Kanadan entinen puolustusministeri Paul Hellyer piti puheen, jossa hän vetoaa ihmisiin disclosuren eli avaruusolentojen olemassaolon ja vierailujen todellisuuden julkistamisen puolesta.
27.4.2010
26.4.2010
25.4.2010
SIKAINFLUENSSAHUIJAUKSESTA asiaa..
Sikainfluenssarokotusten takana on illuminatin elitistit ja heidän massamurha-aikeet, sillä näillä rokotuksilla tavoitellaan useiden miljardien ihmisten likvidointi kerralla ja näin saadaan uusi maailmanjärjestys eteenpäin.
Koska lopullisessa maailman liittovaltiossa ei ole tilaa kuin 1/3:sta nykyisestä maailman kansoituksesta, joten 2/3 on pystyttävä mestaamaan ensin.
Illuminati yritti jo kokeilla amerikkalaisten siviilien massamurhaamista sikainfluenssarokotteilla vuonna 1976. Mutta silloin massarokotukset lopetettiin jo kolmen viikon jälkeen kun suurin osa niiden saajista kuoli tai halvaantui neurologisesti.

Lisäksi että kyseinen mikrosiru toimii ihmisten seurantalaitteena niin niihin voidaan myös laittaa syöpää aiheuttavia kemikaaliviruksia.
Samoja syöpägeenejä ollaan jo laitettu näihin Veri-Chip yhtiön patenttikilpailussa voittaneisiin sikainfluenssarokotteisiin millä saadaan siviilit tapettua hiljalleen.
Ihon sisäiseen mikrosiruun on myös tarkoitus tulevaisuudessa siirtää kaikki luottokortit ja maksuvälineet. Eläkeläisetkin saavat eläkkeensä ihon sisäiseen mikrosiruun eli hulluudella ei tunnu olevan rajoja!
Aikaisemmistakin salaliittoteorioistaan tunnetun Lapin entisen lääninlääkärin Rauni-Leena Luukanen-Kilden sikainfluenssaan liittyvä haastattelu hämmentää internetissä. Luukanen-Kilde väittää muun muassa YouTubessa julkaistussa tv-haastattelussa, että puheet sikainfluenssan vaarallisuudesta ovat roskaa.
Luukanen-Kilde korostaa haastattelussa, että sikainfluenssarokotukset ovat vaarallisia.
- Koko rokotusohjelman taustalla on salaliitto vähentää maailman väestöä, koska rokote on myrkyllinen. Tarkoituksena on hankkia miljardeja rahaa rokotteen valmistajille.
Lapset ja raskaana olevat on valittu rokotettavaksi, koska tarkoituksena on eliminoida seuraava sukupolvi, Luukanen-Kilde sanoo.
Luukanen- Kilde kertoo haastattelussa varoittavan esimerkin Yhdysvalloista.
- Yhdysvalloissa rokotettiin ihmisiä sikainfluenssaa vastaan vuonna 1976, mutta rokotukset lopetettiin kolmen viikon kulutta, koska niin moni kuoli hermostoa vaurioittaneesen syndroomaan.
- Nyt Yhdysvalloissa onkin varauduttu lailla siihen, ettei rokotuksesta sairastuneelle tarvitse maksaa korvauksia.
Rauni-Leena Luukanen-Kilde sanoo varoittaneensa suomalaisia, koska ei usko rokotteen toimivan.
- Suomessa on toimittu kaukaa viisaasti, kun sikainfluessaa ei ole luokiteltu niin vaaralliseksi, että rokotteen ottaminen olisi pakollista.
Rauni-Leena Luukanen-Kilde on toiminut aiemmin Lapin lääninlääkärinä ja hän on kirjoittanut useita yliluonnollisia ilmiöitä käsitteleviä kirjoja. Hänen mukaansa ihmisiin istutetaan heidän tietämättään mikrosiruja, joiden tarkoitus on hallita ja valvoa heidän käyttäytymistään.
Klikkaa suuremmaksi!
Tässä vielä lisää aiheeseen liittyvää..
Jo vuonna 1989 oli The Sun iltapäivälehdessä mielenkiintoinen kirjoitus, jossa varoitettiin rokotteesta, johon on sisällytetty mikrosiru.
Mikrosirun istuttamiseen ihmisiin käytettäisiin tekosyynä suurta influenssaepidemiaa ja tämähän on jo tänä päivänä manifestoitunut, valitettavasti.
Juttu oli otsikoitu Big Brother`s Coming! (suom. Isoveli tulee)
Tällä tavoin olisi mahdollista toteuttaa massiivinen ihmisten mikrosiruttaminen - ilman että he tietäisivät siitä.
Mikrosiru ihmisen kehossa mahdollistaisi hänen seuraamisen ja tarkkailemisen 24 h vuorokaudessa ympäri vuoden.
Järjestelmä olisi silloin käytännössä totaalinen Isoveli valvoo -systeemi.
20 vuotta myöhemmin maailmalla riehuu sikainfluenssa jota, on edeltänyt lintuinfluenssa ja SARS. Ja nyt ihmisille tarjotaan rokotusta suojaksi tätä influenssa aaltoa vastaan.

Esim. lääkeyhtiö Baxter, joka tahallaan valmisti ja levitti saastunutta rokotetta eri puolille maailmaa.
Tällä hetkellä Nokia kehittelee ja markkinoi laitetta joka, käytännössä on melkein ihossa kiinni.
10 000 transistoria mahtuu tilaan joka vastaa yhtä kärpäsen hiusta!
Kysymyksessä on nanoteknologia. (huom! World Trade Centerien raunioiden näytteistä löydettiin
nanotermiittiä)
Ja tässä vielä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus nanorokotteista:
Tässä vielä lopuksi härski Veri-Chip yhtiön mainos näistä ihon alle laitettavista mikrosiruista..
Pyramidin muotoinen ufo kuvattu Moskovassa
WAS THE KREMLIN PYRAMID A GIANT HOLOGRAM?
The Japanese used water vapor to bounce their holograms off of. And on December 9, 2009, there was plenty of "meteor dust" in the northern latitudes over Norway and Russia to create a reflective surface for a potential holographic technology to bounce off of -- more than any other time of the year!
Thus, it is certainly possible that the tetrahedron-shaped triangular 'pyramid' over the Kremlin which appeared that very same day, when the dust in the northern latitudes was at an all-time peak for aerial phenomena to be produced -- was a similar holographic technology at work.
A tetrahedron is called a 'primitive' in computer graphics, because it is one of the simplest and easiest shapes to make there is. This might also explain why it looks somewhat fuzzy and indistinct in the two available videos from Russia -- it was a hologram!
Since the Norway Spiral was clearly manmade, it becomes much more likely that the Kremlin Pyramid was also manmade -- by simple logic. They are two visual aspects of the same overall plan, which both appeared the same day. And if that level of manifestation doesn't produce the desired result, we can expect that even more will happen later on.
Is this a wild leap in logic, or do we have any way to substantiate such speculation?
22.4.2010
VANHAN PURKAMISTA
Siivet
Kirjoittanut Karen Bishop
20.4.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tervetuloa!
Kun vakaasti etenemme korkeammin värähtelevään tilaan, "vaihdamme suuremmalle vaihteelle", kuten tähtiystäväni kuvaavat sitä - kuin ajoneuvo joka käy ylikierroksilla, täydellä kapasiteetilla ja sen tarvitsee sopeutua paljon nopeammin liikkuvaan energiaan.
Maanjäristyksiä, maanjäristyksiä kaikkialla, kummallisia ja ennakoimattomia säätiloja, epätavallisia mielialoja ja käyttäytymistapoja monilla ihmisillä ja kummallista tyhjyyttä
- nämä ovat vain muutamia piirteitä, mitä nämä massiiviset energialiikkeet saavat aikaan.
Uuden ja korkeammalla värähtelevän energian kosminen tsunami tulee nyt vakaammin, kun samaan aikaan maa liikkuu ja sopeutuu valmistautuessaan täydemmin majoittamaan tämän uuden tilamme energiat.
Maapallo siirtyi uuteen paikkaan kosmoksessa muuta kuukausi sitten ja sopeutuu nyt ja me teemme hyvin paljon samaa. Alkaen huomattavasta maanjäristyksestä siellä ja täällä ja edeten samanaikaisesti moniin pienempiin maanjäristyksiin ympäri planeettaa, alamme todella tuntea näitä liikkeitä nyt. Vulkaanisista purkauksista, ilmastomuutoksista ja jatkuvista ravistuksista jalkojemme alla on tullut normaalia tai siltä ainakin näyttää. Ei mikään ihme, että hyvin monet meistä tuntevat kummallista vapinaa, levottomuutta ja yleistä muutostunnetta.
Kun etenimme pisteeseen, missä monia, monia maanjäristyksiä tapahtui ympäri planeettaa (huhtikuun ensimmäisen viikon paikkeilla), monet asiat irrotettiin ja siirrettiin pois entisestä paikastaan. Ensinnäkin, pimeys liikkui ylös ja ulos ja se saattoi tuntua ahdistuksena, paniikkina, masennuksena tai pelästyksenä. Energiat etenivät sitten seuraavaan vaiheeseen, mikä johti moniin loppumisiin ja muutoksiin. Kun monet asiat irrotettiin vanhasta urastaan, tuloksena oli monia ilmentymiä liittyen loppumisiin, menetyksiin ja suureen tyhjyyteen.
Olemme myös aloittamassa kaikin tavoin asumisen uudessa suuremman valomäärän tilassa. Tämä sitten merkitsee, että meille sopimattomat asiat irrotetaan ja valo tuo etualalle ja paljastaa kaiken, mikä ei enää sovi. Lisäksi asioita puretaan ja erotetaan, vain liitettäväksi takaisin yhteen uudella tavalla myöhempänä ajankohtana.
Suhteiden loppumisesta, monien suhteiden todellisten tapahtumien havaitsemisesta (koska valo paljastaa, mitä niissä todellisuudessa on), uran ja tietyn maantieteellisen asuinpaikan loppumisesta ja monien yhteyksien katkeamisesta voi yhtäkkiä tulla normaalia.
Tällaisena aikana luodaan aina myös poistumiskohtia sieluille (ihmisille ja elämille), koska sekin on yksi katkaistu yhteys tai paremminkin lähteminen vanhasta tilasta, joka ei enää sovi.
Ja jos loppumiskokemuksia ei ole ollut joillakin, niin on ollut kenties tunnetta, ettemme enää tiedä, mihin kuulumme, haluttomuutta mennä tai tehdä samaa kuin normaalisti tai "poissaolemisen" tunnetta ilman erityistä syytä.
Mikään ympärillämme ei ole ehkä tuntunut oikealta, hyvältä, normaalilta, turvalliselta tai vähänkään mukavalta.
Silloin kun näitä häiritseviä energioita alkoi tulla täydemmin, monet kokivat onnettomuuksia, fyysisiä vaivoja, kehokipuja ja jäykkyyttä (kaiken tämän liikkeen osuessa jumiutuneeseen energiaan), sairautta, rintakipua, pahoinvointia ja hengitysvaikeuksia.
Melkein koko maaliskuun ajan valmistauduimme kiireisenä - kuka ties mihin. Sielutasolla tiesimme, että jonkin oli määrä saapua ja meidän piti jotenkin valmistautua. "Kiireinen" aika näytti lähes herpaantumattomalta, ilman lopun näkymistä. Sitten juuri ennen uusia energioita iskivät huhtikuun ensimmäiset päivät ja olemme ehkä tunteneet tyhjentymistä, tämän vetävän ja työntävän energian hellittämistä ja samalla kaiken laantuvan ja pysähtyvän.
Nyt oli kosmisen tsunamin alkamisaika. Vaikkemme olisi saattaneet loppuun kaikkea, mitä oli alettu viimeistellä ollessamme valmistautumistilassa, sillä ei ollut merkitystä, kun energiat vain tekivät tehtävänsä ja ohjelmoivat meitä sallien meidän osallistua siihen, mihin kukin meistä tunsi tarvetta ollakseen valmis.
Kaiken tämän uuden energian saapuessa asiat eivät ehkä tunnu niin loistavilta, kuin olemme kuvitelleet uusien ja korkeampien energioiden olevan. Mutta mikä on uutta? Tämä evoluutioprosessi on aina ollut haastava, mutta siitä saattaa tehdä tarpeettoman vaikeaa sydänenergian puuttuminen tai kokemus veljiemme ja sisariemme rakkauden ja tuen puutteesta.
Sydänenergia on kaikki, mistä on kyse korkeammissa ulottuvuuksissa. "Creating the New Reality" puhuu paljon tästä uuden energian saapumisesta ja siitä, miten sen kanssa työskennellään ja miten se "majoitetaan", koska siinä kaikki nyt asuvat ja siitä kaikessa on kyse.
Kaikki nämä linjaukset, sopeutumiset ja kaikki tämä suuri liike liittyvät sydänenergiaan. Havaitsemme nyt, että eroamme asioista, joissa ei ole sydänenergiaa (tai jotka eivät sovi yhteen sen kanssa, missä nyt olemme) ja alamme yhdistyä täydemmin niiden kanssa, jotka hyvin helposti ilmentävät sydänenergiaa. Näin myös uusia alkuja on ulottuvilla.
Kyllä, ovia sulkeutuu, asioita loppuu, menetyksiä tapahtuu ja eroamiset ovat ilmeisiä, kun samanaikaisesti ne asiat jotka sopivat sydänenergiamme kanssa yhteen, pysyvät tai alkavat ilmentää uutta. Näin navigoimme korkeammissa ulottuvuuksissa - sydämen avulla. Sydämen seuraaminen vie meidät luonnostaan uuteen asuinpaikkaamme ja tilaamme ja samalla voi vain tapahtua eroamista paikoista, joissa ei ole sydäntä tai joissa oma sydämemme ei enää ole, kun sydänenergia pyörittää nyt show'ta.
Ihmiset saattavat näyttää tällä hetkellä toimivan vain itsensä hyväksi, tiedostamatta, että meidän täytyy yhdistyä sydän avoimena selviytyäksemme tulevista ajoista. Energiakenttä monen ihmisen ympärillä voi näyttää sanovan "ovi suljettu" tai "poissa tältä päivältä" tai "pidättelen hengitystäni, kunnes tämä kaikki on ohi" tai "en näe sinua", kun itsensä suojeleminen näyttää vallitsevan. Tai myös "pidän huolen itsestäni ja tilastani, jotta voin selviytyä näistä mullistuksista ja olla vakaa tulevina aikoina. Nyt ei ole aikaa mihinkään muuhun." (Lisää tästä myöhemmin)
Isäni on tällä hetkellä sairaalassa valmistautumassa lähtöönsä, kun hän on kieltäytynyt kaikesta hoidosta ja antanut periksi prosessilleen. Hän ei voinut enää sinnitellä keinotekoisesti, kun hänen kehonsa ei ylläpidä häntä omin voimin. Aivan alusta saakka, hänen diagnoosistaan lähtien, on ollut sielutasolla hyvin selvää, ettei hän halunnut minua maisemiin tänä aikana. Teimme sopimuksen ihmistasolla ja olen pysynyt poissa kunnioittaen hänen pyyntöään ja saaden tiedon hänen terveydentilastaan kaukaisilta sukulaisilta. Kaikki on ollut jumalaisen täydellisessä järjestyksessä.
Mutta on sanottava, etten koskaan kuvitellut, että vanhemman menettäminen olisi niin vaikeaa. Isäni ja minä olemme olleet koko elämän ajan hyvin läheisiä ja meillä on ollut voimakas sydänyhteys. Tuntuu siltä, että kaikki yhtäkkiä muistuttaa hänestä, enkä selviä kovin pitkään kyynelten valumatta kasvojani pitkin. Vaikka olenkin hyvin tietoinen, miksi ja miten asiat tapahtuvat korkeammilla tasoilla, olen edelleen ihmiskehossa ja minulla on inhimillisiä tunteita, kun elän fyysisessä todellisuudessa.
On vaikeaa kuvitella, että tämä ainutlaatuinen energia, mitä tämä tietty sielu on ilmentänyt fyysisessä muodossa, ei enää koskaan kulje maan päällä. Voi niitä muistoja, joita on yhteisistä ajoistamme, miten hän antoi oman osansa siihen, kuka olen tänä päivänä ja sitä rakkautta, mitä hän antoi minulle ollessaan täällä. Nämä menetykset saavat ajan pysähtymään, perääntymään hetkeksi ja kenties tutkimaan, mistä elämässä on oikeasti kyse ja millä todella oikeasti on merkitystä.
Ollessani yhtenä päivänä pankissa yksi virkailijoista kysyi minulta, mitä minulle ja kirjalleni kuuluu (tunnemme kaikki toisemme melko hyvin jo). Pala kurkussa ja kyyneleet silmissä kerroin hänelle isästäni. Hän antoi välittömästi kotinumeronsa ja pyysi soittamaan hänelle, jos tunsin tarvetta. Toiset jotka ovat saaneet tietää surustani ja menetyksestäni, ovat näyttäneet pysyvän erillisyysmuurin takana, mihin sisältyy suuri enemmistö niistä ihmisistä, jotka ovat tuttujani.
Olen alkanut miettiä, onko sydänenergiasta tullut harvinaista, kun hyvin monet ihmiset planeetalla ovat viime aikoina tunteneet paljon tuskaa, kärsimystä ja turhanaikaisuutta. Ovatko vanhan maapallon loppupäivät olleet liikaa joillekin ja se on sulkenut sydämemme? Ja sallimmeko me, joiden sydän pysyy auki, edelleen itseämme käytettävän hyväksi, poljettavan ja imettävän kuiviin?
Kun etenemme, opimme todella, miten navigoidaan sydänenergialla. Osaamme pitää sitä saatavilla toisille sydänenergioille ja sulkea sen niiltä, jotka eivät ole valmiita ja jotka eivät näe meitä.
Tiedämme aina, milloin nyt melkein sukupuuttoon kuollutta sydänenergiaa on läsnä, koska tunnemme sen välittömästi. Se on se aalto ja liima, mikä tuo meille kaiken ja sallii meidän ilmentää melkein välittömästi. Se yhdistää meidät, jos sallimme sen ylittää kaiken muun. Alamme tuntea ja nähdä itsemme sydämestä sydämeen. Ja vedämme puoleemme sitä, mikä yhdistyy sydämemme kanssa.
Kun piirimme ikään kuin alkavat pienentyä, niissä yhteyksissä jotka pysyvät korkeammissa ulottuvuuksissa oleviin, on kyse sydämestä. Kyllä, alamme yhdistyä niiden kanssa, jotka jakavat tämän energian. Nousemme pintaan kuin kerma ja pysymme kaiken sen ylä- ja ulkopuolella, mitä nyt tapahtuu ylösnousemustikkaiden alemmilla askelmilla. Kolina jalkojemme alla, maanmuutosten aikaansaama muuttuminen ja valikoituminen luovat hyvin luonnostaan uusia yhteyksiä, kun kaikki muut yhteydet järjestyvät uudelleen ja siirtyvät uuteen tilaan, joka sopii yhteen sen kanssa, missä kukin energia värähtelee nyt. Joskus tuntuu, ettei tällä seulonta- ja valikointiprosessilla jota olemme kokeneet monta vuotta, ole loppua, kun kehitymme aina korkeammalle.
Monet asiat alkavat nyt pudota pois, kun ne eivät voi enää olla näissä uusissa ja korkeammissa värähtelyissä. Kun maanmuutokset jatkuvat, koemme lisää ja lisää törmäyksiä, loppumisia ja ovien sulkeutumisia, kun vanha valmistautuu lähestyvään tuhoutumiseensa. Asiat alkavat tulevina aikoina kaatua hyvin nopeasti kuin dominot. Mutta tämän tiesimme lopulta tapahtuvan. Tiesimme jollain tasolla, että prosessi kehittyisi näin.
Koemme nyt "loppumisten" loppuvaiheita voidaksemme aloittaa alusta. Kun siis saamme uutta vahvuutta yhteydestämme uuteen maapalloon, valmistaudumme seisomaan selkä suorana ja tuomaan sisään uutta - täysin uuden maapallon, joka korvaa vanhan, sitten kun aika on oikea.
Kirjassa "Crossing Over" hahmotellaan suunnitelma, miten meistä tulee itseriittoisia/omavaraisia, ennen kuin yhdistymme kokonaisuudeksi. Näin suunnitelmana on kyetä ylläpitämään itsensä ennen yhdistymistä muihin. Meidän on oltava yksilöitä aidolla ja vahvalla tavalla, ennen kuin luomme korkeammalla värähtelevän kokonaisuuden. Näin sitten tapahtuu, kun monet huomaavat ottavansa haltuun oman tilansa ja varmistavansa, että he pystyvät olemaan lujana tulevina aikoina. Mutta tämä ei merkitse, ettei meillä ole sydänyhteyksiä tänä aikana.
Voimme ottaa vastuun omasta tilastanne ja tulla vahvaksi ja vakaaksi ja samaan aikaan välittää syvästi veljistämme ja sisaristamme, silloin kun he tarvitsevat sydänenergiaamme. En puhu nyt sellaisten pelastamisesta, jotka ovat päättäneet olla siirtymättä eteenpäin tai kasvamatta ja laajentumatta, vaan toistemme rakastamisesta ja olemisesta läsnä toisiillemme niiden haastavien aikojen läpi, jotka ovat vasta nyt alkamassa.
Tänään päätin nousta autooni - kissa perässä - ja suunnata sen kohti tytärtäni ja lapsenlapsiani USA:n toisella laidalla. Aion pysähtyä matkan varrella pienissä ja tuntemattomissa kaupungeissa ilman tavoitteita tai suunnitelmia ja katsoa, missä on edelleen sydän ja sielu läsnä (koska tiedän olevan kaikkialla). Odotan innolla uskoni palautumista ihmisiin. Synkronististen ja suunnittelemattomien kohtaamisten myötä - kun sydänenergia vetää luonnostaan puoleensa sydänenergiaa - odotan innolla hämähäkinseittieni siivoamista, energiani uudistamista, yhdistymistä isääni uudella tavalla hänen siirtymänsä jälkeen ja toivottavasti valmistautuen uusiin alkuihini, kun palaan kotiin.
Sinne sydämeni nyt vie minua - kohti monien muiden sydämiä matkan varrella. Eikä sattumalta - se on täysin harmoniassa yhden uuden hankkeeni ja tarjontani kanssa. Jos seuraamme sydäntämme, jos menemme sitä kohti, mitä on olemuksemme ytimessä ja kuka ja mitä todella olemme, ja jos seuraamme leivänmuruja paikkaan, mikä on täynnä omaa sydäntämme ja mikä aktivoi sydämen myös muissa, emme voi mennä vikaan.
Monet meistä syntyvät tätä aikaa varten - tätä maapallon massiivista muutosaikaa varten. Ja tämän totuuden vuoksi seisomme helposti selkä suorana ja lujana tulevina aikoina, kun tuomme tullessamme täysin uuden todellisuuden.
Suurella rakkaudella ja kiitollisuudella,
Karen
-----------
21.4.2010
VIESTEJÄ MAITREYALTA
Maitreyaa kanavoinut Margaret McElroy
26.3. - 16.4.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hyväntekeväisyys
Minulta kysytään usein hyväntekeväisyydestä, mikä on osan antamista ansioistaan tai energiastaan toisten auttamiseen. "Hyväksytkö tämän?", minulta kysytään. Kyllä, toki hyväksyn tämän toiminnan. Silloin kun annatte pois osan omastanne, se tekee tilaa uuden tulemiselle. Universumi tuo jatkuvana virtana, mutta kun pidätte kiinni siitä, mitä teillä on, pysäytätte tuon virtauksen. Tuo osuus voi olla 5% tai 50%, mutta antamalla luotte lisää energiaa.
Kun alatte antaa, universumi sanoo: "Ai, tuolla ihmisellä ei ole riittävästi, tuomme lisää" ja juuri näin tapahtuu. Se ei ehkä tule rahan muodossa. Se voi tulla lahjojen tai jonkin tarvitsemanne muodossa, mutta universumi tietää, että kaiken on oltava tasapainossa ja kun annatte pois, niin se tulee takaisin.
Teidän on annettava kuitenkin rakkaudella - ei sen vuoksi, mitä saatte takaisin. Jos annatte sen vuoksi, mitä saatte takaisin, antamisen taustatarkoitus on väärä. Silloin kun avataan sydän ja annetaan, niin universumi tietää tämän rakkauden teoksi. Elämänne muuttuu, kun aloitatte tämän prosessin.
On monia järjestöjä, jotka voivat hyötyä hyväntekeväisyydestä - antaessanne oman osanne auttamaan kaivojen rakentamisessa, jotta köyhän maan kyläläiset voivat saada vettä, tai antaessanne auttamaan näiden nettisivujen kaltaisen työn tekemisessä. Tiedätte, minne teidän osuutenne pitäisi mennä, kun teette sen. Kuunnelkaa sydäntänne. Katselkaa ympärillenne nähdäksenne, missä voitte auttaa. Älkää estäkö toista sielua kasvamasta auttamalla yksilöitä, mutta auttakaa järjestöjen työn edistämisessä.
Kritisointi
Miten monta kertaa päivässä kritisoitte jotakuta tai jotakin? Miksi teette sen? Teette sen, koska tuo kritisoimanne asia tai ihminen toimii peilinänne. Itse ei halua nähdä itseään. Kostona se pilkkaa, tekee naurunalaiseksi ja kritisoi ja sitten se juoksee karkuun.
Kanavani ex-miehellä on sanonta, mikä on minusta hyvin mielenkiintoinen. Hän sanoo, että "kaikki reagointi johtuu ehdollistumisesta". Tämän toteamuksen antoi hänelle Veljeskunnan eräs toinen jäsen. Olette ehdollistuneita reagoimaan kaikkeen, mistä ette pidä. Se alkaa varhain, esim. lasten ollessa koulussa ja syntyy kiusaamistilanne. Sekin on kritisoinnin muoto.
Yhdestä lapsesta, joka on tavallisesti herkkä ja yhteydessä henkeen, vaikkei hän käsittäisikään sitä, tulee peili toiselle. Tämä toinen ei pidä siitä, mitä hänelle näytetään peilissä. Esim. kiusattu lapsi voi olla ylipainoinen ja kiusaava lapsi näkee tämän kuvana omasta paino-ongelmastaan tai alitajuisesta pelosta lihoa. Sitten peiliin katsova lapsi saa muut liittymään mukaan tai hän tekee sitä yksin.
Sitten kiusaaminen alkaa eikä hän tiedä, miksi hän tekee niin.
Kiusaamista voi tapahtua myös jonkin menneen elämän muiston vuoksi. Muistakaa, että jokainen elämäänne tuleva on peili! Jokaisella sielulla on jotain osoitettavaa tai opetettavaa teille. Jos reagoitte, se johtuu siitä, että te ette ole vielä henkisesti virittynyt. Sillä sellaiselle joka on henkisesti virittynyt ja korkeamman itsensä värähtelyssä, reagoiminen on energian haaskausta.
Hän katsoo peiliin ja näkee kuvansa, mutta hän ei reagoi - hän ei anna sille mitään energiaa.
Hän joko lähtee pois näkemänsä luota haluten muuttaa sitä tai hän ei edes näe sitä, sillä hänen elämänsä on mukana muissa asioissa. Itse rakastaa reagoida. Voi, kyllä, se rakastaa! Se on näyttelijä jokaisessa teissä. Jotkut teistä ovat suuria draamakuningattaria, toiset pikkuosan esittäjiä, mutta te kaikki olette näyttämöllä.
Seuraavan kerran kun huomaatte reagoivanne johonkin, mitä joku sanoo tai tekee, tai johonkin mitä näette ja istä ette pidä, vain sanokaa itsellenne: "Mitä energiahaaskausta on reagoida!" ja huomaatte, että tuo energia häviää. Teillä on sitten energiaa toisiin asioihin. Mitä enemmän reagoitte, sitä enemmän pysytte vanhassa tavassa. Siirtykää eteenpäin.
Älkää reagoiko ja siirrytte korkeampaan värähtelyyn.
Kontrollointi
Silloin kun olette vastuussa omasta elämästänne, energia voi virrata auttamaan teitä. Kuitenkin hyvin monet teistä yrittävät edelleen kontrolloida - eikä vain omaa elämäänsä, vaan myös toisten elämää. Miksi teette tämän? Teette sen, koska pelkäätte päästää irti. Tunnette, että voitte olla tuo toinen ihminen. Te ette käsitä, että kontrolloimalla tai yrittämällä kontrolloida toista otatte häneltä oikeuden omaan valintaan.
Ihmiset tuntevat monin hienovaraisin tavoin tarvetta puuttua toisten elämään. Jokaisella teillä on henkilökohtaisia valintoja, jokaisella teillä on oma kohtalonne. Silloin kun toinen elää tuon kohtalon puolestanne, pysäytätte sielunne kasvun.
Myös lapselle pitäisi antaa tilaisuus tehdä valintoja. Se ei ehkä ole teidän valintanne, mutta se on hänen valintansa. Lapsesta joka tekee valintoja omassa elämässään, tulee kypsempi ja hän pystyy käsittelemään elämää paljon paremmin kuin lapsi, jolle sanotaan, mitä tehdä. Vanhemmat ovat oppaana auttamassa lasta tämän polulla.
Vanhempien ei pitäisi elää lapsen elämää hänen puolestaan. Jos he tekevät tämän, he ottavat pois perusvapauden ja estävät henkisen kasvun. Jos tehdään valinta, mikä voi aiheuttaa lapselle vahinkoa, tämä pitäisi osoittaa hänelle, mutta lapsen on silti opittava ja kenties tämän kokemuksen kautta se oppii arvokkaan oppitunnin.
Miehet yrittävät kontrolloida vaimojaan, ystävät yrittävät kontrolloida toisiaan. Silloin kun kukin teistä ottaa hallinnan omasta elämästään eikä puutu toisten elämään, jokainen teistä voi kasvaa henkisesti ja täyttää oman kohtalonsa muiden sekaantumatta asiaan.
Minulta kysytään usein:
"Mestari, miksi minun on palattava takaisin inkarnaatioissa?"
Sanon näille ihmisille: "Sitten kun lakkaat vaikuttamasta toisiin ja lakkaat puuttumasta toisten elämään, niin lopetat prosessin, mikä pitää sinut palaamassa takaisin."
Se on näin yksinkertaista.
Elinsiirrot
Yksi monista minulle esitetyistä kysymyksistä koskee elinsiirtoja. Mikä on henkimaailman näkemys? No, meidän näkemyksemme on yksinkertainen. Se on tarpeellinen osa elämää ja on jatkossakin.
Henkilö joka tarvitsee jonkin elimen - kuten sydämen tai maksan - on tuonut tuon tilan mukanaan aiemmasta elämästä.
Tavallisesti maksan osalta kyse on vihasta, katkeruudesta tai turhautumisesta menneessä elämässä. Sielu ei ole puhdistanut tätä solumuististaan ja näin toinen sielu,jolla on karmavelkaa tuolle henkilölle tai joka tarjoutuu auttamaan, päättää tulla maatasolla ja elää lyhyen elämän auttaakseen luovuttamalla, antaakseen uuden elimen tuolle sielulle.
Aina kun on sairautta, sielu etsii ja sielu todella tarkastelee elämäänsä. Se antaa sille mahdollisuuden katsoa kuolemaa silmiin ja sitten saa aikaan parantumiskriisin tai tarvittavan tietoisuusmuutoksen siirtymiseksi eteenpäin henkisesti.
Sielu joka siirtyy henkiulottuvuuksiin, oppii monia oppitunteja luovuttamisen kautta, ja sielu joka tarvitsee elinluovutuksen, oppii myös. Joskus tapahtuu elinsiirto ja saava sielu päättää kuolla. Kun näin tapahtuu, se on hänen valintansa. Kenties hän ei halua jatkaa elämänpolkuaan. Kenties sisäiset ja henkisen tason muutokset ovat hänelle liikaa.
On hänen valintansa lähteä maatasolta, mutta hänellä on edelleen tämä karmatiedostossaan ja hänen on palattava kokemaan tuo tilanne uudestaan. Tämä on karman laki.
Yksi asia on varma. Sielu joka saa elimen, ei ole koskaan entisensä kokemuksen jälkeen. Hänen elämänsä muuttuu ja hän oppii arvostamaan päivän jokaista hetkeä. Hän ei hukkaa hetkeäkään maan aikaa.
Tätä tapahtuu enemmän tulevaisuudessa, kun tiedemiehet ja lääketiede kasvattavat elimiä auttamaan siirrännäistarjonnassa. Eräänä päivänä tähän ei ole tarvetta, koska ihmiset käsittävät lopulta sairauden todellisen syyn. Tuo aika ei ole kovin kaukana. Kuitenkin siihen saakka elinsiirrännäisiä tarvitaan.
Näin ollen se on oppimistyökalu kaikille tilanteessa mukana oleville sieluille.
Sijaisvanhemmat
Tämä on aihe, jonka henkinen puoli hämmentää monia ihmisiä. Minulta on kysytty: "Miltä tämä tuntuu teistä henkiulottuvuuksissa?" Vastaukseni on, ettei siinä ole mitään väärää. On monia, jotka karmansa kautta tuntevat halua hankkia lapsen. On monia sieluja, jotka päättävät käydä läpi lapsen saantiin liittyvät vaikeudet.
On sieluja, jotka eivät halua mieskumppania. Kutsun mieluummin näitä ihmisiä "vapaiksi ihmisiksi", koska he ovat vapaita omassa valinnassaan. Ihmiset kutsuvat näitä ihmisiä homoiksi ja lesboiksi. Me henkiulottuvuuksissa emme nimittele.
Jos sielu päättää ottaa samaa sukupuolta olevan kumppanin, miksei hän voisi saada lasta? Hyvin pitkään ihmiskunta on ollut sidottuna siihen, mikä on oikein ja mikä on väärin. Mutta mikä on oikein ja väärin? Kuka sanoo, mikä on oikein ja mikä väärin?
Vain kyseessä oleva sielu tietää tämän sydämessään. Kellään muulla ei ole oikeutta tehdä päätöstä siitä.
Maatasolla on sanonta: "Ei ole suurempaa rakkautta kuin sen rakkaus, joka uhraa henkensä ystävänsä puolesta." Haluaisin sanoa: "Ei ole suurempaa rakkautta kuin sen rakkaus, joka antaa lapsen lapsettomalle parille." Jos niin ei olisi tarkoitus olla, se ei olisi mahdollista. Mutta se on mahdollista, koska niin on tarkoitus olla.
Kyse on vain yleisesti ihmisistä, jotka vanhanaikaisissa asenteissaan eivät pysty näkemään, ettei sillä ole merkitystä, kuka on lapsen vanhempi. Se on se, joka huolehtii kyseessä olevasta lapsesta. Kaksi ihmistä jotka rakastavat toisiaan - ovat he sitten samaa tai eri sukupuolta - voivat olla upeat vanhemmat.
Ihmiskunta muuttuu. Monissa maailman maissa yksinhuoltajaperheet ovat yleinen elämäntapa. Monilla lapsilla ei ole isää tai äitiä ja joskus ei kumpaakaan. Kun aika kuluu, tästä tulee yleisempää. Ihmiset muuttavat asenteitaan sijaisvanhemmuudesta ja mitä enemmän he ymmärtävät sitä henkisesti, sitä enemmän se hyväksytään. Rakkaus ratkaisee, ei mikään muu.
Sillä kun kaksi sielua haluaa lapsen ja käyttää sijaista - joko kantamaan lasta tai antamaan spermaa - heidän rakkautensa tuota lasta kohtaa on niin voimakasta, että tuota lasta todella halutaan. Kyse ei ole olosuhteista, vanhemmista tai ympäristöstä. Rakkaus ratkaisee.
Jumala ei halua teidän kärsivän!
Matkoillani minulta on usein kysytty: "Mestari, miksi Jumala panee meidät kärsimään?" Vastaan: "Jumala ei pane teitä kärsimään. Luotte tuon tilanteen itse." Riippumatta siitä, tunnetteko Jumalan Luojana, Isä/Äiti Jumalana, Jumalaisena sieluna, niin tämä energia on sisällänne, kaikkialla ympärillänne ja se on kaikenkattavaa.
Se ei koskaan halua satuttaa teitä, koska se rakastaa teitä ehdottomasti. Se ei välitä, mikä uskontonne on, mikä ihonvärinne on, miten henkinen olette. Tämä energia rakastaa teitä sellaisena, kuin olette. Voitte sanoa: "Mutta olen kristitty". Ja sanon: "Mutta tämä energia rakastaa sinua." "Mutta mestari, olen juutalainen", ja toistan aiemman toteamukseni. "Mutta mestari, en ole henkinen", "Olen ollut vankilassa", "Olen ollut paha ihminen"
Ja sanon kaikille: "Mutta Jumala rakastaa sinua tai minkä tahansa nimen annatkin tälle energialle.
Sinä olet se, joka ei rakasta itseään!"
Usein teitä pyydetään auttamaan henkiulottuvuuksia ja kieltäydytte tehtävästä. Jumala rakastaa teitä silti, koska elämä on tehty valinnoista ja te teette nuo valinnat.
Miten monta kertaa olette vainonneet itseänne puutteidenne vuoksi? Jumala ei vainoa. Jumala hyväksyy teidät sellaisena, kuin olette. Se ei vaadi mitään.
Sitten kun voitte oppia rakastamaan itseänne, niin Jumala voi tehdä työnsä ja rakastaa teitä ehdottomasti. Siihen saakka kunnes rakastatte itseänne, negatiiviset tunteet itsestänne estävät tuon rakkauden. Te ette ole tehneet koskaan mitään väärin. Olette vain valinneet väärän tien, tehneet väärän valinnan tai käyttäneet väärin energiaa.
Elämä on jatkuvaa oppimiskokemusta. Jos te ette tekisi virheitä - kuten niitä maan päällä kutsutaan - ette voisi koskaan oppia. Ei ole mitään virheitä, on vain valintoja.
Antakaa anteeksi itsellenne kaikki, mistä olette vainonneet itseänne, ja avautukaa ehdottomalle rakkaudelle!
Tuska
Huudatte ääneen tuskassanne ja kärsimyksessänne ja sanotte: "Jumala, miksi teet tämän minulle? Olen hyvä ihminen. Yritän auttaa kaikkia ja olla ystävällinen." Ette kuitenkaan tiedä, mitä olette tehneet muille toisessa inkarnaatiossa, ja jos näin on, nyt voisi olla takaisinmaksun aika.
Korjaatte lopulta kaiken, mitä kylvätte.
Oli kerran mies, joka teki kammottavia asioita ihmisille elämässään. Hän teki rahaa, muttei antanut sitä hyväntekeväisyyteen tai jakanut sitä. Hän hääti ihmiset kiinteistöstään, koska hän ei vain pitänyt heistä. Hän kohteli vaimoaan kuin orjaa ja muut perheenjäsenet laitettiin tekemään työtä kuin härät vetämään auraa. Hän ei tuntenut katumusta eikä hän näyttänyt kärsivän tuossa elämässä. Hän teki paljon rahaa ja kuoli hyvin varakkaana. Jopa kuollessaan hän teki säädöksen, ettei hänen perheensä saisi hänen rahojaan.
Seuraavassa inkarnaatiossaan hän huomasi olevansa hyvin köyhä ja hänet häädettiin kerta toisensa jälkeen vuokraamastaan tilasta. Häntä ja hänen perhettään kohdeltiin huonommin kuin eläimiä, kun he tekivät työtä, eikä hän voinut ymmärtää miksi. Lopulta hän kutsui Jumalaa ja kysyi: "Miksi minä ja perheeni kärsimme tällä tavalla? Yritän olla hyvä ihminen, mutten pysty kestämään enää tätä tuskaa ja kärsimystä."
Jumalainen sielu näytti silloin hänelle unessa, mistä tuska ja kärsimys tulivat, ja hän oli häpeissään. Hän näki kaikki menneen elämän tekonsa ja oli surullinen nähdessään, että sitä mitä hän sai tässä elämässä, hän oli antanut itse toisessa.
Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy tuskaan ja kärsimykseen.
Monet sielut valitsevat kärsivänsä tuskaa, menetystä, surua, sairautta ja muita tuskallisia asioita kasvaakseen tai oppiakseen näistä kokemuksista, jotta voisivat auttaa muita. Sielu voi olla parempi neuvonantaja huumeasioissa, jos hän on itse ollut riippuvainen huumeista ja kärsinyt siitä tuskaa.
Kaikki mistä kärsitte ja saatte tuskaa, johtuu valinnastanne käydä se läpi.
Joko maksatte karmaa tai opettelette oppitunteja auttaaksenne itseänne ja toisia. Silloin kun tunnette kärsivänne ja olette tuskissanne, kysykää itseltänne: "Miksi tämä tapahtuu?" Sallikaa itsenne olla hiljaa, jotta vastaus voi tulla.
Tietäkää, että te valitsitte sen. Kukaan ei pane teitä kokemaan sitä - se on oma valintanne.
Kaikki tuska ja kärsimys on syytä ja seurausta. Jos katsotte positiiviseen puoleen tuskassanne ja kärsimyksessänne, se ei tunnu niin taakalta. Kun alatte katsoa positiiviseen puoleen, huomaatte ongelman häviävän tai pienenevän.
Me, karmanherrat ja ylösnousseet mestarit autamme jokaista teitä valitsemaan inkarnaationne.
Me yhdessä Luojan/Jumalaisen sielun kanssa autamme teitä valitsemaan oppitunnit tuohon elämään näyttämälle teille tiedostot teoistanne, joihin on vielä tartuttava. Joskus sanomme teille: "Sinusta tuo tilanne tulee olemaan liikaa. Saatat huomata, ettet pääse siitä läpi." Mutta sivuutatte meidät ja sitten löydätte itsenne kamalasta tuskasta ja kärsimyksestä ja huudatte apua, koska pidätte sitä liiallisena käsiteltäväksi.
Jumala, Luoja/Jumalainen sielu ei ole vastuussa tuskastanne ja kärsimyksestänne - te olette. Silloin kun käsitätte tämän, se ei ole samanlainen taakka ja se menee ohi nopeasti. Ei ole mitään sattumia. Kaikki mitä teette, on valintaa. Vasta kun olette maksaneet velkanne ja oppineet oppituntinne, teillä ei ole enää tuskaa ja kärsimystä.
Tämä voidaan tehdä yhdessä inkarnaatiossa tai se voi viedä monia inkarnaatioita.
Voitte aloittaa nyt tarkkailemalla tekojanne ja elämällä elämää, missä ette luo mitään negatiivista tilannetta, vaan työskentelette vain korkeammaksi parhaaksi kaikessa, mitä teette. Se on teidän valintanne.
Luonto
Olette osa luontoa, kuten luonto on osa teitä. Synnyitte olemaan yhdessä, auttamaan toisianne. Luonto luotiin olemaan tasapainonne tässä inkarnaatiossa, auttamaan ilman puhdistamisessa puiden kautta, antamaan vettä juotavaksi, itsensä puhdistamiseen ja leikkimiseen ja työskentelemään täysin harmoniassa kaikkien ihmisten kanssa. Alussa näin oli. Kaikki oli yhtä.
Sitten ihmiset, halussaan modernisoitua, löysivät kemikaaleja muuttamaan syömäänne ruokaa. Usein nämä kemikaalit päästettiin veteen, jokiin ja puroihin. Se tehtiin usein tavalla, mistä ihmiset eivät tienneet. Jos vain voitaisiin nähdä, että kaikille on riittävästi, että Jumala, perimmäinen olento, antoi kaiken tarvitsemanne: ruokaa, vettä, yrttejä, kalaa ja lihaa.
Kuitenkin ihmisille on tullut pakkomielteeksi muuttaa kaikkea, mitä teillä on. Se tekee tätä tehdäkseen siitä "paremman", muuntaakseen geneettisesti Jumalan työn DNA:ta. Menetätte yhteytenne luontoon. Jos ette muutu pian ja palaa entiseen, ei ole mitään yhtäläisyyttä vanhaan ruokaan ja veteen, siihen tapaan minkä Jumala suunnitteli.
En saarnaa viestilläni, vaan informoin ja pyydän teitä pysymään kosketuksessa luontoon, vaalimaan sitä ja hoivaamaan sitä. Sillä silloin kun tuhoatte luontoa, tuhoatte itseänne. Olette yhtä luonnon kanssa ettekä voi olla siitä erillään.
Maitreya
-----------
KYSYMYKSIÄ MESTAREILLE
Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger
7. - 14.4.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Kysymys:
Asun pienessä ja tiiviissä yhteisössä ja minua solvaa jatkuvasti eräs mies, joka myös asuu täällä ja ajattelee minun olevan hänelle velkaa. Yritän kovasti nousta tämän tilanteen yläpuolelle ja olla välittämättä niistä pahoista asioista, joita minusta sanotaan. Tiedän, että tuska ja pelko saavat hänet käyttäytymään näin, mutta on hyvin vaikeaa pysyä irti tästä, kun tiedän, mitä sanotaan, ja että ainakin osa ihmisistä varmasti uskoo pahaa minusta. Mitä voin tehdä ollakseni välittämättä?
- Roz, Etelä-Afrikka
Vastaus:
Oman tulevaisuuden tai maineen perustuminen toisen ihmisen negatiivisuuteen on todella vaikea tilanne. On mahdotonta vaikuttaa toisten ajatuksiin ja uskomuksiin, elleivät he suostu muuttamaan perustapaansa ajatella. Tämä toimii kahteen suuntaan. Piinaajasi ei muuta jatkuvaa hyökkäystään, ennen kuin hän päättää itse leppyä. Samaan aikaan yhteisösi asukkaisiin eivät helposti vaikuta hänen tekemisensä, koska hänellä on pikkusieluisen ja negatiivisen ihmisen maine. Hänellä on aina joku, josta hän valittaa, ja pian hän kiihkeytensä kohde muuttuu johonkin toiseen.
Sillä välillä voit nähdä helposti vaikutuksen, mikä tällä oppitunnilla on sinuun. Oppituntinasi on antaa muille valta siihen, mitä tunnet itsestäsi. Jos rakastaisit itseäsi riittävästi, sinulle ei olisi merkitystä, mitä toiset ajattelevat tai sanovat sinusta, koska tietäisit, ettei se ole henkilö, joka pyrit olemaan. Silloin kun nojaat toisiin sen määrittelemiseksi, mitä tunnet itsestäsi, sanot, että he tietävät sinusta enemmän kuin sinä.
Ota vastuu omasta elämästäsi ja siitä tavasta, millä päätät elää. Älä kanna huolta toisten ajatuksista tai niiden yrityksistä, jotka pyrkivät kontrolloimaan elämääsi. Kiitä tätä onnetonta ja pelokasta ihmistä sen sallimisesta, että saat välähdyksen omista peloistasi. Sinulla ei ole mitään tarvetta kantaa huolta siitä, mitä sanotaan, koska se ei voi satuttaa sinua, ellet salli sitä.
Kysymys:
Vieraantunut paras ystäväni on muuttunut paljon muutaman vuoden aikana. Hän on kaukosuhteessa sellaisen miehen kanssa, jota hän ei ole koskaan tavannut. Hänen täyttäessään 21 vuotta tapasimme ja juhlimme drinkkien parissa. Hänen poikaystävänsä on nyt erottanut meidät juuri, kun olimme taas tutustumassa, ja sydämeni on särkynyt. Tilanne oli vakava väärinkäsitys ja ystäväni uskoi miestä kysymättä minun puoltani tarinasta. Olemmeko koskaan enää ystäviä? Onko hän turvassa tämä poikaystävän kanssa, joka näyttää kontrolloivan maan toiselta puolelta? Miten pystyn siirtymään eteenpäin ja pääsemään yli tuskasta?
- Margaret, USA
Vastaus:
Ystäväsi viettää paljon aikaa kontrollointi-, itsearvostus- ja omakuvaoppituntien kanssa. Hän on täysin tietämätön siitä, mitä hän tuntee tai ajattelee asioista, ja hän luottaa tulkinnassaan täysin toisten sanoihin. Hän etsii epätoivoisesti rakkautta ja hänen nykyinen rakkaudentunteensa tulee tästä haamusta, jota hän ei ole koskaan tavannut. Hänen on helpompaa antaa miehen määrätä täysin elämäänsä, koska hän on keksinyt oman todellisuutensa miehen kommunikoinnin ympärille - siitä on tullut hänen olemassaolonsa.
Tämä mies on manipuloija ja kontrolloija. Hän näkee ystäväsi lemmikkinä, jonka saa tekemään pyydettäessä mitä tahansa. Ystäväsi juoksee pakoon elämänsä fyysistä todellisuutta, elämää mitä hän pitää epätyydyttävänä ja tylsänä. Koska hän ei ole koskaan tavannut tätä miestä, hän voi nähdä tämän mielikuvituksessaan pelastajana, ritarina kiiltävässä haarniskassa. Mies on hänelle opas, jota hän on aina etsinyt. Hän ei ole koskaan pystynyt tyydyttämään itseään, joten hän ajattelee, että mies tekee kaikki hänen päätöksensä ja kaikesta tulee samanlaista kuin hänen haluamassaan satumaassa.
Tällä hetkellä ystäväsi tekee kaiken, mitä mies pyytää, peläten menettävänsä tämän, jos hän ei tee. Hänen on käsitettävä, että tämä ei ole elämistä, että hänen on otettava vastuu omasta tulevaisuudestaan ja käytettävä valinnan vapautta. Valinnat riippuvat nyt hänestä. On liian monia muuttujia, jotta näkisimme, mitä hän tulee päättämään. Lähetä toiveikkaita aikomuksia ystävällesi, jotta hän voisi nähdä, mitä tapahtuu, ja rikkoa lumon, mikä miehellä on häneen.
Sinun on käsitettävä, että tämä on vain yksi oppitunti, jonka hän pyrki samaan tässä elämässä. Se ei mitenkään liity tarkoitukselliseen haluun loukata sinua. Kurkota sisältäsi sielusi rakkautta ja sitä ehdotonta rakkautta, mitä me kaikki kannamme sisällämme. Virkistäydy siellä ja sitten uskaltaudu uusiin kokemuksiin kera tietävän rakkauden, että teet sitä, mitä tulit tänne tekemään, ja toivoen, että myös ystäväsi saavuttaa tuon tietoisuuden.
Kysymys:
Mestarit, pari vuotta sitten pystyin ottamaan yhteyden henkeen. Se oli vain pientä, mutta hyvää silti. Sen jälkeen elämässäni on tapahtunut paljon ja se tunne, että henki on lähelläni, näyttää vähenevän ja vähenevän. Minua on kehotettu meditoimaan, mutten koskaan näytä löytävän oikeaa aikaa tai paikkaa sen tekemiseen. Uskon lujasti, että kaikki tapahtuu jostain syystä, Luuletteko, että tämä tapahtuu, koska minun ei enää ole tarkoitus tehdä tätä?
- Steve, Iso-Britannia
Vastaus:
Olet sielu. Olet osa Lähdettä, joka rikkoutui saadakseen tietoa kokonaisuudelle. Yksi universaali projekti johon jokainen sielu osallistuu, on selvittää, kuka hän todellisuudessa on. Se suunnittelee useita asioita koettavaksi jokaisessa elämässä maan päällä. Se ei muista aloittaessaan elämän, koska se tulee kehoonsa unohtaneena kaiken, mitä se ovat tehnyt ennen tätä elämää. Sielu ei ole koskaan yksin tai irti universaalista energiasta, joka koostu kaikista Lähteen osista.
Silloin kun "sait yhteyden", tunnistit tunteen todellisesta itsestäsi. Kun on oppinut jotain, on mahdotonta unohtaa sitä. Jos ei käytä tietoaan, sen voima näyttää vähenevän, mutta se pysyy silti. Silloin kun tottuu johonkin, se ei myöskään aina vedä huomiota puoleensa. Kun ihmiset muuttavat lähelle rautatietä tai lentoreitin alle, he tiedostavat melun jatkuvasti. Mutta oltuaan siellä jonkin aikaa, he eivät kuule ääntä niin ärsyttävänä. Onko ääni heikentynyt? Ei, he ovat vain tottuneet sen olemassaoloon.
Henki on aina kanssasi, se on osa ydinolemustasi. Tässä tapahtuu kaksi asiaa. Ensinnäkin, olet tottunut yhteyden ainutlaatuisuuteen, ja toiseksi, sinulla ei ole todellista tarvetta tuntea tuota yhteyttä tällä hetkellä. Voit nostaa volyymiä koska tahansa, kun olet valmis.
Kysymys:
Mestarit, ikävuoteni lisääntyvät ja tunnen, etten ole toteuttanut sieluni tarkoitusta. Kanavoitu enkeli on kertonut minulle, että minun pitäisi kirjoittaa kirja tuon yleistarkoituksen toteuttamiseksi, mutta en halua tehdä sitä monestakin syystä. Tunnen, etten pysty kommunikoimaan hyvin ja ettei sitä kohtaan olisi mitään kiinnostusta, mitä minulla on kerrottavana. Onko jokin muu tapa toteuttaa tämä tarkoitus, kirjoittamatta kirjaa? Onko kenties vain yksi ihminen, jolle minun pitäisi kommunikoida, mitä olen oppinut?
- Pat, USA
Vastaus:
Naureskelemme "ikävuoteni lisääntyvät" kommentillesi. Jos tietäisit, miten ikivanha sielu olet, et tärisisi fyysisessä muodossasi. Ikä ei merkitse kerrassaan mitään, edes fyysisessä elämässä, ellei sen anna kontrolloida matkaansa. Sinulla on vielä satoja elämiä koettavana ja monia maan vuosia tässä kehossa, jos etsit niitä.
Aina kun joku meistä antaa viestin ihmiselle, tarkoituksena on ainoastaan neuvon antaminen - se ei ole käsky. Jos oletettu tiedonvälittäjä koskaan toteaa meidän sanoneen "sinun pitää", niin hän ei tulkkaa täsmällisesti. Joskus muistutamme sieluille, mitä he ovat päättäneet toteuttaa jossain inkarnaatiossa, mutta sielulla on aina vapaa valinta muuttaa suunnitelmiaan. Elämäntarkoitukseen ei sisälly mitään "pakkoja" tai "pitämisiä".
Halusit kyllä käyttää tässä elämässä saamaasi tietoa ja jakaa sen toisten kanssa, jotta he saavuttaisivat nopeammin saman tietoisuustason, minkä sinä olet saanut. Tämän ajattelit tapahtuvan kirjoittamalla kirjan, mutta se oli vain mahdollisuus. Jakamalla tietosi edes yhden ihmisen kanssa olet toteuttanut haluamasi toiminnan.
Kysymys:
Mestarit, minulla on veli, joka on ollut kahdeksan vuotta työttömänä, kun hänet irtisanottiin yrityksestään. Hän on yrittänyt päästä moniin yrityksiin, mutta epäonnistunut. Hän sairastui niveltulehdukseen pian sen jälkeen. Veljeni on omistautunut eräälle henkiselle gurulle ja hän herää joka aamu klo 5 rukoilemaan gurunsa puolesta. Mutta hänen käyttäytymisensä on hyvin sopimatonta henkiselle ihmiselle. Hän loukkaa helposti toisten tunteita kovilla sanoillaan. Hänen vaimonsa ja lapsensa ovat kyllästyneet hänen käytökseensä. Hän näyttää kärsivän huonosta itsetunnosta. Hän ei näytä panostavan riittävästi perheen tuloihin nyt, kun hän on toipumassa. Hän pyrkii meditoimaan päivittäin, mutta viime aikoina hän on ollut pahantuulinen eikä pysty nukkumaan, sanomaan rukouksiaan aamulla tai meditoimaan. Uskon, että hän on sydämeltään hyvä mies. Olen aina tuntenut hänet kovasti työtä tekevänä ja järjestelmällisenä ihmisenä ja minulle on tuskaa nähdä hänet tällaisena. Mitä veljessäni on vikana?
- Kala, Singapore
Vastaus:
Veljesi on valinnut negatiivisuuden, rakastavan positiivisen energian sijasta. Hän tunsi tulleensa petetyksi menettäessään työpaikkansa ja tuntee olevansa kaikkien lähellään olevien uhri. Niveltulehdus kutsuttiin oikeuttamaan hänen ajatuksensa, että maailma on häntä vastaan. Hän kääntyi gurunsa puoleen, että tämä pelastaisi hänet ympärillä olevalta pahuudelta. Kun hänen omistautumisensa ei tyydyttänyt kaikkia tarpeita, hän katkeroitui vielä lisää.
Hän toi sitten sisään lisää negatiivisuutta, koska hän halusi kurjuudessaan seuraa. Osa sitä negatiivisuutta, mitä hän kutsui itseensä, oli sielusta, joka kuoli, mutta päätti olla palaamatta Kotiin, mitä kutsumme "inkarnoitumattomaksi". Tämä olento on ottanut viime aikoina lähes kokonaan veljesi hallintaansa. Se mitä hän heijastaa toisiin, on puhtaasti negatiivisia ajatuksia ja tekoja.
Tämä energia saa hänet tuntemaan voimaa. On totta, että hänellä on huono itsetunto, sillä hän tuntee, että hänen on liittouduttava tämän negatiivisuuden kanssa ja se on ainoa tapa tuntea olonsa mukavaksi ja olevansa hallinnassa. Ainoa toivo sinulle ja hänen perheelleen saada takaisin tuo vanha persoona, on saada hänet luopumaan tuosta kiinnittyneestä olennosta. Vakuuta, että hän tarvitsee positiivista energiaa saadakseen aiemman olotilansa takaisin.
Sitten kun hän suostuu, kerää kokoon mahdollisimman monta energiaparantajaa ja ystävää. Heidän ei tarvitse olla fyysisesti samassa huoneessa, vaan lähettää samaan aikaan tarkoituksellisesti veljellesi rakkautta ja parantavaa energiaa. Pimeä olento ei halua enää olla lähimaillakaan niin suurta rakkausmäärää ja se lähtee. Vahvista veljellesi, mitä on tapahtunut, jotta hän ei valitse kutsuvansa tuota olentoa takaisin.
Kysymys:
Mestarit, olen pysyvästi henkisen heräämisen polulla. Olen yksinhuoltajaäiti, jolla on 8- ja 10-vuotaat pojat, ja olen itse 48-vuotias. En ole tällä hetkellä töissä, mutta haluaisin olla. Ajattelin aloittaa kaupan tai kurssipaikan, mikä tarjoaa tuotteita ja palveluja, jotka perustuvat henkiseen valaistumiseen. Pitäisikö minun tavoitella tästä uraa itselleni? Pystynkö elättämään sillä itseni ja perheeni? Pelkään aloittaa tätä. Haluan kyllä sitä, mutta halua varmistaa, että tätä minun pitäisi tehdä tällä hetkellä.
- Kathleen, Kanada
Vastaus:
Mantranasi pitäisi olla "vapaus valita, vapaus valita, vapaus valita". Koettelemuksiesi aikana on ollut helppoa luottaa toisten neuvoihin. Nyt on aika nousta ylös ja lähteä pois tukipilareiden luota. Etsi vastauksesi sisältä. Ota aikaa kääntyä sisäänpäin ja katso, millaisen ihannetyöympäristösi pitäisi olla. Tämä voidaan määritellä sen mukaan, mikä tuntuu oikealta sinulle tällä hetkellä. Ihmiskokemuksessanne ei ole mitään oikeita ja vääriä.
Sinun täytyy olla vastuussa omasta tulevaisuudestasi. Kuljet edestakaisin - äidistä, joka on vastuussa kaikesta, pelkäävään sieluun, joka haluaa vain seurata jonkun muun ohjeita. Et halua olla vastuussa omasta elämästäsi. Voit tehdä niin, mutta et saa tilaisuutta oppia niitä oppitunteja, joita tuli maan päälle oppimaan.
Olet vanhempi sielu, jolla on ollut monia elämiä, ja tunne joka sinulla on kaikkia henkisiä asioita kohtaan, on vihje valtavasta tietämyksestäsi. Halusi kutsuu sinua siirtymään eteenpäin, mutta itseluottamuksen puute käyttää jarruja. Sinun täytyy päästä siihen vahvuuteen, joka on ytimessäsi, ja käyttää tuota energiaa tietääksesi, että voit tehdä kaikkea, mitä haluat kokea.
Mene pelkoihin, jotka estävät sinua. Katso niitä kasvoihin ja näe, mitä siellä on. Useimmat ovat vain ääniä päässäsi, mitkä ilmestyivät elämäsi romahtaessa. Ne ovat yhteiskunnan, ystävien ja sukulaisten ääniä, jotka kertovat sinulle, mitä yhteiskunta tekisi sinun tilanteessasi. Nostit itsesi silloin ja voit tehdä sen myös nyt, ilman tarvetta luottaa noihin ääniin. Seuraa sisäisiä tuntemuksiasi siitä polusta, mitä tarvitset.

ÄITI MAA RAVISTELEE MEITÄ JÄLLEEN HEREILLE !
Olette varmaan huomanneet, kuinka paljon kaikenlaisia luonnonmullistuksia on tapahtunut jo pelkästään tämän vuoden puolella ja tuntuu, kuin ne vaan lisääntyisivät ja lisääntyisivät.
Mutta moniko meistä on pysähtynyt ajattelemaan, mistä tässä kaikessa lopulta onkaan kysymys..?
Itse olen sitä mieltä vahvasti, että nuo kaikki surulliset katastrofit ovat ÄITI MAAN keino yrittää aina vaan sinnikkäämmin saada meitä Maan väkeä hereille tähän Elämään. Me ihmiset kun olemme sen verran jääräpäitä ja sokeita itsellemme, jatkamme typerää ja itsekästä käyttäytymistämme, niin siksi meihin ei tehoa mitkään lievemmät keinot, vaan joudumme sitten (lue: meidät laitetaan!) äärimmäisten tapahtumien ja olosuhteiden kanssa vastakkain.
Oppiaksemme ja ymmärtääksemme sen, ettemme voi enää jatkaa elämäämme täällä samoin kuin tähän asti, itsekkäästi vain omaa napaamme tuijottaen!
On päivänselvää, että meitä ihan selvästi HERÄTELLÄÄN tällä tavoin ravistelemalla, jotta ymmärtäisimme viimein, mitä ihmisenä oleminen pitää sisällään aidoimmillaan: huolen pitäminen toinen toisistamme, aito auttaminen ja välittäminen kanssaihmisistämme ilman, että siihen sisältyy minkäänlaisia ehtoja tai itsekkäitä taka-ajatuksia, PYYTEETÖN RAKKAUS.
Ja että oppisimme viimein arvostamaan luontoamme ja pitämään siitäkin huolta, ainaisen riistämisen ja raiskaamisen sijaan.
Mitä olemmekaan ahneudellamme ja itsekkyydellämme, piittaamattomuudellamme aikaansaaneet...
Kuinka paljon kärsimystä pitää vielä tapahtua, että viimein Heräämme tajuamaan, mistä tässä kaikessa on loppujen lopuksi kysymys..
Pelkästään jo vuonna 2010 on maanjäristyksiä ollut 100 päivän aikana enemmän kuin seitsemänä vuotena yhteensä! Ja tänä vuonna on ollut isoja maanjäristyksiä enemmän kuin vuosina 2001 ja 2002 oli kaikkia (listattuja) maanjäristyksiä yhteensä!
Maankuori on selvästi aktivoitunut ja maanjäristyksiä on huomattavasti enemmän kuin koskaan aiemmin kymmenen viime vuoden aikana.
Maanjäristykset ovat kasvamassa lukumäärältään, esiintymistiheydeltään, ja keskimääräiseltä voimakkuudeltaan. Mitä tahansa yli 4 Richterin maanjäristystä pidetään merkittävänä järistyksenä ja USA:n geologisen tutkimuslaitoksen mukaan, meillä on ollut 389 sellaista järistystä 11.2.2010 lähtien. Tämä merkitsee noin yhtä huomattavaa järistystä joka kahden tunnin välein.
Jotain on todellakin tekeillä ja paljon suurempia järistyksiä on vielä edessä päin!
tammikuu:
HAITI 7,0 richteriä
helmikuu:
CHILE 8,8 richteriä ja siitä aiheutunut tsunami Tyynenmeren valtioihin (Tulirengas)
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/02/1066772
maaliskuu:
FILIPPIINIT 6.0 richteriä
ITÄ-TURKKI 6.0 richteriä
huhtikuu:
BAJA KALIFORNIA (Meksiko) 6,9 richteriä
SUMATRA (Indonesia) 7,8 richteriä
KIINA 7.1 richteriä
ANDALUSIA (ETELÄ-ESPANJA) 6.2 richteriä
Nyt tutkijat ovatkin huolissaan Euroopan suurimmasta merenalaisesta, Välimeren pohjassa sijaitsevasta, MARSILINISTA ja pelkäävät sen purkautuvan hetkenä minä hyvänsä.
Marsili sijaitsee 150km päässä Napolista, suurin piirtein Napolin ja Sisilian puolivälissä, eikä se ole vielä koskaan purkautunut.
Yhä aktiivisena toimiva tulivuori nousee n. 3km korkeuteen merenpohjasta, ja sen kraateri on 450m merenpinnan alapuolella.
Tulivuoren kattama alue on kaikkiaan 70km pitkä ja 40km leveä. Marsili on siis suurempi kuin Sisiliassa sijaitseva Etna.
Marsili-tulivuorella on hatarat seinät, jotka voivat sortua hetkenä hyvänsä. Viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että tulivuori ei ole rakenteellisesti kestävä, sen seinät ovat hauraat ja magmavarastot suuret.
Kaikki tiedot viittaavat siihen, että tulivuori on aktiivinen ja se voi purkautua milloin tahansa.
Jos näin kävisi, seuraukset olisivat paljon pahemmat kuin Etnan tai Napolin kupeessa olevan Vesuviuksen purkautuessa.
Vedenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena tulivuoren reunoilla havaitut kivimassat saattavat lähteä liikkeelle ja nostattaa hyökyaaltoja, joista syntyisi voimakas tulva-aalto, ns. tsunami, joka voi haudata alleen koko Etelä-Italian ja Sisilian rannikkoa. Mm. Napolin, Messinan ja Palermon kaupungeissa syntyisi pahaa jälkeä.
Ja nyt vielä tämä, maaliskuun loppupuolella alkunsa saanut Eyjafjallin tulivuorenpurkaus 2010 Islannissa, missä useat sadat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa, kun heidät on jouduttu evakuoimaan. Tulivuorenpurkauksesta levinnyt tuhka on saanut aikaan laajan kaaoksen lentoliikenteessä, kun ilmailuviranomaiset ovat turvatoimena rajoittaneet lentoliikennettä useissa maissa.
Syynä varotoimiin on se, että tuhka voi vaurioittaa lentokoneiden moottoreita ja johtaa vaaratilanteeseen. Lisäksi tuhka haittaa näkyvyyttä
Lentoliikenteen lamauttanut Eyjafjalla-jäätikön tulivuoren purkaus saattaa olla vasta alkusoittoa alueen tulivuorten aiheuttamille pulmille. Nyt purkautuvan tulivuoren läheisyydessä sijaitsee tulivuori KATLA, jonka purkautuminen asiantuntijan mukaan vähintään toistaisi nyt aiheutuneen kaaoksen.
Vaikutukset voisivat olla kuitenkin myös huomattavasti suuremmat.
Jos Katla alkaa uhitella ja sen päällä oleva 400 metrin paksuinen jääkerros sulaa, tulvat voivat olla jopa satakertaisia nyt nähtyyn verrattuna. Myös tuhkatilanne olisi vähintään sama, jos tuulet puhaltaisivat kohti Eurooppaa.
Historiassa Eyjafjallan purkautumista on aina seurannut myös Katlan purkautuminen. Eyjafjalla-jäätikön tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1821, mitä seurasi Katla kahta vuotta myöhemmin.
Eyjafjalla-jäätikön tulivuori syöksee edelleen tuhkaa sisuksistaan eikä ole osoittanut rauhoittumisen merkkejä.
Islannin yliopiston professorin Armann Hoskuldssonin mukaan purkauksen odotetaan jatkuvan vielä ainakin kahden päivän ajan. Toisaalta ulos syöksyvää magmaa on olemassa vain rajallinen määrä.
Sadat tulvavaaran takia Islannissa kodeistaan evakuoidut ovat kuitenkin päässeet palaamaan koteihinsa.
Vedenalaiset tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset ja meren pohjassa sattuneet maankuoren liikkeet aiheuttavat aika ajoin hyökyaaltoja eli tsunameja Tyynellämerellä ja Aasiassa. Aallot voivat olla jopa 30-metrisiä, ja niiden aiheuttamissa katastrofeissa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä.
Ennen vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamikatastofia samanlainen on tapahtunut viimeksi noin 600 vuotta sitten. Todella vakavan tsunamin harvinaisuus oli ilmeisesti yksi syy siihen, että paikalliset ihmiset eivät osanneet tulkita siitä kertovia merkkejä kuten meren pakenemista rannoilta.
Vuoden 2004 tsunami syntyi merenpohjassa 300 kilometriä Thaimaan rannikosta tapahtuneen maanjäristyksen seurauksena. Järistyksessä Intian-Australian laatta painui muutamassa minuutissa 13 metriä Burma-Sundan laatan alle. Sen seurauksena nousseet massiiviset aallot vyöryivät rannikon kohdatessaan maalle ja nousivat Acehissa enimmillään 35 metrin ja Phuketissa 20 metrin korkeudelle. Aallot ulottuivat kauas sisämaahan ja kasasivat rannasta irronnutta valkoista hiekkaa parin kilometrin päähän rannasta.
Rio de Janeiron tulvat ja maanvyöryt 2010
Voimakkaan rankkasateen aiheuttamat tulvat ja maanvyörymät ovat tappaneet ainakin 102 ihmistä Rio de Janeiron osavaltiossa Brasiliassa. Tulva on halvaannuttanut Brasilian toiseksi suurimman kaupungin Rio de Janeiron, mutta vielä pahemmin luonnonmullistus on koetellut lahdentakaista Niteroita.
Maanvyörymät ovat pyyhkineet mukanaan kaupunkeja ympyröiville kukkuloille muodostuneita hökkeliasutuksia. Yksin Niteroissa on 53 kuollutta.
Rio de Janeiron kaupungin kaikki päätiet on suljettu tulvien takia. Kaupungin pormestari Eduardo da Costa Paes on kehottanut kaupungin asukkaita pysymään sisätiloissa ja välttämään riskialttiita alueita. Kaupungin koulut on suljettu.
Mutta moniko meistä on pysähtynyt ajattelemaan, mistä tässä kaikessa lopulta onkaan kysymys..?
Itse olen sitä mieltä vahvasti, että nuo kaikki surulliset katastrofit ovat ÄITI MAAN keino yrittää aina vaan sinnikkäämmin saada meitä Maan väkeä hereille tähän Elämään. Me ihmiset kun olemme sen verran jääräpäitä ja sokeita itsellemme, jatkamme typerää ja itsekästä käyttäytymistämme, niin siksi meihin ei tehoa mitkään lievemmät keinot, vaan joudumme sitten (lue: meidät laitetaan!) äärimmäisten tapahtumien ja olosuhteiden kanssa vastakkain.
Oppiaksemme ja ymmärtääksemme sen, ettemme voi enää jatkaa elämäämme täällä samoin kuin tähän asti, itsekkäästi vain omaa napaamme tuijottaen!
On päivänselvää, että meitä ihan selvästi HERÄTELLÄÄN tällä tavoin ravistelemalla, jotta ymmärtäisimme viimein, mitä ihmisenä oleminen pitää sisällään aidoimmillaan: huolen pitäminen toinen toisistamme, aito auttaminen ja välittäminen kanssaihmisistämme ilman, että siihen sisältyy minkäänlaisia ehtoja tai itsekkäitä taka-ajatuksia, PYYTEETÖN RAKKAUS.
Ja että oppisimme viimein arvostamaan luontoamme ja pitämään siitäkin huolta, ainaisen riistämisen ja raiskaamisen sijaan.
Mitä olemmekaan ahneudellamme ja itsekkyydellämme, piittaamattomuudellamme aikaansaaneet...
Kuinka paljon kärsimystä pitää vielä tapahtua, että viimein Heräämme tajuamaan, mistä tässä kaikessa on loppujen lopuksi kysymys..
Pelkästään jo vuonna 2010 on maanjäristyksiä ollut 100 päivän aikana enemmän kuin seitsemänä vuotena yhteensä! Ja tänä vuonna on ollut isoja maanjäristyksiä enemmän kuin vuosina 2001 ja 2002 oli kaikkia (listattuja) maanjäristyksiä yhteensä!
Maankuori on selvästi aktivoitunut ja maanjäristyksiä on huomattavasti enemmän kuin koskaan aiemmin kymmenen viime vuoden aikana.
Maanjäristykset ovat kasvamassa lukumäärältään, esiintymistiheydeltään, ja keskimääräiseltä voimakkuudeltaan. Mitä tahansa yli 4 Richterin maanjäristystä pidetään merkittävänä järistyksenä ja USA:n geologisen tutkimuslaitoksen mukaan, meillä on ollut 389 sellaista järistystä 11.2.2010 lähtien. Tämä merkitsee noin yhtä huomattavaa järistystä joka kahden tunnin välein.
Jotain on todellakin tekeillä ja paljon suurempia järistyksiä on vielä edessä päin!
MAANJÄRISTYKSET VUONNA 2010:
tammikuu:
HAITI 7,0 richteriä
helmikuu:
CHILE 8,8 richteriä ja siitä aiheutunut tsunami Tyynenmeren valtioihin (Tulirengas)
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/02/1066772
maaliskuu:
FILIPPIINIT 6.0 richteriä
ITÄ-TURKKI 6.0 richteriä
huhtikuu:
BAJA KALIFORNIA (Meksiko) 6,9 richteriä
SUMATRA (Indonesia) 7,8 richteriä
KIINA 7.1 richteriä
ANDALUSIA (ETELÄ-ESPANJA) 6.2 richteriä
Nyt tutkijat ovatkin huolissaan Euroopan suurimmasta merenalaisesta, Välimeren pohjassa sijaitsevasta, MARSILINISTA ja pelkäävät sen purkautuvan hetkenä minä hyvänsä.
Marsili sijaitsee 150km päässä Napolista, suurin piirtein Napolin ja Sisilian puolivälissä, eikä se ole vielä koskaan purkautunut.
Yhä aktiivisena toimiva tulivuori nousee n. 3km korkeuteen merenpohjasta, ja sen kraateri on 450m merenpinnan alapuolella.
Tulivuoren kattama alue on kaikkiaan 70km pitkä ja 40km leveä. Marsili on siis suurempi kuin Sisiliassa sijaitseva Etna.
Marsili-tulivuorella on hatarat seinät, jotka voivat sortua hetkenä hyvänsä. Viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että tulivuori ei ole rakenteellisesti kestävä, sen seinät ovat hauraat ja magmavarastot suuret.
Kaikki tiedot viittaavat siihen, että tulivuori on aktiivinen ja se voi purkautua milloin tahansa.
Jos näin kävisi, seuraukset olisivat paljon pahemmat kuin Etnan tai Napolin kupeessa olevan Vesuviuksen purkautuessa.
Vedenalaisen tulivuorenpurkauksen seurauksena tulivuoren reunoilla havaitut kivimassat saattavat lähteä liikkeelle ja nostattaa hyökyaaltoja, joista syntyisi voimakas tulva-aalto, ns. tsunami, joka voi haudata alleen koko Etelä-Italian ja Sisilian rannikkoa. Mm. Napolin, Messinan ja Palermon kaupungeissa syntyisi pahaa jälkeä.
EYJAFJALLIN TULIVUORENPURKAUS ISLANNISSA
Syynä varotoimiin on se, että tuhka voi vaurioittaa lentokoneiden moottoreita ja johtaa vaaratilanteeseen. Lisäksi tuhka haittaa näkyvyyttä
Lentoliikenteen lamauttanut Eyjafjalla-jäätikön tulivuoren purkaus saattaa olla vasta alkusoittoa alueen tulivuorten aiheuttamille pulmille. Nyt purkautuvan tulivuoren läheisyydessä sijaitsee tulivuori KATLA, jonka purkautuminen asiantuntijan mukaan vähintään toistaisi nyt aiheutuneen kaaoksen.
Vaikutukset voisivat olla kuitenkin myös huomattavasti suuremmat.
Jos Katla alkaa uhitella ja sen päällä oleva 400 metrin paksuinen jääkerros sulaa, tulvat voivat olla jopa satakertaisia nyt nähtyyn verrattuna. Myös tuhkatilanne olisi vähintään sama, jos tuulet puhaltaisivat kohti Eurooppaa.
Historiassa Eyjafjallan purkautumista on aina seurannut myös Katlan purkautuminen. Eyjafjalla-jäätikön tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1821, mitä seurasi Katla kahta vuotta myöhemmin.
Eyjafjalla-jäätikön tulivuori syöksee edelleen tuhkaa sisuksistaan eikä ole osoittanut rauhoittumisen merkkejä.
Islannin yliopiston professorin Armann Hoskuldssonin mukaan purkauksen odotetaan jatkuvan vielä ainakin kahden päivän ajan. Toisaalta ulos syöksyvää magmaa on olemassa vain rajallinen määrä.
Sadat tulvavaaran takia Islannissa kodeistaan evakuoidut ovat kuitenkin päässeet palaamaan koteihinsa.
TSUNAMEISTA
Vedenalaiset tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset ja meren pohjassa sattuneet maankuoren liikkeet aiheuttavat aika ajoin hyökyaaltoja eli tsunameja Tyynellämerellä ja Aasiassa. Aallot voivat olla jopa 30-metrisiä, ja niiden aiheuttamissa katastrofeissa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä.
Ennen vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamikatastofia samanlainen on tapahtunut viimeksi noin 600 vuotta sitten. Todella vakavan tsunamin harvinaisuus oli ilmeisesti yksi syy siihen, että paikalliset ihmiset eivät osanneet tulkita siitä kertovia merkkejä kuten meren pakenemista rannoilta.
Vuoden 2004 tsunami syntyi merenpohjassa 300 kilometriä Thaimaan rannikosta tapahtuneen maanjäristyksen seurauksena. Järistyksessä Intian-Australian laatta painui muutamassa minuutissa 13 metriä Burma-Sundan laatan alle. Sen seurauksena nousseet massiiviset aallot vyöryivät rannikon kohdatessaan maalle ja nousivat Acehissa enimmillään 35 metrin ja Phuketissa 20 metrin korkeudelle. Aallot ulottuivat kauas sisämaahan ja kasasivat rannasta irronnutta valkoista hiekkaa parin kilometrin päähän rannasta.
Rio de Janeiron tulvat ja maanvyöryt 2010
Voimakkaan rankkasateen aiheuttamat tulvat ja maanvyörymät ovat tappaneet ainakin 102 ihmistä Rio de Janeiron osavaltiossa Brasiliassa. Tulva on halvaannuttanut Brasilian toiseksi suurimman kaupungin Rio de Janeiron, mutta vielä pahemmin luonnonmullistus on koetellut lahdentakaista Niteroita.
Maanvyörymät ovat pyyhkineet mukanaan kaupunkeja ympyröiville kukkuloille muodostuneita hökkeliasutuksia. Yksin Niteroissa on 53 kuollutta.
Rio de Janeiron kaupungin kaikki päätiet on suljettu tulvien takia. Kaupungin pormestari Eduardo da Costa Paes on kehottanut kaupungin asukkaita pysymään sisätiloissa ja välttämään riskialttiita alueita. Kaupungin koulut on suljettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)