rahaliiton integraatiota ja siirtäneet valtaa jäsenvaltioilta EU:n instituutioille.
Hän arvioi poliittisen keskustelun jääneen Suomessa ja muissakin euromaissa liiaksi yksittäisiin käytännön kiistakysymyksiin, kuten vakausvälineiden takauksiin.
Hätäluotot ja takaukset ovat suuria asioita, mutta rahaliiton lipsuminen liittovaltioksi on vielä suurempi. Nybergin mielestä tämän mittaluokan suurista poliittisista linjakysymyksistä olisi syytä keskustella nykyistä avoimemmin ja seikkaperäisemmin.
Itse hän ei ota kantaa liittovaltiokehityksen puolesta tai sitä vastaan, mutta varoittaa päästämästä tämän luokan suuria muutoksia huomaamatta liian pitkälle.
Nyt tapahtuu isoja asioita hiljaisesti
Nyberg ei vihjaile, että velkakriisin vitkastelu tehottomin toimin olisi EU:n tai EKP:n viekas juoni, jonka varjolla rahaliitto olisi salakavalasti tarkoitus hivuttaa liittovaltioksi. Se on hänen mukaansa kuitenkin selvää, että "isoja asioita on hiljaa meneillään".
Tuoreena esimerkkinä kriisin esiin nostamista keskittämisajatuksista Nyberg viittaa EKP:n pääjohtajan Jean-Claude Trichet'n hiljan esittämään aloitteeseen euromaiden yhteisen valtiovarainministeriön perustamiseksi.
Samaa keskittämisen pyrkimystä on hänen mielestään aika ajoin esiin nousevassa ajatuksessa, jonka mukaan euromaiden varainhankintaa pitäisi keskittää yhteisten eurobond-velkakirjojen liikkeeseenlaskuin.
Näitäkään ajatuksia Nyberg ei itse sen enempää vastusta tai kannata – ei ainakaan haastattelussa. Sen sijaan hän haluaisi, että tällaisten ehdotusten merkityksestä Suomelle käytäisiin avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua.
Keskustelu on tarpeen, sillä hänen mukaansa talouspoliittisen päätösvallan siirtyminen jäsenmaista "Brysseliin" voi olla monin tavoin ongelmallista – ja voi osaltaan jopa vaikeuttaa yksittäisen jäsenmaan talouspolitiikan hoitamista.
Vastarinta kasvaa kautta euromaiden
Nybergin mielestä ei ole kovinkaan suuri yllätys, että euro- ja EU-kriittisyys lisääntyy parhaillaan yhtä hyvin Kreikassa ja muissa kriisimaissa kuin Saksan ja Suomen kaltaisissa maksajamaissakin.
– Kriisin aikana on syntynyt kuva, että EU:sta tulee ikäviä ja pakottavia päätöksiä. Kriisimaissa vastustetaan EU:n virkamiesten ja muiden jäsenmaiden poliitikkojen määräämiä säästötoimia ja maksajamaissa vastustetaan tukitoimien kustannuksia, Nyberg kuvaa kritiikin taustoja.
Poliittinen vastarinta niin kriisimaissa kuin maksajamaissakin voi Nybergin mukaan osoittautua kriisin ratkaisemiselle pahimmassa tapauksessa jopa ylivoimaiseksi esteeksi.
Kriisin päättyminen nykyisenlaisin toimin onnistuu hänen mielestään vain kahdella ehdolla:
– Tarvitaan äänestäjäkunnan poliittinen hyväksyntä niin kriisimaissa kuin maksajamaissa. Kansan on hyväksyttävä kriisimaissa talouskuurit ja maksajamaissa tukitoimien kustannukset. Muuten tämä ei onnistu.
Ripeä talouskasvu on Nybergin mukaan toinen edellytys kriisin päättymiselle hätärahoituksen ja vyönkiristysten keinoin. Vain kasvun avulla työllisyys ja julkisen talouden tasapaino toipuvat vyönkiristyksistä.
Ehdot ovat niin kovia, että Nyberg epäilee kriisitoimien onnistumista.
Liian suuri velka ei katoa lisävelalla
Ellei nykyisten kriisitoimien kannatus äkisti kasva kautta euromaiden ja lisäksi talous ampaise äkisti ripeään kasvuun, jää Nybergin mukaan velkakriisin ratkaisemiseen vain yksi keino.
– Ei siinä auta muu kuin kirjata tappioiksi ne velat, joita ylivelkaiset valtiot ja pankit eivät pysty maksamaan. Elleivät nämä saa markkinoilta rahoitusta, tuskin niiden velanmaksukyky silloin uusilla tukiluotoillakaan palautuu.
Nyberg korostaa, ettei hänen huomionsa suinkaan ole esimerkiksi Kreikan velkasaneerausta koskeva ennusta tai ehdotus, vaan ainoastaan yleisluontoinen tosiseikan toteamus.
– Jos velkaa on enemmän kuin velanmaksukykyä, jää ainakin osa velasta maksamatta. Ei liian suuri velka muutu pienemmäksi velkamäärää kasvattamalla, vaan pienentämällä. Ellei tämä suju maksamalla, tarvitaan muita keinoja.
Kussakin kriisimaassa on Nybergin mukaan omat erityisongelmansa, mutta silti kaikkien kriisissä on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta: liian suuresta velkamäärästä.
Osittain liiallista velkaantumista on hänen mukaansa ruokkinut EKP.
EKP ja Basel määrittelivät eurovaltiot riskittömiksi
EKP on euroajan alusta asti määritellyt eurovaltioiden velkakirjat samanarvoisiksi, kun se on arvioinut niiden vakuuskelpoisuutta rahoitusoperaatioissaan.
Liikepankit ovat saaneet EKP:ltä ja euromaiden kansallisilta keskuspankeilta keskuspankkirahoitusta samoin ehdoin, ovatpa ne tarjonneet lainojensa vakuudeksi Saksan, Suomen tai Kreikan obligaatioita.
Nybergin mukaan EKP:n vakuuskäytäntö saattoi olla merkittävä tekijä, joka johti näennäiseen riskierojen poistumiseen ja korkoerojen kapenemiseen.
Samaa vaikutusta oli niin sanotun Baselin pankkivalvontakomitean määritelmällä, jonka mukaan kaikkien eurovaltioiden velkakirjat ovat pankeille riskitön sijoituskohde.
Euromaiden keskuspankeilla on erittäin runsas edustus ja ratkaiseva vaikutusvalta Baselin komiteassa, joten tavallaan senkin linjaukset ovat pitkälti EKP:n "ansiota".
Suomi kiinnitti euroajan alkuaikoina vuonna 2003 huomiota EKP:n vakuuskäytännön ongelmiin – mutta muutosehdotukset kaikuivat kuuroille korville.
Suomen aloite oli huonoa käytöstä
Nyberg muistaa hyvin Suomen yrityksen herättää keskustelua EKP:n vakuuskäytännön riskeistä. Yhtä hyvin hän muistaa, että Suomen ehdotukset eivät herättäneet EU:ssa tai EKP:ssä lainkaan ihastusta.
– Suomen epävirallinen aloite oli, että EKP:n vakuuskäytäntö heijastelisi paremmin euromaiden välisiä luottokelpoisuuden eroavuuksia. Aloite ei saavuttanut minkäänlaista suosiota, vaan ennemmin se tulkittiin huonoksi käyttäytymiseksi, Nyberg muistelee.
Hänen mukaansa aiheeseen ei sen koomin palattu, vaan Suomen aloite "vaiettiin kuoliaaksi painostavan hiljaisuuden vallitessa".
EKP:tä on arvosteltu kriisimaiden voimakkaasta velkaantumisesta myös liian pitkään liian matalana pysyneen korkotason takia. Tämän tulkinnan mukaan liian halpaa velkarahaa tulvi euroalueen pieniin reunamaihin suuria maita nopeampien kasvuodotusten perässä.
Kokonaan Nyberg ei sälyttäisi kriisimaiden ylivelkaantumista EKP:n syyksi, vaikka eräille maille liian alhainen korkotaso osaltaan myötävaikutti velkaantumiseen.
– Ei EKP sentään pakottanut ketään Kreikassa tai Irlannissa ottamaan liian paljon velkaa. Kyllä sen virheen tekivät nämä kriisivaltiot ja niiden kansalaiset aivan itse.
EU heikentää kasvunäkymiä
Jos EKP osaltaan osallistui velkakriisin synnyttämiseen, on EU nyt vaarassa osaltaan vaikeuttaa kriisin ratkomista. Tämä riski liittyy talouden kasvunäkymiin, joita EU:n vaatimat talouskuurit saattavat osaltaan heikentää.
Nyberg pitää jokseenkin varmana, että kriisimailta vaadittavat vyönkiristykset ainakin aluksi heikentävät niiden kasvumahdollisuuksia eivät suinkaan kohenna niitä.
– On selvää, että julkisen talouden leikkaukset ja veronkorotusten kaltaiset vyönkiristykset heikentävät talouskasvun edellytyksiä. Tätä korostaa se, että nyt samaan aikaan vyönkiristyksiä toteuttavat kriisimaiden lisäksi useimmat muutkin EU-maat.
Taloushuolia kasvattaa Nybergin mukaan sekin, että Yhdysvaltain toipuminen näyttää hidastuneen.
– Kulutusvetoinen toipuminen voi jäädä perin heikoksi, jos Yhdysvaltain, Euroopan ja Japanin kotitaloudet keskittyvät säästämiseen ja vanhojen velkojensa maksamiseen, Nyberg pohtii.
Näin voi hänen mukaansa helposti käydä monivuotisen velkasyklin päätteeksi. Uusi velkavetoinen kulutuskysyntä ei välttämättä lähde kasvuun, vaikka korot pysyisivät pitkään poikkeuksellisen matalina.
Kreikka tuskin jättää euroa – ellei ole pakko
Vaikka velkakriisissä on suuria ratkaisemattomia haasteita ja talousnäkymät vaisuja, uskoo Nyberg kriisin lopulta ratkeavan ilman kohtalokkaita onnettomuuksia. Ilman tappioiden tunnustamista kriisi tuskin päättyy, mutta hän uskoo euron ja euromaiden kestävän tappiot.
– En ole hirveän vakuuttunut puheenvuoroista, jotka povaavat euron hajoamista tai esimerkiksi jonkin kriisimaan eroamista, Nyberg sanoo.
Hänen mukaansa kriittisimmät puheenvuorot ja keskustelualoitteet ovat yleensä peräisin euroalueen ulkopuolelta, kuten Britanniasta tai Yhdysvalloista.
– Euron hajoamista ennustavilla keskustelijoilla on usein täysjärkisiä puheenvuoroja pätevine perusteluineen, mutta he näyttävät usein painottavan etupäässä taloudellisia seikkoja. Ehkä he eivät huomaa, kuinka suuri merkitys politiikalla on.
Nyberg itse arvelee euroon sitoutuneen niin mittava määrä "poliittista pääomaa", etteivät euroalueen poliitikot hevin luovuta hankettaan kesken kaiken.
– Kreikka on kieltämättä erikoisen vaikea tapaus, mutta tuskin sekään lähtee – ellei ole äärimmäinen pakko,Nyberg pohtii.
LUE MYÖS:
